Lukulampun valossa ja varjossa

29/11/2011 Viimeinen taisto

2011-11-29T16:21:00.004+01:00

Viimeinen arkisto/kirjastopäivä on takana ja minulla on jokseenkin helpottunut olo. Yksi urakka on nyt taas takana ja käsissä on materiaalia noin 6000 digikuvan (sivun) verran, joista ehkä korkeintaan 300-400 liuskaa antaa tutkimukselleni jotain. Mitä se jotain on, kas siinäpä kysymys, sillä ihan kaikki unelmani tämän reissun suhteen eivät toteutuneet, kuten tietty valistunut ihminen olisi jo etukäteen huomauttanutkin.

Mitä en löytänyt? Kuvittelin etukäteen, että eräät yksityisarkistot olisivat antaneet lisää vastauksia esim. Yliopiston konsistorin Venäläisen kirjaston ostohankkeeseen (ja sen siirtämisestä Tšekkoslovakiaan) syksyllä 1923, mutta näin ei käynyt. Sen koommin ostohankkeen taustalla olleiden Vladimir Tukalevskin kuin Václav Girsankaan arkistoista ei selvinnyt mitään sellaista mitä en tiennyt Helsingissä olevan aineiston perusteella, mutta eräille hypoteeseilleni olisin halunnut saada sellaisen rock-solid-vahvistuksen. Artikkeli tästä kirjastonostoepisodista on kuitenkin tekeillä ja pystyn kyllä argumentoimaan Kansalliskirjastonkin matskulla, mutta olisihan tuo ollut kiva saada jotain evidenssiä täkäläisistä arkistoista, mutta kun esim. Girsan ja Tukalevskin personaliat ovat lähes olemattomat ja hanke näyttää lipuneen kaikkien mahdollisten siihen liittyneiden organisaatioiden kirjanpidon harmaalla alueella, niin pitää luottaa kotimaisten lähteiden kestävyyteen ja kantavuuteen tässä kohdin.

Mitä löysin? En siis vielä saanut liitettyä nykyisen Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston ostohanketta osaksi Tšekkoslovakian ulkoministeriön harjoittamaa Action russe -politiikkaa (Ruská pomocná akce), mutta toisaalta opin ettei Action russe ollut pelkästään pakolaispolitiikkaa, vaan sillä oli tiiviit yhteydet Tšekkoslovakian Neuvosto-Venäjän kauppapolitiikkaan ja toisaalta Tšekkoslovakian rooliin Kansainliitossa 1920-luvun alussa. Näitä RPA:n alkuvaiheita eivät paikallisetkaan ole juurikaan tutkineet, joten Action russen ensimmäisten vuosien osalta näyttäisi olevan saumaa tehdä analyysi tästä polveilevasta 1920-luvun alusta. Aineistoa on, takaan sen. Kopioin RPA:n yli 120-sivuisen arkistoluettelon, jossa on kuvaus kaikista 446 arkiston kansiosta. Siellä riittää penkomista.

Vaikka joidenkin oivallusten suhteen olen erittäin tyytyväinen, niin isossa kuvassa joku tökkii. Jotenkin nyt kun taas tässä kirjoittaessani mietiskelen asiaa pallon jokaiselta kulmalta, niin tutkijan puurot ja vellit tuntuvat menevät taas sekaisin. eikö kysymyksenasettelu kanna? Onko se väärä? Sen aineiston perusteella, mitä olen tässä viimeisen kuukauden aikana lukenut, väitöskirjani kysymyksenasettelua ja teemaakin kaiketi pitäisi jotenkin muokata. Nyt näetyn perusteella olen alkanut valua miettimään, josko sittenkin olisi mielekkäämpää tutkia kansainvälisen avustustoiminnan monimuotoisuutta vuosina 1920-luvun alussa kuin suomalaisten slavistien kansainvälisiä verkostoja samalla ajanjaksolla. Hieman hämmentää tällainen puntarointi, joskin tiedän häilymisen kuuluvan osana tämän prosessin rajapintoja, joten ehkä pitää vain palata kuitenkin Suomeen ja päästä kotona arkistoihin, jotta perspektiiviharha oikenee ja allekirjoittanut pääsee taas kysymyksiensä ja tutkimussuunnitelmansa kanssa samalle sivulle. Sinne siis, nyt pakkaamaan.

28/11/2011 Paluu sorvin ääreen

2011-11-28T21:14:00.000+01:00

Kuten aamulla olosta saattoi jo ounastella, niin lauantaina alkanut tukkoisuus kehittyi kuumeiluksi ja lihassäryksi aamupäivän aikana. Olo ei ollut kukkea, mutta koska kyseessä oli arkistomatkani toiseksi viimeinen työpäivä, en voinut antaa itseni valua sängynpohjalle, vaan matkasin kohti arkistoja. Aamukävely Linnavuorelle ja Ulkoasiainministeriön arkistoon teki mielelle hyvää, sillä sillalla oli hiljaista ja muutenkin oli tulossa ihan kaunis päivä. Mäelle noustessa kyllä tosin huomasi, että jalat menevät vähästä hapoille ja hyvää ei heiluisi.

Nopea pikakäynti UM:n arkistolla: kaksi kansiollista materiaalista, joista otin kuriositeetinomaisesti muutaman valokuvan. Mitään asiaa ei niissä oikeastaan ollut. Lähdin jo kymmeneltä pois ja kohti Kansallisarkistoa, missä minua odotti kunnon Nansenin-komitean ja Tšekkoslovakian Kansainliiton välistä kirjeenvaihtoa vuosilta 1921-.1924, Ulkoasianministeriön perustaman Pysyvän ministerineuvoston kokouspöytäkirjoja sen ensimmäisistä kokouksista vuodelta 1921 ja muuta MZV-RPA-kamaa yhteensä yhdentoista kansiollisen verran.

Kuumeilusta ja vinhasta hartiakivusta huolimatta, tämä arkistopäivä muodostui ehkä matkan antoisammaksi. Varmistui, että Venäjälle ruoka-apua toimittaneen Nansenin-komitean perustaminen oli seurausta Tšekkoslovakian Ulkoasianministeriön aktiivisuudesta asian kanssa. Alkaa myös piirtyä kuva siitä, miksi suomalaiset eivät olleet mukana tässä Kansainliiton ja Kv. Punaisen Ristin komiteassa, mutta siitä sitten lisää tuonnempana, kun olen päässyt suomalaisten aineistojen pariin takaisin. Edelleen vahvistuu myös käsitys siitä, että ruoka-avun (ja altruististen motiivien) taustalla oli vahvasti myös kaupallisten etujen tavoittelu Neuvosto-Venäjällä - niin suomalaisten kuin tšekkoslovakialaistenkin.

Ruská pomocná akcea (suurin piirtein: Venäläisten [nälkäänäkevien] avustushanke), on Tšekissä tutkittu viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana erittäin paljon, mutta tutkimus on keskittynyt lähinnä Tšekkoslovakian ulkoasiainministeriön toimiin maassa ollutta Rajantakaisen Venäjän venäläisemigraatiota kohtaan, jonka toimintaa se tuki niin koulutuksen, kasvatuksen kuin kulttuurinkin saroilla koko sotienvälisen aikakauden. Mielenkiintoista tutkimusta sinänsä, kaikki tyyni, mutta oma tutkimukseni lokalisoituu pikemminkin RPAn toisen haaran, eli äiti-Venäjälle annetun avustustoiminnan suuntaan, eli siihen toimintaan mitä myös Suomen Yliopistollinen Avustuskomitea tarjosi pietarilaisille oppineille vuodesta 1921 vuoteen 1925. Tähän RPAn haaraan liittyvät verkostot alkavat tältä osin pikkuhiljaa tulla esiin ja näyttää siltä, että väitöskirjan materiaalit alkavat hyvinkin olla hyppysissä, mutta ihan sitä kaikki-asiat-yhteen-niveltävää-materiaalia ei ole vielä löytänyt. Ja minusta alkaa tuntua, että myös väitöskirjan rajaukselle ja kysymyksille on ennen pitkää tehtävä joitain korjauksia. Katsotaan kuitenkin vielä hetki, minne ja miten tarkennetaan katsetta…

Kansallisarkistolla lopetin puuhastelun vajaata puoli viisi. Sain nopean bussiyhteyden metroasemalle, josta siirryin maanalaisella kohti keskustaa ja Slovankaa, missä minulla oli aika liuta kopiointitehtäviä edessä. Sain haalittua jotain sellaista matskua, mitä KK:n Slavicassa ei ole ja mitä en voi (tai halua) ostaa eLibrary.ru:sta. Nyt kun olen päässyt ruokittuna kotiin ja vajoamassa särkylääkkeiden vaikutuksesta uneen, en oikeastaan kaipaa muuta kuin omaa sänkyä ja kivuttomia jäseniä.

24/11/2011 Lost in Functionalism II

2011-11-24T21:15:00.001+01:00

Tiistainen käynti Adolf Loosin ja Karel Lhotan suunnittelemassa Villa Müllerissä ja kävely Baban asuntoalueella sai toimia alkusoittona funktionalismikierrokselle Brnossa, tänään torstaina.

Yhden päivän reissulla ei paljoa ehdi, eikä jaksa katsella. Aamupäivällä kiertelimme keskustan alueella seuraten oppaan ja BAMin vinkkejä. Muutamia upeita Arnošt Wiesnerin ja Bohuslav Fuchsin käytännöllisen teräksisen ja lasisen arkkitehtuurin helmiä näimmekin, joskin suruksemme sekä Avion että Zemanova kavárna olivat kiinni ja peruskorjattavana. Ei asiaa sisälle.

Perustavanlaatuisessa remontissa on myös eräs funktionalistisen arkkitehtuurin kauneimpiin rakennuksiin kuuluva Villa Tugendhat, jonka uudelleenaukeamista yleisölle saamme odottaa vuoden 2012 alkupuolelle. Sen sijaan, yllättäen, pitkään rappiotilassa ollut Josef Kranzin Kavárna ERAoli avannut ovensa kesäkuussa 2011 - tässä uutinen avajaisista. Uutinen ERAn korjaamisesta ja jälleenavaamisesta on kyllä ohittanut minun uutissuodattimeni, joten olin hieman yllättynyt kun näimme nuhjuisen betonirakennuksen sijaan aivan priimakunnossa olevan kauniin ja legendaarisen kahvilan. Hallelujaa! Tänne kokoontui Brnon sotienvälisen ajanjakson keskeisin runoilijakollokvio, mukanaan mm. Jan Skácel ja Jan Zahradníček jne. jne. Näin upeaa tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, joten kahville piti tähän vastauudistettuun kahvilaan poiketa.

Funktionalismin värejä sopusoinnussa

Muotojen etsijöitä ja tavoittelijoita kahvila ERAn yläkerrassa

ERAn kuuluisa portaikko

Fasadi =

a B a
A A a
A a B

Kun käytte katsomassa mitä Mies van den Rohe sai aikaiseksi Villa Tugendhatissa, niin suosittelen tekemään noin 300 metrin kävelymatkan myös kahvila ERAan lounaalle, kahville, lasilliselle tai vaan aikamatkalle 20-luvun loppuun. Siellä vietetty aika ei mene hukkaan.

22/11/2011 Nová modlitebna v Černošicích

2011-11-21T20:07:00.001+01:00

Joskus pitää jättää aikaa nopeille päätöksille. Katselin eilissä illalla Prostory-ohjelmaa verkosta, jossa esiteltiin arkkitehti Zdeněk Fránekin Černošiceen suunnittelemaa uutta teräsbetonirunkoista rukoushuonetta, joka on ollut viime vuodesta lähtien esillä useassa paikallisessa design- ja arkkitehtilehdessä. Mielenkiintoinen rakennus sai meidät matkaamaan noin 20 km päähän Prahasta ja ihailemaan rakennusta. Oma mielipiteeni on, että rukoushuone on mielenkiintoinen ja insiroiva rakennus, ja muistuttaa moninpuolin Kiasmaa, tai ainakin osottaa miten se olisi kannattanut tehdä.

Lisää kuvia, laadukkaampia täällä.

18/11/2011 Filmiä paloi tiuhaan tahtiin

2011-11-18T15:50:00.001+01:00

Tiukka kolmituntinen, klo 09-12, takana Kansallisarkistossa. Tässä ajassa ehdin ottamaan tasan 399 kuvaa, mikä tarkoittaa, että tutkija ottaa kuvan keskimäärin joka 27:s sekunti. Todellisuudessa tahtui on vieläkin nopeampi, sillä sain aineiston käsiini muutamaa minuuttia yli yhdeksän ja vastaavasti lopetin noin kymmentä vaille puolipäivä. Lisäksi, ainakin kymmenen minuuttia hukkui muistikortin varmuuskopiointiin ja kuvien siirtoon lisäkovolle. Stahanovilaista työpäivää siis.

"Valokuvamallina" tänään oli täkäläisen Ulkoasianministeriön "Pomocná ruská akcea" koskevat ensimmäiset kansiot. Tällä erää käsittelyssä oli paikallisen ulkoasianhallinnon yhteistyö sekä Nansenin-komitean ja American Relief Administrationin kanssa Venäjän nälänhädän hoitoa koskien. Mielenkiintoista materiaalia melkein kokonaisuudessaan, etenkin niiltä osin mikä ajallisesti käy yhteen Suomen yliopistollisen avustuskomitean toiminnan kanssa kesäkuusta 1921 maaliskuulle 1922.

Myös paikallisen Punaisen ristin ja Moskovassa olleen ulkomaankauppakomitean toiminnasta paljastui mielenkiintoisia seikkoja, jotka vahvistivat aikaisempia käsityksiäni siitä, että avustustoiminnassa oli monin kohdin kyse myös kaupallisten etujen edistämisestä. Toisaalta, näyttää siltä, että bolshevikkivastaiset (tai pikemminkin -kammoiset) suomalaiset olivat kaukana kansainvälisen avustustoiminnan ulkokehällä, kun taas esim. muilla pohjoismailla oli enemmän vaikutusvaltaa, kannatusta ja tukea niin Kansainliiton kuin kv. Punaisen ristin keskuudessa. Viimeistään Itä-Karjalan kapina syksyllä 1921 taisi jäävätä suomalaiset avustustoiminnan ulkopuolelle.

Hmmm. Tätä pitää pureskella lisää, mutta vasta myöhemmin, sillä kesälomani kesälomavaihe alkaa itse asiassa juuri nyt. Seuraavaksi menen kotiin, tiskaan, pyykkään, siivoan, "kehitän" tämän päivän kuvat matkakovalevylle, käyn syömässä ja aloitan viikonmittaisen kesälomani (hallelujaa), enkä siunaa ajatustakaan sen koommin päivätyölleni kirjastossa kuin osa-aikatyöllenikään jatko-opiskelijana.

/ Jussi-Pekka

17/11/2011 17.11.1989

2011-11-17T22:28:00.001+01:00

Kaksikymmentäkaksi vuotta on kulunut nk. Samettivallankumouksen alkamisesta, kuten myös niistä ensimmäisistä hetkistä jolloin aloin kiinnostua Tšekin kulttuurista ja historiasta. Tänään en kuitenkaan muistele niitä aikoja, vaan kirjoitin lyhyen matkakuvauksen tänään valtiollisena vapaapäivänä tekemästäni matkasta kylpyläkaupunkeihin.

Vielä tänä aamuna klo 4.00 jostain syystä herättyäni en tiennyt tulevani matkustamaan Karlovy Varyn kautta Mariánské Lázněen ja takaisin Prahaan. Olin suunnitellut lopettelevani aamulla yhden artikkelin ja meneväni sitten Táboriin, mutta jostain kumman sain eilen illalla itsestäni irti sen verran, että sain tehtyä ne vähäiset muutokset artikkeliin jo silloin. Nyt vielä tsekkasin ne läpi ja lähetin artikkelin kollegalle luettavaksi. Olin menossa oikeastaan jo takaisin nukkumaan kun katselin ”äkkilähtöjä” ja vastaani tuli jostain syystä Karlovy Varyn kaupungin nimi. Florencin linja-autoasemalta lähtisi bussi klo 6.30 ja olisin perillä mineraalikeitaiden luona jo 8.45. Siitä olisi helppoa jatkaa klo 13.00 lähijunalla Mariánské Lázněen ja sieltä takaisin klo 16.49 takaisin Prahaan Plzeňin kautta. Ja šup, tuumasta toimeen.

Suihku, pakkaaminen, pikainen siirtyminen Florenciin ja lippuluukulle. Mutta voi, matkani oli tyssätä jo tähän vaiheeseen, sillä en todellakaan ollut ottanut huomioon, että linja-auto saattaisi olla täynnä näin vapaapäivänä ja mitä se tietysti olikin. No, siirryin nopeasti yhden metropysäkin välin Päärautatieasemalle ja šup, lippuluukulle kysymään pilettiä seuraavaan Karlovy Varyn junaan – lähtö 7.30 ja Ústí nad Labemin kautta – perillä 10:47. Menettelee tämänkin ja sainpa samassa aikaa itselleni, eli hankkia aamun lehdet, juoda sumpit ja ihastella jokin aika sitten peruskorjattua Päärautaasemaa, jota en meinannut enää samaksi paikaksi tuntea. Prahan ehkä hirvein julkinen rakennus oli käynyt läpi ison kauneusleikkauksen. Kaikki operaatiot olivat mielestäni onnistuneet ja nyt Päärautatieasemalla uskaltaa jopa kävellä, pysähtyä kaivamaan lompakkoaan taskusta ja käydä jopa vessassa. Vielä pari vuotta sitten tämä ei olisi tullut kuuloonkaan, ilman päällesi paskovia puluja, laitapuolen kulkijoiden ojentuvia käsiä, humalaisten ja narkomaanien oresmistä jne. Muutos on ollut mykistävä – onnittelut siitä projektille. Täältä lisää tietoa projektista.

Päärautatieasema peruskorjauksen jälkeen

Junamatka Vltavan ja sitten Elben rantapenkereillä on mielestäni nautinnollinen. Junaratya kulkee pitkään vesirajan tuntumassa, aivan jokien vieressä, jokilaakson uomassa. Kun junarata Prahan ja Dresdenin (käytännössä Berliinin) välille avattiin 1860-luvun alussa (muistaakseni), tarkoitti se myös Prahan uudelleenlöytymistä suomalaisille matkankävijöille. Aikaisemmin läntinen reitti Berliinistä Wieniin ja Roomaan oli ohittanut Prahan ja näin kaupunki alkoi tulla suomalaisille tutuksi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ensimmäisiä tämän radan kulkijoita oli mm. August Ahlqvist, joka kuvaili joen uomassa mutkittelevaa rataa päätähuimaavaksi kokemukseksi, jolla ei ollut hurjuudessaan vertaa.

Alkuperäinen toiveeni vapaapäivänvietosta oli se, että pääsisin hieman Prahasta pois, raikkaampaan ja savusumuttomampaan ilmanalaan. Ústín alue ei tässä mielessä ollut mikään paras vaihtoehto, sillä alue on yksi Tšekin tasavallan pahiten saastuneita alueita, kiitos ruskohiilikaivosten. Ústísta matka jatkui ”alaspäin” rataa, Bílinan, Teplicen, Chomutovin ja Mostin kautta lopulta Karlovy Varyyn.

Kylpyläkaupunki Karlovy Vary tunnetaan niin parantavista lähteistä kuin mineraalivesitäänkin. Mattoni, se ehkä kuuluisin tšekkiläinen kivennäisvesi, on kotoisin täältä. Ja niin on myös toinen luonnontuote, Jan Becherin vuonna 1807 kehittelemä oiva juoma, useiden erilaisten yrttien ja alkoholitisleen lyömätön yhdistelmä, Becherovka-viina, joka antaa maukkaan säväyksen kielelle, juuri tällaisena kylmänä syyspäivänä.

Olin Karlovy Varyssa nyt ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta olin kuitenkin. Olin tietoinen kaupungin maineesta, kiitos vanhojen tuttujen, jotka olivat jo vuosia sanoneet näkymän olevan aika hurja, mutta näkemäni yllätti minut totaalisesti.

Katunäkymiä

Minua ei yllättänyt kaupungin kauneus, vaan sen kaupallisuus. Mutta lähteet ja kylvyt ovat ne, joiden perässä tänne ihmiset ovat vuosisatojen ajan matkustaneet – parantamaan niiden avulla itseään väliaikaisesti, jotta voisivat mässäillä ja ahmia entistäkin enemmän. Homma menee niin, että ”reitillä” on useita erilaisia (16 kpl) mineraalipitoisia lähteitä, joilla kullakin on jonkin tietty vaikutus. Spektaakkelia varten myydään tietenkin erityisiä nokallisia kannuja, joiden avulla voi napata kustakin lähteestä sopivan annoksen parantavaa vettä ja jonka avulla tämä elämänvesi voidaan helposti nautiskella siemaillen ja ”meditoiden”. Kun kulkee tämän reitin alusta loppuun ja juo jokaisesta lähteestä, niin on läpikäynyt kuurin, jota voidaan tarvittaessa tietty ylensyönnin ja irstailun välissä toistaa, että olo säilyisi vähintäänkin yhtä hyvänä kuin paikanpäälle tullessa.

Ja turvonnut Karlovy Vary totta tosiaankin oli. Täysi turistirysä, jonka tehtävänä näytti olevan tarjota lähinnä venäläisille turisteille kuluttamisen nautintoja erilaisissa muodoissaan. Ja katukuvasta ei jää epäselväksi, millaista kuluttajaa täällä halutaan palvella ja nyt ja tällä hetkellä se on venäläinen kuluttaja.

Jos hoidot, kuurit ja lähdevedet eivät auta, aina voi turvautua varmaan

hoitokeinoon ja hankkia vaikka lisää turkiksia, kenkiä tai timantteja

Onneksi en mahtunut aamulla bussin kyytiin Prahassa. Nyt olisin varmaan tässä raa’assa säässä sortunut teeskentelemään pyhimystä ja lipittämään parantavia nesteitä lähde kerrallaan. Ehdin kulkea jokiuomaa ylös kuuluisan Puppin hotellin luokse, ylittää silta, tulla takaisin toista puolta virtaa, ottaa kuvat turistikohteista ja käydä syömässä ennen kuin minun piti selvitä Mariánské Lázněen menevään lähijunaan klo 13.00

Kuudenkymmenen kilometrin siirtyminen Karlovy Varysta Mariánské Lázněen tapahtui uudehkolla Viamont Region hallinnoimalla lättähatulla, jossa oli oivallisen isot ikkunat, josta saattoi katsella kaunista maaseutua, huurtuvia puita ja reitin varrella pujottelevaa jokea. Erittäin nautinnollinen etappi. Suosittelen menemään tätä pitkin, jos joskus käytte Karlovy Varyssa – päivän ehdoton kohokohta.

Maisemareitillä

Mariánské Lázně olikin sitten jo toista maata kuin Karlovy Vary. Vaikka tämäkin kaupunki elää pääsääntöisesti kylpyläturismista ja mineraalilähteistään, niin jotenkin kaikki oli vähän niin kuin sinne päin – ei merkkivaateliikkeitä, ei timattipuoteja, ei luksusautoja kaduilla.

Vaikka suurin osa kadulla kuljeskelevista ihmisistä olikin turisteja, niin heille ei tarjottu loputonta kuluttamisen maailmaa jokaisen askeleen edestä. Pääkadun varrella oli ihan tavallisia puoteja ja ravintoloita, joskin kyllähän puitteet täälläkin huokuvat menneen maailman hikeä. Mutta jotenkin tuntui siltä, että marianskeláznelaiset ja heidän vieraansa eivät ottaneet mineraalejaan ja vesiään ihan niin vakavasti kuin kuluttajasiirtokunta Karlovy Varyssa. Vaikka täälläkin myytiin niitä nokkamukeja, niin aika moni lisäsi suoraan omaan astiaansa, joko kertakäyttömukiin, muovipulloon tai vaan kahvikuppiinsa, tämän elämänveden.

Tässä esimerkkejä lähteiden ”rahvaallistamisesta” Mariánské Láznessa.

Paljoa en ehtinyt aikaa viettää Mariánské Lázněssakaan. Vain reilut pari tuntia kuten Karlovy Varyssakin. Juna kohti Prahaa lähti klo 16.49 ja tätä kirjoittaessani olen jossain Rokycanyn ja Berounin välillä – noin tunnin matkan päässä väliaikaista kotiani, suihkua, iltapalaa ja Nukkumattia.

***

Vielä ennen kuin lähetän tämän kirjoituksen ja nukahdan, niin haluan kiittää kenkätehtailija Tomáš Baťaa ja hänen liikkeitään siitä, että he ovat pitäneet uskollisesti kiinni myymälöidensä funkkisilmeistään, oli sitten kaupunki mikä hyvänsä. Traditioita pitää olla ja siitä kertoo mielestäni se, että Mies van den Rohen Barcelona-tuoli koristaa Václavinaukion myymälän asiakastilaa. Tällä halutaan osoittaa, että Baťan tyyli ja designarvot ovat ajattomia, kuten tämän matkan kaksi tyylikkäintä rakennusta:

Baťan myymälät Karlovy Varyssa ja Mariánské Lázněssa.

Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin…

16/11/2011 Keuhkot huutavat hoosiannaa

2011-11-16T18:04:00.000+01:00

Nyt alkavat keuhkot paukkua. Tänään sää on tosin jo hieman siedettävämpi, sillä yön aikana oli alkanut tuulla, mikä hajotti ainakin jonkin verran sumuverhoa kaupungin yllä. Näkyvyys oli selkeämpi kuin edellisinä päivinä, mutta kroppa ei tykkää hyvää. Poskiontelot ovat tukossa, silmiä kirvelee ja hengittäminen tuntuu, jos ei nyt vaivalloiselta, niin hieman aristavalta keuhkoputkessa. Aamukävely ensin Ulkoministeriön arkistolle Linnavuorelle ja sitten Klementinumin neljänteen kerrokseen, Slovankaan, saivat aikaan hengästymistä, yskimistä ja kiroilua. Samaa sanovat kaikki tapaamani paikalliset.

Huomenna, kun on valtiollinen vapaapäivä, aion lähteä pois kaupungista ja mennä jonnekin raikkaan ilmanalan vaikutusalueelle päiväksi. En vielä tiedä minne, mutta pakko on jonnekin lähteä, vaikka edes toviksi.

Tänään oli jo tosiaan hieman parempi ilma, mutta inversio puske päälle edelleen:

huurteisia puita ja kaupunki siellä jossain.

15/11/2011 Smog on the water

2011-11-15T18:32:00.002+01:00

Rva Měšťánková on loistava! Kun menin tänään Kansallisarkiston tutkijasaliin, oli hän odottamassa minua, oitti ystävällisesti ja huumorilla minut vastaan, päivitti tietoni tietokantaan, kyseli perheen kuulumiset ja miten nykyään voin. Kuulemma herra Harakiri on jäänyt ikuisesti hänen mieleensä syksyltä 2002, jolloin edellisen (ja ainoan kerran), vierailin Chodovin arkistoalueella ja nimenomaan Kansallisarkistolla.

