Ylen Radio 1 on viimeisten vuosien aikana onnistunut verrattain mainiosti teemoittamaan heinäkuun ohjelmistoaan. Punainen, pakållinen ja jumalainen heinäkuu onnistuivat liimaamaan minut transistorini ääreen kovin tiiviisti. Kun näin uusimman teeman, Isänmaiden heinäkuun, ajattelin että nyt ollaan metsässä ja pahasti.
Teemassa on niin paljon kuoppia, että niitä on mahdoton välttää. Yle tarjoaa ohjelmaa muun muassa urheilusta ja isänmaasta, musiikista ja kansallisuusaatteista, harmonikkamaaottelusta Ruotsia vastaan ja maahanmuutosta. Kaikki teemat tuntuvat aiheen pintapuoliselta käsittelyltä, ilman halua mennä kaivamaan suomalainen kansallistunnon syviä vesiä, kääntämään myyttejä "pienestä kansakunnasta" tai puhumaan banaalista nationalismista, jota jokaisessa kädenkäänteessä harjotamme. Aiheet saisivat olla puolestani vaikka ne samat, mitkä Yle on valinnut, mutta jos ne vain pääsivät toteamuksen ja metakertomuksen ylläpidon tasoa syvemmälle kansakuntamme todellisiin luonteenpiiirteisiin, kuten ahneuteen, pikkusieluisuuteen, näennäiseen teknokratiaan, vallanpelkoon, alistumiseen, Eurooppa-kompleksiin, katkeruuteen, ja kyvyttömyyteen hyväksyä toisenlaisuutta.
Ensimmäisen päivän, tämän päivän, ohjelma on hieman pettynyt, koska aiheet vievät (kuten olettaa saattoi) meidät tarkastelemaan MUIDEN kansakuntien kansallistunnetta. Ohjelmistossa ovat niin itsestäänselviä valintoja, kuten petroskoilaisen runoilijan Armas Mishinin tarina, jossa hän puhuu eurooppalaisesta identiteetistä ja pohtii maailmankansalaisuudesta sekä Nie wieder Deutschland - Ei koskaan enää Saksaa, jonka ohjelmaesittely lupaa seuraavaa: Historialle vastareaktiona syntynyt Saksan antifasistinen liike inhoaa yleisesti kaikkea ja aivan erityisesti saksalaista nationalismia. Se saa allergisia oireita pelkästään sellaiseen viittaavasta, kuten kansallisista juhlista, muistopäivistä, lipuista, merkeistä, lauluista.
Ei ei ei. Olen pettynyt ohjelmavalintoihin - emme joudu tarkastelemaan itseämme, vaan käännämme katseemme muiden kansojen ongelmalliseen menneisyyteen ja itsensämääriittelyyn. Mielestäni olisi ollut arvokkaampaa tarkastella omaa pesää ja sen oireita ennen kuin määritellä muiden kansakuntien luonnetta vankasti stereotyyppeihin nojautuen. Lisäksi toivoin, että ensimmäisenä päivänä olisi tullut ohjelma, joka olisi pureutunut isänmaan (ja äitimaan) käsitteeseen ja makustellut sillä ja miettinyt mitä se nyt oikein tarkoittaa.
Paljoa ei siis ohjelmakarttaa selatessa ole tulossa, mutta annetaan nyt mahdollisuus ohjelmille - turha tuomita etukäteen, kun yhtään ohjelmaa ei ole vielä edes lähetetty ;-) Epäilen toki.
- Jussi-Pekka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti