Lyckan kommer sällan ensam

Och olyckan/sjutton också! Jos lauantainen taivallus Tallinnasta Haapsaluun sujui kutakuinkin ongelmitta, niin eilinen olikin sitten todellinen Tango Taisteluni.

Vesisadetta osasinkin odottaa ja lähes koko sunnuntai kuluikin sateessa poskessa. Ainoastaan viimeiset 20 km ennen Pärnua ajoihin kuivassa. Muuten satoi jatkuvasti ja riittävästi.

Yleensä siinä sitten käy niin kuin eilen kävi ja kurjuus maksimoituu. Eiliselle etapille osui sitten matkan surkein tie. Noin viisi kilometriä Lihulasta Pärnun suuntaan päällyste oli surkeaa ja jouduin tiputtamaan vauhtia aina 10 km / tunnissa, etten olisi hajoittanut pyörää. Misukat kestivät melkein koko rytyytyksen, niihin tuli pisto ja puhki vasta 50 metriä ennen kuin päällyste olisi vaihtunut normaaliin ja tasaisempaan. renkaanvaihto tapahtui tasan 50 km ennen Pärnua, liikennemerkin kohdalla. No, eihän renkaanvaihto nyt maantiepyöräilyssä mikään tavattomuus ole, joten uutta sisäkumia vanteen ja renkaan väliin, ilmaa perään ja matkaan
taas.

No, ei mennyt siis kuin tasan kymmenen kilometriä kun kumes oli taas aineettomasta tilassa. Joskus sen vaan tietää, että tekee virheen huolimattomuuttaan, kuten nytkin. Ajoin siinä vesisateessa tyhmyyksissäni yhden ison vesirapakon läpi ja eiköhän siellä ollut tietenkin näkymättömissä kivi, johon ajoin suoraan ja väistämättä. ja vesisade senkun jatkui vaan, mutta koska kaikista varoituksista huolimatta otin mukaan vain yhden sisäkumin, jouduin keskellä kappaletta palkkaushommiin. Tunnetusti, kaatosateen piestessä tannerta, katsellessa näpit jäädyksiin, lopputulos on aina susi. Niin tälläkin kertaa, vaikka yritin saada paikan vulkanisoitumaan tulen pidolla, mutta yleisen turhaan, sillä 19 km myöhemmin eturengas oli tyhjentynyt kolmannen kerran ja minä seison tien poskessa. Jos polttaisin tupakkaa, olisin sytyttänyt.

Läpimäristä vaatteista, puhjenneista renkaista ja pienestä kiukusta kuitenkin selvittiin kahden paikallisen maantiepyöräilijän avustuksella, joista toisella oli antaa minulle ehkä sisäkumi ajokaveriksi. Suuraitäh! Näin pieni asia kuin pyöräilijäinvälinen solidaarisuus sai saldon nousemaan positiivisen puolelle ja mielen mukavalle mutrulle. 110 km matkaan kului eilen kaikkinensa melkein seitsemän tuntia ja siihen mahtui mukaan lähes kaikenlaisia tunteita ja säitä. Sellaista se aina välillä on.

Mutta koska päivät eivät ole sukulaisia keskenään, tänään paistoi solikka koko päivän ja kulkijaa siivitti reipas myötätuuli, joka sai Mirandan laukkaamaan 95 km matkan 3,5 tuntiin, mukaan lukien kaksi lyhyttä taukoa. Huomenna voi taas kaikki olla toisin, mutta se on sitten huomisen savotta se.

Yleisesti ottaen, kaikki on sujunut hyvin toistaiseksi. Rengasrikotkin kuuluvat asiaan. Käänteisesti Veijo Mereä siteerata, tiet ovat hyvät, mutta hevoset huonot.

Koska tänään tuli lauleltua lujaa tuolla hyvillä teillä, niin huominen siirtymä Tarttoo saa mennä hieman maltillisemmin kuin tänään. Lomallahan tässä ollaan.