Chodovecin arkistokompleksi yhdestä kulmasta

Pidän tästä paikasta ja erityisesti sen kanttista, jossa voi ostaa leivän ja juuston erikseen. Niin, siis juusto tai esim. makkara voidaan asiakkaan niin halutessa (siis arkiston kanttiinissa) siivuttaa, jotta asiakas voi valmistaa itselleen mielusen voileivän. Oli pakko kokeilla kahvitauolla. Ja toisekseen, alkoholinmyynti on sallittua. Viinejä ja olutta on valikoimassa, jos vaikka verenpainetta pitää tasata. Ja nikotinistitkin on otettu syksyllä 2001 avatussa arkistokompleksissa huomioon, sillä heille on varattu oma tupakoimistila. Siis periaatteessa, täällä voisi syödä rasvaista juusto-salami-voikkaria ja huuhdella se alas punaviinillä ja vetää rööki päälle. Aivan loistavaa palvelua!!! Jouduin vain hekumoimaan ajatuksella syödessäni voikkaria, sillä tupakoinnin olen lopettanut ja toisaalta en myöskään pysty keskittymään kirjallisiin töihin jos olen ottanut yhdenkin alkoholiannoksen.

Mutta arkiston aineistot oli se syy, miksi tänne ylipäänsä tulinkin. Rva Měšťánkován vastaanotto sai minut tuntemaan tärkeäksi, toivotuksi vieraaksi ja sainkin nopeasti käsiini Ulkoasianministriön aineiston koskien Pomocná ruská akcea. Yli neljänsadan kansion aineisto vuosilta 1920-1939 on minulle tällä erää liian iso pala purtavaksi, mutta pari tuntia selailtuani arkistoluetteloa, sain valittua viisitoista arkistokansiota, jotka koskevat joko a) Tsekkoslovakian action russe -politiikan alkuvaiheita, ennen kuin siitä oli tehty ohjelmallinen julistus, b) yhtymäkohtia Kansainliiton Nansenin-komiteaan tai c) Zemgorin ylläpitämiin Rajantakaisen Venäjän arkistoon ja kirjastoon ennen vuotta 1924.

Näillä mennään, sanoi entinen autokauppias.

Myönnetään. Tänne olisi pitänyt tulla aikaisemmin tällä reissulla, mutta kun ei niin ei. Tiesin, että se aineisto on täällä, mutta mielessäni olin priorisoinut muuta materiaalia. Ehkä olisi pitänyt kuitenkin käydä lukemassa tämä kokonaisuus ihan alkuun, mutta nyt on jo hankittu vääränkokoset housut, joten ne saavat kiristää kunnes laihdun. Ja eihän se kirves vielä kokonaan siellä kaivossa ole, sillä ehdin lukea 15 kansiollista tavaraa ja olen vakuuttunut, että niissä riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Ja jos hyvin käy, niin olen perjantaina jälleen askeleen lähempänä kokonaistulkintaa suomalaisten slavistien tieteellisistä ja poliittiisista verkostoista 1921-1925.

***

Inversio ja savusumu alkavat jo tökkiä - kaikkialla haisee rikillle, silmiä kirvelee, nenä on tukossa ja ihmiskunta ajaa itseään lopulliseen tuhoon. Päivän retki keskustan kattilanpohjan laidoille ja Chodovin arkistoille tuntui itse asiassa siltä kuin olisi vaihtanut ilmanalasta toiseen. Sumua oli, mutta ei sentään smogia niin paljoa. Tässä esim. iDnesin uutinen ja kuvia poikkeuksellisen matalalla olevasta inversiosta. Ja vaikka noissa kuvissa on japanilaisia maskeineen, niin todellisuus täällä on ihan oikeasti kohtuullisen paha. Tänään kun aamulla kävin ennen Kansallisarkistoa UM:n arkistossa, niin eksyin hetkeksi Letnán puistossa kun suuntavaistoni meni sekaisin. En esim. nähnyt mihin suuntaan puistoa halkovat jalkulkukäytävät johtivat. Näkyvyyttä Vltavan päällä oli ehkä 200 metriä aamukahdeksan aikaan ja puoli tuntia myöhemmin, kun katsoin Linnavuorelta alas kaupunkiin, en nähnyt sitä. Jos muistaisin, niin siteeraisin tähän Olli Jalosta kirjassa Yhdeksän pyramidia ja erästä Alpo Ruuthiin matkakuvausta (en muista enää kuolemaksenikaan mikä se teksti oli), joissa he molemmat kertovat 1980-luvun alun Praha-kuvauksissaan, että ovat vakuuttuneita siitä, että tämä kaupunki vielä kerran tukehtuu saasteisiinsa. Nyt tuntuu siltä, että näin on tosiaan käyvä.

/ Jussi-Pekka

14/11/2011 Arkistosurffailua

2011-11-14T16:26:00.001+01:00

Herätys klo 6:44, syystä jota en tiedä. Itsensäpesemisen lisäksi ruokin itseni ja järjestin itselleni vaatteet. Join vielä toisenkin kupin kahvia ja pakkasin kamat mukaan päivän arkistosurffailua varten.

Kokeilin vaihtoehtoista (tälle reissulle) reittiä Linnavuorelle ja menin metrolla Národnílle, josta hyppäsin spåraan nro 22, koska tiedän sen kulkevan tähän aikaan aamusta neljän minuutin välein. Reitti osoittautui loppujen lopuksi hitaammaksi kuin siirtyminen UM:lle Strossmayerin aukion kautta yhdellä ratikkavaihdolla. Metron portaissa menee vaan yksinkertaisesti aikaa liikaa ja toisaalta 22 ajaa Malá Stranan läpi, mikä hidastaa matkaa edelleen. Tähänkin pätee sama vanha loru - kävellen olisit perillä. Kellotettu aika 31 minuuttia Benediktskálta UM:lle - metro+ratikkakombo kesti 36 minuuttia, joskin ratikkavekslaus Letnán kautta on nopein: 24 minuuttia door-to-door.

Mutta loppupäivän askareista ei olisi ilman rakastettavaa ja laajaa joukkoliikenteen verkostoa hoideltu. Taaskaan niistä viidestä tilaamastani kansiosta ei löytynyt mitään, joten UM:n arkistolla olin valmis jo 10:20, mutta koska sieltä ei voi poistua kuin tasatunnein, niin jouduin kiroilemaan yksin hiljaisuuteen menetettyä aikaa. Samalla sain tilaisuuden urputtaa UM:n virkailijoille heidän arkistoluettelojensa epätarkkuuksista ja huonoista kopioista, kun samalla ilmeni että nehän toki ovat sähköisessäkin muodossa, mutta vain virkailijakäytössä - ihan huippua! Luetteloiden selaileminenhan on juuri sitä duunia minkä sykähdyttää sydäntäni eniten.

Pääsin klo 11.00 ulos ja sieltä hoppu niskassa raitiovaunun nro 25 pysäkille, millä lähimmälle sitten metroasemalle ja vihreää linjaa pitkin keskustaa kohden, missä vaihto keltsille ja Palmovkaan. Matkalla matkalounas. Perillä Tiedeakatemian arkistolla olin varttia vailla kaksitoista ja aloitin hetimmiten työni tilaamani Horákin arkiston kimpussa, mitä ei ollut kovinkaan paljoa, mutta kuitenkin jonkin verran Horákin kirjoituksia Helsingin- ja Pietarin-matkoilta loka-joulukuulta 1921. Pidän löytyä tämän reissun toistaiseksi parhaimpana aineistona. Samassa nipussa oli myös V. J. Mansikan venäjänkielinen kirje kesältä 1924, joten plot thickens, sanos amerikkalainen kun avustustoimintaa Suomen kautta Venäjälle järjesti. Jos joku ymmärsi mitä tuo tarkoitti, niin hyvä.

Puoli kaksi olinkin jo takaisin keskustassa ja arvoin, menenkö Slovankaan lukemaan mahdollisesti minulle noudettua aineistoa vai en, ja päätin että en. Menin sen sijaan Kaarlen yliopiston arkistoon lukemaan muutaman hännänpäät loppuun ja kyselemään viime viikolla bongatun mystisen signumin perään. Signumista ei ollut kenelläkään mitään käryä. Z. Uherekin käyttämä arkistotunnus AKU-V 1920/1938 ei nykyisen luetteloinnin aikana löydy mistään. Joskin on outoa, että arkiston uusi katalogi on koostettu kolme vuotta ennen Uherekin arkistoa, joten herää kysymys miksi hänellä on käytössään joku oma viritelmä, kun tuollaista arkistotunnusta ei kukaan talossa oleva tunne. No, siihen asiaan ei saatu lisää valoa, vaan asia on ja pysyy pällistelyn alla.

Ja koska olin täälläkin valmis jo hyvissä ajoin, niin päätin sittenkin mennä vielä Slovankaan, silläkin uhalla ettei "rva Haukkala" olisi ehtinyt järjestellä päivän aikana perjantaina hänelle jättämiäni aineistopyyntöjä. Lomalla kun perjantaina oli. Ja jos siellä ei olisikaan vielä mitään valmiina, niin olisihan sitä aikaa vihdoinkin katsoa ihan vaan Slovankan luetteloa ja tilata ne aineistot kopioitavaksi / luettavaksi, mitä Slavicassa ei ole. Rouva Haukkala on kuitenkin vastuuntuntoinen sekä täsmällinen kirjastonhoitaja (niinkuin pitääkin olla) ja hän oli valmistellut minulle juuri julkaistusta bibliografiasta Ruský zahraniční historický archiv v Praze – provozní dokumenty (registratura). Katalog sbírek uložených v pražské Slovanské knihovně a ve Státním archivu Ruské federace valitsemani aineiston ja ohjeistanut virkailijan miten niiden kanssa pitää toimia. Pino näyttää sellaiselta, että siihen menee tämä ilta ja joku hetki keskiviikostakin, mutta onneksi kirjasto on auki seitsemään.

Nyt taas hommien pariin... ...päivän neljännessä arkistossa

13/11/2011 Sunnuntaikävelyllä

2011-11-13T18:02:00.000+01:00

Toinenkin aamu alkoi pakkassäässä, mikä oli ihanteellinen sunnuntaiseikkailulle. Tällä kertaa menin metrolla Lukaan, joka Jinonicen kautta Smíchoviin, sieltä edelleen siksakkia ylösalas Motoliin ja Ladronkan puiston läpu Malá Stranaan ja kotiin. Matkaa kertyi reilut jälleen mukavasti, reilut 26 kilometriä (hieman Google kartta fuksaa puistojen osalta alakanttiin) reiluun neljään ja puoleen tuntiin. Hyvät kalorientappajaiset siis.

Näytä suurempi kartta

***
Kuvia en tänään oikeastaan halunnut edes ottaa. Muutaman kylläkin Stodulkyssa sijaitsevan Keskuspuiston ympäristöstä ja ennen kaikkea sen ylittävästä, perin apokalyptisestä, metrotunnelista.

Jalat alkavat olla nyt viikonlopun kävelyjen jälkeen siinä kunnossa, että ne kaipaavat lepoa ja Alpa-öljyhierontaa. Samoin itsekin voisi nyt hieman taas keskittyä ensi viikon töihin. Monta arkistoa edessä, huomennakin pitäisi ehtiöä kahteen paikkaan, ja torstaina vielä työviikon katkaisee valtiollinen vapaapääivä. Katsotaan miten tämä himmeli pysyy kasassa.

/ JPH

12/11/2011 Päiväkävelyllä

2011-11-12T20:32:00.001+01:00

Talvi alkaa lähestyä vääjäämättä täälläkin. Kun lähdin aamukävelylle, niin maa oli ensimmäistä kertaa kuurassa ja vielä pitkälle aamupäivään. Hyvä, raikas ja rauhallinen sää sopikin mainiosti kaifin etsintään, matkalle, jonka tekeminen on tärkeämpää kuin perille pääseminen, kuten on joskus tullut kai yritettyä sanoa.

Kaifin etsintämatkoilla perussääntönä on se, ettei samaa katua saisi kävellä kahteen kertaan. Jos kulkee eri reittejä, löytää väistämättä uusia asioita. Eksyminenkin on sallittua, sillä varsinkin silloin löytää jotain uutta, jotain sellaista mitä ei ollut edes aavistanut olevan olemassa. Kartta on kielletty samoista syistä, mutta myös sen vuoksi että kartta ohjaa liikaa meitä muodostamaan tietynlaisen, etukäteen säädellyn metahistoriallisen käsityksen kaupunkitilasta – kartta ohjaa meitä katsomaan muistomerkkejä, arvokkaina pitämiämme kohteita, valtaa, uskontoa jne., mutta turistin kartta (ja varsinkin matkaopas) jättää usein arkiset asiat sivummalle. Kartta tavallaan pakottaa meidät pysyttelemään turistin ja ulkopuolisen roolissa, mutta jos heitämme kartan nurkkaan, niin samassa annamme itsellemme mahdollisuuden yhtyä kaupunkitilaan aivan toisella tasolla.

Me, jotka emme asu Prahassa, emmekä kanna sisällämme kaupungin paikkojen (katujen, kadunkulmien, patsaiden, rakennusten, puistojen jne jne) kerrostunutta historiaa, emme tietenkään pääse samalle keskustelemaan kaupunkitilan vuosisataisten kerroksien kanssa – se vaatii aikansa, ja en ole varma haluanko ikinä uppoutua tämän kaupungin kertomuksiin niin syvälle, että sen muuttuisin selkeästi enemmän osaksi tarinaa kuin ulkopuolista tarkastelijaa. Tätä kaupunkitilan ja kaupunginasukkaan välistä metahistoriallista sidettä on esim. Daniela Hodrová tutkinut niin kaunokirjallisuudessaan kuin teoksessaan Citlivéměsto, Tunteva kaupunki, jossa hän operoi paikan mytopoetiikan käsitteellä. Sen kaiketi pitäisi tarkoittaa kutakuinkin tuota mitä yritin kirjoittaa yllä: asukkaan sulautumista mukaan kaupungin kertomukseen. Ja toisaalta ulkopuolisuuden käsitettä kaupunkiympäristössä.

Ilman karttaa siis matkaan. Jonkinlainen suunnitelma sentään oli, ja koska joskus olen niin hölmö, että minun pitää käydä pilaamassa jokin hyvä muisto menemällä siihen paikkaan uudelleen, niin otin riskin ja päätin, että vierailu Bohnicen psykiatrisessa parantolassa kuuluisi tämän päivän kaifin etsintämatkalle. Ja toisaalta, en ikinä ole ollut Prosekissa, joten tämä saneli matkani pääpiirteet – eli kävelyn toisinaan Pohjoisena kaupunkina kutsuttujen asuinalueiden janassa, jotka sijaitsevat Vltavan jokiuoman yläpuolella.

Ensin kävelin asunnoltani Stromovkan puiston lävitse Trojan eläintarhan ja linnan luokse, josta mäkeä ylös Bohniceen ja parantolaan, mistä matkani jatkui kalliotörmää seuraillen Dablicen luonnonpuistoalueelle, sieltä edelleen Kobylisyn ja Ládvín lähiöiden kautta alas Libeniin, mistä takaisin ylös Prosekiin. Harmittava (ja poikkeuksellinen – kröhöm!) suuntavaiston pettäminen Ládvíssa maksoi minulle liikaa energiaa, enkä jaksanut enää kääntyä uudelleen kohti Vysočanya ja Kolbenovan teollisuusrakennuksia, jotka etäisesti ajatuksissani kuuluivat ohjelmaani - tulin Střížhovin pysäkiltä metrolla kotiin aika väsyneenä, mutta posket tyytyväisyyttä punottaen. Matkaa kertyi himpun yli 26 kilometriä ja aikaa kului neljä tuntia ja 20 minuuttia.

Näytä suurempi kartta

Seuraavassa pieni kuvakavalkaadi joillain kommenteilla varustettuna päivän matkaltani.

Stromovka

Kotoa Benediktskálta kävelee vain muutamia minuutteja. Ensin ylitetään joki, sitten noustaan Letnán puiston portaat, kuljetaan Gogolovaa Stromovkan porteille. Keidas on viiden minuutin päässä kaikesta turistihölöstä, autojen torvista ja muusta mekkalasta. Puisto on suosittu koiranulkoiluttajien, lenkkeilijöiden ja rullaluistelijoiden parissa, mutta siellä näkee hyvin usein myös ratsastajia, sillä lähimmät hevostallit sijaitsevat toisella puolen jokea, Trojan puolella. Sieltä näyttivät tänäkin aamuna vossikankuljettajat koniensa ja kiesiensä kanssa siirtyvän Keisarinsaarelta kohti keskustan rajattomia mahdollisuuksia viedä asiakas lyhyelle ja liian kalliille ajelulle.

Vossikkain jonosta en ottanut kuvaa, mutta koirien ulosteiden poiskeräämisestä sakot saaneista ulkoiluttajista kyllä. Stromovka. 12.11.2011.

Troja

Trojan alue tiedetään ennen kaikkea linnastaan ja nyt jo kahdeksankymmentä vuotta toimineesta eläintarhastaan. Prahan vuoden 2002 tulvien yksi sankaritarinoista oli eläintarhan evakuoiminen, sillä koko zoo oli päätyä veden valtaan pahemman kerran. Trojan linna sen sijaan selvisi vahingoitta – edes sen muotopuutarha ei tainnut kärsiä lainkaan. Ei ole yllättävää, etten ole käynyt tuossa eläintarhassa kuunaan päivänä, mutta sen sijaan viereisessä linnassa useaankin kertaan. Siltikin, minusta alueen parasta antia ovat sen kallioleikkaukset ja Kasvitieteellinenpuutarha, jonne en tällä kertaa tosin mennyt, sillä syksy on jo ikävän pitkällä, eikä ulkopuutarhassa olisi juurikaan katsottavaa – paitsi tietty maisemat. Matka jatkui mäkeä ylös Bohnicen lähiöön.

Botanická ylhäällä, linna alhaalla

Bohnice

Bohnicen alue rakennettiin yhteistoimin tsekkoslovakialais-puolalaisin voimin. Alueen monilla kaduilla on puolalaisia nimiä, sellaisiakin jotka poliittisten konjuktuurien muuttuessa olisi varmaan voitu vaihtaa. Mutta jostain syystä esim.- Rokosška jäi elämään Bohnicen kaupunginosaan - samoin Bohnicen kulttuuritalo kantaa Krakovan (KD Krakov) nimeä.

Bohnicen fasaadeja, kulturák Krakov ja näkymiä

Bohnicen psykiatrisen parantolan löysin joskus keväällä 2007 kävellessäni siellä täällä. Vanha kirjoitus täältä. Mukavat muistot vievät uudestaan kohti parantolaa – en ollut lääkinnän tarpeessa, vaan mielestäni Bohnicen parantolan puistoalue on yksi Prahan piilossa olevia helmiä. Esim. Lapinlahtea Helsingissä voisi kehittää kaupunkilaisten retriittejä varten Bohnicen esimerkin mukaisesti. Täällä oli jälleen rauhallista, autotonta ja melutonta.

Bohnicen parantolan sisäänkäynti

Aulasta edemmäs ja puistoon

Bohnicen parantolan kirkko ja parantolan raittia

Matka jatkui Bohnicesta pikkuhiljaa Kobylisyä kohti. Matkalla tein pienen detourin Velká Skálan alueella haistelemassa vastikään rakennettujen ja peruskorjattujen talojen rytmejä.

Arkipäivän kubismin nautintoa

Velká Skálan jälkeen matkani ensi lopulta Kobylisyyn, mutta koska nenä näytti minne näytti, löysin itseni pian Dáblický háj'ssa, jossa sai kävellä rauhassa lehtien seassa ja katsella mitä, missä ja minne. Ja syödä eväitä, kuten niin monet muutkin vapaapäiväänsä viettävät ihmiset kävelyittensä ja ulkoilujensa lomassa näyttivät tekevän.

Lehtiä ja sen sellaistya ynnä leijan lennätystä Dablicen mäellä

Aina jotain yllätyksiä tulee vastaan ja tällä kertaa se oli Dablicen tähtitorni. Mitäs siitä sanomaan, mutta kuin että tähtitorni. Ja kivaa, että sieltä näkyi kauas, mm. kaatopaikalle. Nyt sitten tiedetään missä ainakin yksi sellainen mahdollisesti on, jos sellaista joskus tarvitsee.

Hvězdárna Dablice na okrají města

Kobylisy ja Ládví.
Nämä päästiin kävelemällä ohitse, mutta en edes viitsinyt kaivaa kameraa repusta pois. Koska ja siksi. En aina halua kuvata toisten ihmisten koteja. Ja kun olin jo aikaisemmin Bohnicessa ja Velká Skálassa tirkistellyt, niin en nyt enää halunnut. Ja itse asiassa. Kun näiden massalähiöiden maastoon on kasvanut luontevalla tavalla toimintaa, niin en näe miksi nämä nyt olisivat niin pahoja paikkoja asua. Täytyyhän sitä nyt ihmisen jossain asua. Ja nyt varsinkin, kun uuden ajan mittaan ainakin ulkoasut on korjattu, niin nämähän hakkaavat suomalaiset arkkitehtiunelmat lyttyyn monella tapaa, vrt. Pihlajamäki tms.

Näkemiin

Libeň.

Joo. En tykkää tästä seudusta ollenkaan. Rähjäistä ja paskaista vanhoissa kulisseissa. Jotain on mennyt kaupunginosa nro 8:ssa pahasti pieleen, sillä Libeňillähän olisi saumaa tulla ihan tyylikkääksi kaupunginosaksi, kun ottaa huomioon että rakennuskanta suurimmilta osin edellisen vuosisadan vaihteesta ja betonimassaa ei ole. Mutta kun ei, niin ei.

Prosek/Střížhov

Kun eksyin kerran sinne Libeňiin, niin piti sieltä päästä poiskin. Prosek – kaupunginosa, josta en ole koskaan tiennyt mitään ja olin vailla minkäänlaista ennakkokuvitelmaa. Mutta Prosek sijaitsee kauniisti kukkulan päällä ja näyttää selviytyvän nykyajan haasteista paremmin kuin kerjäläisten ja hampparreiden nuhjuinen Libeň. Täällä on kunnostettu ympäristöä kuosiin ja onpa saatu aikaiseksi myös Vysočinyn, Prosekin ja Střižhovin yhteinen kulttuurimaisemareitti, jossa avulla kerrotaan menneistä ajoista kaupunginosassa.

Prosekin viinitupa, koulu, pyhän Venceslauksen kirkko (romantiikan ajan kolmilaivainen basilika) ja Sokolovna, eli kuntoilusali. Ennen ja nyt.

Kaupunginosaan levitetyt opastaulut olivat informatiivisia ja niiden avulla löysin niin pyhän Venceslauksen kirkon kuin Ystävyyden puiston hoteille. Näyttää edelleenkin siltä, että ne kaupunginosat joissa on hiemankin yhteisöllisyyttä tai halua tehdä jotain omalle hoodille, pärjäävät ja voivat kohottaa kasvojaan, mutta yhä useammin näyttää olevan niin, että nämä kaupunginosat eivät tosiaankaan ole ODSn johtamia. Tästä saa ja pitää olla anakroninen.

Střižkov

Ystävyyden puisto ja Jiří Wolkerin patsas, kumpinkin, lopulta löytyivät. Puistoa ympäröi kerrostalojen loputon ja korkea rivistö. Sain oppia, että 60-luvun vapaan rakentamisen huumassa oli kuitenkin jonkin verran yritetty miettiä yhteisiä tiloja, jotenka arkkitehti X oli suunnitellut työläisille Ystävyyden puiston vuosina (1964-1973), joskin suunnitelma toteutettiin vasta vuonna 1983. Vuonna 2004 alueen kehittämistä varten haettiin ESR-rahaa ja se saatiin. Vuonna 2008 saatiin loppuun puiston elävöittämissuunnitelma, jonka mukaan noin kaksi kilometriä pitkän suorakulmion muotoisen puiston rehab toteutettiin ja toteutuihan se. Ainakin nyt tuntui, että pahimmat irvistykset olivat siivottu ja sen sijaan oli oltu humoristisia koiranulkoiluttajia kohtaan ja ilmoitettu missä saa ja miten saa koiraa ulkoiluttaa

Ota nyt selvää, koirana, mitä tässä pitäisi tehdä

Ja lopulta. Löysin sen Jiří Wolkerin patsaankin, mutta en edelleenkään tiedä miten hän liittyy millään tavalla tähän kaupunginosaan. Epäilys on sellainen, että nuorena kuolleesta avantgardisti-työläisrunoilijasta tehtiin jonkin sortin esikuva jollain aikavälillä,mutta aika ohuella kultin siivellä on kyllä silloin ratsastettu.

Edellisen kerran kun yritin mennä Prosekiin tai Střížhoviin, niin en päässyt, sillä metroasemat olivat vielä silloin tekeillä. Kaupunkin kasvaa suurta vauhtia tähän suuntaan ja luo välillä irvokkaitakin vastakohtia uuden ja vanhan välille. Mutta täytyykö sen nyt niin irvokas olla? Ehkä tässä nyt vaan puhuu ”muka-länsimaalainen” sovinnaisuuden kannattaja, jonka mielestä moderni metroasema, sirkusteltta ja 60-luvun valtavat elementtitalot eivät sovi samalle pellolle. Pitäisi ehkä tarkastaa asenteita???

Kuvia metroasemasta ja sen liepeiltä

Se tästä päivästä. Huomenna on edessä massiivinen kävely Barrandovista Hůrkaan ja sieltöä Motolin kautta Smíchoviin. Odotan samoja kaifin tunteita.

/ Jipsu

11/11/2011 Väärän tiedon puun juurella?

2011-11-11T17:46:00.000+01:00

Aamu oli raikkaan kirpeä - oikeastaan olisi tehnyt mieli jäädä ulos aamukävelylle, mutta arkistoon oli mentävä. Kaarlen yliopiston arkisto sijaitsee erittäin keskeisellä paikalla kaupunkia, aivan siinä yliopiston paraatisisäänkäynnin takana, kuitenkin hieman piilossa maailman meluilta ja hälyiltä. Arkisto oli nyt matkani viides kohde, jossa minun tuli käydä lukemassa materiaalia. Kovin paljoa ei arkistonhoitajat olleet "hyvistä, tarkoista ja yksiselitteisistä ohjeistani" huolimatta löytäneet, eikä mikään ihme, sillä antamani tiedot eivät pitäneet kaikilta osin paikkaansa. Tietysti, voin puolustautua sillä että otin ne suoraan yhdestä vuonna 1959 julkaistusta artikkelista, jossa signumiksi oli merkitty AKU-V 1920/1921 (Archiv, Karlova Univerzita - Varia, vuosilta 1920 ja 1921), oletin. Luulo osoittautui kuitenkin mysteeriksi, sen paremmin neljä arkistovirkailijaa kuin minäkään emme päässeet minkään arkistoluettelon avulla perille mihin aineistoon tutkija oli vuonna 1959 viitannut. Kyse kuitenkin näyttäisi yksiselitteisesti olevan Kaarlen yliopiston arkiston aineistosta, myös sisällönsä puolesta on, varsinkaan kun arkiston työntekijät eivät löytäneet itse artikkelia, johon olin viitannut, joka oli vielä kaiken lisäksi julkaistu Kaarlen yliopiston omassa julkaisusarjassa. No, ensi viikolla mennään sinne taas vielä kertaalleen.

