Suomi on siitä outo maa, että Kuntaministerin ainoa tehtävä on ollut lakkauttaa toimialansa kohteet, eli kunnat. Tiedä sitten onko se hyvästä, että Kuntaministeri on tätä nykyä pääministeri. Ehkä hänen tehtävänään on lakkauttaa Suomi? No joo, mutta minä olen nyt yhdessä näissä nykyajan
Luomuksia, eli Houtskarissa.
Hyvin matka sujuu, mutta saaristo on kyllä hieman arvostettu juttu. Ei mitään muotoja tai sellaisia. Pelkkää metsää.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Seuraavaksi saaristoon
Tai siis oltiinhan sitä eilenkin jo siellä, vaikka Kemiön minusta näytti enemmän mantereelta kuin saarelta. Karjaa-Kemiö-Sauvo-Turku -reitti oli hyvä, sopivanmittainen ja hyväkuntoinen. Ainoastaan yksi pätkä, noin 2 km, piti ajaa soratiellä, mutta onneksi sekin oli kovapintainen ja karhentamaton, joten 21-millisillä ei ole ongelma. Tammisillassa tuli noin 6 km ylimääräinen lenkki, kun Vanhan Helsingintien silta on tämän kesän remontissa. Hyvä reitti silti.
Tänään mennään sitten Houtskariin- toivottavasti on sitä.
Tänään mennään sitten Houtskariin- toivottavasti on sitä.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Kaikki valmiina reissuun
Huomenna se taas alkaa. Kesälomamatkani Turun saaristoon. Tarkoituksena on ajaa viikossa reilut 800 kilometriä Karjaan, Kemiön, Turun, Houtskarin, Velkuan, Oripään ja Tampereen kautta takaisin Helsinkiin. Ohessa reittini. Uutisia sitten taas matkan päältä lisää.
View Larger Map
View Larger Map
maanantai 31. toukokuuta 2010
Kesäloma on jo ovella
Aaah. Lauantaina se alkaa - kauan odotettu kesäloma. Siitä sitten elokuun alkuun saakka vapaaherran elämää? Ei suinkaan.
Valitettavasti opinto- ja muiden kiireiden vuoksi en pääse ajamaan pitkään himoitsemaani Mereltä merelle -ajoa, vaan jouduin tyytymään kotimaan kiemuroihin. Ehkä joku toinen kerta pääsen ajamaan Gdanskista Triesteen, pysähtymään San Marcon aukiolle ja juomaan espresson Claudio Magriksen vakiokuppilassa, jota verrattomasti kuvataan teoksessa Mikrokosmoksia. Tällä kertaa tyytyminen on Saariston Rengastiehen, Kainuuseen ja Pietariin, jonne ei kyllä pyörää kuljeteta mukana.
Käy se näinkin. Pätkätyöläisen arkea on myös se, ettei kunnollisia kesälomia tunnun ikinän olevan. Vuosilomat eivät ole kertyneet ja lomailu on hieman summittaista ja sattumanvaraista - ei tänä kesänä. Koulussa työskentelemisen paras puoli lienee se kuuluisa kesäloma ja tästä riemusta pääsen minäkin osalliseksi ensi lauantaista lähtien.
Lonkkaa en aio jäädä vetämään, vaan pyrin järjestämään itselleni ja läheisille jotain virikkeellistä toimintaa. Mitä itseeni tulee, niin ensimmäisen lomaviikon aion viettää arkistoissa, kun viime aikoina ei ole ollut oikein kunnollista mahdollisuutta käydä lukemassa häntiä pois. Igelström kumppaneineen eivät jätä vielä miestä rauhaan.
Toisen lomaviikon olenkin jo sitten pyöräilemässä. Tarkoituksenani on ajaa ensin Helsingistä Turkuun, sieltä Houtskariin ja edelleen rengastietä pitkin Velkuan kautta joko Rymättylään tai Turkuun, missä aion viettää lepopäivän kirjastossa istuen, jotta jaksan huoletta jatkaa matkaani edelleen Oripäähän ja Tampereelle. Toinen lomaviikkoni ajattelin lopettaa massiiviseen Tre-Hki -irtiottoon. Tai, katsotaan nyt pääsisikö sitä edes Hämeenlinnaan asti.
No mutta tarkoituksena on kuitenkin ottaa aikaa itselleni ja tarjota sitä myös läheisilleni. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla siihen on oikein oiva mahdollisuuskin. Raporttia tulee matkan varrelta, missä sitten ikinä ollaankaan.
Iloista kesää!
