/ Jussi-Pekka
perjantai 11. syyskuuta 2009
Härkämotiiveja Rakveressa
Tarvaanpään linnoituksen innoittamana paikallinen väestö etsii yhteyttä menneisyyden kanssa ja määrittelee identiteettiään rikkaan ja monikäyttöisen härkä-kuvaston avulla. Tässä eräitä esimerkkejä kuvan käytöstä.
/ Jussi-Pekka
/ Jussi-Pekka
väsynyttä menoa
ei tarvita Sepi Kumpulaista kitaroineen takaamaan väsynyttä menoa ja ilmapiiriä. Alkaa pikkuhiljaa pohkeissa tuntua ja menossa näkyä nämä ajetut reilut 700 kilometriä.
Tänään oli sitten ennakkoasetelmien vastaisesti todella hankala päivä, joka sisälsi kolmet tietyöt, vastatuulen, ohittelevat ajoneuvot, väsymyksen ja vitutuksen, päällystämättömän taipaleen (11 km) ilman ennakkoverotusta ynnä hiertävät ajohousut. Oikeastaan vain sade ja rengasrikko puuttuivat ruokalistalta.
Siinähän se kuitenkin survoessa meni ja Rakvereen päästiin. Kertaakaan ei vielä ole ollut sellainen olo, että en polje enää metriäkään, tämä on tässä ja haistakoot itse, mutta tänään alkoi tuntua siltä, ettei itku-kiukku-väsymys -raivari ole kovin kaukana. Jos huomenna sataa, niin perillä Tallinnassa ensimmäinen hapannaama saanee tuta, varsinkin jos huomisen vesisateessa uhka toteutuu.
Kaikesta huolimatta, taidan ajaa 1-tietä pitkin Tallinnaan, sillä se tuntui olevan hyvässä kunnossa Jöhvista Rakvereen ja toisaalta, minua ei huvittaisi mennä maaseudulle katsomaan missä kunnossa ne kivat pikkutiet ovat ja onko niissä kestopäällystettä vai ei - tämä episodi on jo nähty.
Tänään oli sitten ennakkoasetelmien vastaisesti todella hankala päivä, joka sisälsi kolmet tietyöt, vastatuulen, ohittelevat ajoneuvot, väsymyksen ja vitutuksen, päällystämättömän taipaleen (11 km) ilman ennakkoverotusta ynnä hiertävät ajohousut. Oikeastaan vain sade ja rengasrikko puuttuivat ruokalistalta.
Siinähän se kuitenkin survoessa meni ja Rakvereen päästiin. Kertaakaan ei vielä ole ollut sellainen olo, että en polje enää metriäkään, tämä on tässä ja haistakoot itse, mutta tänään alkoi tuntua siltä, ettei itku-kiukku-väsymys -raivari ole kovin kaukana. Jos huomenna sataa, niin perillä Tallinnassa ensimmäinen hapannaama saanee tuta, varsinkin jos huomisen vesisateessa uhka toteutuu.
Kaikesta huolimatta, taidan ajaa 1-tietä pitkin Tallinnaan, sillä se tuntui olevan hyvässä kunnossa Jöhvista Rakvereen ja toisaalta, minua ei huvittaisi mennä maaseudulle katsomaan missä kunnossa ne kivat pikkutiet ovat ja onko niissä kestopäällystettä vai ei - tämä episodi on jo nähty.
torstai 10. syyskuuta 2009
Kylpylöitä ja ei kylpylöitä
Tanaan satoi, mutta lahdin sittenkin Narvaan. Yksi koko Viron ympariajon motiiveista oli juuri Narvassa kaynti - mutta voi, susi soi evaat ja reissu lassahti kuin pannukakku. \
Ensinnakin satoi, toisekseen minulla oli marka ja kolmannekseen Narva oli turha paikka. Tarkoituksenani oli ajaa ensin taalta Toilasta Sillamaen kautta Narva-Joesuun rantakaupunkiin ja jatkaa sielta edelleen Narvaan, josta pyrkimys oli polkea yha edelleen takaisin Toilaa 1-tieta pitkin. Hieno ajatus, mutta siihen se jai.
Tama alue oli toisen maailmansodan aikana mankeloitu kovin tarkkaan maan tasalle, etenkin Sillamae on lahes kokonaan rakennettu uudestaan sotien jalkeen - ja silta se nayttikin. Oli elokuvateatteri Rodinaa, Kulttuuritaloa ja sosialistisin symbolein koristeltuja matalia kerrostaloja. Ehta neukkukaupunki, joka tosin sijaitsi kauniilla paikalla, mutta siita ei tassa vesisateessa paljoa iloa ollutkaan.
No, ajattelin, etta Narva-Joesuun rantabulevardit huviloineen paikkaisi puutteet ja korjaisi pahan mielen. Ja mita viela, se oli lahes yhta ankea paikka kuin Sillamae, mutta toisesta syysta. En tieda odotinko liikoja, ilmeisesti kylla, silla Narva-Joesuu ei ollutkaan ihana sotkelma 1920-luvun huviloita ja venalaisia datshoja puutarhoineen, vaan pikemminkin karmea sotku dogmanmukaisia kerrostaloja ja uusrikkaiden tiililinnoja. Ainoastaan vartiointiliikkeen autoista ja niiden tiheydesta huomasi, ettei tama ollut ihan tavallisten tallaajien koti, vaan alueen olivat vallanneet alueen virolaisen raharikkaat, joilla EI OLE MAKUA, vaan jotka rakentavat historiallistettuja tiililinnojaan ymparistoon, johon ne eivat kuulu. Ainoastaan ennen sotia rakennettu Narva/Joesuun funktionalistinen kylpylahotelli saa puhtaat paperit olemassa olostaan. Luojan kiitos ja siunausta sille, ken on myos saanut kerattya tarvittavan paaoman sen kunnostamiseen. Kauniisti seisoi rakennus vasten rantatormaa ja Itameren aaltoja. Kylpylan lisaksi sanottakoon viela se, etta Narva/Joesuun lapaisevat Lydia Koiduilan ja Vapautukset tiet edustavat juuri oikeanlaista kylpylakaupunkien puistotietunnelmaa, jollaisen sain kaikista arkkitehtoonisista rikoksista menneita aikojan kohtaan huolimatta kokea. Juuri tuollaisen pitaa chausseen ollakin!