***
Koska sain suunniteltua nopeammin asiani hoidettua, niin menin vielä iltapäivällä Slovankaan lukemaan Tukalevskin arkistoa. Sain senkin loppuun, joten sain itselleni huomiseksi vapaapäivän! Olisi tietty mahdollista, että ohjelmoisin huomiselle jotain, mutta taidan sen sijaan lähteä kävelleen kaifin etsintään.

10/11/2011 Magor on poissa

2011-11-10T22:16:00.002+01:00

Ivan Martin Jirous, eli tsekkoslovakialaisen undergroundin suurin persoona, Magor, on kuollut Seuraavia undergroundeja ja persoonia saa tovin odotella - näköpiirissä ei ole ketään.

Literarni.cz
iDnes.cz
Portál CL
iHNed.cz

10/11/2011 "Tutkijalla on kaksi hyvettä...

2011-11-10T20:18:00.002+01:00

...ja ne ovat vasen ja oikea pakaralihas", sanoi minulle kerran eräs vilpittömästi arvostamani opettajani Turun yliopiston historian laitokselta. Anekdootissa, kaikista karvoistaan huolimatta, on visu perä, sillä olemmehan oppineet suurien ikäpolvien dominoimassa kristillis-konservatiivisessa maailmassa pitämään kärsivällisyyttä yhtenä elämänmuotomme kauneimmista hyveistä.

Tavallaan olenkin samaa mieltä, että pakaralihasten lisäksi vaaditaan malttia, jotta malttaa tehdä työnsä lukemistonsa (olipa se mitä sorttia hyvänsä) kanssa huolellisesti ja laadukkaasti. Joskus vain tuntuu, että aika ja kärsivällisyys valuvat pesuveden mukana hukkaan, kun se tutkimukselle "pyhitetty" aika siellä lukusalissa haihtuu johonkin muuhun kuin itse lukemiseen. Tänään kun olin Tsekin tasavallan Ulkoasiainministeriön arkistossa, niin ajan hyötysuhde tuli mieleeni jälleen kerran. Siitä ajasta, jonka arkisto on auki (6,5 tuntia/pvä), minulla kului "ei-tutkimisen-ydinalueella-olevan-askartelun" parissa yli kaksi tuntia, lähes 2,5 h. Tehokasta lukuaikaa tälle vuorokaudelle ja tässä arkistossa jäi vain 4 tuntia - ei kovin paljoa, sanoisin.

Tietty tutkimustyön tekeminen on paljon muutakin kuin aineistojen lukemista ja itse asiassahan se on pääasiassa juurikin jotain muuta kuin sen kyseessäolevan manifestaation lukemista omin silmin. Arkistoluetteloiden selailu, tilauslomakkeiden täyttäminen, niskan venyttely, muistiinpanojen tekeminen, vessa- ja evästauot ovat osa varsinaista arkistotyötä, mutta monessa suhteessa asiat voisi tehdä kyllä laadukkaammin kuin nykyään tehdään.

Tässä asiassa en malta olla murisematta kahdesta asiasta: luetteloiden verkkokäytöstä ja sähköisestä asioinnista (erit. aineistojen tilaaminen). Jos maailma olisi tutkijan näkökulmasta askeleen lähempänä parempaa, niin meillä olisi käytössämme verkosta luettevat arkistoluettelot, joiden perusteella voisimme tehdä sähköisen aineistopyynnön haluamastamme aineistosta. Nämä molemmat vaiheet tutkijan työstä pitäisi voida tehdä tutkijasalin ulkopuolella, jotta aikaa itse "tutkimiselle" jäisi mahdollisimman paljon. Esimerkiksi tänään selasin erästä hyvin laajaa arkistoluetteloa kaksi tuntia, jotta pystyin jättämään lyijykynällä kirjoittamani aineistopyynnöt ensi viikolle. Luettelon selaamiseen meni noin kaksi tuntia, aineistojen varsinaiseen luokitteluun ja valintaan meni noin vartti ja yhteensä seitsemäntoista aineistopyyntölomakkeen (ks. alla) täyttämiseen meni reilut puoli tuntia. Kaiken tämän olisin voinut tehdä eilen illalla kotoa, mutta en sitten kuitenkaan...

Arkistoaineiston tilauslomake, Tsekin tasavallan Ulkoasiainministeriön arkisto. Kotimaiset eivät muuten paljoa poikkea tästä, joskin monella muistiorganisaatiolla on käytössään itsestäänjjäljentävä ja moniosainen lomake, jotka eivät epäilemättä ekologisuudeltaan ole yhtään sen parempia verrattuna ylläolevaan lipukkeeseen.

Seuraavan kerran kun teidänkin muistiorganisaatio miettii missä asiakasta voisi palvella, niin olisi hyvä miettiä, mikä on sellainen työ joka voidaan sähköistää tutkijasalin ulkopuolelle. Kiitos jo etukäteen.

/ Jussi-Pekka

***

Ai niin - jotta tutkijoiden työ olisi jatkossa aikaisempaa miellyttävämpää, toivomme lisää kasvikuntaa lukusaleihin. Vehkat toimivat aina, kaktukset on huolettomia, mutta voi olla vaihtuvia leikkojakin viikottain.

09/11 Tiedän mitä teit viime kesänä

2011-11-09T18:28:00.002+01:00

Heräsin hieman liian aikaisin, mutta siitä huolimatta vietin MÚAssa (ma, ke 09-18) työntäyteisen ja antoisan tutkijapäivän kun oli pakko, sillä tämä arkisto on auki vain kahtena päivänä viikossa, kun taas Ulkoasiainministeriön arkisto, AMZV, on auki paitsi perjantaisin (ma-to 09-15.30) ja Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto, Slovanka, on avoinna joka päivä (ma-pe 9-19, la 9-14), myös lauantaisin. Näin ollen maanantait ja keskiviikot ovat jyvitetty MÚAlle, tiistait ja torstait AMZVlle ja perjantait ja lauantait Slovankalle.

Ensi viikolla taiteilu saa uusia muotoja, sillä en voi hukata nyt enää ainoatakaan työpäivää enempää ja toisaalta löysin tänään lisää matskua MÚAsta, joten minun pitää suunnitelmieni vastaisesti mennä sinne vielä maanantaina, ellei sitten jopa keskiviikkonakin. Ja koska AMZV menee kiinni klo 15.30, niin ehdin vielä hyvin pariksi tunniksi kaupungin toiselle laidalle MÚAan, joka sulkeutuu vasta klo 18. Tämän lisäkoukeron aiheutti MÚAssa oleva J. Horákin valtava arkisto, jonka luettelo itsessään oli jo vajaan neljänsadan sivun mittainen ja arkisto 32 hyllymetrin laajuinen, jossa oli noin kymmenkunta kansiollista pietarilaisten oppineiden avustustoimintaan ja siihen aikakauteen liittyvää aineistoa. No, sitähän ei taas tiedä kuinka monta dokumenttia näissä kansioissa on aiheeseeni liittyen, mutta soveliasta materiaalia kävelee vastaan kun vain ehtisi lukemaan – varsinkin kun paikallisen tšekkoslovakialaisen avustuskomitean toiminta näyttää jatkuneen vastoin aikaisempaa käsitystäni vuoden 1922 puolella - jollain muotoa, en vielä tiedä miten, mutta jatkui.

Valitettavasti tämän yhden avainkirjeen löytäminen johtaa vääjäämättä kohti seuraavaa onnettomuutta, sillä nyt joudun kun joudunkin menemään vielä Prahan kaupungin arkistoihin (AHMP), ja kun alun perin olin ajatellut jättäväni sen kokonaan käymättä, koska luetteloiden perusteella en etukäteen löytänyt mitään relevanttia aineistoa – no, nyt pitää se relevantti kama etsiä taas jotenkin käsiin – tosin minulla on karmeat muistot juuri AMHPssa asioimisesta syksyltä 2002, jolloin nuorta historioitsijaa ojennettiin arkistokäyttäytymisen suhteen oikein koko suvun kourilla – muutin työvalaisimen kuvun asentoa työpöydällä ettei se häikäisisi silmiini, mikä oli ilmeisesti virkailijan mielestä pyhä virhe, teko, joka johti arkistoleidin kimpaantumiseen ja ujeltavaan huutoon, jonka sisältä oli: ”ei siihen valoon saa koskea, etteivät dokumentit mene pilalle!!!” Ja vasta hetkeä aikaisemmin minua oli moitittu lyijytäytekynän käytöstä ja pakotettu ostamaan kanttiinista Koh-i-Nooreja muistiinpanovälineikseni. AMHPiin meneminen pelottaa siis jo etukäteen.

Ja sitten olisi vielä tulossa Kaarlen yliopiston arkisto (AUK) perjantaina, jonka annista en osaa sanoa vielä tuon taivaallista sekä Kansallisarkisto, jonne olen sopinut meneväni lukemaan aineistoja ensi viikolla tiistaina. Lisäksi torstai on täällä pyhäpäivä (pikemminkin Pyhä Päivä), joten sitä suuremmalla syyllä mokakorttien heittoihin ei ole varaa. Jotta pysyy tahdissa, on pidettävä huoli aikataulusta - kun vilkaisen kalenteriani, niin se näyttää marraskuun, eli kesälomakuukauteni osalta tällaiselta:

01/11 Saapuminen

02/11 Kirjallisuusarkisto, PNP

03/11 Kirjallisuusarkisto, PNP + Slovanka, Kansalliskirjasto

04/11 Slovanka, Kansalliskirjasto

05/11 Slovanka, Kansalliskirjasto

06/11 vapaapäivä

07/11 MÚA/Tiedeakatemian arkisto + Slovanka, Kansalliskirjasto

08/11 AMZV

09/11 MÚA/ Tiedeakatemian arkisto

10/11 AMZV

11/11 Kaarlen yliopiston arkisto + mahdollisesti Slovanka, Kansalliskirjasto

12/11 Slovanka, Kansalliskirjasto

13/11 vapaa

14/11 AMZV + MÚA/ Tiedeakatemian arkisto

15/11 Kansallisarkisto

16/11 Kansallisarkisto tai AMZV tai mahdollisesti MÚA/ Tiedeakatemian arkisto

17/11 vapaa

18/11 Kansallisarkisto tai Kaarlen yliopiston arkisto

19/11 Slovanka, Kansalliskirjasto

20-27/11 Kesälomalla [sic] !!!

28/11 Joko Slovanka tai Kaarlen yliopiston arkisto tai AMZV tai Kansallisarkisto

29/11 Joko Slovanka tai Kaarlen yliopiston arkisto tai AMZV tai Kansallisarkisto

30/11 Lähteminen

Lisäksi iltaisin teen muistiinpanoja päivän askereista, siirrän kaiken matskun kameran muistikortilta ulkoiselle kovolle ja tallennan vielä keskeisimmän matskun ”pilvipalvelimelleni” ynnä muuta. Kas, siinä kesälomani aikataulu. Autoloma lasten kanssa Legolandiin tuntuisi helpolta, mutta ei nyt aleta marttyyriksi kun olen tätä itse kovasti kinunnut. Marienbadiin en kuitenkaan taida tänä kesänä ehtiä. Ehkä ensi kesänä.

ps. mutta kirjakauppaan ehtii aina. Tänään kävin töiden jälkeen parissa antikassa etsimässä ikuisuusprojektejani, eli Karel Šiktancin koottujen runojen osia, Miloš Urbanin (ainoa kokoelmasta puuttuva – kiroan vieläkin sitä hetkeä syksyllä 2002 Fišerin kirjakaupassa kun laskin kädessäni olevan teoksen takaisin hyllyyn) Paměti poslance parlamentu ja Daniela Hodrován trilogiaa Trýznivé město. Pidin tänään käsissäni Šiktancin jotain uudempaa painosta legendaarisesta Pražský orloj’sta, mutta jätin sen kuitenkin hankkimatta, sillä jotenkin järkeilin niin, että löydän ne kootut vielä joku päivä. Sen sijaan, en jättänyt tällä kertaa tilaisuutta käyttämättä, vaan hankin Hodrován trilogian kaksi jälkimmäistä osaa, Kukly (1991) ja Théta (1992). Tämä on suoranainen ihme ja odotan kuin kuuta nousevaa, että se vapaan kaupunkitrilogian avausosa, Podobojí (1991), kävelee vastaani vielä joskus – liikaa nimittäin ei kannata ahnehtia, sillä tälle reissulle on tässä suhteessa ollut jo enemmän myötätuulta kuin kymmenenä edellisenä vuonna yhteensä. Lisäksi eräästä kolmannesta paikasta löytyi Hodrován Perunův den vuodelta 1994, jota en malttanut jättää hyllyyn…

/ JPH

08/11/2011 Alois Nebel x 3

2011-11-08T21:34:00.000+01:00

Kävin katsomassa vihdoinkin tänään päivällä Alois Nebel -elokuvan ja totesi pitävänsä alkuperäisistä sarjakuvista huomattavasti paljon enemmän. Tosin, rotoskooppinen animaatio sopii mainiosti tähän elokuvaan, mutta se johtunee myöskin siitä että alkuperäiset sarjakuvat on tehty samaan muottiin.

Miroslav Krobot ilmettynä Alois Nebelinä

Kuva: aloisnebel.cz

Linkki rainan sivuille: http://www.aloisnebel.cz/?lang=en

Linkki sarjakuvien sivuille: http://www.aloisnebel.com/

Lisäksi: Langhansin galleriassa olisi vielä ensi viikkoon saakka valokuvanäyttely filmauksista.

A propos. Annoin taannoin ymmärtää, että käsikirjoittaja (myös muusikko ja kirjailija) Jaroslav Rudišin eräs teos on parhaillaan suomenkielisen käännöksen alla, muistaakseni. Kirjailija osallistui viime kesänä Mukkulan kirjallisuuskinkereille ja näki samalla suomalaisia miehiä, kaljanjuontia, saunomista ja dokumentin suomalaisista miehistä, kaljanjuonnista ja saunomisesta. Tšekin kielen taitoisille käsikirjoittajan huomioita Suomesta ja etenkin dokkarista Miesten vuoro täällä: http://jaroslavrudis.wordpress.com/2011/07/24/zenske-davno-nejsou-co-byvaly-aneb-pribehy-stoleti-z-finske-sauny/

08/11/2011 AMZV ja murinaa hieman Kansalliskirjastostakin

2011-11-08T13:01:00.000+01:00

Oli sitten sellainen hukkaan heitetty päivä tänään, joskin ehkä osittain omasta syystä kun en ollut etukäteen huolellinen, mutta enimmät murinat kohdistan Ulkoasiainministeriön arkistoon (AMZV)ja siinä samassa Kansalliskirjaston, sen Helsinkiin väliaikaisesti joskus 1800-luvun alkupuolella siirretyn, asiakaspalvelukäytänteille.

Menin Ulkoasiainministeriön arkistolle ja tietty huonosti nukkuneena ynnä hieman nuhaisena. Sisäänpääsyjärjestelyissä ei ollut mitään järkeä ja myöhästyin arkistoon viennistä, koska en ollut ottanut jossain nurkassa olevalla puhelimella yhteyttä arkistoon, että minut pitää noutaa aulasta. No, pääsin kuitenkin sisälle siinä hieman yhdeksän jälkeen ja arkistoon, missä minua ei odottaneetkaan aineistojen valtameri, vaan nippu sääntöjä, joiden olemassa olon olin jo jotenkin unohtanut tyystin kun PNPssa, Slovankassa ja MÚAssa kaikki oli sujunut niin mutkattomasti kuin voi vain ajatella.

Aina ei tietty saa asioita sormiaan napsauttamalla, mutta jotain joustoa kuitenkin pitäisi olla. Arkistokansioita saa tilata kerrallaan vain viisi ja ne toimitetaan seuraavaksi työpäiväksi - no, käytäntöhän on minulle ja suurimmalle osalle maailman historioitsijoista tuttu, mutta jotenkin em. arkistojen ja kirjastojen joustavuus sai minut kuvittelemaan, että täälläkin palveltaisiin kuin kuningasta. Ei käy. Sain kuitenkin tilattua, surkeista arkistoluetteloista huolimatta, viisi kansiollista materiaalia torstaiksi, jolloin pääsen seuraavan kerran AMZViin. Mutta tarpeetonta ajanhukkaahan tämä on - menet aamulla arkistolle, täytät viisi pumaskaa ja lähdet pois, koska aineiston saa vasta huomiseksi. Tämä todella raivostuttava käytäntö on myös meille Kansalliskirjaston Erikoislukusalia käyttäville tutkijoille ikävän tuttu - kaikilla tutkijoilla ei todellakaan ole mahdollisuutta piipahtaa täyttämässä lipukkeita lukusalissa, jotta huomenna pääsisi työskentelemään.

Niin KKssa kuin AMZVssa olisi selkeä edistysaskel, jos palveltaisiin tutkijoita edes siten, että annettaisiin mahdollisuus selata luetteloita etukäteen ja tehdä sähköinen tilaus - onnistuuhan tämä esim. kirja-aineistojen kohdalla, joten en näe syytä miksi tämä ei onnistuisi myös arkistoaineiston osalta. Tätä kirjoittaessani olen kyllä kivuliaan tietoinen lainsäädännöstä, joka ei anna meidän näyttää ihan kaikkea mahdollista vapaassa verkossa, mutta tämä kysymys liittyy kuitenkin pikemmin tahtotilaan kuin lainsäädäntöön. Lisäksi joustavuutta kauempaa tulevien asiakkaiden toiveiden suhteen tulisi lisätä - sitä kutsutaan asiakaspalveluksi. Voisi vaikka lähettää sen luettelon etukäteen ja pyytää asiakasta tilaamaan aineiston etukäteen. Tähän niin PNP, MÚA kuten Kansalliskirjaston Slovanka ovat pystyneet moitteitta, mutta AMZV ei. Ikävää.

Näin siis meillä ja muualla. Nyt menen lounaalle ja syön kostoksi kaikille kasvisruokaa. Murrr.

/ Jussi-Pekka

07/11/2011 - MÚA ja Archiv AV ČR

2011-11-07T22:54:00.001+01:00

Tänään palattiin taas pulkan rattiin klo 09.00. Vaihtelua ja lisää mielenkiintoa toi se, että arkisto vaihtui ja niin vaihtui onneksi aineistokin. Masarykův ústav ja Archiv AV ČR (Masarykin (tutkimus)laitos ja Tsekin tasavallan tiedeakatemian arkisto) sijaitsevat samassa pytingissä, joten asiaa oli enemmältikin. Tosin arkisto itsessään ei ole auki kuin kahtena päivänä viikossa, joten täällä käyminen pitää asettaa monen muun toiminnan edelle.

Luvassa oli suomalaisten ja tsekkiläisten tiedeakatemiassa vaikuttaneiden slavistien kirjeenvaihtoa, mutta anti jäi kyllä kovin ohuenlaiseksi sekä Venäläisen kirjaston myyntihanketta että väitöskirjani tärkeää episodia, eli Suomen yliopistollisen avustuskomitean toimintaa ajatellen. Käsiin oikeastaan jäi vai tieto siitä, että V. J. Mansikka oli tavannut ja tutustunut kansantietelijä-slavisti J. Horákiin vuonna 1920 Prahaan suuntaituneen opintomatkansa aikana. Myöhemmin he tosiaankin työskentelivät yhdessä venäläisille tiedemiehille suunnatun avustustoiminnan puitteissa ja vielä myöhemmin Prahan kielitieteellisen piirin yhteydessä, joskin Mansikan kontribuutio jäi PLK:n suuntaan kovin pieneksi.

Huomio on siinä mielessä kuitenkin tärkeä, että Horákin oman rooli kirjastonostohankkeessa saattaa nyt nousta tärkeämpää asemaan kun olen aikaisemmin olettanut. Josef Strnadel väittää (on väittänyt vuodesta 1975 lähtien), että Mansikka olisi antanut J. Polívkalle tiedon, että HY:n Venäläinen kirjasto olisi myytävänä. Tämä on hyvinkin mahdollista, kuten sekin, että sama tieto on kulkeutunut Horákinkin korviin, joko itsensä Mansikan kertomana, tai muita reittejä. Pitäisi vielä päästä tarkastelemaan, olisiko ulkoministerin apulaisen Václav Girsan ja V. J. Mansikan tapaaminen ollut millään muotoa mahdollista talven 1920 aikana Prahassa. Sekä Girsa että Horák ovat (oletan) hyvin keskeisessä asemassa kun myöhemmin tulen valoittamaan Venäläisen kirjaston ostohankkeen taustoja ja korjaamaan episodista edelleenkin niin suomalaisten kuin tsekkiläistenkin historioitsijoiden toistamia virheitä. Vielä se aineisto ei ole ihan kokonaisuudessaan löytynyt, mutta jo Suomessa olevalla aineistolla pystyy jo operoimaan. Jos joku haluaa nyt välttämättä tietää, mistä on kyse, niin slavistikan graduni viides luku käsittelee tätä kirjastoepisodia.

Keskiviikkona menen arkistolle uudestaan ja jotain täkyjä Masarykin omasta kirjeenvaihtosta aiheeseeni liittyen on kyllä koukussa - katsotaan nappaako kiinni.

***
Tänään ei sitten käyty kävellen rentoitumassa, sillä kintut olivat eiliseltä vielä niin kipeät, että kiitin useaan kertaan joukkoliikenteen olemassaoloa. Urheilemisen sijaan kaifia etsiitiin musiikista. Erään suosikkini, Radůzan, konsertti järjestetiin Teatteri Gongissa, Prahan kaupunginosa numero yhdeksän suojissa. Kuvia ei sattuneesta syystä tarjolla, mutta fiilikset jäivät kyllä hyviksi monesta syystä. Lähes kaikki hänen hallitsemansa tyylisuunnat käytiin läpi, joskin pääpaino oli uusimmassa tuotannossa.

Keikan alussa ja lopussa Radůza lauloi yksin omalla säetyksellään, mutta itse en ihan täysin lämmennyt näille osuuksille - hieman liian epätasaista, joskin siellä oli mukana uusia, levyttämättömiäkin kappaleita, jotka eivät tuntuneet ensiesityksessä ihan vielä istuvan keikan pirtaan. Omasta mielestäni yhtyeen (kitara, basso, rummut) kanssa soitetut vedot olivat illan parasta antia - Jan Nerudan runosarjaan Písně kosmické - Kosmisia lauluja (30. laulu, toinen variaatio) tehty sävellys oli ylivoimainen suoritus tänään ja sen tunsi kyllä laulajatar ja bändikin tuntevan. Itse tunsin sen iholla. Tässä linkki YouTubeen, joskin live-versio oli upea, kiitos erinomaisesti koko keikan soittaneen Miloš Dvořáčekin. Järkyttävän hyvä fiilis ja yhteensoittaminen rumpalin ja solistin välillä, jota tuossa YT-pätkässä ei valitettavasti ole.

...ja allekirjoittanut menee nyt nukkumaan kosmisten laulujen saattelemana...

/ Jipsu

05-06/11/2011 - vapaalla, lopultakin

2011-11-06T21:01:00.002+01:00

Lauantaina tein vielä töitä Slovankassa, mutta pitkät edelliset päivät ja toisaalta hyvä sää eivät enää antaneet kipinää työnteolle. Lopetin tervanjuonnin klo 13.00, vaihdoin juomalajia ja poltin 1,70 euroa kahteen olueeseen.

Lauantaina kävin vielä kävelyllä Podolíssa ja Vinohradyssa nostalgiakävelyllä täyttämässä mieltä ja ajattelemassa vanhoja juttuja - dobře placená procházka, joskin ilman buffoperallista juonta - hyvä silti ja kannattava.

Minun pitää vielä tämän reissun aikana kirjoittaa miksi tässä kaupungissa käveleminen on niin tärkeää ja mikä tekee siitä niin viehättävän harrastuksen. Minun piti kirjoittaa siitä jo tänään, mutta asia on kovin iso ja monimuotoinen, että en halua haaskata sitä kirjoittamalla sitä huonosti auki. Yritän selittää se paremmin toiste.

Kuitenkin, tänä aamuna laitoin lenkkarit jalkaa klo 8.00 ja suuntasin tuulipukuverskoissani ulos kauniiseen syyssäähän Prahan kaupunginosa numeron kuuden alueelle ja etenkin kulkemaan Dolní ja Tichá Šárkan mäkiä ylösalaisin. Tarkoituksena oli päästä pakoon turisti-Prahasta, missä onnistuin mainiosti ja erinomaisesti ja Dolní ja Tichá Šárka tarjosivat erinomaisen elämyksen kaiken maailman krääsän edellä. Yksi niistä elämyksistä on se, että miten huomaa metahistoriallisen kuvan kaupungista muuttuvan kun pääsee pois muistoesineiden myyntikojujen luota. Tästäkin näkökulman muuttamisen tärkeydestä minun kai pitäisi kirjoittaa enemmän, mutta kuten sanottua, ei tänään. Annan vain esille yhden kuvan suurkaupungista, jonka koin tänään:

Suurkaupungin sykettä

***

Huomenna mennään taas uuteen arkistoon ja lukemaan uusia aineistoja, mutta myös Radůzan keikalle Teatteri Gongiin iltasella. Kaikkea hienoa on siis luvassa.

Huomiseen, j.

04/11/2011 Tukalevskin kimpussa, osa II

2011-11-04T20:18:00.002+01:00

Pystypaini V. N. Tukalevskin kanssa jatkui tänään. Mitää varsinaisesti ei tullut löydettyä, mutta kuten ennen reissua arvelinkin, Tukalevskin toiminta Suomessa vuosina 1918/1919-1923 alkaa muotoutua täydemmäksi. Emigroiduttuaan Suomeen, V. N. Tukalevski toimi alkuun opettajana, mutta integroitui pian Suomen venäjänkieliseen lehdistöön ja tutustui viimeistään sitä kautta Venäläisen kirjaston johtajaan, Andrei Igelströmiin, jonka palveluksessa hän ainakin osan aikaa toimi. Ei tosin kirjastossa, vaan Polititseskaja izvestijassa ja Igelströmin johtamassa tietotoimistossa Nord-Press. Tänään tutkitun aineiston perusteella voidaan sanoa varmasti, että Tukalevski toimitti uutisia PI:aan, kuten Julitta Suomela on aikaisemmin kyllä osoittanut, mutta että paljastui tosiaan sekin, että Nord-Press oli Igelströmin hallussa. Mennyttä reaaliaikaista tiedonvälityksen maailmaa oli mielenkiintoista tarkastella Tukalevskin päivittäisten työtehtäviä seuraten: kerää maailmasta uutiset yhteen, jäsennä ne aihealueittain, käännä ne venäjäksi tai englanniksi, koosta tiedonanto ja lähetä eteenpäin. Näiden tiedonantojen pohjalta on varmasti ollut aika hurjaa seurata, miten Deninikin tai Koltshakin oikein käy. Hetkisessä maailmassa silloinkin elettiin - siitä käy todisteeksi eri puolilta Eurooppaa kerätyt sähkösanomat Kronstadtin kapinasta.

