08/11/2011 AMZV ja murinaa hieman Kansalliskirjastostakin

Oli sitten sellainen hukkaan heitetty päivä tänään, joskin ehkä osittain omasta syystä kun en ollut etukäteen huolellinen, mutta enimmät murinat kohdistan Ulkoasiainministeriön arkistoon (AMZV)ja siinä samassa Kansalliskirjaston, sen Helsinkiin väliaikaisesti joskus 1800-luvun alkupuolella siirretyn, asiakaspalvelukäytänteille. 

Menin Ulkoasiainministeriön arkistolle  ja tietty huonosti nukkuneena ynnä hieman nuhaisena. Sisäänpääsyjärjestelyissä ei ollut mitään järkeä ja myöhästyin arkistoon viennistä, koska en ollut ottanut jossain nurkassa olevalla puhelimella yhteyttä arkistoon, että minut pitää noutaa aulasta. No, pääsin kuitenkin sisälle siinä hieman yhdeksän jälkeen ja arkistoon, missä minua ei odottaneetkaan aineistojen valtameri, vaan nippu sääntöjä, joiden olemassa olon olin jo jotenkin unohtanut tyystin kun PNPssa, Slovankassa ja MÚAssa kaikki oli sujunut niin mutkattomasti kuin voi vain ajatella.

Aina ei tietty saa asioita sormiaan napsauttamalla, mutta jotain joustoa kuitenkin pitäisi olla. Arkistokansioita saa tilata kerrallaan vain viisi ja ne toimitetaan seuraavaksi työpäiväksi - no, käytäntöhän on minulle ja suurimmalle osalle maailman historioitsijoista tuttu, mutta jotenkin em. arkistojen ja kirjastojen joustavuus sai minut kuvittelemaan, että täälläkin palveltaisiin kuin kuningasta. Ei käy. Sain kuitenkin tilattua, surkeista arkistoluetteloista huolimatta, viisi kansiollista materiaalia torstaiksi, jolloin pääsen seuraavan kerran AMZViin. Mutta tarpeetonta ajanhukkaahan tämä on - menet aamulla arkistolle, täytät viisi pumaskaa ja lähdet pois, koska aineiston saa vasta huomiseksi. Tämä todella raivostuttava käytäntö on myös meille Kansalliskirjaston Erikoislukusalia käyttäville tutkijoille ikävän tuttu - kaikilla tutkijoilla ei todellakaan ole mahdollisuutta piipahtaa täyttämässä lipukkeita lukusalissa, jotta huomenna pääsisi työskentelemään.

Niin KKssa kuin AMZVssa olisi selkeä edistysaskel, jos palveltaisiin tutkijoita edes siten, että annettaisiin mahdollisuus selata luetteloita etukäteen ja tehdä sähköinen tilaus - onnistuuhan tämä esim. kirja-aineistojen kohdalla, joten en näe syytä miksi tämä ei onnistuisi myös arkistoaineiston osalta. Tätä kirjoittaessani olen kyllä kivuliaan tietoinen lainsäädännöstä, joka ei anna meidän näyttää ihan kaikkea mahdollista vapaassa verkossa, mutta tämä kysymys liittyy kuitenkin pikemmin tahtotilaan kuin lainsäädäntöön. Lisäksi joustavuutta kauempaa tulevien asiakkaiden toiveiden suhteen tulisi lisätä - sitä kutsutaan asiakaspalveluksi. Voisi vaikka lähettää sen luettelon etukäteen ja pyytää asiakasta tilaamaan aineiston etukäteen. Tähän niin PNP, MÚA kuten Kansalliskirjaston Slovanka  ovat pystyneet moitteitta, mutta AMZV ei. Ikävää.

Näin siis meillä ja muualla. Nyt menen lounaalle ja syön kostoksi kaikille kasvisruokaa. Murrr.

/ Jussi-Pekka

07/11/2011 - MÚA ja Archiv AV ČR

Tänään palattiin taas pulkan rattiin klo 09.00. Vaihtelua ja lisää mielenkiintoa toi se, että arkisto vaihtui ja niin vaihtui onneksi aineistokin. Masarykův ústav ja Archiv AV ČR (Masarykin (tutkimus)laitos ja Tsekin tasavallan tiedeakatemian arkisto) sijaitsevat samassa pytingissä, joten asiaa oli enemmältikin. Tosin arkisto itsessään ei ole auki kuin kahtena päivänä viikossa, joten täällä käyminen pitää asettaa monen muun toiminnan edelle.