Tahan pitaisi kirjoittaa jotain Narvasta, mutta en kirjoita. Ahdistava paikka, enka tieda miksi kukaan ikina haluaa edes kayda siella. Tiedan, etta minun pitaisi kirjoittaa tasta aiheesta syvallisemmin kuin tassa, mutta nyt en oikein enaa jaksa. Kokeillaan iltasella uudelleen, silla nyt on kahvi ja pullan, hieronnan ja kylpemisen aika.
***
Eilen saavuttuani tanne Toilaan, minulla oli hyvaa aikaa suorittaa Itameren alueen tutkimusta, joten suunnistin tuonne meren rantaan katselemaan litteita, vaaleita kivia. Aikani niita ihmeteltyani ja taytyttyani historianalan kollegojen jakamattomasta suosiosta, suuntaisin kavelyni Orun linnan raunioille, jotka sijaitsevat aivan tassa kylplan vieressa.
Pietarilainen Vassijev aikoinaan rakennutti linnan tanne ja Viron tasavallan presidentti Konstantin Pats tapasi viettaa aikojaan taalla kesaisin, mutta niin kuin on useasti kaynyt, 1900-luvun karmein sekametelikeitto korjasi linnan maisemasta ja jaljelle jai vain joitain linnan osia, kuten nakoalatorni Belvedere, jonka kyljessa sijaitsee nykyaan Toilan lukio. Myos linnan muotopuutarhaa on pyritty pitamaan kunnossa ja kun oikein tihrustaa, niin eihan tama lainkaan huonolla paikalla ole - kauniisti kallion paalle oli linna rakennettu.
Jos viitsii kavella, ja miksei viitsisi, torman laidalle, voi loytaa sielta Vassijevin rakennuttaman grotton ja lusthusin, josta aukeaa verrattain mainio nakoala Itameren tutkimuksen syovereihin. Restauroitu hiljattain.
Uudempaa tuotantoa on myos saksalais-sotilaiden hautausmaa, joka vihittiin kayttoon vuonna 2002. Tama sijaitsee aivan linnan alueen vieressa, kauniilla paikalla. Kesalla ja syksylla Toilan ja Vaivaran valissa kaytiin kiivaita taisteluja neuvosto- ja saksalaisjoukkojen kesken ja naissa taisteluissa muun muassa Sinimaedilla kuoli yhteensa 10 000 saksalaista sotilasta. Sita en osaa sanoa, kuinka paljon venalaisia tai virolaisia kuoli, mutta sen osaan kuitenkin, etta hautausmaa on hyvin kaunis muistamisen paikka ja etta sen porteilla olevat Albert Schweitzerin sanat sotilaiden haudoista rauhan merkittavimpana vaatimuksena pitavat edelleenkin paikkansa.
Ensinnakin satoi, toisekseen minulla oli marka ja kolmannekseen Narva oli turha paikka. Tarkoituksenani oli ajaa ensin taalta Toilasta Sillamaen kautta Narva-Joesuun rantakaupunkiin ja jatkaa sielta edelleen Narvaan, josta pyrkimys oli polkea yha edelleen takaisin Toilaa 1-tieta pitkin. Hieno ajatus, mutta siihen se jai.
Tama alue oli toisen maailmansodan aikana mankeloitu kovin tarkkaan maan tasalle, etenkin Sillamae on lahes kokonaan rakennettu uudestaan sotien jalkeen - ja silta se nayttikin. Oli elokuvateatteri Rodinaa, Kulttuuritaloa ja sosialistisin symbolein koristeltuja matalia kerrostaloja. Ehta neukkukaupunki, joka tosin sijaitsi kauniilla paikalla, mutta siita ei tassa vesisateessa paljoa iloa ollutkaan.
No, ajattelin, etta Narva-Joesuun rantabulevardit huviloineen paikkaisi puutteet ja korjaisi pahan mielen. Ja mita viela, se oli lahes yhta ankea paikka kuin Sillamae, mutta toisesta syysta. En tieda odotinko liikoja, ilmeisesti kylla, silla Narva-Joesuu ei ollutkaan ihana sotkelma 1920-luvun huviloita ja venalaisia datshoja puutarhoineen, vaan pikemminkin karmea sotku dogmanmukaisia kerrostaloja ja uusrikkaiden tiililinnoja. Ainoastaan vartiointiliikkeen autoista ja niiden tiheydesta huomasi, ettei tama ollut ihan tavallisten tallaajien koti, vaan alueen olivat vallanneet alueen virolaisen raharikkaat, joilla EI OLE MAKUA, vaan jotka rakentavat historiallistettuja tiililinnojaan ymparistoon, johon ne eivat kuulu. Ainoastaan ennen sotia rakennettu Narva/Joesuun funktionalistinen kylpylahotelli saa puhtaat paperit olemassa olostaan. Luojan kiitos ja siunausta sille, ken on myos saanut kerattya tarvittavan paaoman sen kunnostamiseen. Kauniisti seisoi rakennus vasten rantatormaa ja Itameren aaltoja. Kylpylan lisaksi sanottakoon viela se, etta Narva/Joesuun lapaisevat Lydia Koiduilan ja Vapautukset tiet edustavat juuri oikeanlaista kylpylakaupunkien puistotietunnelmaa, jollaisen sain kaikista arkkitehtoonisista rikoksista menneita aikojan kohtaan huolimatta kokea. Juuri tuollaisen pitaa chausseen ollakin!