Yksi Tukalevskin koostama tiedonanto sai tänään päivän hupaisan arkistolöydön ensimmäisen palkinnon. En tiedä miksi, mutta jostain kumman syystä Tukalevski koki tarpeen Russian Liberation Committeelle Lontooseen lähettämässä sähkekatsauksessa sanoa, että bolshevikit ovat kansallistaneet kaiken mahdollisen, mutta sanoi kaiketi tämän ironiaa unohtamatta:

HELSINGFORS. 3rd October 1919

Unsocial Barbers.

Hairdressers' establishments in Petrograd have been denationalised.

Matka Tukalevskin maailmaan jatkuu huomenna. Ihan selvästi olen taas askeleen lähempänä hra Tukalevskin toimintaa Suomessa ja se mitä tapahtui etenkin kesällä 1921, askarruttaa mieltäni kovin. Ehkä siihen tulee huomenna jonkin sorin viite. Ei muuta kuin humanistin "työrukkaset" käteen ja hommiin:

***

Ai niin - meinasi unohtua se päivän toinen kevennys. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin raiteilla sentään nykyään palvellaan. Toista se oli vajaa satakunta vuotta sitten, jolloin turhasta murjottajille kävi pahanpäiväisesti:

03/11/2011 - Tukalevskin kimpussa

2011-11-03T19:17:00.000+01:00

Haamupainia V. N. Tukalevskin kanssa, jolla uskon olevan keskeinen rooli väitöskirjani kannalta. Haamupainia sen vuoksi, että PNP:n arkistot eivät sitten antaneet ihan sitä, mitä olettaman piti hänen kohdaltaan, mutta toisaalta pääsin nopeasti hoidettujen velvollisuuksien jälkeen Slovankaan lukemaan Tukalevskin keskeisintä osaa arkistoista. Yksi osa oli siis PNP:ssä ja yksi osa on GARFissa Moskovassa, mutta enemmistö kaiketi Kansalliskirjaston Slaavilaisessa kirjastossa, jonka kokoelmille vetää maailmassa vertoja vain Helsingin yliopiston konsistorinalainen Venäläinen kirjasto (tunnetaan myös myöhemmin Kansalliskirjaston Slaavilaisena kirjastona).

Vladimir Tukalevskilla, kuten aina meillä ihmisillä, oli monta puolta tai elämää. Hän oli syntyvään Pultavasta (tai sen liepeiltä) ja oli poliittisesti erittäin aktiivinen jo opiskeluaikoina - koska kirjoitan muistista, niin kannattaa olla detaljien kanssa varuillaan - joskin opinnot Kiovassa jäivät kesken jo varhain - muistaakseni tsaarivastaiseen toimintaan osallistumisen vuoksi. Asuessaan Ukrainan alueella, Tukalevski oli aktiivinen kirjastolainen ja oli mukana perustamassa useaakin Kansankirjastoa maaseudulle lukuharrastuksen ja oppineisuuden edistämiseksi. Jossain vaiheessa kun hankkeet eivät edenneet, niin Vallu muuttaa päräytti Pietariin ja opiskeli siellä kirjallisuutta ja haksahti Tolstoihin pahemman kerran - jos muistan oikein, taisipa toimia myös Tolstoin-museon perustavassa toimikunnassa. Yhtä kaikki, sillä jos tolstoilainen lähimmäisenrakkaus oli vienyt mukanaan, niin se aktualisoitui osuusliiketoiminnassa. Tukalevski piti osuusliikettä, kuten sain tänään moneen otteeseen lukea, keinona jolla tavallinen kansa pääsisi irti turpeesta ja turpeen ikeestä. Vuosina ennen vallankumouksia, Tukalevski päätoimittikin useita osuuskuntatoimintaan liittyiviä sanomalehtiä - jotkut menestyivät, jotkut kiellettiin ja aina löytyi uusi kanava viestille.

Vallankumoksen jälkeiset ensimmäiset vuodet Tukalevski asui Pietarissa, mutta ajanmittaan hänestä oli tullut vakaamuksellinen sosialistivallankumouksellinen ja yhteenotto bolshevikkien kanssa, ehkä yhtenä syynä, ajoi hänetkin Kuokkalan kesähuvilansa kautta lopulliseen maanpakoon. Suomessa Tukalevski asui vuodesta 1919 syys-lokakuun 1923 taitteille saakka, kunnes emigroitui Prahaan, missä hänestä tuli aikanaa Slovanská knihovna, eli Slovankan, ensimmäinen johtaja. Näillä jäljillä siis täällä ollaan.

Tänään paljastui ainakin sen, että Tukalevski jatkoi osuuskauppa-aatteensa levittämistä Suomessa asuessaan,. Aikaisemman suomalaisen tutkimukseni mukaan hän työskenteli myös sosialistivallankumousellisen sanomalehden, Volja Rossiin, asiamiehenä Suomessa, joten hänellä oli sitä kautta hyvät kontaktit niin Prahan SR-keskiöön kuin suomalaisiin tsaarin- ja bolshevikkienvastaisiin piireihin. Erään tsekkiläisen lähteen mukaan Tukalevski olisi myös pitänyt Kuokkalassa venäjänkielistä koulua sen jälkeen kun ne taas sallittiin suuren pakolaismäärän vuoksi. Vielä en ole suomalaisista lähteistä löytänyt tähän vahvistusta.

Mutta joo - nyt saa höpinät Tukalevskista riittää - huomenna taas lisää. Mutta sitä ennenn päivän kuva ja kevennys:

Lappalaisten liikkeen johtaja Viktor Kosola kuollut

Saman päivän Národní politikassa vuodelta 1936 oli sekä V.N. Tukalevskin muistokirjoitus, että ilmoitus Vihtori Kosolan kuolemasta. Vihtori Kosola tunnetiin lehden mukaan 10 000 lappalaisen marssista pääkaupunkiin, joskin tsekinkielisessä toimituksessa taisivat mennä Lappi (Laponsko) ja Lapua sekaisin - mikä on ihan ymmärrettävää, sillä kielemme on monella tapaa outo ja Kosola se vasta olikin.

Hyvää torstai-illan jatkoa itse kullekin. Huomenna matka jatkuu Tukalevskin ja Tsekkoslovakian ensimmäisen tasavallan hallinnon pyörteissä - lisää siitä sitten tuonnempana.

/ Jipsu

***

No joo, laitetaan vielä Bat'an kenkämainos 20-ja 30-luvun vaihteesta makusteltavaksi. Tämä mainos löytyi Tukalevskin leikekokoelmasta, jossa oli myös erinäinen läjä transistoriradioiden esitteitä, mutta myös iso läjä kenkämainoksia - oliko sillä fetissi?

02/11/2011 - ensimmäinen työpäivä takana

2011-11-02T19:42:00.000+01:00

PNP:n Kirjallisuusarkisto sijaitsee mainiossa paikassa - Strahovin luostarissa. Parasta nuhjuisessa ja ei-modernin työhuoneessa on näköala, joka voittaa mennen tullen Teollisuuskatu 23-25 B-siiven neljännen kerroksen sisäpihalle aukeavan näkymän. Vertailevan otoksen tuominen julkiseksi olisi rikos, joten tyydyn antamaan pienen otteen tämänhetkisen työtilani maisemasta:

Ah!

Työn rytmiin pääsin kiinni ihan mukavasti ja nyt juuri äsken kun siirsin kuvia kameran muistikortilta matkakovolle, niin makustelin päivän antia. Ensimmäisenä päivänä tuskin tulee reissun parasta saalista, tuskin tänäänkään, mutta hyviä langanpäitä kurottavaksi, joita yhdistämällä suomalaisiin lähdeaineistoihin pääsee jo jotain argumentoimaankin.

Oman lähiajan töiden kannalta oli tärkeää löytää V. J. Mansikan ja J. Polívkan kirjeenvaihto, vaikka siinä ei nyt paljastunut mitään ihmeellistä tai mystistä - sain vakuutuksen tietyille hypoteeseilleni ja hyvä niin. Isompi juttu oli se, että J. Polívka oli Kaarle Krohnin kanssa kirjeenvaihdossa melkein päivälleen kolmekymmentä vuotta, vuodesta 1902 vuoteen 1932. Vähemmilläkin matskuilla ja sisällöillä on tieteenalansisäistä kirjeenvaihtoa julkaistu, joten pitää miettiä mitä tämän aineiston kanssa nyt tekee. Tutkija-minälle kirjeenvaihto kuitenkin kertoi, että suomalais-böömiläinen kulttuuris-poliittinen yhteistyö rakentui kansallisen heräämisen siivittämänä ennen kaikkea kansanrunoudentukimuksen kautta - kulkien Runebergista, Karl Collanista ja Antti Jalavasta aina Mansikkaan ja Kiparskyyn saakka. Tätä pitää pureskella jatkossa lisää.

***

Minä onneton kävin kirjakaupassa. Mukaan tarttui Urbanin uusin, Balabánin ylistetty novellikokoelma ja tietty Jáchym Topolin Chladnou zemí, jota en ole vielä ehtinyt lukaista, kuten en ole ehtinyt vielä tarttua Petra Soukupován tuotantoonkaan. Soukupová nousi "pinnalle" sen jälkeen kun muutin Prahasta takaisin Suomeen, joten hänen ensimmäinen teoksensa meni minulta täysin ohitse. Sen sijaan kakkos-teos, Zmizet, oli jo kaikkien huulilla ja palkittiinkin viime vuoden paikallisella Finlandialla, Magnesia Literalla.

Urban, Balabán, Topol ja 2 x Soukupová

No, nyt tämä FAMUsta valmistunut käsikirjoittaja ja kirjailija tuntuu olevan joka paikassa ja reilu kuukaisi sitten hän julkaisi uuden teoksen, Marta v roce vetřelce, jota nyt on sitten kehuttu viimeisen kahden päivän aikaan kolmen tuntemattoman toimesta minulle ihan estoitta. Ensin eilen taksikuski sanoi, että Soukupován uusin on fantastinen kuvaus nyky-yhteiskunnasta ja ennen kaikkea nuorten naisten asemasta siinä - ei ihan vakkarikommentti paikalliselta nelikymppiseltä lihansyöjätaksikuskilta. Sitten tänään Kirjallisuusarkistolla kyselin viimeaikojen nykykirjallisuuden perään ja kaikki kolme kahvinsa ääressä turissutta arkiston myyrää sanoi, että Soukupoválla on tässä hetkessä tilausta ja paljon. Ja vielä kirjakaupassa, kun pidin Soukupován Zmizetiä käsissäni, sain vieressä seisseeltä vanhemmalta rouvalta vahvan vakuutuksen siitä, että tuo uudempi Soukupová kannattaisi hankkia. Kun vakuuttelujen ketju alkoi olla katkeamaton, tein ostopäätöksen ja avaan uusimman Soukupován uusimman lukematta niitä edeltäneitä ja annan itseni vaikuttua.

ps. tjeckkiä osaaville mainio Soupukován haastattelu Hostissa.

Kesälomalla töissä

2011-11-01T20:45:00.002+01:00

Monelle muullekin pätkätyöläiselle ja elämänsä apukoululaiselle loma on ainoita hetkiä, jolloin siunaantuu mahdollisuus luovaan työskentelyyn. Minun toisessa ammatissani, siinä wannabe-historioitsijan roolissa, tämä tarkoittaa usein sitä, että loma-aika käytetään ennen kaikkea arkistoissa luuhuten, säästä ja konjunktuureista sillä hetkellä välittämättä, vaikka ehkä yhteiskuntarauhan kannalta pitäisikin tehdä juuri toisin. Mutta suo siellä ja vetelä täällä, sillä eno on taas kivunnhut samaan veneeseen: päätin viettää kesälomani keräämällä aineistoa väitöskirjaani varten Prahassa marraskuun 2011 ajan.

Samalla rohkaistuin taas hieman kirjoittelemaan haistellusta, koetusta, nähdystä tai maistetusta jotain tänne jo kuolemaan tuomittuun blogiini. Saattaa tulla jotain muistiorganisaatiomussutustakin, kun paljolti siinä rajapinnassa liikun seuraavan kuukauden ajan.

Mistä tulikin jo päivän valokuvaan aihe. Sovitaanko niin, että ensimmäisen ja viimeisen kerran päivän valokuvana on jonkun muun ottama kuva, mutta koska nuoleskelen vielä eilen Kansalliskirjaston Strategiapäivässä saatuja haavojani, niin otin vapauden jakaa asian kanssanne (joskaan kuvan ironia ei varmaan kyllä aukea kuin tosiuskovaisille).

Tulevaisuus on föröbörössä

Niin kaunis on luoksesi Kainuu

2010-07-26T16:40:00.001+01:00

Tuo Alivaltiosihteerin eräällä 1990-luvun keskivaiheen keikalla Kajaanin Marilynissä lausuma hokema on jäänyt elävänä mieleeni. Ketä oli mukana keikalla, sitä en muista mutta eräs ystäväni sai virallisen Tampere-viirin, jonka toisella puolen maininta oli kirjoitettu kuulakärkikynällä. Sanonta sopii hyvin kuvaamaan tämänpäivästä maisemaa Kainuussa - olin ajamassa Kajaanista Vuokatinvaaralle ja sieltä edelleen Sotkamon ja Kaitaisensalmen kautta Jormualle, mistä takaisin Kajaaniin. Nuasjärven yllä oli ihmeellinen utu, hellettä 31 astetta ja nihkeä ilma, kun taas Vuokatinvaaralta katsoessa toiseen suuntaan, Sapsojärvelle, siellä oli kirkasta kuin koskaan. Näköalapaikka on verraton: jos matkanne joskus entää näille seuduille, niin käykääpä Vuokatinvaaran päällä ihan huviksenne. Onhan se maisema Koliltakin kaunis, mutta jotenkin sitä synnyinseutunsa ensi sijalle asettaa.

Näytä suurempi kartta

102 kilometriä meni ihan tyydyttävään aikaan, tasan 4 tuntia, joten ei paljon parempaa päivää olisi voinut ollakaan. Kuumuudesta huolimatta, loistava päivä Mirandan kanssa, joka tosin tarvitsee heti Helsinkiin päästyämme uudet kaapelit, jarrupalat, takapakan ja ketjut. Nämä alkavat olla nyt aika finaalisssa.

Huomenna olisi tarkoitus ajaa sitten noin 165 km Manamansalon läpi seuraavalla reitillä. Pitää poiketa hieman tankkaamaan pastaa ja hakemaan evästä, ettei susi syö eväitä matkan aikana:

Näytä suurempi kartta

Ai niin, tyhmä kun olin, kuvia en sitten ottanutkaan, muuta yhden videotervehdyksen kuitenkin:

Totuus suomalaisesta jalkapallosta

2010-06-24T09:44:00.000+01:00

Ingmanin kesäjäätelökampanja kertoo ytimekkäästi ja leppoisan ironisesti totuuden kotimaisen jalkapallon kansainvälisestä tasosta. Minä pidän!

Hyvää juhannusta ja jännittäviä kisoja!

Jalkapalloa kirjastossa

2010-06-21T13:46:00.001+01:00

Kirjastomme ovat sivistyksemme viimeinen airue, joka taipuu nykyajan vaatimuksissa vaikka mihin. Se on taipumaton, alati uusia ilmaisumuotoja etsivä ja toteuttava instituutio, kansallisaarteemme, jonka asema kaanonissamme on vakaampi kuin Kiven tai kansantanssien.

Osoituksena elosta ajan hermoilla on Rikhardinkadun mainio kirjasto, joka on tarjonnut helsinkiläisille muutamaan otteeseen mahdollisuuden seurata maailman suurinta urheilulajia, jalkapalloa, keskikaupungin ytimessä. Jos kiire yllättää tai kaupoissa luuhuaminen tai sporttibaareihin meneminen ei kiinnosta, niin onneksi Rikun kirjasto on tarjonnut meille mahdollisuuden seurata tuota oivaa pallopeliä kirjaston kokoushuoneessa.

Valitettavasti tänään näytettävä Portugalin ja Pohjois-Korean välillä on toistaiseksi viimeinen tilaisuus katsoa ottelua kirjastossa.Toivottavasti jatkoa tulee. Ja olivatpa muistaneet kirjastonhoitajat meitä asiakkaita pienellä kirja-alttarillakin! Maailmanmestaruustason suoritus!

Matkakuvia kommentein varustettuna

2010-06-21T13:12:00.000+01:00

Pyöräretki on ohitse. Viime sunnuntaina lähdin Helsingistä (oikeammin Karjaalta) ajamaan kohti Turkua, josta matka jatkui edelleen kahdeksi päiväksi Turun saaristoon ja Saariston rengastielle. Sieltä palasin takaisin Turkuun, josta päivän lepotauon jälkeen konkeli kiskoi miestä kohti Sastamalaa ja Tamperetta. Yötauon pidin Oripäässä. Eilen sunnuntaina palasin reissulta takaisin Helsinkiin. Ajopäiviä kertyi kuusi, lepopäiviä kaksi. Kilometrien tarkkaa loppusummaa en osaa sanoa, sillä Suunnon mittarit ja laitteet tekivät tenän. Arviolta matkaa kertyi 820 km.

Ohessa muutamia kuvia reittikommentteineen:

Päivä 1. Karjaa-Kemiö-Sauvo-Turku, noin 145 km

Olin ollut edellisenä päivänä hieman flunssainen, joten lyhensin matkaa hieman ja menin ensin junalla Karjaalle, josta jatkoin sitten Kemiön kautta Turkuun. Syynä reittivalintaan oli yksinkertaisesti se, etten aikaisemmin ollut ajanut näitä teitä. Sunnuntaiaamu oli alkuun hieman sateinen ja kolea, mutta sadevarusteet pitivät miehen kuivana. Kameraa en kaivellut paljoakaan esiin, sillä kosteutta riitti ja olo oli vielä kuumeilusta hutera. Mukava päivä siitä kuitenkin tuli ja kaikki sujui mallikkaasti. Ajoin pääosin valtakunnallista pyöräilyreittiä numero 1 pitkin ja tiet olivat hyvässä kunnossa. Ainoa hiekkatiepätkäkään ei menoa haitannut - Pruukin ja Kestrikin välillä hiekkatietä on noin 2,5 km, mutta koska sitä ei ollut vielä lanattu, oli spooreissa ihan hyvä ajaa maantiepyörälläkin ilman suurempia huolia rengasrikoista. Kemiönsaarella oli hieman koleaa edelleen, edellisen päivän myrskyjen jälkeen, mutta tiet pääsääntöisesti erittäin hyvin ajettavat.

Ainoa missini oli se, etten ollut tarkastanut tietöiden paikkoja kunnolla. Tiellä nro 110, Valkojan ja Viksbergin välillä, on siltatyömaa, joten se tuli kiertää Piikkiön ja Tammisillan kautta, mutta liikennettä ei juurikaan ollut - 110-tie on erittäin rauhallinen aina Turkuun saakka. Yöpyminen Sirkkalankadulla Anna-Elinan ja Akselin luona - kiitos aamupalasta ja keskusteluista!

Kuvassa Matilainen-Salmen olohuoneen katon- ja seinänraja.

Päivä 2. Turku-Länsi-Turunmaa (Parainen-Nauvo-Houtskär), noin 85 km

Toinenkin päivä oli alkuun kostea. Paraisten jälkeen satoi aina Nauvoon saakka ja tämä ei ollut yhtään mainio juttu, sillä Rengastie ei pyöräilijän kannalta Paraisilta Nauvoon ole mikään ihanuus. Tie on kapea ja pyörätiet sellaisia mutkapaikkoihin kyhättyjä "ohituskaistoja". Yllättävän paljon tienpäällä oli myös raskasta liikennettä, mikä tarkoitti sitä, että liikennettä piti seurailla taajaan ja kun paikallisten ajonopeus ja -kiihko ylittävät normit, ärrä-päitä lenteli tuon tuostakin. Nauvossa paistoikin sitten jo solikka, mutta lauttayhteyksien vuoksi en voinut jäädä pidemmäksi aikaa nauttimaan perunafestivaalien etukäteisvalmisteluista, vaan pöhötin aina Korppoon Galtbyhyn odottamaan yhteysalusta Houtskäriin. Yhteysalusten osoitteet ja aikataulut (Lauttaportaali) löytyvät osoitteesta: www.lautat.fi.

En ollut aikaisemmin käynyt Houtskärissa ja pääsin hieman pettymään, sillä olin odottanut maastolta hieman erilaisia muotoja. Koko saari on itse asiassa aikamoista paksua ja tiheää korpea, ei lainkaan sellaista stereotyyppistä luotomaisemaan kuin ulkosaaristossa ja pohjoisella Ahvenanmaan reitillä. Näsby - Houtskärin keskusta oli pieni, mutta ei vielä tähän aikaan kesästä kovin vireä. Kaksi kauppaa, vierasvenesatama, kirkko, kunnantalo, kirjasto ja kansanopisto, jonka ainoa kesävieras tuolloin olin. Saaristolaistorikin oli, mutta ilmeisesti kesävieraiden puuteetn vuoksi se ei ollut enää kolmen aikaan iltapäivää avoinna. Liikennettä tiellä oli hiljalti - muutamia asuntoautoja, ei ainoatakaan pyörämatkailijaa, tosin yhden seureen näin Galtbyn rannasssa ostamassa kaljaa, mutta sitten he jatkoivat matkaansa toisaalle. Viihtyisä paikkahan Näsbyn keskusta tosin oli.

Uskollinen ratsuni, Miranda, lepotauolla yhteysaluksen kannella.

Houtskärin kirkko

Kunnankirjasto - saaren tärkein rakennus!

Propsit sille, joka pystyy pitämään tätä sivistyspalvelua yllä täälläkin.

Jo pelkkä palvelun olemassaolo on osoitus kirjastolaitoksemme tärkeydestä kansakunnallemme.

Vastikään kunnostettu vierasvenesatama Näsbyssä odotti vielä kesävieraitaan.

Ravintolassa hyvä palvelu ja olutvalkoima, mutta jotain muutakin kuin hampurilaisia olisi voinut olla tarjolla.

Ei sillä, isoja ja maistuvia nekin olivat, mutta pastaa olisi tehnyt mieli.

Palveluja saman katon alla.

Kuntaliitokset tuovat mukanaan uusia sanahirviöitä. Tämä taisi olla Länsi-Turunmaan Houtskärin aluekonttori,

kun aikaisemmin puhuttiin ihan rehellisesti kunnantaloista. Ja saman kauhistuksen näin myös Nauvossa.

Ajatella, jos ruotsin- tai suomenkieliseen kaupunkiin olisikin ollut eri matka.

Päivä 3. Länsi-Turunmaa (Houtskär-Iniö)-Kustavi-Taivassalo-Mietoinen-Naantali-Turku, noin 125 km

Aamu aukeni Houtskärissa kauniina, joskin hieman viileänä. Aikataulu oli tiukka, sillä Mossalassa piti olla kohti Iniötä lähtevässä lautassa klo 09.00. Matkaa ei sinänsä ollut paljoakaan, vain 14-15 km, mutta kun matkalla oli kaksi lossia, niin mitään ei voinut jättää sattuman varaan. Onneksi kiirehtimättäkin ehti, mutta täytyy sanoa, että retkipyöräilijät saavat suunnitella aikataulunsa huolellisesti, etteivät jää jumiin saarelle odottamaan seuraavia lauttoja. Niiden liikennöitiväli ei ole mitenkään poikkeuksellisen tiheä. Matkalla Houtskärista Iniöön keskustelin kahvilan emännän kanssa kesästä, saaristosta, ihmisistä, luonnosta ja matkailusta. Ihmiset ovat alkaneet krantuiksi ja kaikkea pitäisi olla tarjolla yllinkyllin. Samaa oli sanonut yöpaikkani isäntä, joka sanoi surukseen, että opiston on tämän kesän jälkeen lopetettava majoitustoiminta kannattamattomana. Asukkaille kun pitäisi olla tarjolla minibaarit, omat suihkut huoneissa, luksusaamiaiset, taulutelevisiot jne. Voi turhuuksien markkinoita!

Ylitys Houtskärista Iniöön oli kaunis ja emännän avustuksella sain nähdä myös merikotkan, joka istui tökötti puussan saarella. Valitettavasti en saanut ilmestyksestä kuvaa, mutta kun hän hieman levitti siipiään, niin kiikareiden avulla näki kuin valtavasta luontokappaleesta on kyse. Iniöön saavuttua piti kiirehtiä seuraavalle lautalle ja Kustavin Heponiemeen. Reittisekaannuksia tapahtuu aina sillöin tällöin ja tällä kertaa kiersin aivan turhan 8 km lenkin Kustavissa kun missasin risteyksen ja päädyin aloitusruutuun. 192-tie Kustavista Raisioon on oikeastaan priimassa kunnossa ja pientareet ovat kunnossa. Mutkaisimmissa paikoissa saa toki katsella hieman, tuleeko joku paikallinen hullu vastaantulevaa kaistaa vastaan, mutta muuten tie on erittäin turvallinen. Naantalin lenkki tuli tehtyä oikeastaan sen vuoksi, että sinne minun piti mennä alunkin perin, mutta koska Velkualle menevä yhteysalus liikennöi harvakseltaan, en jäänyt odottamaan kolmea tuntia lauttaa, vaan painelin maantietä pitkin Naantaliin ja sieltä edelleen parin kaverin kanssa Turkuun.

Till sjöss!

Naantalin Seurahuoneen herrasväkeä - Pihl ja Koistinen!

Edeskäypä ajoasussaan

Päivä 4. Turku, lepopäivä

No, ei se nyt ihan varsinainen lepopäivä ollut - tuli tavattua tuttavia siellä sun täällä, kierreltyä vanhaa kotikaupunkia ristiin ja rastiin, syötyä jäätelöä ja juotua punaviiniä. Kiitos keskusteluista Pertille, Jannelle, Haronille, Stefanille, Topille, Jarille jne. Aina on mukava puhua asiaa ja asian vierestä - siinä on monta elämänsuolaa samassa vuvuzela-viestiä samassa paketissa.

Tuomionakki - kauniimpana kuin koskaan?

Uutta hohdetta Virastotalon pintaan

Myllysilta alkaa jo kadota maisemasta

Sisäkumiautomaatti.

Tämä loistava laitos sijaitsee Linnakadun NextBiken takana. Omistaja sattui siihen paikalle kun olin ottamassa kuvaa ja sanoin,

että mainio on keksintö tämä, johon omistaja vastasi turkulaisen nihkeästi ja narisevalla äänellään:

"Juu, mut jos mää ole Paraisill' ja mun gumi puhkes, niin gui mää tänn Turkkuun pääse se kumi hakema?"

Päivä 5. Turku-Oripää, 82 km

Eräs kesälomani ajatuksista on ollut se, että yritän tavata niitä ihmisiä joita en ole vähään aikaa päässyt tervehtimään ja joille ei yleensä tunnu riittävän tarpeeksi aikaa ajatusten ja sanojenvaihtoon. Pariin vuoteen en ollut vieraillut Oripäässä, Junnilan tilalla Tanskilassa, missä taloa ja tilaa asuttavat Sanna ja Markus. Matka Turusta Oripäähän Yläneen kautta oli leppoisa, sillä mukana oli myös edellämainittu Koistinen, joten hyvää höpinää ja rentoa ajoa riitti. Pyhäjärvi jäi kiertämättä, mikä hieman jäi harmittamaan, mutta ehkä siitä olisi tullut minullekin liian raskas savotta lepopäivän jälkeen. Oripäässä saunoimme, rupattelimme ja katsoimme tietysti jalkapalloa ihailleen Meksikon ja Argentiinan suorituksia vihreällä veralla. Kiitos vielä kertaalleen vieraanvaraisuudesta - tulimme siitä hyvillemme ja kylläisiksi.

