McCain ja Barack - jaa-a. Ensimmäinen debatti alkaa vajaan tunnin päästä ja me nuoret kotkat katsomme aikeita ja sanoja, mikäli jaksamme. Enemmän epäilemättä Feindsenderin blogissa.
j.
lauantai 27. syyskuuta 2008
tiistai 9. syyskuuta 2008
Vuelta etenee
Sairaana kotona. Yritin aamulla käydä toimistolla kukkumassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ja kun ulkonakin sataa siihen syksyiseen vihmomaan tapaan, niin mieli on apea. Lippuja olisi tarjolla tämän illan R.E.M.:n keikalle, mutta olo ei ole niin omenainen, että jaksaisin mennä kastelemaan itseni läpimäräksi stadionilla. Harmi, mutta teen sen sitten huomenna kun Suomi pelaa Saksaa vastaan MM-karsinnoissa. Tulee turpaan ja varmasti sataa vettä - keski-ikäinen nössöily tekee tehtävänsä - sitä laiskistuu ja kyynistyy.
Sen sijaan sohvan pohjalta on mainiota seurata vaikka La Vueltan tapahtumia. Tänään on vuorossa kymmenes etappi, Sabiñánigo - Zaragoza, jonka mitta 151, 3 kilometriä yhdellä alkumatkan kakkoskategorian nousulla varustettuna. Ei tule olemaan Vueltan ratkaisuetappi missään nimessä, vaan ratkaisu siirtyy perjantain 13.etapille San Vicente de la B. - Alto de L´Angliru ja toiseksi viimeiselle etapille, La Granja de S. I. - Alto de Navacerrada (I.T.T.), joka on henkilökohtainen vuoristoaika-ajo!
Anglirun 13 kilometrin nousua odottavat ja pelkäävät kaikki - pahimmillaan viimeisen nousun kulma on melkein 24 astetta! Nousu on legendaarinen ja ennen kaikkea se on espanjalaisten mäkimiesten miehuuskokeen kenttä. Legendaarisin voitto lienee jo edesmenneen José Maria Jimenezin voitto vuonna 1999, jlloin kuroi Ullrichin ja Tonkovin etumatkan kiinni ja paineli ohitse etapin voittoon.
El Chavan suoritus jäi ilmeisesti kaivelemaan Tonkovia ja vielä vuosia myöhemmin hän epäili Jimenezin saaneen veto Espanjan television moottoripyöriltä. Totta tai ei, tuon vuoden sateessa ja sumussa ajettu etappi on yksi pyöräilyhistorian klassikoista. Katsokaapas itse:
Kokonaistilanne ennen tämän päivän etappia on kutkuttavan tasainen: Euskaltelin Martínez johtaa yhdentoista sekunnin erolla amerikkalaiseen Astanan Levi Leipheimeriin ja 32 sekunnin erolla ennakkosuosikki Alberto Contadoriin. Alejandro Valverde on neljäntenä minuutin kärkeä perässä ja Tour de France -voittaja Carlos Sastre on viidentenä, 1 min 38 sekuntia Martínezin takana. Torstain ja perjantain etapit ratkaiseva jo paljon. Vaikka Valverdellä ja Leipheimerilla näyttäisi olevan ihan hyvä imu päällä, Contador vaikuttaa juuri nyt niin ylivoimaiselta, että olisi ihme, jos madridilainen ei ajaisi voittajana kotikaupunkiinsa reilun puolentoista viikon päästä.
Onneksi kaikkia etappeja ei ole vielä konkeloitu ja murcialainen Valverde on ihan hyvässä iskussa, paremmassa kuin Tourilla. Joukkuekin tuntuu olevan astetta tikimmässä kunnossa... No, Astana korjaa potin kuitenkin.
Nyt seuraamaan lähetystä stremiltä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)