Tahan pitaisi kirjoittaa jotain Narvasta, mutta en kirjoita. Ahdistava paikka, enka tieda miksi kukaan ikina haluaa edes kayda siella. Tiedan, etta minun pitaisi kirjoittaa tasta aiheesta syvallisemmin kuin tassa, mutta nyt en oikein enaa jaksa. Kokeillaan iltasella uudelleen, silla nyt on kahvi ja pullan, hieronnan ja kylpemisen aika.
***
Eilen saavuttuani tanne Toilaan, minulla oli hyvaa aikaa suorittaa Itameren alueen tutkimusta, joten suunnistin tuonne meren rantaan katselemaan litteita, vaaleita kivia. Aikani niita ihmeteltyani ja taytyttyani historianalan kollegojen jakamattomasta suosiosta, suuntaisin kavelyni Orun linnan raunioille, jotka sijaitsevat aivan tassa kylplan vieressa.
Pietarilainen Vassijev aikoinaan rakennutti linnan tanne ja Viron tasavallan presidentti Konstantin Pats tapasi viettaa aikojaan taalla kesaisin, mutta niin kuin on useasti kaynyt, 1900-luvun karmein sekametelikeitto korjasi linnan maisemasta ja jaljelle jai vain joitain linnan osia, kuten nakoalatorni Belvedere, jonka kyljessa sijaitsee nykyaan Toilan lukio. Myos linnan muotopuutarhaa on pyritty pitamaan kunnossa ja kun oikein tihrustaa, niin eihan tama lainkaan huonolla paikalla ole - kauniisti kallion paalle oli linna rakennettu.
Jos viitsii kavella, ja miksei viitsisi, torman laidalle, voi loytaa sielta Vassijevin rakennuttaman grotton ja lusthusin, josta aukeaa verrattain mainio nakoala Itameren tutkimuksen syovereihin. Restauroitu hiljattain.
Uudempaa tuotantoa on myos saksalais-sotilaiden hautausmaa, joka vihittiin kayttoon vuonna 2002. Tama sijaitsee aivan linnan alueen vieressa, kauniilla paikalla. Kesalla ja syksylla Toilan ja Vaivaran valissa kaytiin kiivaita taisteluja neuvosto- ja saksalaisjoukkojen kesken ja naissa taisteluissa muun muassa Sinimaedilla kuoli yhteensa 10 000 saksalaista sotilasta. Sita en osaa sanoa, kuinka paljon venalaisia tai virolaisia kuoli, mutta sen osaan kuitenkin, etta hautausmaa on hyvin kaunis muistamisen paikka ja etta sen porteilla olevat Albert Schweitzerin sanat sotilaiden haudoista rauhan merkittavimpana vaatimuksena pitavat edelleenkin paikkansa.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Itameren tutkimusta
Nyt olemme sitten saapuneet jalleen Itameren rannoille, Toilaan.
Onkohan mies iskussa vai mika lie, mutta Tartosta tultiin 147 kilometria 5 tuntiin ja 22 minuuttiin. Keskinopeudeksi tuli hulppeat 27,5 km/h, mutta eihan se tahti tuollainen olisi ollut ilman Mirandaa ja kuljettajaa siivittavaa lounatuulta, jonka turvin paasimme paahtamaan parhaimmillaan sellaista 48 km/h tasaisella. Harvoin Hagelstam sellaisiin vauhteihin yltaa!!! Mukavaahan se tuolleen on kun tiet ovat kunnossa, ei ole liikoja liikennetta ja meno maistuu. Kylla on kivaa!
Seuraavaksi olen kaksi yota Toilan kylpulahotellista. Huomenna teen sellaisen pienen lenkin Sillamaessa, Narva-Joesuussa ja Narvassa, missa koskaan aikaisemmin en ole kaynyt. Samalla tulee tarkastettua tuo 1-tien kunto ja turvallisuus, jos sita joutuu kayttamaan viela myohemmin reissun aikana.
Teiden kunto tuntuu hieman vaihtelevan sen mukaan, missa laanissa ollaan. Tarton ymparisto on toistaiseksi ollut ihan omaa luokkaansa kaikilta osin. Nyt taalla hieman koyhemmassa pohjoisessa olen huomannut, ettei teiden hoito ole aivan paikalllispoliitikkojen prioriteettilistan ykkosena.
Nyt taalta tahan. Menen tuonne Itameren rannoille tekemaan tutkimusta. Kuvat myohemmin!
Onkohan mies iskussa vai mika lie, mutta Tartosta tultiin 147 kilometria 5 tuntiin ja 22 minuuttiin. Keskinopeudeksi tuli hulppeat 27,5 km/h, mutta eihan se tahti tuollainen olisi ollut ilman Mirandaa ja kuljettajaa siivittavaa lounatuulta, jonka turvin paasimme paahtamaan parhaimmillaan sellaista 48 km/h tasaisella. Harvoin Hagelstam sellaisiin vauhteihin yltaa!!! Mukavaahan se tuolleen on kun tiet ovat kunnossa, ei ole liikoja liikennetta ja meno maistuu. Kylla on kivaa!
Seuraavaksi olen kaksi yota Toilan kylpulahotellista. Huomenna teen sellaisen pienen lenkin Sillamaessa, Narva-Joesuussa ja Narvassa, missa koskaan aikaisemmin en ole kaynyt. Samalla tulee tarkastettua tuo 1-tien kunto ja turvallisuus, jos sita joutuu kayttamaan viela myohemmin reissun aikana.
Teiden kunto tuntuu hieman vaihtelevan sen mukaan, missa laanissa ollaan. Tarton ymparisto on toistaiseksi ollut ihan omaa luokkaansa kaikilta osin. Nyt taalla hieman koyhemmassa pohjoisessa olen huomannut, ettei teiden hoito ole aivan paikalllispoliitikkojen prioriteettilistan ykkosena.
Nyt taalta tahan. Menen tuonne Itameren rannoille tekemaan tutkimusta. Kuvat myohemmin!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Taitoajoa Tartossa
Kas vaan. Koska paivalla kanny ei ollut latautuneena, niin paatin lahettaan teille pienen kuvaterveisin taalta Tartosta. Sipilan Jani kutsuisi sita kai vidpoksi, mutta koska taman klipin taiteellinen vaikutelma kaikkinensa on hieman heikkolaatuinen, olkoon se vaan amatoorien tuherrusta.