Markus ja Sanna - nuori isäntä ja emäntä.

Killi levyttää pihamaalla.

Päivä 6. Oripää-Sastamala-Pirkkala, noin 135 km

Tampereelle halusin ajaa samasta syystä kuin olin halunnut mennä Oripäähänkin. En ollut nähnyt ystäväpariskuntaa, Merjaa ja Jaria, aikoihin. Uusi asunto Pirkkalassa oli vielä näkemättä, joten sinne kävi matka hyvästä syystä.

Myötätuuli helli ajajia lähes Vammalaan saakka - keskituntinopeus oli hyvä ja Koistinenkin pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta. Reipasta vauhtia etenimme aina Sastamalaan ja Vammalaan, syistä joita olen jo aikaisemmin tässä blogissa maininnut. Pyhän Olavin kirkko Tyrväällä ja Herra Hakkaraisen talot edustavat kumpikin lajissaan maan ehdotonta huippuosaamista, eikä kenenkään ihmisen tulisi jättää vierailematta näissä kahdessa suomalaisen kultturin voimannäytteessä. En uskonut etukäteen kuinka toimivan ja saumattoman muodon ja viestin kirkon maalaukset olivat Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen käsissä saaneet ja toisaalta Herra Hakkarainenhan on nykypäivän humanismin ylin ilmentymä kaikilla tasoillaan!!! ;-)

Pyhän Olavin kirkko Tyrväällä.

Päivä 7. Tampere, lepopäivä

Lauantaina sain viettää aikaa ystävieni parissa. Aamupäivällä tapasin vanhan tuttavani Kajaanin-ajoilta ja kävimme syömässä ynnä vaihtamassa kuulumisia usean vuoden jälkeen. Jarin ja Merjan yhytin iltapäivällä ja kiipesimme Pyynikn näkötornille nauttimaan munkki-kahveista, jotka totta tosiaan olivat maineensa veroiset. Lisäksi kiertelimme hieman Pispalaa ja piipahdimme legendaarisessa Pispalan Pulterissa päiväkaljalla. Loppuiltan sitten menikin ihastellessa kruununperillisen häitä ja vihastellessa YLE:n toimittajien asiantuntijuuden ohuutta. Mukavaa ajanviettoa, ilman paineita! Minä pidin tästä kaikesta erityisen paljon, mistä lausun teillekin vielä kiitokseni.

Memmu, Bauhaus ja Jari.

Ennen vanhaan tästä logosta tunnisti ko. laitoksen ydinosaamisealueen.

Pystyykö joku syömään munkin nuolematta huulia?

No, ei pysty!

Kiva päähine.

Mukavat pussikaljamaisemat eräillä.

Päivä 8. Tampere-Valkeakoski-Hämeenlinna-Riihimäki-Helsinki, 194 km

Pitkä oli matka ja kova poli vastatuuli, mutta jotain on ilmeisesti opittu tästäkin lajista koska perille päästiin ja vielä ihan hyvissä voimissa. Jos ei muuta, niin ainakin sen olen tässä parina suvena oppinut, ettei kannata riuhtoa, jos matkaa on vielä jäljellä. Hiljaa hyvä tulee, kuten tulikin.

Alkumatkasta oli tosin vaikeaa. Ensin en meinannut löytää reittiä 130-tielle, joten jouduin koukkaamaan keskustan kautta Lempäälään menevälle uralle. Yöllä olis satanut ja viileää oli. Sadevaatteet päällä fiilis oli hieman hakusessa ja kylmästä vastatuulesta ei saanut nostetta lainkaan. Päinvastoin. Valkeakosken jälkeen alkoi jo luistaa - on se ihme kuinka mieliala kohenee kun saa ajaa ilman sadevaatteita ja pääsee pari kertaa pyörittämään ilman vastatuulta. Tiet ovat erittäin hyvässä kunnossa, mutta pari tietyömaata on luvassa, joskin asfaltilla sain vielä ajaa koko matkan. Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana näin runsain mitoin myös muita pyörämatkailijoita - etenkin Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä heitä tuli vastaan useita. Tiet ovat hyvät, rauhalliset ja mielenkiintoiset - suosittelen kaikille.

Tänään maanantaina olen sitten pyhittänyt lepopäivän - nuollut haavoja, pessyt pyykkiä ja ajopelin, laskenut hukatut rahat ja ollut tyytyväinen reissusta. Sen verran eilen pääsi aurinkokin paistamaan, että viime vuoden käsivarsirusketukset saivat uutta väriä päällensä ja pyöräilijän rusketusraja helottaa punaisenaan:

Tampereella

2010-06-19T07:34:00.000+01:00

Matka on entänyt aina Tampereelle saakka. Oripäässä torstaina nautitun vieraanvaraisuuden jälkeen sotkimme noin 135 kilometriä Sastamalan kautta Tampereelle. Sastamalassa matka pysähtyi lounastauon lisäksi myös Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, jonka sisätilojen maalauksesta ovat olleet vastuussa kaksi keskeistä suomalaista nykytaitelijaa, Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala. Maalaukset olivat hienoja, mutta ajatus nykytaiteen siirtämisestä tällaiseen ympäristöön lyö monta kokeilua ja hanketta laudalta. Laitan kuvia tulemaan piakkoin.

Jos matkanne ei jostain syystö vie Sastamalaan/Vammalaan/Tyrväälle, niin käykää edes katsomassa, mitä näiden kahden luonnoksista paljastuu. Kansallismuseon näyttely kirkon maalausten luonnoksista on avoinna 12. syyskuuta saakka.

Ja onhan Sastamalassa myös Herra Hakkaraisen talo, jossa allekirjoittaneen tuli luonnollisesti vierailla. Hieno paikka, sopii kaikille!

Huomenna sitten suristellaan Tampereelta Helsinkiin. Matkaan Google Mapsin perusteella tulisi 184 kilometriä, mutta pelkäänpä sekoilemisten johdosta matkan pituudeksi tulevan sen 200 km. Huomisen jälkeen tämä kiertue onkin sitten paketissa ja voi keskittyä toisenlaisiin lomailuihin.

Näytä suurempi kartta

/ Jussi-Pekka

Matkaeväitä

2010-06-17T10:20:00.001+01:00

Syöminen on mukavaa, etenkin reissussa. Kun kuluttaa päivässä noin 3500 kcal, niin voi syöpötellä hyvällä omallatunnolla. Kirjoittaessani tätä Yläneen pizzeria-kebabiterian lounaspöydän vierestä, voin hyvällä syyllä vielä ojentaa kättäni kohti possumunkkia, joita olen nauttinut vähintään yhden päivässä. Toistaiseksi paras on ollut Tammisillan Teboilin mustikkahilloinen possu, jonka koko ja maku ovat olleet ylivoimaisia.

Kuvassa valioyksilö Runosmäen Teboililta, tältä päivältä.

Vinkkejä hyvistä munkkipaikoista otetaan vastaan, sillä hyvä possumunkki on mitä parhain syy pysähtyä, pitää tauko ja nauttia kesästä lomineen.

Saaristosta Turkuun

2010-06-16T07:32:00.001+01:00

Voi pojat! Se on muuten hieno eläin ja kookas! Eilen matkallani Houtskärista Iniöön näin merikotkan. En saanut napattua siitä kuvaa, mutta lautan kahvilan työntekijän avustuksella sain hieman kiikaroida tuota kaunista ja isoa lintua. Hieman kun siipiiän möyhensi, niin sai käsitystä siitä miten iso eläin on kyseessä. Se on iso, voin kertoa.

Nyt matka on tullut siihen pisteeseen, että pidetään välipäivää. Huomenna taival jatkuu kohti Oripäätä ja sieltä sitten perjantaina kohti Tamperetta. Ohessa ajateltu Pyhäjärven kierros. Ensin ajetaan Yläneelle ja sitten kierretään järvi länsipuolitse kokonaan ennen ystäväpariskunnan luona majoittautumista.

View Larger Map

Perjantain eepos on seuraavalainen: ajetaan Tampereelle. Matkalla tulisi käydä katsomassa mitä Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen ovat saaneet Tyrvään kirkossa aikaiseksi. Kirjan museo ei liene vielä auki?

View Larger Map

Samaan syssyyn tuli muuten perustettua uusi klubi. Eilen matkallani saaristosta Turkuun tapasin kaksi nuorta, kaltaistani lajitoveria, joiden sydän on voideltu ketjuöljyllä ja hyvällä tahdolla. Kuvassa Antti, allekirjoittanut ja Marko. Kaksi ensimmäistä ovatkin sitten huomenissa matkalla yhdessä - joten seuraakin taipaleella on. Siitä tulee kivaa, sano

Proffan pyöräilijät

/ Jussi-Pekka

Länsi-Turunmaalla

2010-06-14T17:40:00.002+01:00

Suomi on siitä outo maa, että Kuntaministerin ainoa tehtävä on ollut lakkauttaa toimialansa kohteet, eli kunnat. Tiedä sitten onko se hyvästä, että Kuntaministeri on tätä nykyä pääministeri. Ehkä hänen tehtävänään on lakkauttaa Suomi? No joo, mutta minä olen nyt yhdessä näissä nykyajan
Luomuksia, eli Houtskarissa.
Hyvin matka sujuu, mutta saaristo on kyllä hieman arvostettu juttu. Ei mitään muotoja tai sellaisia. Pelkkää metsää.

Seuraavaksi saaristoon

2010-06-14T05:37:00.003+01:00

Tai siis oltiinhan sitä eilenkin jo siellä, vaikka Kemiön minusta näytti enemmän mantereelta kuin saarelta. Karjaa-Kemiö-Sauvo-Turku -reitti oli hyvä, sopivanmittainen ja hyväkuntoinen. Ainoastaan yksi pätkä, noin 2 km, piti ajaa soratiellä, mutta onneksi sekin oli kovapintainen ja karhentamaton, joten 21-millisillä ei ole ongelma. Tammisillassa tuli noin 6 km ylimääräinen lenkki, kun Vanhan Helsingintien silta on tämän kesän remontissa. Hyvä reitti silti.

Tänään mennään sitten Houtskariin- toivottavasti on sitä.

Kaikki valmiina reissuun

2010-06-12T14:23:00.000+01:00

Huomenna se taas alkaa. Kesälomamatkani Turun saaristoon. Tarkoituksena on ajaa viikossa reilut 800 kilometriä Karjaan, Kemiön, Turun, Houtskarin, Velkuan, Oripään ja Tampereen kautta takaisin Helsinkiin. Ohessa reittini. Uutisia sitten taas matkan päältä lisää.

View Larger Map

Kesäloma on jo ovella

2010-05-31T14:41:00.001+01:00

Aaah. Lauantaina se alkaa - kauan odotettu kesäloma. Siitä sitten elokuun alkuun saakka vapaaherran elämää? Ei suinkaan.

Valitettavasti opinto- ja muiden kiireiden vuoksi en pääse ajamaan pitkään himoitsemaani Mereltä merelle -ajoa, vaan jouduin tyytymään kotimaan kiemuroihin. Ehkä joku toinen kerta pääsen ajamaan Gdanskista Triesteen, pysähtymään San Marcon aukiolle ja juomaan espresson Claudio Magriksen vakiokuppilassa, jota verrattomasti kuvataan teoksessa Mikrokosmoksia. Tällä kertaa tyytyminen on Saariston Rengastiehen, Kainuuseen ja Pietariin, jonne ei kyllä pyörää kuljeteta mukana.

Käy se näinkin. Pätkätyöläisen arkea on myös se, ettei kunnollisia kesälomia tunnun ikinän olevan. Vuosilomat eivät ole kertyneet ja lomailu on hieman summittaista ja sattumanvaraista - ei tänä kesänä. Koulussa työskentelemisen paras puoli lienee se kuuluisa kesäloma ja tästä riemusta pääsen minäkin osalliseksi ensi lauantaista lähtien.

Lonkkaa en aio jäädä vetämään, vaan pyrin järjestämään itselleni ja läheisille jotain virikkeellistä toimintaa. Mitä itseeni tulee, niin ensimmäisen lomaviikon aion viettää arkistoissa, kun viime aikoina ei ole ollut oikein kunnollista mahdollisuutta käydä lukemassa häntiä pois. Igelström kumppaneineen eivät jätä vielä miestä rauhaan.

Toisen lomaviikon olenkin jo sitten pyöräilemässä. Tarkoituksenani on ajaa ensin Helsingistä Turkuun, sieltä Houtskariin ja edelleen rengastietä pitkin Velkuan kautta joko Rymättylään tai Turkuun, missä aion viettää lepopäivän kirjastossa istuen, jotta jaksan huoletta jatkaa matkaani edelleen Oripäähän ja Tampereelle. Toinen lomaviikkoni ajattelin lopettaa massiiviseen Tre-Hki -irtiottoon. Tai, katsotaan nyt pääsisikö sitä edes Hämeenlinnaan asti.

No mutta tarkoituksena on kuitenkin ottaa aikaa itselleni ja tarjota sitä myös läheisilleni. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla siihen on oikein oiva mahdollisuuskin. Raporttia tulee matkan varrelta, missä sitten ikinä ollaankaan.

Iloista kesää!

Kausi alkoi

2010-04-17T10:47:00.000+01:00

Pyöräilykateni ulkotiloissa pääsi alkuunsa tänään aamupäivällä. Matkaa ei kertynyt kuin vajaat 30 kilometriä, sillä säätämiseen ja etenkin etuvaihtajan räpläämiseen meni oma aikansa. Ihan kaikkialta ei vielä katuhiekkoja oltu putsattu, mutta kyllä tuolla pääsee maantiekonkelilla jo ihan hyvin vetelemään kun on varovainen renkaiden suhteen.

Kuntokin näyttäisi olevan parempi kuin vuosi sitten: testimäki noustiin nopeammin ja alhaisemmilla sykkeillä kuin viime vuonna samaan aikaan. Eikä tarvinnut edes nousta ajamaan putkelta kuten kahtena edellisenä vuonna. Tästä on hyvä aloittaa matka kohti Välimerta ja San Marcon aukiota. Suunnittelemani Itämeri-Välimeri -ajo ansaitsee oman bloggauksen, joten kerrotaan siitä myöhemmin lisää.

Päivän kuriositeetti oli tapaamani kolme italialaista pyröräilijää. Vaikka sää oli hyytävä, niin nämä etelän asukkaat olivat pukeutuneet lyhyisiin ajohousuihin. Mitäpä sitä turhaan arkailemaan!

Matti Kurjensaari

2010-04-06T17:08:00.001+01:00

Ostin pääsiäislauantaina Ossin rompetorilta Orimattilasta kaksi Matti Kurjensaaren kirjaa, 30-luvun vihainen nuori mies ja Kansakunnan kaapin päällä : muotokuvia muistista, joista olen ensinmainitun ehtinyt tässä lukaista.

Kurjensaareen törmäsin taannoin toimittaessani Praha-kirjaani, mutta unohdin sittemmin hänen kirjoitukset melkein tyystin. Nyt kun luin 30-luvun vihaisen nuoren miehen, niin mieleeni palautui kuinka oivaltava aikakautensa havainnoitsija Kurjensaari olikaan. Monet Kurjensaaren kirjoitukset saattaisivat soveltua lähes sellaisina nyky-yhteiskuntamme arvointiin. Suosittelen lukemaan, vajoamatta liioittelevaan anakronismiin.

Ihmettelin taannoin ettei Kurjensaarta nostettu esiin vuonna 2007, jolloin hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Jotain nyt sentään, sillä Mikko Hytönen on kirjoittanut opinnäytetyönsä Matti Kurjensaaresta suomalaisen yhteiskunnan kuvaajana 1930-luvulla, aikana jolloin Kurjensaaren demokraattiset ihanteet olivat vähintäänkin uhattuina.

Kurjensaarta on hyvä lukea myös sen vuoksi, että monin kohdin hänen teksteistään löytää itsensäkin, kuten hänen siteeratessaan nimeämätöntä eteläafrikkalaista: "On katkeraa, kun ihmisen täytyy tulla fanaatikoksi aivan tavallisen yksinkertaisen suvaitsevaisuuden tähden."

Talven tuoksuja

2010-02-17T20:59:00.000+01:00

Oli mukava nähdä tänään eräitä vanhoja ystäviä ja käristä porukassa alkanutta vuotta, vaikka minun ainainen urputukseni alkaa varmaan jo käydä voimille. Sen se teettää kun minussa asuu. Kokeilkaapa itse, ei tuntuisi hyvältä.

Alkuvuosi onkin ollut töiden, työttömyyden, opintojen ja talouden suhteen kovin turbulentti, olen saanut nyt tänään pakolliset tentit tehtyä, joten niistä ei tarvitse enää stressata. Tammikuun lopussa tein laajan kirjallisuuden tentin ja tänään kieliopin viimeisen tentin. Ensimmäiseen tenttiin valmistuin huolellisesti, niin kuin tenttiin voi ikinä vaan valmistua ja ehkäpä hieman enemmänkin, mutta toista rykäystä tehdessä puhti vaan oli totaalisesti kadoksissa - milloinkahan lukeminen olisi ollut yhtä vaikeaa? En muista, tuskin koskaan.

No mutta kärinät saavat jäädä nyt sivummalle, sillä vielä on talvea jäljellä ja kun valoisuus senkun lisääntyy, niin on hyvä mielenkin kohota. Kirjatenttien jälkeen on aika palata lopputyön pariin. Kävin jo tilaamassa uuden satsin arkistolähteitä ja seuraavan parin viikon aikana ajattelin kirjoittaa johdannon ja taustaluvun niin pitkälle kuin mahdollista. Loppuvuonna kokemani flow-fiilis olisi nyt mukava saada taas päälle.

Ensin on oikaistava kuitenkin eräitä vääriä tietoja, joita esitin Andrei Igelströmistä. Se onkin itse asiassa ihan hyvä opetus minulle, sillä en tarkistanut lähdettä kunnolla ja otin kirjoitetun itsestään selvyytenä, joten toistin väärää tietoa ilman parempaa tietämystä. Aika raskauttava virhe historioitsijalle. Erheeni oli väittää kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin olevan August Strindbergin vävy. Näin ei suinkaan ole, mutta kyllä Karin Strindberg venäläisen kirjastoihmisen ja yliopistolaisen kanssa avioitui. Kyseessä oli V. Smirnov (Smirnoff), joka toimi sekä venäjänkielen lehtorina yliopistolla, että ilmeisesti myös työskenteli Venäläisessä kirjastossa. Lisäksi ei ole suinkaan varmaa, että Igelström olisi piiloitellut Uljanovia ja tuonut hänelle luettavaa kirjastossa tulevan vallankumousjohtaja oleillessa Helsingissä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että juuri Smirnov olisi ollut tämä avulias välikäsi Leninin suuntaan, ei niinkään Igelström.

Kaksi Suomessa asunutta venäläistä kirjastoihmistä ja heidän samankaltaiset historiat ovat siis kirjoituksessani sotkeutuneet iloisesti toisiinsa, mutta valitettavasti virheellisesti. Smirnov on kirjaston historiassa ja myös sen myyntihankkeessa erittäin mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä olisi mielenkiintoista piirtää kappale opinnäytteessäkin. En tosin vielä aivan tarkkaan tiedä, miten hän varsinaiseen prosessiin (kirjaston myyminen) tarkkaanottaen liittyy, mutta lupaan kirjoittaa hänestäkin hieman lisää kunhan vain pääsen arkistomateriaaliin paremmin käsiksi. Joitain tietoja - luotettaviakin - minulla on hänestä, mutta nyt pitää allekirjoittaneen hieman malttaa, ennen kuin sanoo läpensä asioita.

Luminen talvi muuten tuoksuu kauniilta ja se tuoksuu aivan lapsuudelta.

/ Jussi-Pekka

Hyvää joulua ja hauskaa joulua

2009-12-21T09:47:00.008+01:00

Vuosi 2009 on lopuillaan ja pitää sanoa, että on ollut hyvin vaihtelevaa maastoa koko ajan. Entiseltä työpaikaltani ja niistä stresseistä pelastauduin Kansalliskirjastolle, tosin määräaikaisuuteni loppuu vuoden vaihteessa, joten työnhakuun tässä joudutaan.

En vielä tiedä oliko se onni vai onnettomuus, että hakeuduin tekemään toista tutkintoa slavistiikasta? Opiskelu sinänsä on ihan antoisaa, varsinkaan kun paineita ensimmäisen tutkinnon loppuunsaattamisesta ei enää ole. Nyt työttömyyden uhatessa toinen opiskeluoikeus saattaa muodostua taloudelliseksi kompastuskiveksi, mutta ennen kuin kirves lentää kaivoon, niin katsotaan tukiasiat ensin loppuun saakka työkkärissä.

Syyskuisen Tour d'Estoinen jälkeen ei ole paljoa tullut pyöräiltyä eikä blogitettua, mutta jospa uusi vuosi antaisi taas uuden mahdollisuuden molempien harrastamiseen. Voisin nyt vihdoin ja viimein aloittaa kirjoittamaan enemmän oman ekspertiisin aiheista, kunhan saan saamattomuuteni sillä saralla selätettyä. Hieman esimakua tässä. Oheen olen hieman kirjoittanut tutkimussuunnitelmaan Slaavilaisten kielten ja kulttuurien pro gradustani, joka koskee niin oppiaineen kuin Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston (osaston) historiaa.

Ostetaan ja myydään: kirjasto. Helsingin yliopiston slavistien ja venäläisten emigranttien toiminta Venäläisen kirjaston myyntihankkeessa Tšekkoslovakiaan 1918–1927.

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I myönsi Helsingin yliopistolle vapaakappaleoikeuden vuonna 1820. Kaikkien Venäjän valtakunnan alueella olevien kirjapainojen tuli lähettää kappale jokaista julkaistua kirjaa tai lehteä yliopiston kirjastolle. Tämän vapaakappaleoikeuden perusteella Helsingin yliopiston kirjastoon muodostui kansainvälisesti merkittävä vanhan venäläisen kirjallisuuden kokoelma - nykyisen slaavilaisen kokoelman perusta. Suomen itsenäistyttyä koostumukseltaan universaalin kokoelman rakentuminen päättyi, ja koko kirjastonkin asema oli epävarma - sitä oltiin ostamassa ja siirtämässä Prahaan. 1920-luvun alussa Tšekkoslovakian ulkoasianministeriö oli antanut kirjallisuustieteilijä ja etnologi Jiří Horákille (1884–1975) tehtäväksi selvittää, olisiko Venäläinen kokoelma ostettavissa ja uudelleen sijoitettavissa Prahaan. Tiedämme, ettei ehdotusta pidemmälle ostohanke edistynyt, kokoelma säilyi Suomessa ja konsistorin alaisuudessa itsenäisenä toiminut Venäläinen kirjasto liitettiin vuonna 1924 Helsingin yliopiston kirjastoon omaksi yksikökseen.

Hypoteesina onkin, että Venäläistä kirjastoa oltiin hankkimassa itsenäistyneen Tšekkoslovakiaan sivistyksellisistä syistä. Prahan yliopisto oli tehnyt itsenäistymisen jälkeen aloitteen slavistisen tutkimuskeskuksen perustamiseksi, jolla oli ensisijaisesti sivistyksellisiä ja tieteellisiä tehtäviä. Instituutin tuli antaa slaavilaisten kielten opetusta, ylläpitää kirjastoa ja harjoittaa tieteellistä tutkimusta. Vuonna 1922 opetusministeriö antoi lain Slaavilaisen instituutin (Slovanský ústav) perustamiseksi, joka ensimmäiset jäsenet tosin nimitettiin vasta vuonna 1927 ja ensimmäinen yleiskokous järjestettiin vuonna 1928. Instituutin toimittamien aikakausikirjojen Slavia ja Byzantinoslavia julkaisutoiminta alkoi vuosina 1922 ja 1929. Lisäksi, kansainvälinen slaavilaisten maa- ja kansatieteilijöiden kongressi järjestettiin vuonna 1924 ja ensimmäinen kansainvälinen slavistikongressi vuonna 1929. Kaiken tämän toiminnan seurauksena Prahasta muodostui tuohon aikaan slavistisen tutkimuksen keskus, johon Venäläisen kirjaston kohtalo osaltaan liittyy. Laajakantoisen toiminnan edellytyksenä oli tutkimustulosten kerääminen mahdollisimman täydellisesti, kuten Veli Kolari on omassa tutkimuksessaan huomauttanut. Tämä tutkimustulosten kerääminen vaati taloudellista tukea ja instituutin kirjastoasiaa toimitti Tšekkoslovakian ulkoasiainministeriö, jotta perustettava kirjasto täyttäisi Slaavilaiselle Instituutille asetetut tieteelliset tavoitteet. Olettamus on, että Venäläinen kirjaston hankkiminen Helsingistä Prahaan kiinnosti juuri tästä syystä niin Tšekkoslovakian ulkoasiainhallintoa kuin Slaavilaista instituuttia.
Historioitsija Max Engman on kuvannut tätä hanketta vuonna 1985 julkaistussa artikkelissaan ”Böcker i kristid. Biblioteken i relationerna mellan Finland och Rådsryssland 1917–1926.” Vaikka Engman pystyykin piirtämään totuutta lähellä olevan kuvan tapahtumista, hänen artikkelinsa pohjautuu ainoastaan kotimaiseen lähdeaineistoon, josta ei paljastu Tšekkoslovakian Ulkoasiainministeriön todelliset motiivit hankkia venäläistä kirjallisuutta Suomesta Prahaan. Kirjaston ostohankkeen yhteys slavistiikan ja kielitieteellisen tutkimuksen kasvamiseen sotienvälisessä Tšekkoslovakiassa, keskeisten suomalaisten slavistien, lähinnä Viljo Johannes Mansikan ja Jooseppi Julius Mikkolan osallisuus hankkeeseen sekä Venäläisen kirjaston ja sen johtajan Andrei Igelströmin rooli ovat jääneet tässä yhteydessä kokonaisuudessaan selvittämättä, olihan hänelle ehdotettu jopa muuttoa Prahaan yhdessä kirjaston kanssa.