Valitettavasti opinto- ja muiden kiireiden vuoksi en pääse ajamaan pitkään himoitsemaani Mereltä merelle -ajoa, vaan jouduin tyytymään kotimaan kiemuroihin. Ehkä joku toinen kerta pääsen ajamaan Gdanskista Triesteen, pysähtymään San Marcon aukiolle ja juomaan espresson Claudio Magriksen vakiokuppilassa, jota verrattomasti kuvataan teoksessa Mikrokosmoksia. Tällä kertaa tyytyminen on Saariston Rengastiehen, Kainuuseen ja Pietariin, jonne ei kyllä pyörää kuljeteta mukana.
Käy se näinkin. Pätkätyöläisen arkea on myös se, ettei kunnollisia kesälomia tunnun ikinän olevan. Vuosilomat eivät ole kertyneet ja lomailu on hieman summittaista ja sattumanvaraista - ei tänä kesänä. Koulussa työskentelemisen paras puoli lienee se kuuluisa kesäloma ja tästä riemusta pääsen minäkin osalliseksi ensi lauantaista lähtien.
Lonkkaa en aio jäädä vetämään, vaan pyrin järjestämään itselleni ja läheisille jotain virikkeellistä toimintaa. Mitä itseeni tulee, niin ensimmäisen lomaviikon aion viettää arkistoissa, kun viime aikoina ei ole ollut oikein kunnollista mahdollisuutta käydä lukemassa häntiä pois. Igelström kumppaneineen eivät jätä vielä miestä rauhaan.
Toisen lomaviikon olenkin jo sitten pyöräilemässä. Tarkoituksenani on ajaa ensin Helsingistä Turkuun, sieltä Houtskariin ja edelleen rengastietä pitkin Velkuan kautta joko Rymättylään tai Turkuun, missä aion viettää lepopäivän kirjastossa istuen, jotta jaksan huoletta jatkaa matkaani edelleen Oripäähän ja Tampereelle. Toinen lomaviikkoni ajattelin lopettaa massiiviseen Tre-Hki -irtiottoon. Tai, katsotaan nyt pääsisikö sitä edes Hämeenlinnaan asti.
No mutta tarkoituksena on kuitenkin ottaa aikaa itselleni ja tarjota sitä myös läheisilleni. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla siihen on oikein oiva mahdollisuuskin. Raporttia tulee matkan varrelta, missä sitten ikinä ollaankaan.
Iloista kesää!
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Kausi alkoi
Pyöräilykateni ulkotiloissa pääsi alkuunsa tänään aamupäivällä. Matkaa ei kertynyt kuin vajaat 30 kilometriä, sillä säätämiseen ja etenkin etuvaihtajan räpläämiseen meni oma aikansa. Ihan kaikkialta ei vielä katuhiekkoja oltu putsattu, mutta kyllä tuolla pääsee maantiekonkelilla jo ihan hyvin vetelemään kun on varovainen renkaiden suhteen.
Kuntokin näyttäisi olevan parempi kuin vuosi sitten: testimäki noustiin nopeammin ja alhaisemmilla sykkeillä kuin viime vuonna samaan aikaan. Eikä tarvinnut edes nousta ajamaan putkelta kuten kahtena edellisenä vuonna. Tästä on hyvä aloittaa matka kohti Välimerta ja San Marcon aukiota. Suunnittelemani Itämeri-Välimeri -ajo ansaitsee oman bloggauksen, joten kerrotaan siitä myöhemmin lisää.
Päivän kuriositeetti oli tapaamani kolme italialaista pyröräilijää. Vaikka sää oli hyytävä, niin nämä etelän asukkaat olivat pukeutuneet lyhyisiin ajohousuihin. Mitäpä sitä turhaan arkailemaan!
Kuntokin näyttäisi olevan parempi kuin vuosi sitten: testimäki noustiin nopeammin ja alhaisemmilla sykkeillä kuin viime vuonna samaan aikaan. Eikä tarvinnut edes nousta ajamaan putkelta kuten kahtena edellisenä vuonna. Tästä on hyvä aloittaa matka kohti Välimerta ja San Marcon aukiota. Suunnittelemani Itämeri-Välimeri -ajo ansaitsee oman bloggauksen, joten kerrotaan siitä myöhemmin lisää.
Päivän kuriositeetti oli tapaamani kolme italialaista pyröräilijää. Vaikka sää oli hyytävä, niin nämä etelän asukkaat olivat pukeutuneet lyhyisiin ajohousuihin. Mitäpä sitä turhaan arkailemaan!
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Matti Kurjensaari
Ostin pääsiäislauantaina Ossin rompetorilta Orimattilasta kaksi Matti Kurjensaaren kirjaa, 30-luvun vihainen nuori mies ja Kansakunnan kaapin päällä : muotokuvia muistista, joista olen ensinmainitun ehtinyt tässä lukaista.
Kurjensaareen törmäsin taannoin toimittaessani Praha-kirjaani, mutta unohdin sittemmin hänen kirjoitukset melkein tyystin. Nyt kun luin 30-luvun vihaisen nuoren miehen, niin mieleeni palautui kuinka oivaltava aikakautensa havainnoitsija Kurjensaari olikaan. Monet Kurjensaaren kirjoitukset saattaisivat soveltua lähes sellaisina nyky-yhteiskuntamme arvointiin. Suosittelen lukemaan, vajoamatta liioittelevaan anakronismiin.
Ihmettelin taannoin ettei Kurjensaarta nostettu esiin vuonna 2007, jolloin hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Jotain nyt sentään, sillä Mikko Hytönen on kirjoittanut opinnäytetyönsä Matti Kurjensaaresta suomalaisen yhteiskunnan kuvaajana 1930-luvulla, aikana jolloin Kurjensaaren demokraattiset ihanteet olivat vähintäänkin uhattuina.
Kurjensaarta on hyvä lukea myös sen vuoksi, että monin kohdin hänen teksteistään löytää itsensäkin, kuten hänen siteeratessaan nimeämätöntä eteläafrikkalaista: "On katkeraa, kun ihmisen täytyy tulla fanaatikoksi aivan tavallisen yksinkertaisen suvaitsevaisuuden tähden."
Kurjensaareen törmäsin taannoin toimittaessani Praha-kirjaani, mutta unohdin sittemmin hänen kirjoitukset melkein tyystin. Nyt kun luin 30-luvun vihaisen nuoren miehen, niin mieleeni palautui kuinka oivaltava aikakautensa havainnoitsija Kurjensaari olikaan. Monet Kurjensaaren kirjoitukset saattaisivat soveltua lähes sellaisina nyky-yhteiskuntamme arvointiin. Suosittelen lukemaan, vajoamatta liioittelevaan anakronismiin.
Ihmettelin taannoin ettei Kurjensaarta nostettu esiin vuonna 2007, jolloin hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Jotain nyt sentään, sillä Mikko Hytönen on kirjoittanut opinnäytetyönsä Matti Kurjensaaresta suomalaisen yhteiskunnan kuvaajana 1930-luvulla, aikana jolloin Kurjensaaren demokraattiset ihanteet olivat vähintäänkin uhattuina.
Kurjensaarta on hyvä lukea myös sen vuoksi, että monin kohdin hänen teksteistään löytää itsensäkin, kuten hänen siteeratessaan nimeämätöntä eteläafrikkalaista: "On katkeraa, kun ihmisen täytyy tulla fanaatikoksi aivan tavallisen yksinkertaisen suvaitsevaisuuden tähden."
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Talven tuoksuja
Oli mukava nähdä tänään eräitä vanhoja ystäviä ja käristä porukassa alkanutta vuotta, vaikka minun ainainen urputukseni alkaa varmaan jo käydä voimille. Sen se teettää kun minussa asuu. Kokeilkaapa itse, ei tuntuisi hyvältä.
Alkuvuosi onkin ollut töiden, työttömyyden, opintojen ja talouden suhteen kovin turbulentti, olen saanut nyt tänään pakolliset tentit tehtyä, joten niistä ei tarvitse enää stressata. Tammikuun lopussa tein laajan kirjallisuuden tentin ja tänään kieliopin viimeisen tentin. Ensimmäiseen tenttiin valmistuin huolellisesti, niin kuin tenttiin voi ikinä vaan valmistua ja ehkäpä hieman enemmänkin, mutta toista rykäystä tehdessä puhti vaan oli totaalisesti kadoksissa - milloinkahan lukeminen olisi ollut yhtä vaikeaa? En muista, tuskin koskaan.
No mutta kärinät saavat jäädä nyt sivummalle, sillä vielä on talvea jäljellä ja kun valoisuus senkun lisääntyy, niin on hyvä mielenkin kohota. Kirjatenttien jälkeen on aika palata lopputyön pariin. Kävin jo tilaamassa uuden satsin arkistolähteitä ja seuraavan parin viikon aikana ajattelin kirjoittaa johdannon ja taustaluvun niin pitkälle kuin mahdollista. Loppuvuonna kokemani flow-fiilis olisi nyt mukava saada taas päälle.
Ensin on oikaistava kuitenkin eräitä vääriä tietoja, joita esitin Andrei Igelströmistä. Se onkin itse asiassa ihan hyvä opetus minulle, sillä en tarkistanut lähdettä kunnolla ja otin kirjoitetun itsestään selvyytenä, joten toistin väärää tietoa ilman parempaa tietämystä. Aika raskauttava virhe historioitsijalle. Erheeni oli väittää kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin olevan August Strindbergin vävy. Näin ei suinkaan ole, mutta kyllä Karin Strindberg venäläisen kirjastoihmisen ja yliopistolaisen kanssa avioitui. Kyseessä oli V. Smirnov (Smirnoff), joka toimi sekä venäjänkielen lehtorina yliopistolla, että ilmeisesti myös työskenteli Venäläisessä kirjastossa. Lisäksi ei ole suinkaan varmaa, että Igelström olisi piiloitellut Uljanovia ja tuonut hänelle luettavaa kirjastossa tulevan vallankumousjohtaja oleillessa Helsingissä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että juuri Smirnov olisi ollut tämä avulias välikäsi Leninin suuntaan, ei niinkään Igelström.