Taitoajoa Tartossa, LINKKI
Huomenna sitten 145 km Toilaan. On luvattu aurinkoista saata ja etelatuulta. Toivottavasti ennustukset pitavat paikkansa, silla etappi lienee koko kiertueen kinkkisin. Nyt ainakin jalkojen pitaisi olla kuosissa.
|Jussi-Pekka|
Taitoajoa Tartossa, LINKKI
Huomenna sitten 145 km Toilaan. On luvattu aurinkoista saata ja etelatuulta. Toivottavasti ennustukset pitavat paikkansa, silla etappi lienee koko kiertueen kinkkisin. Nyt ainakin jalkojen pitaisi olla kuosissa.
|Jussi-Pekka|
Emajoella
Tere! Nyt matka on entanyt aina Emajoen rannoille - mustarastasta en viela kuule, mutta tarkoitus olisi kayda iltasella tekemassa pieni promenaadi tuolla joen tormalla - tai pyorailla hieman kaupunkia ympari. Kuunnellaan sitten, laulavatko.
Pari edellista paivaa ovat olleet kohtuullisen helppoja, kiitos myotatuulen, jonka siivittamana on nyt tultu erittain hyvaa vauhtia kaksi paivaa. 79 km matka Viljandista Tarttoon kesti tasan 3 tuntia ja 2 minuuttia! Ehka liiankin reipasta vauhtia ja tanaan olisikin tarkoitus hieman hermotella jalkoja iltalenkilla ja muistuttaa niita huomisen tehtavasta - Matkaa Toilaan on 145 km ja jos Peipsilta tuulee, niin jalkojen on syyta olla rennot ja iskussa, etta matka taittuu niin kuin pitaa.
Kuudelta olisi hieronta, sen jalkeen kevyt reipaskadenssinen iltalenkki ja iltapalan jalkeen nukkumaan ajoissa. Nyt lahden etsimaan niita sisarenkaita, joita en ole saanut vielakaan hankittua lisaa. Tuurini ei tule jatkumaan ikuisesti, joten niita on nyt loydyttava, muuten hukka perii.
Tassa linkki Flickrin kuvapalveluun. Yritan uploadailla lisaa tassa tana pana. LInkki.
Pari edellista paivaa ovat olleet kohtuullisen helppoja, kiitos myotatuulen, jonka siivittamana on nyt tultu erittain hyvaa vauhtia kaksi paivaa. 79 km matka Viljandista Tarttoon kesti tasan 3 tuntia ja 2 minuuttia! Ehka liiankin reipasta vauhtia ja tanaan olisikin tarkoitus hieman hermotella jalkoja iltalenkilla ja muistuttaa niita huomisen tehtavasta - Matkaa Toilaan on 145 km ja jos Peipsilta tuulee, niin jalkojen on syyta olla rennot ja iskussa, etta matka taittuu niin kuin pitaa.
Kuudelta olisi hieronta, sen jalkeen kevyt reipaskadenssinen iltalenkki ja iltapalan jalkeen nukkumaan ajoissa. Nyt lahden etsimaan niita sisarenkaita, joita en ole saanut vielakaan hankittua lisaa. Tuurini ei tule jatkumaan ikuisesti, joten niita on nyt loydyttava, muuten hukka perii.
Tassa linkki Flickrin kuvapalveluun. Yritan uploadailla lisaa tassa tana pana. LInkki.
maanantai 7. syyskuuta 2009
Lyckan kommer sällan ensam
Och olyckan/sjutton också! Jos lauantainen taivallus Tallinnasta Haapsaluun sujui kutakuinkin ongelmitta, niin eilinen olikin sitten todellinen Tango Taisteluni.
Vesisadetta osasinkin odottaa ja lähes koko sunnuntai kuluikin sateessa poskessa. Ainoastaan viimeiset 20 km ennen Pärnua ajoihin kuivassa. Muuten satoi jatkuvasti ja riittävästi.
Yleensä siinä sitten käy niin kuin eilen kävi ja kurjuus maksimoituu. Eiliselle etapille osui sitten matkan surkein tie. Noin viisi kilometriä Lihulasta Pärnun suuntaan päällyste oli surkeaa ja jouduin tiputtamaan vauhtia aina 10 km / tunnissa, etten olisi hajoittanut pyörää. Misukat kestivät melkein koko rytyytyksen, niihin tuli pisto ja puhki vasta 50 metriä ennen kuin päällyste olisi vaihtunut normaaliin ja tasaisempaan. renkaanvaihto tapahtui tasan 50 km ennen Pärnua, liikennemerkin kohdalla. No, eihän renkaanvaihto nyt maantiepyöräilyssä mikään tavattomuus ole, joten uutta sisäkumia vanteen ja renkaan väliin, ilmaa perään ja matkaan
taas.
No, ei mennyt siis kuin tasan kymmenen kilometriä kun kumes oli taas aineettomasta tilassa. Joskus sen vaan tietää, että tekee virheen huolimattomuuttaan, kuten nytkin. Ajoin siinä vesisateessa tyhmyyksissäni yhden ison vesirapakon läpi ja eiköhän siellä ollut tietenkin näkymättömissä kivi, johon ajoin suoraan ja väistämättä. ja vesisade senkun jatkui vaan, mutta koska kaikista varoituksista huolimatta otin mukaan vain yhden sisäkumin, jouduin keskellä kappaletta palkkaushommiin. Tunnetusti, kaatosateen piestessä tannerta, katsellessa näpit jäädyksiin, lopputulos on aina susi. Niin tälläkin kertaa, vaikka yritin saada paikan vulkanisoitumaan tulen pidolla, mutta yleisen turhaan, sillä 19 km myöhemmin eturengas oli tyhjentynyt kolmannen kerran ja minä seison tien poskessa. Jos polttaisin tupakkaa, olisin sytyttänyt.