Venäläisen kirjaston hoitaja Andrei Igelström (1860–1927) oli sortokaudella alkaneella virkakaudellaan sinnikäs Suomen asian puolustaja. Igelström oli ruotsalaisen aatelissuvun venäläisen haaran jälkeläinen ja myös August Strindbergin vävy. Hän oli myös Leninin läheinen toveri, ja piilotteli tätä asunnossaan toimittaen hänelle säännöllisesti luettavaa kirjastosta. Venäläiselle kirjastolle Igelströmin suhteista venäläisiin oli merkittävä hyöty, sillä suhdeverkostonsa avulla hänen onnistui hankkia maanalaista kirjallisuutta vallankumouksellisilta ympäri Eurooppaa, mm. Genevestä, Pariisista, Berliinistä ja Lontoosta. Hyvien henkilösuhteidensa takia Igelström myös kykeni huolehtimaan vapaakappaleoikeuden takaamasta kirjallisuuden saannista vaikeista olosuhteista huolimatta. Igelström, Mansikka ja aikaisemmin mainittu kielitieteilijä Jiří Horák tunsivat toisensa jo ennen vuotta 1923, jolloin Tšekkoslovakia esitti tarjouksensa kirjaston hankkimiseksi. Engmanin mukaan he kaikki kolme olivat olleet mukana välittämässä elintarvikkeita venäläisille tiedemiehille muutamia vuosia aikaisemmin. Igelström oli myös vuonna 1918 esittänyt mahdollisuuden kirjaston myymisestä ulkopuoliselle taholle, mikä Engmanin ja Kolarin mukaan olisi voinut toimia viestinä kaupan olevasta kirjastosta Prahan suuntaan. Engman ja Kolari pitävät mahdollisena, että Mansikka olisi voinut toimia tässä asiassa informanttina Tšekkoslovakiassa vuonna 1920. Itse pidän Igelströmiä mahdollisena informanttina, mutta ei Tsekkoslovakian ulkoministeriön, vaan Prahassa olevan venäläisten emigranttien avustusjärjestön Zemgorin (Земгор, Российский Земско-городской комитет помощи российским гражданам за границей) suuntaan, jonka keskuudessa oli paljon venäläisiä opiskelijoita ja tiedemiehiä ja jonka keskuudesta Prahan koulukunta sai alkunsa. Eräs Prahan Zemgorin johtohahmoista oli Vladimir Tukalevski (1881–1936) järjesteli Igelströmin muuttoa Prahaan vielä vuonna 1927, antaen Igelströmille yksityiskohtaisia ohjeita jopa huonekalujen myymisestä. Tukalevski oli lehtimies ja elämänkerturi, mutta oli myös Prahan koulukunnan aktiivinen jäsen. Hänen yhteytensä Suomeen oli rakentunut ilmeisesti kirjanvälitystoiminnan ja Helsingissä maailmansodan jälkeen toimineen venäjänkielisen kirjallisuuden kustantajan, Biblionin, kautta.

Andrei Igelström

Jooseppi Julius Mikkolan (1866–1946) nimittäminen slaavilaisen filologian dosentiksi aloitti yliopistoslavistiikan kotimaisin voimin vuonna 1895. Ylimääräisenä slaavilaisen filologian professorina Mikkola toimi vuosina 1900–1921 sekä varsinaisena professorina vuosina 1921–1934. Hän oli monipuolinen kielitieteilijä, saaden sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta. Hänen mielenkiintonsa kohdistui paitsi slaavilaisiin kieliin myös sanskriittiin, germaanisiin, suomalais-ugrilaisiin ja turkkilaisiin kieliin sekä yliopisto-opetukseen, ylioppilaiden osakuntatoimintaan, suomen kieleen ja Suomen kansainvälisiin suhteisiin. Mikkolan pääteos Urslavische Grammatik ilmestyi 1913. Mikkola oli tuolloin johtavia tutkijoita slaavilaisessa filologiassa ja hän kuului useiden ulkomaisten tieteellisten aikakauskirjojen toimituskuntaan. Venäläisen kirjaston hankintayrityksen yhteydessä Mikkola esitti sivuroolia, mutta hänen yhteydenpitonsa eri toimijoihin niin Suomessa kuin Tšekkoslovakiassa, erityisesti Slaavilaisen Instituutin kanssa tulee selvittää nykyistä kattavammin.

J.J. Mikkola

Viljo Johannes Mansikka (1884–1947) oli sotienvälisen ajan slavisteistamme aktiivisin Prahan suuntaan. Hän oli hakenut Venäjän kielen ja kirjallisuuden professuuria vuonna 1906, mutta koska hän ei olut syntyperäinen venäläinen, tiedekunta asetti hänet vasta toiselle sijalle. Mansikan väitöskirja Über russische Zauberformeln mit Berücksichtigung der Blut- und Verrenkungssegen vuodelta 1909 käsitteli venäläisiä loitsuja ja se herätti aikanaan taajaa kansainvälistä keskustelua. Mansikan toinen pääteos oli slaavilaisen uskontotieteen tutkimus Die Religion der Ostslaven I : Quellen vuodelta 1922. Mansikasta tuli vertailevan kansanrunouden ylimääräinen professori vuonna 1926. Mansikan toiminta Tšekkoslovakiassa ja yhdysmiehenä Tšekkoslovakian suuntaan vuosina 1920–1925 on tutkimukseni kannalta keskeinen henkilöhahmo kontaktiverkostonsa vuoksi, sillä Mansikka oli myöhemmin Prahan slaavilaisen instituutin ulkomaalainen jäsen ja hän osallistui kansainväliseen maa- ja kansatieteilijöiden kongressiin Prahassa jo vuonna 1924. Lisäksi hän oli ottanut vastaan Tšekkoslovakian tunnustuksen Suomen itsenäisyydestä Prahassa vuonna 1920.

V.J. Mansikka

Suomessa oleva arkistomateriaali ei aivan suoraan paljasta kuinka tiiviit yhteydet suomalaisilla slavisteilla oli venäläisiin emigrantteihin Prahassa, mutta yksi varteenotettava hypoteesi on, että venäläiset emigrantit Prahassa tunsivat Igelströmin ja Venäläisen kirjaston kokoelmat hyvin jo ennen vallankumousta ja aloite Helsingissä olevan venäläisen kirjallisuuden hankkimiselle nousi ennen kaikkea venäläisten emigranttien ja tiedemiesten keskuudesta, ei suoraan Tšekkoslovakian ulkoministeriöltä, jota tässä teoriassa olisi toiminut vain neuvottelukumppanina Suomen kanssa. Venäläisen kirjaston aineisto epäilemättä kiinnosti venäläisiä emigrantteja, sisälsivät se täydellisemmin kuin missään muualla 1800-luvun ja 1900-luvun alun venäläistä kirjallisuutta. Vapaakappaleoikeuden takaaman aineiston kartuttamisen lisäksi Igelström oli omalla aktiivisuudellaan pystynyt täydentämään kirjastoaan ulko-russica –aineistolla, erityisesti koskien venäläisiä aktivistien tuotantoa ennen maailmansotaa ja sen aikana. Kokoelmien universaalisuus ja toisaalta sen hyödyntäminen venäläisten emigranttien keskuudessa voi olla yksi selitys Tšekkoslovakian kiinnostukselle ostaa kokoelma. Igelström oli myös vieraillut Petrogradissa vuonna 1921 Helsingin yliopiston asettaman komitean edustajana, jolloin hän toimitti Helsingin yliopiston avustuksia venäläisille tiedemiehille. Mitä ilmeistä on, että yhteyden kautta hän tutustui Jiří Horákiin ja mahdollisesti jopa Vladimir Tukalevskiin saaden tietoja venäläisten emigranttien tilanteesta ja tavoitteista Prahassa.

Engmanin artikkelin ja myöhemmän Yliopiston kirjaston slaavilainen osaston kirjastonhoitajan Veli Kolarin tutkimukseen nojautuen kotimainen lähdeaineisto ei anna vastausta näihin kaikkiin kysymyksiin. Täten voidaankin olettaa kirjaston hankinnan taustalla olevien motiivien ja toiminnan paljastuvan vielä tutkimattoman tšekkiläisen lähdemateriaalin avulla, joka täydentäisi kuvaamme niin Helsingin yliopiston slavistien ja Venäläisen kirjaston toiminnasta kuin Tšekkoslovakian ulkoasianministeriön pyrkimyksistä hankkia kokoelmat Tšekin tasavallassa olevan tutkimusaineiston avulla.

Tšekin tasavallan Kansalliskirjaston arkistoon (Archiv Národní Knihovny ČR) on sijoitettu Tšekkoslovakian Kansallis- ja yliopiston kirjaston virka-arkistot, Kansalliskirjaston entisten työntekijöiden henkilökohtaisia arkistoja ja kirjaston vuosikertomuksia, joiden avulla voidaan tutkia kokoelmapoliittisia tarpeita Venäläisen kirjaston hankintaan. Tšekkoslovakialaisten toimijoiden näkökulmia ja suhtautumista kirjaston ostoon voivat valaista Tšekin tasavallan Tiedeakatemian arkistoon (Archiv Akademie věd ČR) on sijoitettu myyntihanketta Suomessa esitelleen Jiří Horákin ja tuolloin Tšekkoslovakian ulkoministerinä toimineen Edvard Benešin sekä ostohankkeessa aktiivisesti toimineen varaulkoministeri Václav Girsan henkilöarkistot sekä Ulkoasiainhallinnon alaisuuteen perustetun Slaavilaisen kirjaston (Slovanský ústav) ja Prahan kielitieteellisen piirin, l. Prahan koulukunnan (Pražský lingvistický kroužek) arkistot. Erityisen arvokkaaksi tiedoksi voivat osoittautua suomalaisten slavistien kirjeenvaihdot venäläisten emigranttien, Zemgorin keskeisten jäsenten kanssa, joista Vladimir Tukalevski ja Sergei Postinikov toimivat sekä Zemgorin että Slovanský ústavin kirjastotoiminnassa aktiivisesti Suomeen päin, joista tämän tutkimuksen kannalta keskeisen Tukalevskin arkisto on sijoitettu Památník národní písemnictvín kirjallisuusarkistoon Prahaan.

Tutkimukseni liittyy kahden Helsingin yliopiston yksikön historiaan. Ensinnäkin se laajentaa käsitystämme maamme ensimmäisten slaavilaisen filologian tutkijoiden kansainvälisistä yhteyksistä niin poliittisina toimijoina heidän toimiessaan Suomen edusmiehinä itsenäisyytemme alkuvuosina kuin jo meritoituneina kielitieteilijöinä, jotka rakensivat tieteellisen yhteyden vielä tuohon idullaan olevaan, mutta pian kukoistavaan Prahan koulukuntaan. Venäläisen kirjaston myyminen Prahaan ei siten välttämättä ole anomalia Suomen slavistien kansainvälisessä tieteellisessä toiminnassa. Erityisesti Mikkolan ja Mansikan aktiivisuus ja/tai passiivisuus Prahan koulukuntaa kohtaan antanevat uutta tutkimuksellista tietoa kotimaisen slavistiikan tutkimuksen asemasta kansainvälisessä vertailussa. Toisekseen, tutkielmaani liittyy olennaisesti myös Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston historiaan ja sen olemassa olon kannalta kriittisimpään aikakauteen, jolloin koko Venäläinen kirjasto oli kadota maastamme, mukaan lukien sen kirjastonhoitaja Igelström. Onkin lopulta kysyttävä, miksi kokoelmat päätettiin pelastaa ja kirjasto siirrettiin ostohanketta seuraavana vuonna Helsingin yliopiston kirjaston alaisuuteen. Andrei Igelströmin toiminnan ja hänen kontaktiensa tutkiminen tässä yhteydessä antanee lopullisen vastauksen esitettyihin kysymyksiin.

// Vapaasti kommentoitavissa //

Kuvat: SKS, Biografiakeskus ja Valtion taidemuseo

Hyvää joulua!

Seven-year-itch gone (luonnos kirjoitettu 26.10.2009, sittemmin unohdettu ja nyttemmin julkaistu)

2009-10-26T16:00:00.000+01:00

Niin,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sain graduni vihdoin valmiiksi ja FM-todistusanomuksen lähetettyä tiedekuntaan. Mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu, niin minun pitäisi saada Filosofian maisterin oppiarvo torstaina 29. lokakuuta.

Kerrataanpa hieman. Lähdetään liikenteeseen kaukaa, kahdenkymmenen vuoden takaa. Syskyllä 1989 polittiisten järjestelmien murtuessa olin vasta 13-vuotias, enkä suinkaan osannut yhdistellä televisiosta tai radiosta näkemiäni asioita todellisuuden kanssa. Siltikin, jotain syksystä 1989 jäi pysyvästi kiinni minuun, mikä on sittemmin ohjaillut niin opiskelu- kuin työuraanikin hyvin merkittävällä tavalla.

Kolme vuotta myöhemmin olen lukiossa ja opettani Matti Eerola pyytää oppilaitaan kirjoittamaan reilun kuuden sivun tutkielman jostain historian tapahtumasta, noottiapparaatin kera. Tuolloin halusin kirjoittaa Tsekkoslovakian nk. samettivallankumouksesta ja saada selville, mitä muutamaa vuosia aikaisemmin oikeastaan oli tapahtunut. Kirjoitin hieman tunteikkaan esseen Václav Havelista, josta sain keskitasoa huonomman arvosanan, mutta sillä ei ollut enää merkitystä, sillä kiinnostukseni historiaan oli herännyt työtä tehdessä - olin (omasta mielestäni) oivaltanut, että historialla on aina syynsä, taustansa ja tässä Tsekkoslovakian tapahtumassa ja Václav Havelin hahmossa oli taustalla jotain, mistä olin ollut autuaan tietämätön koko varhaisnuoruuteni ajan - asioilla oli taustansa ja sieltä näennäisen pintakertomuksen alta paljastui aina uusia ja yhä mielenkiintoisempia historian kertomuksia ja juonteita.

Innostukseni Tsekin historiasta oli jopa niin valtavaa, että kuljin iltapäivisin Kajaanin kaupunginkirjaston lainausosaston kirjahyllyjen välissä etsien tsekinkielisten kirjailijoiden nimiä, jotta voisin kahmia heidän kertomuksiaan ja avartaa näkemystäni Tsekin historiasta. Paljoa ei ollut Kajaanin kaupunginkirjastolla annettavanaan, mutta jotain sieltä jäi liiveihin - ikuinen rakkauteni Kafkaan, ikuinen inhoni Kunderaan ja hämmentävä Hrabal. Näitä samoja kirjoittajia sitä kuljettaa povellaan edelleenkin.

Nyt se on vihdoinkin tehty ja nyt sitä vasta antaa itselleen oikeuden tehdä jotain muuta, vaikkapa lukea tuntematta syyllisyyttä.

Härkämotiiveja Rakveressa

2009-09-11T15:39:00.009+01:00

Tarvaanpään linnoituksen innoittamana paikallinen väestö etsii yhteyttä menneisyyden kanssa ja määrittelee identiteettiään rikkaan ja monikäyttöisen härkä-kuvaston avulla. Tässä eräitä esimerkkejä kuvan käytöstä.

/ Jussi-Pekka

väsynyttä menoa

2009-09-11T15:22:00.002+01:00

ei tarvita Sepi Kumpulaista kitaroineen takaamaan väsynyttä menoa ja ilmapiiriä. Alkaa pikkuhiljaa pohkeissa tuntua ja menossa näkyä nämä ajetut reilut 700 kilometriä.

Tänään oli sitten ennakkoasetelmien vastaisesti todella hankala päivä, joka sisälsi kolmet tietyöt, vastatuulen, ohittelevat ajoneuvot, väsymyksen ja vitutuksen, päällystämättömän taipaleen (11 km) ilman ennakkoverotusta ynnä hiertävät ajohousut. Oikeastaan vain sade ja rengasrikko puuttuivat ruokalistalta.

Siinähän se kuitenkin survoessa meni ja Rakvereen päästiin. Kertaakaan ei vielä ole ollut sellainen olo, että en polje enää metriäkään, tämä on tässä ja haistakoot itse, mutta tänään alkoi tuntua siltä, ettei itku-kiukku-väsymys -raivari ole kovin kaukana. Jos huomenna sataa, niin perillä Tallinnassa ensimmäinen hapannaama saanee tuta, varsinkin jos huomisen vesisateessa uhka toteutuu.

Kaikesta huolimatta, taidan ajaa 1-tietä pitkin Tallinnaan, sillä se tuntui olevan hyvässä kunnossa Jöhvista Rakvereen ja toisaalta, minua ei huvittaisi mennä maaseudulle katsomaan missä kunnossa ne kivat pikkutiet ovat ja onko niissä kestopäällystettä vai ei - tämä episodi on jo nähty.

Kylpylöitä ja ei kylpylöitä

2009-09-10T13:17:00.007+01:00

Tanaan satoi, mutta lahdin sittenkin Narvaan. Yksi koko Viron ympariajon motiiveista oli juuri Narvassa kaynti - mutta voi, susi soi evaat ja reissu lassahti kuin pannukakku. \

Ensinnakin satoi, toisekseen minulla oli marka ja kolmannekseen Narva oli turha paikka. Tarkoituksenani oli ajaa ensin taalta Toilasta Sillamaen kautta Narva-Joesuun rantakaupunkiin ja jatkaa sielta edelleen Narvaan, josta pyrkimys oli polkea yha edelleen takaisin Toilaa 1-tieta pitkin. Hieno ajatus, mutta siihen se jai.

Tama alue oli toisen maailmansodan aikana mankeloitu kovin tarkkaan maan tasalle, etenkin Sillamae on lahes kokonaan rakennettu uudestaan sotien jalkeen - ja silta se nayttikin. Oli elokuvateatteri Rodinaa, Kulttuuritaloa ja sosialistisin symbolein koristeltuja matalia kerrostaloja. Ehta neukkukaupunki, joka tosin sijaitsi kauniilla paikalla, mutta siita ei tassa vesisateessa paljoa iloa ollutkaan.

No, ajattelin, etta Narva-Joesuun rantabulevardit huviloineen paikkaisi puutteet ja korjaisi pahan mielen. Ja mita viela, se oli lahes yhta ankea paikka kuin Sillamae, mutta toisesta syysta. En tieda odotinko liikoja, ilmeisesti kylla, silla Narva-Joesuu ei ollutkaan ihana sotkelma 1920-luvun huviloita ja venalaisia datshoja puutarhoineen, vaan pikemminkin karmea sotku dogmanmukaisia kerrostaloja ja uusrikkaiden tiililinnoja. Ainoastaan vartiointiliikkeen autoista ja niiden tiheydesta huomasi, ettei tama ollut ihan tavallisten tallaajien koti, vaan alueen olivat vallanneet alueen virolaisen raharikkaat, joilla EI OLE MAKUA, vaan jotka rakentavat historiallistettuja tiililinnojaan ymparistoon, johon ne eivat kuulu. Ainoastaan ennen sotia rakennettu Narva/Joesuun funktionalistinen kylpylahotelli saa puhtaat paperit olemassa olostaan. Luojan kiitos ja siunausta sille, ken on myos saanut kerattya tarvittavan paaoman sen kunnostamiseen. Kauniisti seisoi rakennus vasten rantatormaa ja Itameren aaltoja. Kylpylan lisaksi sanottakoon viela se, etta Narva/Joesuun lapaisevat Lydia Koiduilan ja Vapautukset tiet edustavat juuri oikeanlaista kylpylakaupunkien puistotietunnelmaa, jollaisen sain kaikista arkkitehtoonisista rikoksista menneita aikojan kohtaan huolimatta kokea. Juuri tuollaisen pitaa chausseen ollakin!

Tahan pitaisi kirjoittaa jotain Narvasta, mutta en kirjoita. Ahdistava paikka, enka tieda miksi kukaan ikina haluaa edes kayda siella. Tiedan, etta minun pitaisi kirjoittaa tasta aiheesta syvallisemmin kuin tassa, mutta nyt en oikein enaa jaksa. Kokeillaan iltasella uudelleen, silla nyt on kahvi ja pullan, hieronnan ja kylpemisen aika.

***

Eilen saavuttuani tanne Toilaan, minulla oli hyvaa aikaa suorittaa Itameren alueen tutkimusta, joten suunnistin tuonne meren rantaan katselemaan litteita, vaaleita kivia. Aikani niita ihmeteltyani ja taytyttyani historianalan kollegojen jakamattomasta suosiosta, suuntaisin kavelyni Orun linnan raunioille, jotka sijaitsevat aivan tassa kylplan vieressa.

Pietarilainen Vassijev aikoinaan rakennutti linnan tanne ja Viron tasavallan presidentti Konstantin Pats tapasi viettaa aikojaan taalla kesaisin, mutta niin kuin on useasti kaynyt, 1900-luvun karmein sekametelikeitto korjasi linnan maisemasta ja jaljelle jai vain joitain linnan osia, kuten nakoalatorni Belvedere, jonka kyljessa sijaitsee nykyaan Toilan lukio. Myos linnan muotopuutarhaa on pyritty pitamaan kunnossa ja kun oikein tihrustaa, niin eihan tama lainkaan huonolla paikalla ole - kauniisti kallion paalle oli linna rakennettu.

Jos viitsii kavella, ja miksei viitsisi, torman laidalle, voi loytaa sielta Vassijevin rakennuttaman grotton ja lusthusin, josta aukeaa verrattain mainio nakoala Itameren tutkimuksen syovereihin. Restauroitu hiljattain.

Uudempaa tuotantoa on myos saksalais-sotilaiden hautausmaa, joka vihittiin kayttoon vuonna 2002. Tama sijaitsee aivan linnan alueen vieressa, kauniilla paikalla. Kesalla ja syksylla Toilan ja Vaivaran valissa kaytiin kiivaita taisteluja neuvosto- ja saksalaisjoukkojen kesken ja naissa taisteluissa muun muassa Sinimaedilla kuoli yhteensa 10 000 saksalaista sotilasta. Sita en osaa sanoa, kuinka paljon venalaisia tai virolaisia kuoli, mutta sen osaan kuitenkin, etta hautausmaa on hyvin kaunis muistamisen paikka ja etta sen porteilla olevat Albert Schweitzerin sanat sotilaiden haudoista rauhan merkittavimpana vaatimuksena pitavat edelleenkin paikkansa.

Itameren tutkimusta

2009-09-09T13:30:00.002+01:00

Nyt olemme sitten saapuneet jalleen Itameren rannoille, Toilaan.

Onkohan mies iskussa vai mika lie, mutta Tartosta tultiin 147 kilometria 5 tuntiin ja 22 minuuttiin. Keskinopeudeksi tuli hulppeat 27,5 km/h, mutta eihan se tahti tuollainen olisi ollut ilman Mirandaa ja kuljettajaa siivittavaa lounatuulta, jonka turvin paasimme paahtamaan parhaimmillaan sellaista 48 km/h tasaisella. Harvoin Hagelstam sellaisiin vauhteihin yltaa!!! Mukavaahan se tuolleen on kun tiet ovat kunnossa, ei ole liikoja liikennetta ja meno maistuu. Kylla on kivaa!

Seuraavaksi olen kaksi yota Toilan kylpulahotellista. Huomenna teen sellaisen pienen lenkin Sillamaessa, Narva-Joesuussa ja Narvassa, missa koskaan aikaisemmin en ole kaynyt. Samalla tulee tarkastettua tuo 1-tien kunto ja turvallisuus, jos sita joutuu kayttamaan viela myohemmin reissun aikana.

Teiden kunto tuntuu hieman vaihtelevan sen mukaan, missa laanissa ollaan. Tarton ymparisto on toistaiseksi ollut ihan omaa luokkaansa kaikilta osin. Nyt taalla hieman koyhemmassa pohjoisessa olen huomannut, ettei teiden hoito ole aivan paikalllispoliitikkojen prioriteettilistan ykkosena.

Nyt taalta tahan. Menen tuonne Itameren rannoille tekemaan tutkimusta. Kuvat myohemmin!

Taitoajoa Tartossa

2009-09-08T18:58:00.002+01:00

Kas vaan. Koska paivalla kanny ei ollut latautuneena, niin paatin lahettaan teille pienen kuvaterveisin taalta Tartosta. Sipilan Jani kutsuisi sita kai vidpoksi, mutta koska taman klipin taiteellinen vaikutelma kaikkinensa on hieman heikkolaatuinen, olkoon se vaan amatoorien tuherrusta.

Taitoajoa Tartossa, LINKKI

Huomenna sitten 145 km Toilaan. On luvattu aurinkoista saata ja etelatuulta. Toivottavasti ennustukset pitavat paikkansa, silla etappi lienee koko kiertueen kinkkisin. Nyt ainakin jalkojen pitaisi olla kuosissa.

|Jussi-Pekka|

Emajoella

2009-09-08T11:01:00.002+01:00

Tere! Nyt matka on entanyt aina Emajoen rannoille - mustarastasta en viela kuule, mutta tarkoitus olisi kayda iltasella tekemassa pieni promenaadi tuolla joen tormalla - tai pyorailla hieman kaupunkia ympari. Kuunnellaan sitten, laulavatko.

Pari edellista paivaa ovat olleet kohtuullisen helppoja, kiitos myotatuulen, jonka siivittamana on nyt tultu erittain hyvaa vauhtia kaksi paivaa. 79 km matka Viljandista Tarttoon kesti tasan 3 tuntia ja 2 minuuttia! Ehka liiankin reipasta vauhtia ja tanaan olisikin tarkoitus hieman hermotella jalkoja iltalenkilla ja muistuttaa niita huomisen tehtavasta - Matkaa Toilaan on 145 km ja jos Peipsilta tuulee, niin jalkojen on syyta olla rennot ja iskussa, etta matka taittuu niin kuin pitaa.

Kuudelta olisi hieronta, sen jalkeen kevyt reipaskadenssinen iltalenkki ja iltapalan jalkeen nukkumaan ajoissa. Nyt lahden etsimaan niita sisarenkaita, joita en ole saanut vielakaan hankittua lisaa. Tuurini ei tule jatkumaan ikuisesti, joten niita on nyt loydyttava, muuten hukka perii.

Tassa linkki Flickrin kuvapalveluun. Yritan uploadailla lisaa tassa tana pana. LInkki.

Kuvia - Pärnu, Viljandi

2009-09-07T17:03:00.006+01:00

Lyckan kommer sällan ensam

2009-09-07T16:05:00.005+01:00

Och olyckan/sjutton också! Jos lauantainen taivallus Tallinnasta Haapsaluun sujui kutakuinkin ongelmitta, niin eilinen olikin sitten todellinen Tango Taisteluni.

Vesisadetta osasinkin odottaa ja lähes koko sunnuntai kuluikin sateessa poskessa. Ainoastaan viimeiset 20 km ennen Pärnua ajoihin kuivassa. Muuten satoi jatkuvasti ja riittävästi.

Yleensä siinä sitten käy niin kuin eilen kävi ja kurjuus maksimoituu. Eiliselle etapille osui sitten matkan surkein tie. Noin viisi kilometriä Lihulasta Pärnun suuntaan päällyste oli surkeaa ja jouduin tiputtamaan vauhtia aina 10 km / tunnissa, etten olisi hajoittanut pyörää. Misukat kestivät melkein koko rytyytyksen, niihin tuli pisto ja puhki vasta 50 metriä ennen kuin päällyste olisi vaihtunut normaaliin ja tasaisempaan. renkaanvaihto tapahtui tasan 50 km ennen Pärnua, liikennemerkin kohdalla. No, eihän renkaanvaihto nyt maantiepyöräilyssä mikään tavattomuus ole, joten uutta sisäkumia vanteen ja renkaan väliin, ilmaa perään ja matkaan
taas.