Luvassa oli suomalaisten ja tsekkiläisten tiedeakatemiassa vaikuttaneiden slavistien kirjeenvaihtoa, mutta anti jäi kyllä kovin ohuenlaiseksi sekä Venäläisen kirjaston myyntihanketta että väitöskirjani tärkeää episodia, eli Suomen yliopistollisen avustuskomitean toimintaa ajatellen. Käsiin oikeastaan jäi vai tieto siitä, että V. J. Mansikka oli tavannut ja tutustunut kansantietelijä-slavisti J. Horákiin vuonna 1920 Prahaan suuntaituneen opintomatkansa aikana. Myöhemmin he tosiaankin työskentelivät yhdessä venäläisille tiedemiehille suunnatun avustustoiminnan puitteissa ja vielä myöhemmin Prahan kielitieteellisen piirin yhteydessä, joskin Mansikan kontribuutio jäi PLK:n suuntaan kovin pieneksi.

Huomio on siinä mielessä kuitenkin tärkeä, että Horákin oman rooli kirjastonostohankkeessa saattaa nyt nousta tärkeämpää asemaan kun olen aikaisemmin olettanut. Josef Strnadel väittää (on väittänyt vuodesta 1975 lähtien), että Mansikka olisi antanut J. Polívkalle tiedon, että HY:n Venäläinen kirjasto olisi myytävänä. Tämä on hyvinkin mahdollista, kuten sekin, että sama tieto on kulkeutunut Horákinkin korviin, joko itsensä Mansikan kertomana, tai muita reittejä. Pitäisi vielä päästä tarkastelemaan, olisiko ulkoministerin apulaisen Václav Girsan ja V. J. Mansikan tapaaminen ollut millään muotoa mahdollista talven 1920 aikana Prahassa. Sekä Girsa että Horák ovat (oletan) hyvin keskeisessä asemassa kun myöhemmin tulen valoittamaan Venäläisen kirjaston ostohankkeen taustoja ja korjaamaan episodista edelleenkin niin suomalaisten kuin tsekkiläistenkin historioitsijoiden toistamia virheitä. Vielä se aineisto ei ole ihan kokonaisuudessaan löytynyt, mutta jo Suomessa olevalla aineistolla pystyy jo operoimaan. Jos joku haluaa nyt välttämättä tietää, mistä on kyse, niin slavistikan graduni viides luku käsittelee tätä kirjastoepisodia.

Keskiviikkona menen arkistolle uudestaan ja jotain täkyjä Masarykin omasta kirjeenvaihtosta aiheeseeni liittyen on kyllä koukussa - katsotaan nappaako kiinni.

***
Tänään ei sitten käyty kävellen rentoitumassa, sillä kintut olivat eiliseltä vielä niin kipeät, että kiitin useaan kertaan joukkoliikenteen olemassaoloa. Urheilemisen sijaan kaifia etsiitiin musiikista. Erään suosikkini, Radůzan, konsertti järjestetiin Teatteri Gongissa, Prahan kaupunginosa numero yhdeksän suojissa. Kuvia ei sattuneesta syystä tarjolla, mutta fiilikset jäivät kyllä hyviksi monesta syystä. Lähes kaikki hänen hallitsemansa tyylisuunnat käytiin läpi, joskin pääpaino oli uusimmassa tuotannossa.

Keikan alussa ja lopussa Radůza lauloi yksin omalla säetyksellään, mutta itse en ihan täysin lämmennyt näille osuuksille - hieman liian epätasaista, joskin siellä oli mukana uusia, levyttämättömiäkin kappaleita, jotka eivät tuntuneet ensiesityksessä ihan vielä istuvan keikan pirtaan. Omasta mielestäni yhtyeen (kitara, basso, rummut) kanssa soitetut vedot olivat illan parasta antia - Jan Nerudan runosarjaan Písně kosmické - Kosmisia lauluja (30. laulu, toinen variaatio) tehty sävellys oli ylivoimainen suoritus tänään ja sen tunsi kyllä laulajatar ja bändikin tuntevan. Itse tunsin sen iholla. Tässä linkki YouTubeen, joskin live-versio oli upea, kiitos erinomaisesti koko keikan soittaneen Miloš Dvořáčekin. Järkyttävän hyvä fiilis ja yhteensoittaminen rumpalin ja solistin välillä, jota tuossa YT-pätkässä ei valitettavasti ole.