Läpimäristä vaatteista, puhjenneista renkaista ja pienestä kiukusta kuitenkin selvittiin kahden paikallisen maantiepyöräilijän avustuksella, joista toisella oli antaa minulle ehkä sisäkumi ajokaveriksi. Suuraitäh! Näin pieni asia kuin pyöräilijäinvälinen solidaarisuus sai saldon nousemaan positiivisen puolelle ja mielen mukavalle mutrulle. 110 km matkaan kului eilen kaikkinensa melkein seitsemän tuntia ja siihen mahtui mukaan lähes kaikenlaisia tunteita ja säitä. Sellaista se aina välillä on.
Mutta koska päivät eivät ole sukulaisia keskenään, tänään paistoi solikka koko päivän ja kulkijaa siivitti reipas myötätuuli, joka sai Mirandan laukkaamaan 95 km matkan 3,5 tuntiin, mukaan lukien kaksi lyhyttä taukoa. Huomenna voi taas kaikki olla toisin, mutta se on sitten huomisen savotta se.
Yleisesti ottaen, kaikki on sujunut hyvin toistaiseksi. Rengasrikotkin kuuluvat asiaan. Käänteisesti Veijo Mereä siteerata, tiet ovat hyvät, mutta hevoset huonot.
Koska tänään tuli lauleltua lujaa tuolla hyvillä teillä, niin huominen siirtymä Tarttoo saa mennä hieman maltillisemmin kuin tänään. Lomallahan tässä ollaan.
torstai 3. syyskuuta 2009
Varusteet
Niin,
ilman varustearsenaalia reissuun ei olisi asiaa. Tässä lyhyt kuvaus mukanani raahamista romppeista:
Kulkupeli on italialaisvalmisteinen Olmo Dynamic Plus (tosin punaisella värityksellä), jota itse kutsun Mirandaksi. Pyörän nimeäminen juontaa juurensa viime kesään, jolloin entisen työpaikkani kollegat kertoivat aina kyllästymiseen saakka mitä he olivat tehneet koirensa kanssa, tyyliin "Muffe oksensi, Raffe nuolaisi, Rekku on kasvanut tai Musti haukkui". Huonoksi vitsi muodostui siinä vaiheessa kun aloin kutsua omaa kultaani Mirandaksi ja kerroin miten olin käynyt "Mirandan kanssa romanttisella maaseutuajelulla, kuinka pesen Hänet puhtaaksi ja pidän hyvässä öljyssä, kuinka Mirandan ja minun yhteinen taival on taas tiiviimpää kun olemme oppineet taas uutta toisistamme jne." Älköön kukaan nyt pitäkö tätä nimenantoa jotenkin liian esineellistävänä tai huonona huumorina, mitä se myöskin on, mutta alkuperäinen tarkoitus oli saada työtoverit hämmästyksen partaalle tupakkitauon keskusteluissa ja siinä totta vie onnistuinkin. No, nimi jäi siitä elämään ja olen siis kutsunut maantiekonkeliani Mirandaksi vastedes.
Vaihteensiirrosta vastaa Campagnolo. Minulla on nk. compact-välitys, 34/50, joka on toisinaan hieman liian kevyt Suomen teille, eikä pienemmille vaihteille oikein mäettömässä Etelä-Suomessa ole käyttöä. Olen hieman harmitellut asiaa tässä parisen kesää, mutta pidemmillä reissuilla Compact-välitys on ollut kuitenkin minulle sopiva, sillä välillä on voinut lepuutella itseään pienemmällä limpulla sutkiessa. Takapakka on 11-25 ja kampien mitta 170 mm, mikä lienee kutakuinkin sopiva minulle, sillä en ole pitkä ajaja. Toivon, että pidemmällä reissulla ja hieman hiljaisemmalla keskinopeudella näistä välityksistä on kyllä iloa. Kuntokaan kun ei ole ihan triatlonistin tasoa.
Muuten pyörän varusteet ovat pakettitavaraa, en ole vielä alkanut päivitellä osia parempiin - nämä ovat riittäneet toistaiseksi ihan mainiosti. Harkinnassa olisi kuitenkin Fizikin Antares -satulan ja Timen polkimien hankinta. Nykyinen satula menettelee, mutta satulan takaosa on hieman kapea ja pitkillä matkoilla leveämpi perä saattaisi antaa hieman mukavamman tuntuman kuin tämä nykyinen. Lookin Keo-polkimista en ole vakuuttunut, sillä ne on pitänyt jo vaihtaa kertaalleen. Ajattelin kokeilla, mitä Time tarjoaisi sillä saralla.
Ajovarusteista. Hommasin uudet ajokengät keväällä ja nyt ne ovat Time ULTeam RS Carbonit, joiden kohtuu leveä ja riittävän korkea lesti jalkapöydän kohdalla passaa räpylääni vallan mainiosti. Kenkä on myös riittävän tukeva, niin jalassa kuin pyörittäessäkin. Ei paina, eikä venkoile kampea kierrettäessä.
Ajohousut ovat tärkeät. Laitoin pari suositusta kuultuani rahaa pinoon ja hankin Assosin FI Mille S5 -ajohousut, jotka todellakin puristavat oikeista paikoista ja tuntuvat olevan hyvin kestävät käytössä. Tänä kesänä niiden kanssa on ajettu noin 3000 kilometria, eikä kulumia, rispaantumisia tai käytönjälkiä vielä näy. Hyvät ja kestävät housut, sano. Istuvat mainiosti jalassa ja tuntuvat hyvältä päällä. En ole havainnut myöskään minkään sortin hiertymisiä näiden kanssa, mitä saattoi esiintyä aikaisemmin käyttämilläni Spessun pöksyillä tuon tuostakin. Lisäksi, reilun vuoden ja noin 1500 km käytön jälkeen ne Specializedin housut ovat jo valmiit kierrätystä varten.