Kaksi Suomessa asunutta venäläistä kirjastoihmistä ja heidän samankaltaiset historiat ovat siis kirjoituksessani sotkeutuneet iloisesti toisiinsa, mutta valitettavasti virheellisesti. Smirnov on kirjaston historiassa ja myös sen myyntihankkeessa erittäin mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä olisi mielenkiintoista piirtää kappale opinnäytteessäkin. En tosin vielä aivan tarkkaan tiedä, miten hän varsinaiseen prosessiin (kirjaston myyminen) tarkkaanottaen liittyy, mutta lupaan kirjoittaa hänestäkin hieman lisää kunhan vain pääsen arkistomateriaaliin paremmin käsiksi. Joitain tietoja - luotettaviakin - minulla on hänestä, mutta nyt pitää allekirjoittaneen hieman malttaa, ennen kuin sanoo läpensä asioita.
Luminen talvi muuten tuoksuu kauniilta ja se tuoksuu aivan lapsuudelta.
/ Jussi-Pekka
Alkuvuosi onkin ollut töiden, työttömyyden, opintojen ja talouden suhteen kovin turbulentti, olen saanut nyt tänään pakolliset tentit tehtyä, joten niistä ei tarvitse enää stressata. Tammikuun lopussa tein laajan kirjallisuuden tentin ja tänään kieliopin viimeisen tentin. Ensimmäiseen tenttiin valmistuin huolellisesti, niin kuin tenttiin voi ikinä vaan valmistua ja ehkäpä hieman enemmänkin, mutta toista rykäystä tehdessä puhti vaan oli totaalisesti kadoksissa - milloinkahan lukeminen olisi ollut yhtä vaikeaa? En muista, tuskin koskaan.
No mutta kärinät saavat jäädä nyt sivummalle, sillä vielä on talvea jäljellä ja kun valoisuus senkun lisääntyy, niin on hyvä mielenkin kohota. Kirjatenttien jälkeen on aika palata lopputyön pariin. Kävin jo tilaamassa uuden satsin arkistolähteitä ja seuraavan parin viikon aikana ajattelin kirjoittaa johdannon ja taustaluvun niin pitkälle kuin mahdollista. Loppuvuonna kokemani flow-fiilis olisi nyt mukava saada taas päälle.
Ensin on oikaistava kuitenkin eräitä vääriä tietoja, joita esitin Andrei Igelströmistä. Se onkin itse asiassa ihan hyvä opetus minulle, sillä en tarkistanut lähdettä kunnolla ja otin kirjoitetun itsestään selvyytenä, joten toistin väärää tietoa ilman parempaa tietämystä. Aika raskauttava virhe historioitsijalle. Erheeni oli väittää kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin olevan August Strindbergin vävy. Näin ei suinkaan ole, mutta kyllä Karin Strindberg venäläisen kirjastoihmisen ja yliopistolaisen kanssa avioitui. Kyseessä oli V. Smirnov (Smirnoff), joka toimi sekä venäjänkielen lehtorina yliopistolla, että ilmeisesti myös työskenteli Venäläisessä kirjastossa. Lisäksi ei ole suinkaan varmaa, että Igelström olisi piiloitellut Uljanovia ja tuonut hänelle luettavaa kirjastossa tulevan vallankumousjohtaja oleillessa Helsingissä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että juuri Smirnov olisi ollut tämä avulias välikäsi Leninin suuntaan, ei niinkään Igelström.
Kaksi Suomessa asunutta venäläistä kirjastoihmistä ja heidän samankaltaiset historiat ovat siis kirjoituksessani sotkeutuneet iloisesti toisiinsa, mutta valitettavasti virheellisesti. Smirnov on kirjaston historiassa ja myös sen myyntihankkeessa erittäin mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä olisi mielenkiintoista piirtää kappale opinnäytteessäkin. En tosin vielä aivan tarkkaan tiedä, miten hän varsinaiseen prosessiin (kirjaston myyminen) tarkkaanottaen liittyy, mutta lupaan kirjoittaa hänestäkin hieman lisää kunhan vain pääsen arkistomateriaaliin paremmin käsiksi. Joitain tietoja - luotettaviakin - minulla on hänestä, mutta nyt pitää allekirjoittaneen hieman malttaa, ennen kuin sanoo läpensä asioita.
Luminen talvi muuten tuoksuu kauniilta ja se tuoksuu aivan lapsuudelta.
/ Jussi-Pekka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)