No, ei mennyt siis kuin tasan kymmenen kilometriä kun kumes oli taas aineettomasta tilassa. Joskus sen vaan tietää, että tekee virheen huolimattomuuttaan, kuten nytkin. Ajoin siinä vesisateessa tyhmyyksissäni yhden ison vesirapakon läpi ja eiköhän siellä ollut tietenkin näkymättömissä kivi, johon ajoin suoraan ja väistämättä. ja vesisade senkun jatkui vaan, mutta koska kaikista varoituksista huolimatta otin mukaan vain yhden sisäkumin, jouduin keskellä kappaletta palkkaushommiin. Tunnetusti, kaatosateen piestessä tannerta, katsellessa näpit jäädyksiin, lopputulos on aina susi. Niin tälläkin kertaa, vaikka yritin saada paikan vulkanisoitumaan tulen pidolla, mutta yleisen turhaan, sillä 19 km myöhemmin eturengas oli tyhjentynyt kolmannen kerran ja minä seison tien poskessa. Jos polttaisin tupakkaa, olisin sytyttänyt.

Läpimäristä vaatteista, puhjenneista renkaista ja pienestä kiukusta kuitenkin selvittiin kahden paikallisen maantiepyöräilijän avustuksella, joista toisella oli antaa minulle ehkä sisäkumi ajokaveriksi. Suuraitäh! Näin pieni asia kuin pyöräilijäinvälinen solidaarisuus sai saldon nousemaan positiivisen puolelle ja mielen mukavalle mutrulle. 110 km matkaan kului eilen kaikkinensa melkein seitsemän tuntia ja siihen mahtui mukaan lähes kaikenlaisia tunteita ja säitä. Sellaista se aina välillä on.

Mutta koska päivät eivät ole sukulaisia keskenään, tänään paistoi solikka koko päivän ja kulkijaa siivitti reipas myötätuuli, joka sai Mirandan laukkaamaan 95 km matkan 3,5 tuntiin, mukaan lukien kaksi lyhyttä taukoa. Huomenna voi taas kaikki olla toisin, mutta se on sitten huomisen savotta se.

Yleisesti ottaen, kaikki on sujunut hyvin toistaiseksi. Rengasrikotkin kuuluvat asiaan. Käänteisesti Veijo Mereä siteerata, tiet ovat hyvät, mutta hevoset huonot.

Koska tänään tuli lauleltua lujaa tuolla hyvillä teillä, niin huominen siirtymä Tarttoo saa mennä hieman maltillisemmin kuin tänään. Lomallahan tässä ollaan.

Varusteet

2009-09-03T07:30:00.001+01:00

Niin,

ilman varustearsenaalia reissuun ei olisi asiaa. Tässä lyhyt kuvaus mukanani raahamista romppeista:

Kulkupeli on italialaisvalmisteinen Olmo Dynamic Plus (tosin punaisella värityksellä), jota itse kutsun Mirandaksi. Pyörän nimeäminen juontaa juurensa viime kesään, jolloin entisen työpaikkani kollegat kertoivat aina kyllästymiseen saakka mitä he olivat tehneet koirensa kanssa, tyyliin "Muffe oksensi, Raffe nuolaisi, Rekku on kasvanut tai Musti haukkui". Huonoksi vitsi muodostui siinä vaiheessa kun aloin kutsua omaa kultaani Mirandaksi ja kerroin miten olin käynyt "Mirandan kanssa romanttisella maaseutuajelulla, kuinka pesen Hänet puhtaaksi ja pidän hyvässä öljyssä, kuinka Mirandan ja minun yhteinen taival on taas tiiviimpää kun olemme oppineet taas uutta toisistamme jne." Älköön kukaan nyt pitäkö tätä nimenantoa jotenkin liian esineellistävänä tai huonona huumorina, mitä se myöskin on, mutta alkuperäinen tarkoitus oli saada työtoverit hämmästyksen partaalle tupakkitauon keskusteluissa ja siinä totta vie onnistuinkin. No, nimi jäi siitä elämään ja olen siis kutsunut maantiekonkeliani Mirandaksi vastedes.

Vaihteensiirrosta vastaa Campagnolo. Minulla on nk. compact-välitys, 34/50, joka on toisinaan hieman liian kevyt Suomen teille, eikä pienemmille vaihteille oikein mäettömässä Etelä-Suomessa ole käyttöä. Olen hieman harmitellut asiaa tässä parisen kesää, mutta pidemmillä reissuilla Compact-välitys on ollut kuitenkin minulle sopiva, sillä välillä on voinut lepuutella itseään pienemmällä limpulla sutkiessa. Takapakka on 11-25 ja kampien mitta 170 mm, mikä lienee kutakuinkin sopiva minulle, sillä en ole pitkä ajaja. Toivon, että pidemmällä reissulla ja hieman hiljaisemmalla keskinopeudella näistä välityksistä on kyllä iloa. Kuntokaan kun ei ole ihan triatlonistin tasoa.

Muuten pyörän varusteet ovat pakettitavaraa, en ole vielä alkanut päivitellä osia parempiin - nämä ovat riittäneet toistaiseksi ihan mainiosti. Harkinnassa olisi kuitenkin Fizikin Antares -satulan ja Timen polkimien hankinta. Nykyinen satula menettelee, mutta satulan takaosa on hieman kapea ja pitkillä matkoilla leveämpi perä saattaisi antaa hieman mukavamman tuntuman kuin tämä nykyinen. Lookin Keo-polkimista en ole vakuuttunut, sillä ne on pitänyt jo vaihtaa kertaalleen. Ajattelin kokeilla, mitä Time tarjoaisi sillä saralla.

Ajovarusteista. Hommasin uudet ajokengät keväällä ja nyt ne ovat Time ULTeam RS Carbonit, joiden kohtuu leveä ja riittävän korkea lesti jalkapöydän kohdalla passaa räpylääni vallan mainiosti. Kenkä on myös riittävän tukeva, niin jalassa kuin pyörittäessäkin. Ei paina, eikä venkoile kampea kierrettäessä.

Ajohousut ovat tärkeät. Laitoin pari suositusta kuultuani rahaa pinoon ja hankin Assosin FI Mille S5 -ajohousut, jotka todellakin puristavat oikeista paikoista ja tuntuvat olevan hyvin kestävät käytössä. Tänä kesänä niiden kanssa on ajettu noin 3000 kilometria, eikä kulumia, rispaantumisia tai käytönjälkiä vielä näy. Hyvät ja kestävät housut, sano. Istuvat mainiosti jalassa ja tuntuvat hyvältä päällä. En ole havainnut myöskään minkään sortin hiertymisiä näiden kanssa, mitä saattoi esiintyä aikaisemmin käyttämilläni Spessun pöksyillä tuon tuostakin. Lisäksi, reilun vuoden ja noin 1500 km käytön jälkeen ne Specializedin housut ovat jo valmiit kierrätystä varten.

Koska en tykkää ja oikein osaakaan käyttää satulalaukkuja, kulkevat kaikki tarvevälineet repussa. Tiedän, että joissain pyöräilypiireissä tämä on hieman epäortodoksista, mutta niin olen minäkin. Deuterin Tunturisuteen mahtuu kaikki matkalla tarvittava tauhka. Kun hankin repun, niin minulla oli hieman ongelmia säätää repun hihnoja oikeisiin asentoihin ajaessa, mutta sittemmin hyvät säädöt ovat löytyneet. Reppu pysyy tukevasti paikallaan, eikä se heittelehdi ajon aikana, esim. putkelta ajettaessa. Lisäksi repun korkeus on sopiva - se ei kolehtele takaraivoon alaotteelta ajettaessa, eikä siten häiritse ajamista tai ajoon keskittymistä.

Mukaan tarvitaan tietenkin erinäinen määrä tarvevälineitä. Mukaan lähtee yksi sisäkumi, paikkausvälineet, käsipumppu, rengasraudat, työkaluja, sähkömiehen teippiä, muutama nippuside, linkkuveitsi, punainen varoitusvalo ja Suunto t3c -syke - ja matkamittari. Lisäksi minulle tulee mukaan lukitusvaijeri ja Abloyn riippulukko, joiden avulla saan kiinnitettyä Mirandan sinne mihin on tarve.

Vaatetuksen suhteen pitää hieman vielä miettiä kokonaisuutta, sillä kelit näin syyskuussa ovat jo hieman ilkeät. Lyhyiden ajopaidan ja -housujen lisäksi otan mukaan sadehousut ja vesitiiviit ajokenkien päälliset. Välikauden ajotakki pitää jonkin aikaa vettä ja vaikka ihan waterproof se ei olekaan, niin se on oiva vaate myös viileässä säässä ajettaessa. Parit ajosukat tarvitsen, samoin kuin kahdet ajokäsineet - sormettomat ja sormelliset, sillä sateessa ja kylmällä ajaessa nakit meinavat yksinkertaisesti vain jäätyä jarrukahvoihin kiinni ja ote alkaa lipsua. Turvallisuussyistä siis pitkät käsineet mukaan. Kypärä ja lippalakki ovat ehdottomat varusteet, tietenkin.

Myös lääkkeet, lompakko, aurinkolasit, tiikeribalsami, hammasharja ja passi, oleskeluvaatteet, kevyet varakengät ja Viron karttakirja kuuluvat mukava kuljettaviin asioihin. Karttakirja joutuu tosin vielä kohtaamaan mattoveitsen, sillä Viron katuluettelon pääsee paperinkeräykseen. Tämä siksi, että tulen käyttämään noin 60% karttalehdistä, niin en sittenkään ota yksittäisi valokopioita tarvitsemistani katroista, vaan otan koko paketin mukaan.

Neuvoja ja vinkkejä otetaan vielä vastaan, sillä pakkaan reppua jo tänään illalla lähtövalmiiseen kuntoon.

Tour d'Estonie, 5.- 13. syyskuuta

2009-09-02T09:31:00.013+01:00

Viron ympäriajon valmistelut alkavat olla jo tehty. Enää pitäisi tehdä viimeiset huollot pyörään, tsekata varusteet ja pakata reppu. Majoitukset kylpylähoitoineen on jo varattu, reitit suunniteltu ja valuutta vaihdettu. Valmistako? Ei suinkaan...

Kunto arvelluttaa. Minulla ei ole kokemusta reilun 800 kilometrin pyöräilemisestä peräkkäisinä päivinä ja vaikka päiväetapit eivät ole mitenkään tavattoman pitkiä, niin palautuminen ja vammat saattavat ripotella oman suolansa majoneesiin.

Koska koko savottaa ei tarvitse tehdä urakalla, niin levollekin jää aikaan. Toivottavasti riittävästi, sillä uskon palautumisen olevan aivan olennainen asia ympäriajon onnistumisen kannalta. Ajopäivän jälkeen pitää muistaa sekä ruokailla että levätä oikein - unohtamatta venyttelyä, jonka unohdan liian usein ja liian toistuvasti. Venyttelylle pitää siis varata sekä iltaisin reissun jälkeen että aamulla ennen reissua riittävästi aikaa.

Toinen olennainen seikka reissun onnistumiselle on sopivan matkavauhdin ylläpito. Keskituntinopeuteni on kasvanut viime vuodesta ja keväästä ihan kiitettävästi, mutta millään 27 km/h keskarilla en tule selviämään ympäriajon maaliin. Tempoa pitää malttaa pudottaa etappien alussa riittävästi, jopa sinne 20 km/h tasolle, ettei sippaamisia reppu selässä ajessa tule. Jos säät sallivat, niin ei rauhallinen matkavauhti mitään haittaa, mutta se pitää vaan muistaa, ettei pidä innostua liikaa ja kuluttamaan energiaa turhaan.

Lämmittely, venyttely ja maltillinen matkavauhti ovat avaimia terveenä pysymiselle. Kesällä vihoutellut polvi on nyt kunnossa kun siirsin klosseja noin 5 mm taaksepäin ja satulaa noin 3 mm ylöspäin. Ajoasennosta tuli hieman pystympi ja polvi ei enää yliojentunut niin paljoa. En tiedä sitten mitä vaikutus lastilla, eli repulla, oli polviongelmiin, mutta toivon hartaasti, ettei niitä tuon hienosäädön myötä enää ilmenisi. Jos polvivaivoja kuitenkin ilmenee, niin päätös on tyly: silloin ei ajeta metriäkään, vaan siirtymä uuteen paikkaan suoritetaan joukkoliikennevälineillä. Sama pätee myös kuumeiluun - sairaana en aja.

Toivottavasti reissu sujuu ongelmitta ja säät hellivät, vaikka sadetta ja tuulta on luvattu yllin kyllin. Tässä vielä ympäriajon aikataulu, koko kartta ja etappikohtaiset kartat:

LA, 5.9. Tallinna - Haapsalu 104 km, KARTTA
SU, 6.9. Haapsalu - Pärnu, 111 km KARTTA
MA, 7.9. Pärnu - Viljandi, 99 km KARTTA
TI, 8.9. Viljandi - Tartto, 78,5 km, KARTTA
KE, 9.9. Tartto - Toila 142 km, KARTTA
TO, 10.9. Toila - Narva-Jõesuu - Narva - Toila 97,5km, KARTTA
PE, 11.9. Toila - Rakvere 75 km, KARTTA
LA, 12.9. Rakvere - Tallinna 122 km, KARTTA
SU, 13.9. Tallinna - Rohuneeme/Viimsi - Tallinna 38,5 km, KARTTA

Ympäriajon kokonaiskartta, linkki.

Yritän päivitellä ja päivittää blogiani aina matkan päältä semminkin kun majoituspaikoissa on luvattu tarjota sellaista langatonta verkkoyhteyttä, jonka avulla blogin päivittäminen on onnistuakseen tai sitten ei.

/ Jussi-Pekka

Kolmen päivän kierros

2009-07-30T07:42:00.003+01:00

Perjantaista sunnuntaihin olisi taas tarkoitus olla tien päällä ja ajaa lähes 350 kilometriä kolmena peräkkäisenä päivänä. Näytä suurempi kartta">Reitti kulkee Puotilan metroasemalta ensin Loviisaan, jonne olisi tarkoitus päästä perjantaiyöksi. Lauantaina tutustun pyörän selässä kauniisiin Kymeenlaakson maisemiin reitillä Loviisa-Elimäki-Anjalankoski-Kouvola-Lahti. Sunnuntaina sitten ajellaan Lahdesta takaisin Helsinkiin.

Viime viikonloppuna vasenta polveani alkoi särkeä vietävästi, johtuen liian painavasta repusta ja pienestä tekniikkavirheestä, mutta toivotaan että olen saanut ne jo nyt korjattua ja matka taittuu kuin vettä valaen!

/ Jipsu

Itsetunto koetuksella

2009-07-29T07:18:00.005+01:00

Keskustelu suomalaisesta korruptiosta alkaa jo laantua kun säät ovat viilenemään päin, mutta onneksi itsetunto pysyy järkkymättömästi vahvana - malka löytyy aina muiden silmästä.

Sinänsä tragikoomisten Nova-kestittelyjen kuitin oli muokannut sihteeri ja olipa kokoomuksessakin unohtanut "joku" lähettää tukiyhtiön tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin. Lopulta löytyi syyllinen Turussakin.

Kun ensin oli paljastunut, ettei osa Wainö Aaltosen Museossa esillä olleesta venäläisestä avantgardesta ollutkaan aitoa, syntipukiksi on nyt leivottu näyttelyn venäläinen kuraattori, jota on jo haukuttu huijariksi ja ammattitaidottomaksi kuraattoriksi, jolla ei ole riittävää asiantuntemusta venäläisestä avantgardesta. Siis kuulkaa, se että näyttelyssä on ollut esillä väärennettyä taidetta, ei yhtäkkiä enää olekaan ammattimaisesti johdetun museon ammattitaidottomuutta.

Helsingin Sanomien artikkelissa Turun museotoimen apulaisjohtaja ja kaupungin kuvataidejohtaja Päivi Kiiski sanoo museon luottaneensa kuraattori Volkovan ammattitaitoon, koska hän "on kuulemma vuosia tutkinut tämän kokoelmaa. Luotimme hänen tutkimustuloksiinsa, koska hän oli niin pitkään ja perusteellisesti materiaaliin tutustunut." Lisäksi HS kirjoittaa Kiisken myöntävän, ettei luottamus kuraattoria kohtaan ole enää korkealla: "Olemme hyvin kriittisiä, mutta tietenkin hänellä on oikeus puolustaa omia näkemyksiään."

Samassa yhteydessä Volkova kuitenkin sanoo, että hän on nähnyt kokoelman muutamia vuosia sitten, mutta "en tutkinut kokoelmaa, se vain näytettiin minulle. Kun omistajat päättivät asettaa teokset näytteille, he pyysivät minut kuraattoriksi, koska tiesivät minut entuudestaan." Kuraattori Volkova jatkaa HS:ssa: "En olekaan huippuasiantuntija, joka olisi omistanut koko elämänsä avantgardelle, mutta olen taidehistorioitsija ja olen ollut paljon tekemisissä avantgarden kanssa."

Hetkinen! Siis jos Volkova on muutamia vuosia sitten vain nähnyt kokoelman, josta nämä mahdollisesti väärennetyt taulut ovat, eikä ole tutkinut niiden alkuperää, eikä hän edes ole venäläisen avantgarden asiantuntija ja häntä on siltikin pyydetty näyttelyn kuraattoriksi, ovat Kiiski ja WAM tehneet ison luokan virheen valitsemalla epäpätevän Volkovan näyttelyn kuraattoriksi. Se mitä Kiiski HS:ssa sanoo Volkovasta, haisee niin pahasti omien käsiensä pesemiseltä, ettei siitä hajusta mäntysuovalla pääse eroon. Itsetunto on koetuksella ja omaa virhettään ei voi missään nimessä tunnustaa, jolloin kaapista kaivetaan jokin "sihteeri-selitys", jolla voidaan lakaista oma ammattitaidottomuus maton alle ja loppujen lopuksi paljastuu, että hovimestari on murhaaja.

Mielenkiintoinen on myös Kiisken kommentti liikemies Jaakko Lindbergin osallisuudesta jupakkaan. Nämä mahdollisesti väärennetyt taulut ovat peräisin juuri Lindebergin yksityiskokoelmasta. Kiiski kirjoittaa, että "olisi tietysti hänenkin etunsa selvittää, miten häntä huijattu ja miten hän on tällaiseen tilanteeseen joutunut. Se olisi tärkeää keräilijänmaineenkin kannalta." Ja taas herää kysymys - siis keräilijän ja museon maineen vaaliminen ovat tärkeämpiä kuin sen seikan tunnustaminen, että Kiiski, WAM ja mahdollisesti Lindberg ovat kaikki tehneet virheen ammattitaidottomuudestaan johtuen.

Ymmärtäisi nyt edes hävetä, koulutettu ihminen.

HS:n artikkelit tässä, linkki 1 ja linkki 2

ei näin!

2009-07-24T21:50:00.000+01:00

Hki - Orimattila - Hki

2009-07-24T08:26:00.001+01:00

Tänä viikonloppuna käydään, vihdoin ja viimein, Kärnässä kylässä. Ensin sutkautetaan lauantaina Porvoon kautta Orimattilaan ja sitten sunnuntaina Mäntsälän ja Tuusulanjärven kautta takaisin Helsinkiin. Tänään illalla pieni lämmittelyajo, että saa jalat auki ;-)

Näytä suurempi kartta">Tässä reitin kartta.

Alpeilla

2009-07-21T06:33:00.002+01:00

Kun Tour pääsi Alpeille, alkoi kisassa sentää jotain tapahtuakin. Contador nykäisi ja tanssi voittoon Verbierin päällä. Tässä mielenkiintoinen analyysi AC:n suorituksesta: Klik!

Tour de Vabariikin reittisuunnitelma, 5.-13. syyskuuta 2009

2009-07-20T13:08:00.001+01:00

Muotoutuu hiljalleen... syyskuinen reitti

Tour alkaa uudelleen

2009-07-17T08:19:00.003+01:00

No niin, nyt on körötelty Pyreneiden vuoristot ja annettu Cavendishin voittaa sprinteissä, alkaa Tour uudelleen. Tämän päivän etappi Vittelistä Colmariin tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä. Etapin profiilikaan ei todellakaan ole helpommasta päästä.

Niiden ajajien, jotka ovat jääneet Astanan liidaamasta kärjestä, pitää yrittää iskeä tänään, muuten peli alkaa kokonaiskilpailun kannalta olla menetetty. Silence-Lotto onkin jo väläytellyt yhteistyöhalujaan eräiden ajajien kanssa. Silencen Cadel Evansin pitää ehdottomasti hyökätä tänään, samoin Sastren. Andy Schleckilläkin tulee myöhemmin Tourilla kiire, jos eroa ei pystytä kaventamaan mitenkään. Kilpailun kannalta toivoisi, että liittoutuminen Astanaa vastaan tapahtuisi ja Astana pistettäisiin tiukille. Mielenkiintoista, erittäin.

Bastiljin päivän etappi

2009-07-14T09:43:00.002+01:00

No niin, nyt on levätty ja jalat ovat täynnä voimia toista viikkoa varten.

Kakkosviikon etapit ovat pääosin sprinttereiden juhlaa, mutta tänään Ranskan kansallispäivänä voi kuulua kummia, sillä paljon närää ja keskustelua herättänyt radioliikennen kielto on voimassa ja ajajat joutuvat lukemaan kilpailua old school -tyyliin, ihan itse. Tämä mahdollistaa sen, että joku tai jotkut ottavat aivan varmasti jossain vaiheessa hatkat ja reippaat sellaiset, toivoen pääsevänsä maaliin ennen kuin pääjoukko heidät tavoittaa. Lisäksi, kun on tämä 14. heinäkuuta, niin jokainen ranskalainen ajaja haluaisi voittaa tänään. Paljon siis on ilmassa ja paljon sekoilua tullaan epäilemättä näkemäänkin.

Voittajaa on silti vaikea ennustaa. Cavendish ja Hushovd taistelevat vimmoissaan vihreästä paidasta, mutta irtiottajat, kansallispäivä ja tuo kuuluisa radioliikenteen puuttuminen tuovat omat lusikkansa soppaan. Cav, Thor, Freire, Boonen, Pozzatto, Rojas, Voeckler, Pineau, Haussler, R Feillu, Ciolek, Farrar, Ballan, Bennati, Van Avermart, Flecha, Auge - kaikilla näillä on saumoja voittoon. Meneekö loppukiriksi ja pitävätkö hatkat, saapas nähdä. Ennustaminen on yhtä vaikeaa, kuten Robbie McEven tweettaa: "Break or sprint? - harder to pick than a broken nose!!

Välipäivän kuuma peruna

2009-07-13T14:00:00.002+01:00

Välipäivän pulla on sitten radiolaitteiden käytön kieltäminen ja kiellon vastustaminen. Etapit 10. ja 13. pitäis ajaa ilman tiimiradioita ja siitä nyt on sitten yhä hälyä:

Linkki 1
LInkki 2
Linkki 3

Ensimmäinen viikko takana

2009-07-13T10:38:00.004+01:00

Tour de Francen ensimmäinen viikko, yhdeksän etappia, on takana. Tänään maanantaina pidetään lepopäivä Limogésissa ja sitten tasa jatketaan.

On hieman ristiriitaista analysoida kuluneen viikon tapahtumia, sillä moni havainto saattaa kumota toisensa ja toisaalta vetää eri suuntiin. Sanotaanko nyt näin, että vaikka kisa on vasta tässä vaiheessa, taidamme tietää voittajajoukkueen nimen, vaikka ajamatta on perin monta mailia.

Tour on ollut ja tulee olemaan Astanan kontrollissa. Viimeistään joukkuetemmossa Astana näytti, mikä on maailman paras pyöräilyjoukkue. Tämän vuoden Tour de Francen voittajajoukkue on Astana, siitä ei liene enää epäilystäkään, mutta kuka Astanan ajajista voittaa kokonaiskilpailun, onkin vielä ratkomatta. Mielestäni etu on siirtynyt Alberto Contadorille, joka näytti Arcalikselle ottavan takaisin sen, mitä etapilla 3. menetti Armstrongille. AC:n nykäisy ei ollut etukäteen sovittu, mutta voittajasuosikin paineet kaiketi kasvoivat liian suuriksi, joten hän halusi nykäistä ja näyttää Lancelle, mistä tarvittaessa pissataan. No, Lance ja muut Astanan ajajat jäivät AC:n nykäisyssä hieman pussiin, sillä heidän ei kannattanut vetää muita päävastustajiaan Alberton perään, joten Alberto sai mennä ja kuroa eron Armstrongiin kiinni. Poruahan siitä syntyi ja viimeksi tänään LA valitteli, ettei henki aina ruokapöydässä ole ylimmillään, vaikka kuinka Robin Williams oli käynyt heittämässä herjaa Astanan poikein kanssa. Tuskin paljoa nämä jupinat nostattavat Alberton fiiliksiä: Williams ja Armstrong. Tässä vielä samaa mutinaa amerikkalaiselta pyöräilysivustolta: Velonews.

Pyreneiden etapit olivat pettymys. Kun kisa on rakennettu niin, että voittaja ratkeaa kisan toiseksi viimeisellä etapilla Mont Ventoux'lla, niijn Arcalista lukuunottamatta kaksi muuta "vuoristoetappia" olivat lähinnä pääjoukon mukavaa sunnuntaipyöräilyä ja maaliin ajelemista. Todellista kilvanajoa ei nähty oikein missään vaiheessa ja onhan se surullista, jos vuoristoetapin ratkaisut nähdään lähestulkoon loppukireissä.

Jos "vuoristoetapit" nyt sitten takasivat sen, ettei kilpailun toisella viikolla kokonaiskilpailussa tule tapahtumaan mitään sen ihmeellisempää, niin katse kannattanee kiinnittää taisteluun vihreästä paidasta. Tämäkin taisto on olennainen osa Tour de Francea.

Hushovd on 11 pistettä edellä Cavendishiä ja sanokaa minun sanoneen, että vihreästä paidasta väännetään ja lujaa tällä viikolla. Vaikka Friere on ollut lopun taistoissa mukana vähintäänkin hyvin, olisin taipuvainen väittämään, että vihreän paidan metsästys on kahden näiden aikaisemmin mainitun kauppaa. Rojasilla ja Caisse d'Epargnella en usko olevan paukkuja haastamaan näitä kahta. Nyt kun Napolitanokin on poissa kisasta, niin Katushan kirit jäävät Pozzaton varaan - ei hyvä. Entä QuickStep? Boonenin Tour on ollut säälittävä, joten jonkinlainen ryhtiliike tarvittaneen. Liquigasilta puuttuu etappivoitto ja se lienee syytä hankkia ennen Alppeja - saako Bennatti riittävää tukea Kreuzigerilta ja Nibalilta loppusuoralla?

Haihattelua, sillä taistossa on mielestäni vain kaksi osanottajaa. Jos Columbia-HTC pystyy muodostamaan samanlaista vetoa kuin esim. etapilla 3, niin on kihelmöivää nähdä, miten CTT pystyy vastaamaan haasteeseen. Cervélon Haussler on ollut ihan kuutamolla koko kisan ajan, mutta hänen piristymistä Thor tarvitsee, jos aikoo lyödä Columbia-HTC:n junan ja Manxmanin. Mielenkiintoista on nähdä, miten Columbian Cavendish on palautunut Pyreneistä ja kuinka monta etappia Columbia aikoo runnoa voittoon. Vaikka Cav ylittikin vuoret säästellen, niin on kiintoisaa nähdä, miten jalat toimivat kakkosviikolla.

Keskeyttäneiden joukossa on yllättävän kovia nimiä, mm. Rabobankin Gesink ja Caisse d'Epargnen Pereiro. Ensimmäinen viikko oli myös kovin hermostunutta ajamista ja monet kärkimiehistäkin kaatuilivat, ihmeellistä sekoilua kokeneilta kuljettajilta. Tässä Levi Leipheimerin pohkeesta.

/ Jussi-Pekka

SI kirjoittaa kultturienvälisestä törmäyksestä pyöräilyssä

2009-07-09T09:52:00.003+01:00

Tässä päivän aikaan kun on ollut riittävästi taas aikaa tehdä joutavia, ehtii lukea yhtä ja toista, enimmäkseen Tour de Francesta. Tässäpä Sports Illustratedin amerikkalaisuuden ylistys aiheesta. Dikotomia tuntuu yhä olevan ääripäissä, Lance / douppaavat eurooppalaiset. LINKKI

Astana, Astana, Astana ja Columbia, Columbia, Columbia

2009-07-09T08:00:00.000+01:00

Niin siinä on sitten vakuuttavasti käymässä, että Astana on kuorimassa kermat päältä kokonaiskilpailun voiton suhteen. Ja toisaalta, Columbian etappijunaa ei tunnu mikään pysäyttävän.

Maanantain etappi oli puhdasta Columbian ja Astanan dominanssia, jolloin sopivasti tuulen suunnan kääntyessä koko Columbian yhdeksänhenkinen joukkue nykäisi kaarteessa ja sai mukaansa parisenkymmentä valppainta ja kilpailunlukutaitoisinta ajajaa, ml. Lance Armstrongin ja Fabian Cancellaran. Columbian juna jyskytteli raiteillaan maaliin saakka, missä Mark Cavendish juhli tämän vuoden toista ja uransa kuudetta Tour-etapin voittoa. Impressiivi!

Samalla Lance Armstrong nousi joukkuekaverinsa Alberto Contadorin edelle, joka nukahti pahan kerran Columbian nykäisyssä ja joutui jäämään pääjoukon mukaan kun muutama Astanan ajaja lähti ajamaan Lancelle irtosekunteja. Ja niitä tuli. Vaikka LA olisikin ylimielinen nilkki amerikkalainen narkkari, niin kyllä hän osasi lukea tilanteen (Columbian irtiotto) oikein ja hyödynsi loistavasti tarjoutuneen mahdollisuuden.

Tiistaisessa joukkueaika-ajosssa Astanan sakki olikin sitten omaa luokkaansa. Ainostaan maailman parhaan tempoajajan, Fabian Cancellaran, vedot Saxo Bankin muiden ajajien mukanapitämiseksi menevät Astanan suorituksen yläpuolelle. Cancellara piti "sooloajollaan" voittosaumat elossa sekä Andy Schleckille että tilanteen salliessa itselleen.

Sen sijaan Cadel Evans ja Dennis Mentshov ovat ulkona kokonaiskilpailusta, sen verran liikaa joutuivat antamaan periksi joukkueajossa. Kaatuilleen Mentshovin Tourista tuntuu tulevan todellinen Canossan matka. Sen sijaan, Evansin edustama joukkue, Silence-Lotto, on vain liian heikko näihin kinkereihin. Evansin mahdollisuus voittaa Tour de France meni viime vuonna Sastren nykäisyyn Alpe d'Huezilla. Mentshovin Tour-haaveet lienevät jääneet itävaltalaiselle klinikalle.

Eilen tilanne ei kokonaiskilpailun kannalta muuttunut lainkaan, joskin ainoa poikkeus oli se, että Columbian letka taisi hieman hajota tai sutturoida lopussa, eivätkä takaa-ajajat saaneet kiinni ranskalaista Voeckleriä, joka vihdoinkin ajoi uran ensimmäiseen etappivoittoonsa Tourilla. Voecklerin hatkat siis kestivät, kiitos kovan sivutuulen ja korkean lämpötilan. Ihme sinänsä, että irtiotto kesti - pääjoukko oli taas hieman haluton ajamaan karkulaisia irti, vaikka kisan puolessa välissä näin näyttikin.

Tämän päivän etappia on hieman kinkkinen ennustaa. Mäkimiesten kisaa edelleenkin johtava Jussi Veikkanen saatta joutua luopumaan arvopaidastaan, jos hänen joukkueensa ei auta Jussia saalistamaan lisää pisteitä. Tänään on jaossa yhteensä 38 mäkikiripistettä, joten lisää epäilemättä tarvitaan. Tämänhetkiset yhdeksän pistettä eivät riitä pitämään paitaa Veikkasen päällä huomiseen.

Etappia kannattaa tosiaan seurata, vaikka huomenna onkin vuorossa ensimmäinen oikea vuoristoetappi. Mielenkiintoista tulee olemaan, aikooko joku isoista nimistä kokeilla nykäistä jo tänään? Mielessä on tietekin Fabian Cancellara, jonka tempotaitoja ei kiistäne enää kukaan. Jos Spartacus saisi nykäistyä tänään muutamia sekunteja eroa lisää kokonaiskilpailussa, niin Pyreneiden vuoristoetapit saattaisivat tuntua kampikierroksen verran kevyemmiltä hänelle. Etappi sopisi erinomaisesti Cancellaralle, sillä nousut ovat maltillisia ja etapin viimeiset 20 kilometria nousevat loivasti. Tosin, joukkueaika-ajossa tuli todistettua, ettei Cancellaralla ole juurikaan tiedossa vetomiesapuja, joten saattaa mennä sooloiluksi, jos ollenkaan.

Lisäksi odotan Caisse d'Epargnen espanjalaisilta säästöpankkipojilta yhä parempaa suoritusta. Joukkue aika-ajo nosti varmasti joukkuehenkeä ja eilisellä etapilla Rojas olikin jo mukana massakirissä. Hyvänä laskijana Luis Leon Sanchez voisi olla hyvä iskukortti tänään kun saavutaan Barcelonaan. Jos hän olisi irti viimeisen nousun päällä vaikkapa yhden oman apuajajan ja parin hatkamiehen kanssa, voisi hänestä hyvinkin tulla etapin voittaja.

Addenda: suomalainen media Tourista

2009-07-06T08:47:00.002+01:00

Kun tässä maassa sankariksi kelpaa lähes kuka tahansa, minkä tahansa marginaalilajin olympiamitalisti, kuten keihäänheittäjä, painija tai pesäpalloilija, niin ilolla seuraa positiivista uutisointia Jussi Veikkasen eilisestä ajosta. Tämä taitaa olla vuosiin ensimmäinen kerta kun Tourista kirjoitetaan kotimaisessa lehdistössä positiivisesti ja ilman iänikuista doping-aspektia, joskin epäilen että pian taas joku dorka nostaa päätään ja kirjoittaa ammattipyöräilyn olevan mädäntynyttä sisältä päin ja että kaikkihan ne douppaa joka tapauksessa.

Tour de France, kaksi ensimmäistä päivää

2009-07-06T06:32:00.004+01:00

Hienoa, Tour on saatu alkuun ja vaikka en nähnytkään lauantain aika-ajoa suorana, vaan jälkilähetyksenä, niin olihan se mahtavaa seurattavaa. Voiton aika-ajossa otti Fabian Cancellara, mikä ei tainnut olla yllätys kenellekään, mutta lujaa hän viimeisen puoliskon tuli - 19 sekuntia nopeammin kuin toiseksi ajanut Astanan Alberto Contador. Kuvassa Cancellaralle aika-ajoa varten kustomoitu satula...

Astanan panos aika-ajossa oli järkyttävän kova - Contador, Klöden, Leipheimer ja Armstrong kympin sakissa. Se on tulos mikä lupaa pahaa muille joukkueille joukkueaika-ajossa. Jos hieman liioittelee, niin ensimmäisen mäkietapin jälkeen kilpailun sijoilla 1-4 voi olla nämä neljä ajajaa ja heidän välillään voitto sitten ratkaistaisiin... Joo joo, katsotaanhan nyt.

Vaikka Cadel Evans ajoikin erittäin hyvä aika-ajon, olisi hänen pitänyt pystyä sijoittumaa Contadorin edelle, jotta olisi saanut hieman etumatkaa vuoristoon, mutta näin ei käynyt. Saapas nähdä, katkesiko Evansin selkäranka jo tähän aika-ajoon ja kuinka aktiivisesti hän pystyy ohjaamaan kilpailua vuoristossa Astanan hirmusakin kustannuksella. Epäilen vahvasti.

Aika-ajon jälkeen kaksi vahvaa kilpailujaa ajoi itsensä ulos kisasta. Dennis Menchovin esitys oli luokaton ja eroa voittaneeseen Cancellaraan tuli jopa puolitoista minuuttia. Nähdäkseni Menchov on poissa kuvioista kokonaiskilpailua ajatellen, ellei pysty ihmetekoihin Mont Ventoux'lla - epäilys on suuri.

Hoikan veljeksistä Fränk Schleckin Tour tulee olemaan taistoa ja kiukuttelua täynnä. Aika-ajo ei mennyt putkeen ja eilinen etappi oli tuskaa täynnä pyöränvaihtoineen, kiukutteluineen, turhautumisineen. Näyttää siltä, ettei virtaa oikein ole - ehtikö hän kuntoitua ennen Touria? Epäillään tätäkin.

Eilisen etapin aikana tehtiin suomalaista pyöräilyhistoriaa kun Jussi Veikkanen nappasi tarvittavat pisteet mäkikireistä ja puki päälleen mäkikilpailua johtavan ajajan pilkkupaidan. Aivan loistava suoritus Jussilta ja toivotaan virtaa vielä seuraavillekin etapeille. Jussin takana vaanii kova ja lupaava Columbian Tony Martin, joka varmaan hamuaa samaa paitaa päällensä, mutta jos Jussi pystyisi pitämään paidan aina Arcalikselle saakka, niin olisihan se mahtavaa. Tänään edessä kaksi neljännen kategorian nousua, joista on taas pisteitä jaossa ja mikäs olisi sen mukavempaa kuin napsaista pari lisää ;-)

Polkkapaitaa en omista, enkä varmaankaan aio sellaista edes hankkia, mutta jos naisväki innostuisi asiasta, voisi kukin edeskäypä hankkia käyttöönsä nämä mainiot tassuttimet - nyt kun siihen on hyvä syykin ;-)

Kakkosetappi päättyi odotetusti loppukiriin ja yllätys yllätys, Mark cavendish korjasi potin muiden edestä. Columbian juna oli niin vahva ja pysyi kasassa, ettei tuota letkaa oikeastaan pysäytä muu kuin puomi. Huh huh.

/ Jussi-Pekka

Sirkus jatkaa kulkuaan

2009-07-03T12:38:00.004+01:00

Juuri tulleen uutisen mukaan, Tom Boonen on saanut kilpailuoikeuden tämän vuoden Tour de Franceen. Mikäs siinä sitten, mutta tänänkin vuonna Tourista uhkaa tulla todellinen sirkus, jossa pelleilylle ei ole loppua.

No, Boonen on siis mukana, Davis ei. Vapiskaa ASO, UCI, dopingsäännöstö, moraalinormisto ja Cavendish.

Itse kilpailu alkaa huomenna henkilökohtaisella aika-ajolla.

/ Jussi-Pekka

Bryuneel ja Lance ulos Astanasta

2009-07-03T11:06:00.004+01:00

No niin,

jotta pyöräilysirkus olisi täydellinen, tarvitaan Astanan sekoiluja.

1) Aikaisemmin tällä viikolla kaksi vuotta sitten dopingin käytöstä kahden vuoden kilpailukiellon saanut Aleksandr Vinokourov ilmoittaa palaavansa kilpailemaan myöhemmin tänä vuonna ja Astanan väreissä: http://eurosport.yahoo.com/02072009/58/vinokourov-confirms-comeback.html ja http://www.cyclingnews.com/news/vino-astana-is-my-baby-im-back

2) Tänään, Astanan omistava taho, eli Kazakstanin pyöräilyunioni, on julkaissut suunnitelman uudelleenjärjestää Astanan joukkue ennen syyskuuta. Uudelleenorganisointi tarkoittaa tallipäällikkö Johan Bruyneelin ja hänen suosikkipoikansa Lance Armstrongin hyllyttämistä. http://www.cyclingnews.com/news/kazakh-coup-to-oust-armstrong-and-bruyneel-from-team-astana

3) Kun otetaan huomioon kazakkien tiedote, jossa tiimi aiotaan jatkossa rakentaa kazakki- ja espanjalaisten pyöräilijöiden ympärille (Vinokourov + Contador), niin tallin amerikkalaisilla ajajilla (ja Bruyneelin suosikeilla), eli Armstrongilla, Levi Leipheimerilla ja Andreas Klödenillä tulee olemaan mukavaa Tourilla tänä vuonna. Tästä se tiimihenki nousee huippuunsa ja kaikki ovat epäilemättä puhaltamassa yhteen hiileen. Eriäviä mielipiteitä voi vain tulla siitä, kenen pussiin pelataan...

/ Jussi-Pekka

Maillot vert

2009-07-03T07:12:00.007+01:00

Tämä ruohonleikkureita valmistaneen sponsorin mukaan vihreäksi jäänyt paita annetaan jokaisen etapin jälkeen pistekilpailun parhaalle ajajalle. Tänä vuonna pistekilpailu lienee kokonaiskilpailun ohessa se mielenkiintoisin seurattava. Jos valkoinen paita on lähes jo jyvitetty Andy Schleckille ja kisa mäkikilpailun voittajan paidasta on tänä vuonna vain ranskalaisten omaa ajanvietettä, niin kannattaa seurata vihreän paidan metsästäjien otteita.

Saadakseen vihreän paidan, on kerättävä Tourin aikana kiripisteitä ja sehän tämän vuoden Tourissa onnistuu mainiosti, sillä ohjelmassa on kymmenen lähes tasamaan etappia. Voittajasuosikkeja on enemmän kuin kokonaiskilpailuun, joista tässä kuumimmat nimet.

Mark Cavendish. Kaikki, siis ihan kaikki, hohkaavat tämän hetken parhaasta sprintteristä. Cavendishin jälki loppukireissä on ollut sadunhohtoista sitten viime vuoden Tourin, jolloin hän voitti neljä etappia. Hieman puskista Cav pääsi kyllä pari kertaa tulemaan ja tänä vuonna se on ehdottomasti vaikeampaa, mutta vetokykyisen joukkueen, hyvän taktikoinnin, rautaisen itseluottamuksen ja puhtaan kirikyvyn vuoksi Cavendish voi voittaa jopa kuusi etappia tänä vuonna. Viime vuonna Cva jätti Tourin kesken, koska halusi lähteä keskittymään olympialaisiin kisoihin - tänä vuonna Cavin tavoite on päästä Pariisiin ja napata vihreä paita.

Puutteita? Miten olisi vaikkapa kestävyystekijät Pyreneiden jälkeen saatikka sitten kolmannella viikolla? No jaa, menihän se Girokin aika mukavasti. Yksitoista voittoa tältä kaudelta - huikea saldo.

Óscar Friere voisi olla sopiva haastaja Cavendishille. Frierellä ei ehkä ole yhtä räjähtävä sprintti, mutta on ehkä tasaisempi ajaja kuin Cavendish. Voi periaatteessa voittaa milloin tahansa ja osaa kiivetäkin, jolloin hän tulee ottamaan Cavia enemmän pisteitä vuoristoetappien välikireistä. Myös Rabobankin joukkue on vahva, joskaan viimeisen kilometrin letka ei ole yhtä vakuuttava kuin Cavin Columbialla, mutta laadukkaan joukkueen ja mäkitaitojensa vuoksi näen Frieren Cavendishin ykköshaastajana. Hänen ei pitäisi kyllä hyytyä mäissä, kuten tänäkin vuonna on nähty Tour de Romandiella ja Sveitsin ympäriajossa. Voitti viime vuonna Maillot vertin ja voi hyvinkin tehdä sen uudestaan.

Norjalainen Thor Hushovd voisi olla mahdollinen Frieren ja Cavendishin haastaja. Vaikka tallikaveri Haussler onkin mielestäni parempi kirimies, on Haussler kuitenkin ehkä yhden päivän kilpailujen mies ja ei ehkä osaa klaaarata kaikkia tilanteita tyylillä. Hän kaatui Paris-Roubaix'lla typerästi viiden miehen irtiotossa, tosin mukulakivillä ja käännöksessä, mutta päästi törppöilyllään Boonenin yksin karkuun ja voittoon. Cavendishilla on myös henkinen yliote Hausslerista, joka nujertui San Remon loppusuoralla Caville. Katse siis kääntyy yleisajajana hieman parempaan Hushovdiin, joka pystyy kipuamaankin. Cervélolla on myös ihan laadukas kirimiesten kavalkaadi mukana, mutta jotenkin Cervélon taktiikat eivät ole vakuuttaneet minua tänä vuonna. Kaamein esitys oli muistaakseni Girolla, jossa eräs Cervélon kuski oli hyvässä irtiotossa kahdestaan Diquigiovannin Michele Scarponin kanssa ja tallipäällikkö määräsi karkulaisen odottamaan ja auttamaan kaukana takana tullutta Sastrea. Etappivoitto karkasi käsistä, ilmaiseksi Scarponille. No, Hushovdin tuskin tarvitsee jeesailla Sastrea enimmiten, joten välikireissä ja ehkä pitkään laskuun päättyvissä etapeissa Hushovd on vahvoilla. Hushovd voitti vihreän paidan vuonna 2005, mutta missä iskussa nyt ollaan, sen näkee pian.

Allan Davis/Tom Boonen? Niin, Quick Stepin Allan Davis voisi olla yllärikortti vihreän paidan metsästyksessä, jos vain saa kerätä pisteitä ja jos voimasprintteri Tom Boonen ei osallistu Touriin. Belgialainen kolminkertainen Paris-Roubaix'n ja vuoden 2007 Maillot vertin voittaja Kokkeli-Tom on sekoillut tässä viime vuosien aikana riittäviin ja hänen osallistuminensa tämän vuoden Touriin vahvistettaneen vasta perjantaina iltapäivällä. Boonen on hyvä, röyhkeä ja pelottavan vahva ajaja. Boonen on 'costaud', joka haluaisi ehdottomasti voittaa uudelleen vihreän paidan ja näyttää Caville ja ASO:lle, joka panttaa moraalinsa, maineensa ja kilpailumielenkiinnon rajamaastossa, mitä tehdä Boonenille. Quick Step olisi riittävän vahva porukka nostamaan Boonen vihreään paitaan, mutta koska hänen kilpaileminensa Tourissa on erittäin epätodennäköistä, Allan Davis saa luvan kamppailla tosissaan tittelistä. Jos Boonen pääseekin osallistumaan, tippuu Davis apuajajaksi.

Tärppejä: Katsokaapas sitten myös Quick Stepin Stijn Devolderin välikirejä, Caisse d'Epargen Luis Léon Sanchezin pyrkimyksiä ja ehkäpä Liquigasin Bennatin pyristelyä tässä kisassa.

/ Jussi-Pekka

Maillot blanc

2009-07-02T09:22:00.007+01:00

Maillot blanc, valkoinen paita, annetaan parhaalle nuorelle Tour de Francen ajajalle. Tänä vuonna kilpailu parhaan alle 25-vuotiaan ajajan tittelistä on erityisen mielenkiintoinen, vaikka edellisvuoden voittaja, luxemburgilainen Andy Schleck, onkin ennakkosuosikki. Tässä pari kommenttia:

Andy Schleck. Ennakkosuosikki. Voi yltää kokonaiskilpailussakin kymmenen parhaan joukkoon. Hänestä on sorvattu nyt seuraavaa suurta ajajaa ja Tour de Francen kokonaiskilpailun voittajaa. Kuluvan kauden saavutukset puhuvat puolestaan: "Flanderin kierroksella" A. Schleck oli ensin toinen La Flèche Wallonella Rebellinin jälkeen ja voitti Liège-Bastogne-Liègen heti perään näytöstyyliin yli 20 kilometrin mittaisella irtiotolla. Voitti äskettäin maansa mestaruuden ja lienee valmis törkkäämään itsensä viiden joukkoon tämän vuoden kokonaiskilpailussa, jos vain...

Viime vuonna kokemattomuus ja into(?)iski Schleckiin ja hän unohti tankata (syödä) Alpe d'Huezin (muistaakseni) nousuun lähdettäessä ja noutaja oli tulla. Samanlaisiin virheisiin ei todellakaan ole varaa, jos aikoo pärjätä tämän vuoden kilpailussa. Lisäksi Saxo Bankin joukkueen sisäinen hierarkia saattaa sanella Andyn menestymisen ehtoja. Vaikka "tallipäällikkö" Bjarne Riis luottaa Schleckien veljeksiin kuin kiveen, niin voi saman joukkueen Fabian Cancellaran menestys torpata Andyn sijoittumispyrkimykset kokonaiskilpailussa. Jos Cancellara onnistuu Pyreneiden vuoristoetapeilla ja on edellä Andya saavuttaessa Tourin toiseksi viimeiselle etapille, raatelevalle Mont Ventoux'lle, voi Andy Schleck joutua Cancellaran apuajajaksi. Epäilen tosin Andyn hoitaneen tallin sisäisen nokkimisjärjestyksen kuntoon aikaisemmin, mutta paljon Andyn menestyksestä saattaa olla myös hänen veljensä, Fränk Schleckin, harteilla. Isoveli on kärsinyt jalkaongelmista, mutta osallistuu kuitenkin Tourille. Entä jos Fränk ei pystykään tukemaan pikkuveljeään nousuissa? Voi tulla orpo olo Andylle kun ajelee yksin kiinni Contadoria, Armstrongia, Evansia ja Menchovia... Siltikin, Andy on valkoisen paidan voittajasuosikki.

Roman Kreuziger. Vuonna 1986 syntynyt tšekkiläinen (määriläinen) yleisajaja on nousemassa hyvää vauhtia kokonaiskilpailujen kärkikymmenikköön. Kaudella 2008 taisi Kreuziger jopa johti UCI:n ProTour -ajajarankingia pitkään, oltuaan toinen Tour de Romandiella ja voittaessan Sveitsin ympäriajon. Tänä vuonna hän voitti Tour de Romandien ja hänen sijoituksensa Tour de Suissella oli kolmas. Edellytyksiä siis hyvää sijoitukseen on ja Roman onkin laittanut tavoitteekseen joko sijoittua kymmenen joukkoon kokonaiskilpailussa tai jos siihen ei ole mahdollista, niin voittaa yksi etappi jossain vaiheessa Touria. Viime vuoden sijoitus Tourilla oli kahdestoista, joten ei kovin huonosti mennyt viimeksikään, mutta Kreuzigerin menestystä saattaa hälventää jälleen italialainen talli ja italialainen ajaja. Vincenzo Nibali ja Kreuziger jakavat Liquigas-tallin kapteeniuden Tourin alkaessa, mutta entä jos Nibali menestyykin Kreuzigeria paremmin ja Roman määrätään auttamaan Nibalia, niin Kreuzigerin Tourin saldoksi saattaa jäädä se vaivainen ja mahdollisesti epätoivoinen etappivoiton tavoittelu. Liquigas on aika sekalainen sakki tänä vuonna ja kun puolalainen Smydz ei ole jeesaamassa Nibalia ja Kreuzigeria, voi pohja hyvälle menestykselle kaatua sisäisiin pyrkimyksiin, joita varmaan tullaan näkemään Pellizottin ja Bennattin kirien muodossa. Jos joukkue pysyy ehjänä ja Kreuziger osoittaa olevansa Nibalia paremmassa iskussa, mahdollisuuksia kympin sakkiin kokonaiskilpailussa ja nuoren ajajan kisan voittoon on olemassa.

Mielenkiintoinen nimi on myös irlantilainen Daniel Martin, josta on kasvamassa todellinen ajaja kärkikymmeniköön lähivuosina. Valkoisen paidan voittajaksi pojasta ei vielä ole, sillä Dan ei vielä ole ajanut ainoatakaan isoa ympäriajoa. Enimmillään Martin on osallistunut vain 12 päivän mittaiseen etappiajoon. Joka tapauksessa, tämä Stephen Rochen veljenpoika on erittäin mielenkiintoinen nimi tämän vuoden Tourilla ja kun katsoon Garmin-Slipstreamin joukkuetta, niin tukea pitäisi hyvään sijoitukseen löytyä. Jos Zabriskien, Vande Velden ja muiden joukossa pysyy, on sijoitus nuorten ajajien kisassa eittämättä korkea. Pahin skenaario on se, että Tour on liian vaativa kilpailu Martinille. Tärkeää jatkon kannalta olisi saada ajettua Tour loppuun asti.

edit: Paitsi ettei saa. Uutiset kertovat, että Martin ei osallistu Tourille.

Mielestäni Roman Kreuzigerin ja Andy Schleckin suurin haastaja valkoisen paidan metsästyksessä on Rabobankin alankomaalainen Robert Gesink, josta on odotettu kuin kuuta nousevaa uutta tähteä Hollannin suuriin mäkiin. Kyllä, Gesink on hyvä kiipijä, mikä on tietnkin aina ironista hollantilaisista puhuttaessa, mutta koska tämän vuoden Tour on pikemminkin litteä kuin mäkinen, joutuu Gesink näyttämään parastaan myös niillä harvoilla vuoristoetapeilla ja molemmissa henkilökohtaisissa aika-ajoissa voittaakseen nuoren ajajan valkoisen paidan. Vaikka alkukausi on saattanutkin olla pieni pettymys Gesink-faneille, niin Tourilla voi napsahtaa kohdillensa. Pari viikkoa sitten Gesink ajoi Dauphiné Libérén neljänneksi, Valverden, Evansin ja Contadorin jälkeen. Gesink roikkui aika lupaavasti isojen poikien mukana Mont Ventoux'lla, mutta nitkahti minuutti ennen maalia Evansin joukosta, kun nykäistiin. Vuoren niksit ovat nyt sitten tuttuja. Riittääkö jalkoja, vai tyytyykö Gesink beesailemaan, se on eri asia. Kahdenkympin sakkiin kokonaiskilpailussa ja kolmanneksi paras nuori ajaja, sano.

/ Jussi-Pekka

One down, xxx to go... ?

2009-07-02T06:28:00.002+01:00

Niinpä. Ensimmäinen doping-käry ilmiannettiin juuri Tourin alla, kun 24-vuotias hollantilaisajaja (ei se amerikkalaisnäyttelijä) Thomas Dekker on jäänyt kiinni EPO:n käytöstä. Näyte on otettu kilpailun ulkopuolella ja jo joulukussa 2007, joten UCI:n veripassiohjelma näyttäisi kantavan tulostaan. Pelottavaa tosin on, kuinka monen Tour-ajajan näytteistä löytyy EPO-jälkiä näin "retrospektiivisesti" tutkittaessa?

Vielä ei ole tietoa, miksi juuri Dekkerin näyte on kiinnostanut UCI:a ja onko Dekker ainoa ajaja, jonka näytteistä on löytynyt jälkikäteen dopingaineita.

CYCLINGNEWS

VELONEWS