Koska en tykkää ja oikein osaakaan käyttää satulalaukkuja, kulkevat kaikki tarvevälineet repussa. Tiedän, että joissain pyöräilypiireissä tämä on hieman epäortodoksista, mutta niin olen minäkin. Deuterin Tunturisuteen mahtuu kaikki matkalla tarvittava tauhka. Kun hankin repun, niin minulla oli hieman ongelmia säätää repun hihnoja oikeisiin asentoihin ajaessa, mutta sittemmin hyvät säädöt ovat löytyneet. Reppu pysyy tukevasti paikallaan, eikä se heittelehdi ajon aikana, esim. putkelta ajettaessa. Lisäksi repun korkeus on sopiva - se ei kolehtele takaraivoon alaotteelta ajettaessa, eikä siten häiritse ajamista tai ajoon keskittymistä.
Mukaan tarvitaan tietenkin erinäinen määrä tarvevälineitä. Mukaan lähtee yksi sisäkumi, paikkausvälineet, käsipumppu, rengasraudat, työkaluja, sähkömiehen teippiä, muutama nippuside, linkkuveitsi, punainen varoitusvalo ja Suunto t3c -syke - ja matkamittari. Lisäksi minulle tulee mukaan lukitusvaijeri ja Abloyn riippulukko, joiden avulla saan kiinnitettyä Mirandan sinne mihin on tarve.
Vaatetuksen suhteen pitää hieman vielä miettiä kokonaisuutta, sillä kelit näin syyskuussa ovat jo hieman ilkeät. Lyhyiden ajopaidan ja -housujen lisäksi otan mukaan sadehousut ja vesitiiviit ajokenkien päälliset. Välikauden ajotakki pitää jonkin aikaa vettä ja vaikka ihan waterproof se ei olekaan, niin se on oiva vaate myös viileässä säässä ajettaessa. Parit ajosukat tarvitsen, samoin kuin kahdet ajokäsineet - sormettomat ja sormelliset, sillä sateessa ja kylmällä ajaessa nakit meinavat yksinkertaisesti vain jäätyä jarrukahvoihin kiinni ja ote alkaa lipsua. Turvallisuussyistä siis pitkät käsineet mukaan. Kypärä ja lippalakki ovat ehdottomat varusteet, tietenkin.
Myös lääkkeet, lompakko, aurinkolasit, tiikeribalsami, hammasharja ja passi, oleskeluvaatteet, kevyet varakengät ja Viron karttakirja kuuluvat mukava kuljettaviin asioihin. Karttakirja joutuu tosin vielä kohtaamaan mattoveitsen, sillä Viron katuluettelon pääsee paperinkeräykseen. Tämä siksi, että tulen käyttämään noin 60% karttalehdistä, niin en sittenkään ota yksittäisi valokopioita tarvitsemistani katroista, vaan otan koko paketin mukaan.
Neuvoja ja vinkkejä otetaan vielä vastaan, sillä pakkaan reppua jo tänään illalla lähtövalmiiseen kuntoon.
ilman varustearsenaalia reissuun ei olisi asiaa. Tässä lyhyt kuvaus mukanani raahamista romppeista:
Kulkupeli on italialaisvalmisteinen Olmo Dynamic Plus (tosin punaisella värityksellä), jota itse kutsun Mirandaksi. Pyörän nimeäminen juontaa juurensa viime kesään, jolloin entisen työpaikkani kollegat kertoivat aina kyllästymiseen saakka mitä he olivat tehneet koirensa kanssa, tyyliin "Muffe oksensi, Raffe nuolaisi, Rekku on kasvanut tai Musti haukkui". Huonoksi vitsi muodostui siinä vaiheessa kun aloin kutsua omaa kultaani Mirandaksi ja kerroin miten olin käynyt "Mirandan kanssa romanttisella maaseutuajelulla, kuinka pesen Hänet puhtaaksi ja pidän hyvässä öljyssä, kuinka Mirandan ja minun yhteinen taival on taas tiiviimpää kun olemme oppineet taas uutta toisistamme jne." Älköön kukaan nyt pitäkö tätä nimenantoa jotenkin liian esineellistävänä tai huonona huumorina, mitä se myöskin on, mutta alkuperäinen tarkoitus oli saada työtoverit hämmästyksen partaalle tupakkitauon keskusteluissa ja siinä totta vie onnistuinkin. No, nimi jäi siitä elämään ja olen siis kutsunut maantiekonkeliani Mirandaksi vastedes.
Vaihteensiirrosta vastaa Campagnolo. Minulla on nk. compact-välitys, 34/50, joka on toisinaan hieman liian kevyt Suomen teille, eikä pienemmille vaihteille oikein mäettömässä Etelä-Suomessa ole käyttöä. Olen hieman harmitellut asiaa tässä parisen kesää, mutta pidemmillä reissuilla Compact-välitys on ollut kuitenkin minulle sopiva, sillä välillä on voinut lepuutella itseään pienemmällä limpulla sutkiessa. Takapakka on 11-25 ja kampien mitta 170 mm, mikä lienee kutakuinkin sopiva minulle, sillä en ole pitkä ajaja. Toivon, että pidemmällä reissulla ja hieman hiljaisemmalla keskinopeudella näistä välityksistä on kyllä iloa. Kuntokaan kun ei ole ihan triatlonistin tasoa.
Muuten pyörän varusteet ovat pakettitavaraa, en ole vielä alkanut päivitellä osia parempiin - nämä ovat riittäneet toistaiseksi ihan mainiosti. Harkinnassa olisi kuitenkin Fizikin Antares -satulan ja Timen polkimien hankinta. Nykyinen satula menettelee, mutta satulan takaosa on hieman kapea ja pitkillä matkoilla leveämpi perä saattaisi antaa hieman mukavamman tuntuman kuin tämä nykyinen. Lookin Keo-polkimista en ole vakuuttunut, sillä ne on pitänyt jo vaihtaa kertaalleen. Ajattelin kokeilla, mitä Time tarjoaisi sillä saralla.
Ajovarusteista. Hommasin uudet ajokengät keväällä ja nyt ne ovat Time ULTeam RS Carbonit, joiden kohtuu leveä ja riittävän korkea lesti jalkapöydän kohdalla passaa räpylääni vallan mainiosti. Kenkä on myös riittävän tukeva, niin jalassa kuin pyörittäessäkin. Ei paina, eikä venkoile kampea kierrettäessä.
Ajohousut ovat tärkeät. Laitoin pari suositusta kuultuani rahaa pinoon ja hankin Assosin FI Mille S5 -ajohousut, jotka todellakin puristavat oikeista paikoista ja tuntuvat olevan hyvin kestävät käytössä. Tänä kesänä niiden kanssa on ajettu noin 3000 kilometria, eikä kulumia, rispaantumisia tai käytönjälkiä vielä näy. Hyvät ja kestävät housut, sano. Istuvat mainiosti jalassa ja tuntuvat hyvältä päällä. En ole havainnut myöskään minkään sortin hiertymisiä näiden kanssa, mitä saattoi esiintyä aikaisemmin käyttämilläni Spessun pöksyillä tuon tuostakin. Lisäksi, reilun vuoden ja noin 1500 km käytön jälkeen ne Specializedin housut ovat jo valmiit kierrätystä varten.
Koska en tykkää ja oikein osaakaan käyttää satulalaukkuja, kulkevat kaikki tarvevälineet repussa. Tiedän, että joissain pyöräilypiireissä tämä on hieman epäortodoksista, mutta niin olen minäkin. Deuterin Tunturisuteen mahtuu kaikki matkalla tarvittava tauhka. Kun hankin repun, niin minulla oli hieman ongelmia säätää repun hihnoja oikeisiin asentoihin ajaessa, mutta sittemmin hyvät säädöt ovat löytyneet. Reppu pysyy tukevasti paikallaan, eikä se heittelehdi ajon aikana, esim. putkelta ajettaessa. Lisäksi repun korkeus on sopiva - se ei kolehtele takaraivoon alaotteelta ajettaessa, eikä siten häiritse ajamista tai ajoon keskittymistä.
Mukaan tarvitaan tietenkin erinäinen määrä tarvevälineitä. Mukaan lähtee yksi sisäkumi, paikkausvälineet, käsipumppu, rengasraudat, työkaluja, sähkömiehen teippiä, muutama nippuside, linkkuveitsi, punainen varoitusvalo ja Suunto t3c -syke - ja matkamittari. Lisäksi minulle tulee mukaan lukitusvaijeri ja Abloyn riippulukko, joiden avulla saan kiinnitettyä Mirandan sinne mihin on tarve.
Vaatetuksen suhteen pitää hieman vielä miettiä kokonaisuutta, sillä kelit näin syyskuussa ovat jo hieman ilkeät. Lyhyiden ajopaidan ja -housujen lisäksi otan mukaan sadehousut ja vesitiiviit ajokenkien päälliset. Välikauden ajotakki pitää jonkin aikaa vettä ja vaikka ihan waterproof se ei olekaan, niin se on oiva vaate myös viileässä säässä ajettaessa. Parit ajosukat tarvitsen, samoin kuin kahdet ajokäsineet - sormettomat ja sormelliset, sillä sateessa ja kylmällä ajaessa nakit meinavat yksinkertaisesti vain jäätyä jarrukahvoihin kiinni ja ote alkaa lipsua. Turvallisuussyistä siis pitkät käsineet mukaan. Kypärä ja lippalakki ovat ehdottomat varusteet, tietenkin.
Myös lääkkeet, lompakko, aurinkolasit, tiikeribalsami, hammasharja ja passi, oleskeluvaatteet, kevyet varakengät ja Viron karttakirja kuuluvat mukava kuljettaviin asioihin. Karttakirja joutuu tosin vielä kohtaamaan mattoveitsen, sillä Viron katuluettelon pääsee paperinkeräykseen. Tämä siksi, että tulen käyttämään noin 60% karttalehdistä, niin en sittenkään ota yksittäisi valokopioita tarvitsemistani katroista, vaan otan koko paketin mukaan.
Neuvoja ja vinkkejä otetaan vielä vastaan, sillä pakkaan reppua jo tänään illalla lähtövalmiiseen kuntoon.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Tour d'Estonie, 5.- 13. syyskuuta
Viron ympäriajon valmistelut alkavat olla jo tehty. Enää pitäisi tehdä viimeiset huollot pyörään, tsekata varusteet ja pakata reppu. Majoitukset kylpylähoitoineen on jo varattu, reitit suunniteltu ja valuutta vaihdettu. Valmistako? Ei suinkaan...
Kunto arvelluttaa. Minulla ei ole kokemusta reilun 800 kilometrin pyöräilemisestä peräkkäisinä päivinä ja vaikka päiväetapit eivät ole mitenkään tavattoman pitkiä, niin palautuminen ja vammat saattavat ripotella oman suolansa majoneesiin.
Koska koko savottaa ei tarvitse tehdä urakalla, niin levollekin jää aikaan. Toivottavasti riittävästi, sillä uskon palautumisen olevan aivan olennainen asia ympäriajon onnistumisen kannalta. Ajopäivän jälkeen pitää muistaa sekä ruokailla että levätä oikein - unohtamatta venyttelyä, jonka unohdan liian usein ja liian toistuvasti. Venyttelylle pitää siis varata sekä iltaisin reissun jälkeen että aamulla ennen reissua riittävästi aikaa.
Toinen olennainen seikka reissun onnistumiselle on sopivan matkavauhdin ylläpito. Keskituntinopeuteni on kasvanut viime vuodesta ja keväästä ihan kiitettävästi, mutta millään 27 km/h keskarilla en tule selviämään ympäriajon maaliin. Tempoa pitää malttaa pudottaa etappien alussa riittävästi, jopa sinne 20 km/h tasolle, ettei sippaamisia reppu selässä ajessa tule. Jos säät sallivat, niin ei rauhallinen matkavauhti mitään haittaa, mutta se pitää vaan muistaa, ettei pidä innostua liikaa ja kuluttamaan energiaa turhaan.