...ja allekirjoittanut menee nyt nukkumaan kosmisten laulujen saattelemana...

/ Jipsu

05-06/11/2011 - vapaalla, lopultakin

Lauantaina tein vielä töitä Slovankassa, mutta pitkät edelliset päivät ja toisaalta hyvä sää eivät enää antaneet kipinää työnteolle. Lopetin tervanjuonnin klo 13.00, vaihdoin juomalajia ja poltin 1,70 euroa kahteen olueeseen.

Lauantaina kävin vielä kävelyllä Podolíssa ja Vinohradyssa nostalgiakävelyllä täyttämässä mieltä ja ajattelemassa vanhoja juttuja - dobře placená procházka, joskin ilman buffoperallista juonta - hyvä silti ja kannattava.

Minun pitää vielä tämän reissun aikana kirjoittaa miksi tässä kaupungissa käveleminen on niin tärkeää ja mikä tekee siitä niin viehättävän harrastuksen. Minun piti kirjoittaa siitä jo tänään, mutta asia on kovin iso ja monimuotoinen, että en halua haaskata sitä kirjoittamalla sitä huonosti auki. Yritän selittää se paremmin toiste.

Kuitenkin, tänä aamuna laitoin lenkkarit jalkaa klo 8.00 ja suuntasin tuulipukuverskoissani ulos kauniiseen syyssäähän Prahan kaupunginosa numeron kuuden alueelle ja etenkin kulkemaan Dolní ja Tichá Šárkan mäkiä ylösalaisin. Tarkoituksena oli päästä pakoon turisti-Prahasta, missä onnistuin mainiosti ja erinomaisesti ja Dolní ja Tichá Šárka tarjosivat erinomaisen elämyksen kaiken maailman krääsän edellä. Yksi niistä elämyksistä on se, että miten huomaa metahistoriallisen kuvan kaupungista muuttuvan kun pääsee pois muistoesineiden myyntikojujen luota. Tästäkin näkökulman muuttamisen tärkeydestä minun kai pitäisi kirjoittaa enemmän, mutta kuten sanottua, ei tänään. Annan vain esille yhden kuvan suurkaupungista, jonka koin tänään:

 

Suurkaupungin sykettä

***

Huomenna mennään taas uuteen arkistoon ja lukemaan uusia aineistoja, mutta myös Radůzan keikalle Teatteri Gongiin iltasella. Kaikkea hienoa on siis luvassa.

Huomiseen, j.

04/11/2011 Tukalevskin kimpussa, osa II

Pystypaini V. N. Tukalevskin kanssa jatkui tänään. Mitää varsinaisesti ei tullut löydettyä, mutta kuten ennen reissua arvelinkin, Tukalevskin toiminta Suomessa vuosina 1918/1919-1923 alkaa muotoutua täydemmäksi. Emigroiduttuaan Suomeen, V. N. Tukalevski toimi alkuun opettajana, mutta integroitui pian Suomen venäjänkieliseen lehdistöön ja tutustui viimeistään sitä kautta Venäläisen kirjaston johtajaan, Andrei Igelströmiin, jonka palveluksessa hän ainakin osan aikaa toimi. Ei tosin kirjastossa, vaan Polititseskaja izvestijassa ja Igelströmin johtamassa tietotoimistossa Nord-Press. Tänään tutkitun aineiston perusteella voidaan sanoa varmasti, että Tukalevski toimitti uutisia PI:aan, kuten Julitta Suomela on aikaisemmin kyllä osoittanut, mutta että paljastui tosiaan sekin, että Nord-Press oli Igelströmin hallussa. Mennyttä reaaliaikaista tiedonvälityksen maailmaa oli mielenkiintoista tarkastella Tukalevskin päivittäisten työtehtäviä seuraten: kerää maailmasta uutiset yhteen, jäsennä ne aihealueittain, käännä ne venäjäksi tai englanniksi, koosta tiedonanto ja lähetä eteenpäin. Näiden tiedonantojen pohjalta on varmasti ollut aika hurjaa seurata, miten Deninikin tai Koltshakin oikein käy. Hetkisessä maailmassa silloinkin elettiin - siitä käy todisteeksi eri puolilta Eurooppaa kerätyt sähkösanomat Kronstadtin kapinasta.

Yksi Tukalevskin koostama tiedonanto sai tänään päivän hupaisan arkistolöydön ensimmäisen palkinnon. En tiedä miksi, mutta jostain kumman syystä Tukalevski koki tarpeen Russian Liberation Committeelle Lontooseen lähettämässä sähkekatsauksessa sanoa, että bolshevikit ovat kansallistaneet kaiken mahdollisen, mutta sanoi kaiketi tämän ironiaa unohtamatta:

HELSINGFORS. 3rd October 1919

Unsocial Barbers.
 
Hairdressers' establishments in Petrograd have been denationalised.

Matka Tukalevskin maailmaan jatkuu huomenna. Ihan selvästi olen taas askeleen lähempänä hra Tukalevskin toimintaa Suomessa ja se mitä tapahtui etenkin kesällä 1921, askarruttaa mieltäni kovin. Ehkä siihen tulee huomenna jonkin sorin viite. Ei muuta kuin humanistin "työrukkaset" käteen ja hommiin:

***

Ai niin - meinasi unohtua se päivän toinen kevennys. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin raiteilla sentään nykyään palvellaan. Toista se oli vajaa satakunta vuotta sitten, jolloin turhasta murjottajille kävi pahanpäiväisesti: 

03/11/2011 - Tukalevskin kimpussa

Haamupainia V. N. Tukalevskin kanssa, jolla uskon olevan keskeinen rooli väitöskirjani kannalta. Haamupainia sen vuoksi, että PNP:n arkistot eivät sitten antaneet ihan sitä, mitä olettaman piti hänen kohdaltaan, mutta toisaalta pääsin nopeasti hoidettujen velvollisuuksien jälkeen Slovankaan lukemaan Tukalevskin keskeisintä osaa arkistoista. Yksi osa oli siis PNP:ssä ja yksi osa on GARFissa Moskovassa, mutta enemmistö kaiketi Kansalliskirjaston Slaavilaisessa kirjastossa, jonka kokoelmille vetää maailmassa vertoja vain Helsingin yliopiston konsistorinalainen Venäläinen kirjasto (tunnetaan myös myöhemmin Kansalliskirjaston Slaavilaisena kirjastona).

Vladimir Tukalevskilla, kuten aina meillä ihmisillä, oli monta puolta tai elämää. Hän oli syntyvään Pultavasta (tai sen liepeiltä) ja oli poliittisesti erittäin aktiivinen jo opiskeluaikoina - koska kirjoitan muistista, niin kannattaa olla detaljien kanssa varuillaan - joskin opinnot Kiovassa jäivät kesken jo varhain - muistaakseni tsaarivastaiseen toimintaan osallistumisen vuoksi. Asuessaan Ukrainan alueella, Tukalevski oli aktiivinen kirjastolainen ja oli mukana perustamassa useaakin Kansankirjastoa maaseudulle lukuharrastuksen ja oppineisuuden edistämiseksi. Jossain vaiheessa kun hankkeet eivät edenneet, niin Vallu muuttaa päräytti Pietariin ja opiskeli siellä kirjallisuutta ja haksahti Tolstoihin pahemman kerran - jos muistan oikein, taisipa toimia myös Tolstoin-museon perustavassa toimikunnassa. Yhtä kaikki, sillä jos tolstoilainen lähimmäisenrakkaus oli vienyt mukanaan, niin se aktualisoitui osuusliiketoiminnassa. Tukalevski piti osuusliikettä, kuten sain tänään moneen otteeseen lukea, keinona jolla tavallinen kansa pääsisi irti turpeesta ja turpeen ikeestä. Vuosina ennen vallankumouksia, Tukalevski päätoimittikin useita osuuskuntatoimintaan liittyiviä sanomalehtiä - jotkut menestyivät, jotkut kiellettiin ja aina löytyi uusi kanava viestille.

Vallankumoksen jälkeiset ensimmäiset vuodet Tukalevski asui Pietarissa, mutta ajanmittaan hänestä oli tullut vakaamuksellinen sosialistivallankumouksellinen ja yhteenotto bolshevikkien kanssa, ehkä yhtenä syynä, ajoi hänetkin Kuokkalan kesähuvilansa kautta lopulliseen maanpakoon. Suomessa Tukalevski asui vuodesta 1919 syys-lokakuun 1923 taitteille saakka, kunnes emigroitui Prahaan, missä hänestä tuli aikanaa Slovanská knihovna, eli Slovankan, ensimmäinen johtaja. Näillä jäljillä siis täällä ollaan.

Tänään paljastui ainakin sen, että Tukalevski jatkoi osuuskauppa-aatteensa levittämistä Suomessa asuessaan,. Aikaisemman suomalaisen tutkimukseni mukaan hän työskenteli myös sosialistivallankumousellisen sanomalehden, Volja Rossiin, asiamiehenä Suomessa, joten hänellä oli sitä kautta hyvät kontaktit niin Prahan SR-keskiöön kuin suomalaisiin tsaarin- ja bolshevikkienvastaisiin piireihin. Erään tsekkiläisen lähteen mukaan Tukalevski olisi myös pitänyt Kuokkalassa venäjänkielistä koulua sen jälkeen kun ne taas sallittiin suuren pakolaismäärän vuoksi. Vielä en ole suomalaisista lähteistä löytänyt tähän vahvistusta.

Mutta joo - nyt saa höpinät Tukalevskista riittää - huomenna taas lisää. Mutta sitä ennenn päivän kuva ja kevennys:

Lappalaisten liikkeen johtaja Viktor Kosola kuollut

Saman päivän Národní politikassa vuodelta 1936 oli sekä V.N. Tukalevskin muistokirjoitus, että ilmoitus Vihtori Kosolan kuolemasta. Vihtori Kosola tunnetiin lehden mukaan 10 000 lappalaisen marssista pääkaupunkiin, joskin tsekinkielisessä toimituksessa taisivat mennä Lappi (Laponsko) ja Lapua sekaisin - mikä on ihan ymmärrettävää, sillä kielemme on monella tapaa outo ja Kosola se vasta olikin.

Hyvää torstai-illan jatkoa itse kullekin. Huomenna matka jatkuu Tukalevskin ja Tsekkoslovakian ensimmäisen tasavallan hallinnon pyörteissä - lisää siitä sitten tuonnempana.

/ Jipsu

***

No joo, laitetaan vielä Bat'an kenkämainos 20-ja 30-luvun vaihteesta makusteltavaksi. Tämä mainos löytyi Tukalevskin leikekokoelmasta, jossa oli myös erinäinen läjä transistoriradioiden esitteitä, mutta myös iso läjä kenkämainoksia - oliko sillä fetissi?

02/11/2011 - ensimmäinen työpäivä takana

PNP:n Kirjallisuusarkisto sijaitsee mainiossa paikassa - Strahovin luostarissa. Parasta nuhjuisessa ja ei-modernin työhuoneessa on näköala, joka voittaa mennen tullen Teollisuuskatu 23-25 B-siiven neljännen kerroksen sisäpihalle aukeavan näkymän. Vertailevan otoksen tuominen julkiseksi olisi rikos, joten tyydyn antamaan pienen otteen tämänhetkisen työtilani maisemasta:

Ah!

Työn rytmiin pääsin kiinni ihan mukavasti ja nyt juuri äsken kun siirsin kuvia kameran muistikortilta matkakovolle, niin makustelin päivän antia. Ensimmäisenä päivänä tuskin tulee reissun parasta saalista, tuskin tänäänkään, mutta hyviä langanpäitä kurottavaksi, joita yhdistämällä suomalaisiin lähdeaineistoihin pääsee jo jotain argumentoimaankin. 

Oman lähiajan töiden kannalta oli tärkeää löytää V. J. Mansikan ja J. Polívkan kirjeenvaihto, vaikka siinä ei nyt paljastunut mitään ihmeellistä tai mystistä - sain vakuutuksen tietyille hypoteeseilleni ja hyvä niin. Isompi juttu oli se, että J. Polívka oli Kaarle Krohnin kanssa kirjeenvaihdossa melkein päivälleen kolmekymmentä vuotta, vuodesta 1902 vuoteen 1932. Vähemmilläkin matskuilla ja sisällöillä on tieteenalansisäistä kirjeenvaihtoa julkaistu, joten pitää miettiä mitä tämän aineiston kanssa nyt tekee. Tutkija-minälle kirjeenvaihto kuitenkin kertoi, että suomalais-böömiläinen kulttuuris-poliittinen yhteistyö rakentui kansallisen heräämisen siivittämänä ennen kaikkea kansanrunoudentukimuksen kautta - kulkien Runebergista, Karl Collanista ja Antti Jalavasta aina Mansikkaan ja Kiparskyyn saakka. Tätä pitää pureskella jatkossa lisää. 