Lämmittely, venyttely ja maltillinen matkavauhti ovat avaimia terveenä pysymiselle. Kesällä vihoutellut polvi on nyt kunnossa kun siirsin klosseja noin 5 mm taaksepäin ja satulaa noin 3 mm ylöspäin. Ajoasennosta tuli hieman pystympi ja polvi ei enää yliojentunut niin paljoa. En tiedä sitten mitä vaikutus lastilla, eli repulla, oli polviongelmiin, mutta toivon hartaasti, ettei niitä tuon hienosäädön myötä enää ilmenisi. Jos polvivaivoja kuitenkin ilmenee, niin päätös on tyly: silloin ei ajeta metriäkään, vaan siirtymä uuteen paikkaan suoritetaan joukkoliikennevälineillä. Sama pätee myös kuumeiluun - sairaana en aja.
Toivottavasti reissu sujuu ongelmitta ja säät hellivät, vaikka sadetta ja tuulta on luvattu yllin kyllin. Tässä vielä ympäriajon aikataulu, koko kartta ja etappikohtaiset kartat:
LA, 5.9. Tallinna - Haapsalu 104 km, KARTTA
SU, 6.9. Haapsalu - Pärnu, 111 km KARTTA
MA, 7.9. Pärnu - Viljandi, 99 km KARTTA
TI, 8.9. Viljandi - Tartto, 78,5 km, KARTTA
KE, 9.9. Tartto - Toila 142 km, KARTTA
TO, 10.9. Toila - Narva-Jõesuu - Narva - Toila 97,5km, KARTTA
PE, 11.9. Toila - Rakvere 75 km, KARTTA
LA, 12.9. Rakvere - Tallinna 122 km, KARTTA
SU, 13.9. Tallinna - Rohuneeme/Viimsi - Tallinna 38,5 km, KARTTA
Ympäriajon kokonaiskartta, linkki.
Yritän päivitellä ja päivittää blogiani aina matkan päältä semminkin kun majoituspaikoissa on luvattu tarjota sellaista langatonta verkkoyhteyttä, jonka avulla blogin päivittäminen on onnistuakseen tai sitten ei.
/ Jussi-Pekka
Kunto arvelluttaa. Minulla ei ole kokemusta reilun 800 kilometrin pyöräilemisestä peräkkäisinä päivinä ja vaikka päiväetapit eivät ole mitenkään tavattoman pitkiä, niin palautuminen ja vammat saattavat ripotella oman suolansa majoneesiin.
Koska koko savottaa ei tarvitse tehdä urakalla, niin levollekin jää aikaan. Toivottavasti riittävästi, sillä uskon palautumisen olevan aivan olennainen asia ympäriajon onnistumisen kannalta. Ajopäivän jälkeen pitää muistaa sekä ruokailla että levätä oikein - unohtamatta venyttelyä, jonka unohdan liian usein ja liian toistuvasti. Venyttelylle pitää siis varata sekä iltaisin reissun jälkeen että aamulla ennen reissua riittävästi aikaa.
Toinen olennainen seikka reissun onnistumiselle on sopivan matkavauhdin ylläpito. Keskituntinopeuteni on kasvanut viime vuodesta ja keväästä ihan kiitettävästi, mutta millään 27 km/h keskarilla en tule selviämään ympäriajon maaliin. Tempoa pitää malttaa pudottaa etappien alussa riittävästi, jopa sinne 20 km/h tasolle, ettei sippaamisia reppu selässä ajessa tule. Jos säät sallivat, niin ei rauhallinen matkavauhti mitään haittaa, mutta se pitää vaan muistaa, ettei pidä innostua liikaa ja kuluttamaan energiaa turhaan.
Lämmittely, venyttely ja maltillinen matkavauhti ovat avaimia terveenä pysymiselle. Kesällä vihoutellut polvi on nyt kunnossa kun siirsin klosseja noin 5 mm taaksepäin ja satulaa noin 3 mm ylöspäin. Ajoasennosta tuli hieman pystympi ja polvi ei enää yliojentunut niin paljoa. En tiedä sitten mitä vaikutus lastilla, eli repulla, oli polviongelmiin, mutta toivon hartaasti, ettei niitä tuon hienosäädön myötä enää ilmenisi. Jos polvivaivoja kuitenkin ilmenee, niin päätös on tyly: silloin ei ajeta metriäkään, vaan siirtymä uuteen paikkaan suoritetaan joukkoliikennevälineillä. Sama pätee myös kuumeiluun - sairaana en aja.
Toivottavasti reissu sujuu ongelmitta ja säät hellivät, vaikka sadetta ja tuulta on luvattu yllin kyllin. Tässä vielä ympäriajon aikataulu, koko kartta ja etappikohtaiset kartat:
LA, 5.9. Tallinna - Haapsalu 104 km, KARTTA
SU, 6.9. Haapsalu - Pärnu, 111 km KARTTA
MA, 7.9. Pärnu - Viljandi, 99 km KARTTA
TI, 8.9. Viljandi - Tartto, 78,5 km, KARTTA
KE, 9.9. Tartto - Toila 142 km, KARTTA
TO, 10.9. Toila - Narva-Jõesuu - Narva - Toila 97,5km, KARTTA
PE, 11.9. Toila - Rakvere 75 km, KARTTA
LA, 12.9. Rakvere - Tallinna 122 km, KARTTA
SU, 13.9. Tallinna - Rohuneeme/Viimsi - Tallinna 38,5 km, KARTTA
Ympäriajon kokonaiskartta, linkki.
Yritän päivitellä ja päivittää blogiani aina matkan päältä semminkin kun majoituspaikoissa on luvattu tarjota sellaista langatonta verkkoyhteyttä, jonka avulla blogin päivittäminen on onnistuakseen tai sitten ei.
/ Jussi-Pekka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)