***

Minä onneton kävin kirjakaupassa. Mukaan tarttui Urbanin uusin, Balabánin ylistetty novellikokoelma ja tietty Jáchym Topolin Chladnou zemí, jota en ole vielä ehtinyt lukaista, kuten en ole ehtinyt vielä tarttua Petra Soukupován tuotantoonkaan. Soukupová nousi "pinnalle" sen jälkeen kun muutin Prahasta takaisin Suomeen, joten hänen ensimmäinen teoksensa meni minulta täysin ohitse. Sen sijaan kakkos-teos, Zmizet, oli jo kaikkien huulilla ja palkittiinkin viime vuoden paikallisella Finlandialla, Magnesia Literalla. 

Urban, Balabán, Topol ja 2 x Soukupová

No, nyt tämä FAMUsta valmistunut käsikirjoittaja ja kirjailija tuntuu olevan joka paikassa ja reilu kuukaisi sitten hän julkaisi uuden teoksen,  Marta v roce vetřelce, jota nyt on sitten kehuttu viimeisen kahden päivän aikaan kolmen tuntemattoman toimesta minulle ihan estoitta. Ensin eilen taksikuski sanoi, että Soukupován uusin on fantastinen kuvaus nyky-yhteiskunnasta ja ennen kaikkea nuorten naisten asemasta siinä - ei ihan vakkarikommentti paikalliselta nelikymppiseltä lihansyöjätaksikuskilta. Sitten tänään Kirjallisuusarkistolla kyselin viimeaikojen nykykirjallisuuden perään ja kaikki kolme kahvinsa ääressä turissutta arkiston myyrää sanoi, että Soukupoválla on tässä hetkessä tilausta ja paljon. Ja vielä kirjakaupassa, kun pidin Soukupován Zmizetiä käsissäni, sain vieressä seisseeltä vanhemmalta rouvalta vahvan vakuutuksen siitä, että tuo uudempi Soukupová kannattaisi hankkia. Kun vakuuttelujen ketju alkoi olla katkeamaton, tein ostopäätöksen ja avaan uusimman Soukupován uusimman lukematta niitä edeltäneitä ja annan itseni vaikuttua. 

ps. tjeckkiä osaaville mainio Soupukován haastattelu Hostissa.

Kesälomalla töissä

Monelle muullekin pätkätyöläiselle ja elämänsä apukoululaiselle loma on ainoita hetkiä, jolloin siunaantuu mahdollisuus luovaan työskentelyyn. Minun toisessa ammatissani, siinä wannabe-historioitsijan roolissa, tämä tarkoittaa usein sitä, että loma-aika käytetään ennen kaikkea arkistoissa luuhuten, säästä ja konjunktuureista sillä hetkellä välittämättä, vaikka ehkä yhteiskuntarauhan kannalta pitäisikin tehdä juuri toisin. Mutta suo siellä ja vetelä täällä, sillä eno on taas kivunnhut samaan veneeseen: päätin viettää kesälomani keräämällä aineistoa väitöskirjaani varten Prahassa marraskuun 2011 ajan.

Samalla rohkaistuin taas hieman kirjoittelemaan haistellusta, koetusta, nähdystä tai maistetusta jotain tänne jo kuolemaan tuomittuun blogiini. Saattaa tulla jotain muistiorganisaatiomussutustakin, kun paljolti siinä rajapinnassa liikun seuraavan kuukauden ajan.

Mistä tulikin jo päivän valokuvaan aihe. Sovitaanko niin, että ensimmäisen ja viimeisen kerran päivän valokuvana on jonkun muun ottama kuva, mutta koska nuoleskelen vielä eilen Kansalliskirjaston Strategiapäivässä saatuja haavojani, niin otin vapauden jakaa asian kanssanne (joskaan kuvan ironia ei varmaan kyllä aukea kuin tosiuskovaisille).

 Tulevaisuus on föröbörössä