Kotona. Lauantainen iltapäivä alkaa kääntyä iltaan. Matkalaukkua on purettu, kiireellisimmät pyykit pesty ja pikaruokaa haettu. Huomenissa jo työpäivä.
Paluumatka koitui aika rankaksi näin perästä päin katsottuna. Kuittasin itseni eilen puolilta päivin lafkasta ulos (4,5 tunnin yöunien jälkeen) ja sittemmin olen nukkunut ehkä noin kolme tuntia välillä Hyderabad-Frankfurt.
Eilinen päivä oli kuitenkin mielenkiintoinen. Toinen vapaapäiväni Intiassa. Munawarin appiukolle oli tullut sairauskohtaus, joten menen yhteistyökumppanin toimistolle odottelemaan logistiikka-asioista vastaavaa Amania, joka on alkujaan Kasmirista, sittemmin Punjabista, mutta pitää itseään Hyderabadi-sikhinä. Hieno mies.
Menimme ensiksi syömään punjabilaiseen ravintolaan, jonka Aman tiesi ja söimme punjabilaisia herkkuja sen minkä maha sieti. Varsinkin Aman, jolla on pelisilmää näille asioille, pöllyytti keittiötä firman rahoilla mennen tullen ja antoi oman mielipiteensä kuulua ruuan laadusta - olihan sentään punjabilaisen ruuan teemaviikonloppu, mutta jos joku asia ei mene ohjaillulla tavalla, niin se ei mene. Logistiikka-wizardille luontainen lähestymistapa. Aman sanoi ruokaillessaan, etteivät hindut osaa mitään oikeaan Hyderabadi biryania tehdäkään, vaan kun tulen ensi kerralla, niin etsisimme pari sellaista paikkaa, mistä saa muslimien tekemään biryania, joka on niin mausteista, että se kaataa kenen tahansa keskivertomausteikkaan hindin yöunille sapuskan jälkeen. Se hullu ehdotti minulle sitä, vaikka olin juuri kolme päivää valittanut ruuansulatusvaivoista. Aman tyynnytteli minua ja sanoi lohduttavasti, että "pahimmasta on parasta aloittaa". Ensi kerralla sitten, mutta ihan varmasti!
Oli todella kuuma päivä - noin +35 astetta, joten päätimme mennä johonkin viileään paikkaan lounaan jälkeen. Otimme kohteeksemme Hyderabadin kuuluisimman museon, Salar Jungin.
Salar Jung kolmas, oli erityinen perssona, joskin museon kokoelmat ovat osin myös hänen isänsä ja isoisänsä peruja. Salar Jungista tuli hetkeksi Hyderabadin pääministeri, joskin hän vetäytyi tehtävistään ja omistautui vain ja ainoastaan taiteen keräämiselle. Kulkiesaan Euroopassa ja Aasiassa, hän onnistui keräämään kattavan kokoelman erilaisia taideaaarteita, jotka saisivat kenen tahansa keskivertoa laadukkaamman museon amanuessin kusemaan hunajaa ja tuntemaan alemmuutta parista hassusta da Vincista tai Raffaellosta.
Miettinen kirjoittaa seuraavasti museosta ja kokoelmista:
Salar Jung kuoli poikamiehenä vuonna 1941. Taideaarteet säätiöitiin, ja vuonna 1961 valtiovalta julisti kokoelman 'kansallisesti merkittäväksi instituutioksi'. Kokoelmalle avattiin suuri mutta ankeahko rakennus, joka avattiin 1968. Museo on kasvattanyt kokoelmiaan aktiivisesti. Eurooppalaisen taiteen osasto on suurelta osin peräisin Salar Jungin ajoilta. Sen aarteisiin kuuluu Canaletton ja Guardin Venetsian näkymiä sekä uusklassisen kuvanveistäjän Benzonin Hunnutettu Rebecca (mik' on eräs mainioimmista näkemistäni marmor-patsaista).
Tämän käsittämättömän museon noin 70 huonetta pitävät todellakin sisällään mitä ihmellisimpiä aarteita. Nimeä vain, mutta kaikkea mahdollista töyhnää löytyy, niin tjekkoslovakialaisesta nimikkokristallista 1800-luvun ranskalaisiin emalikelloihin, pienoisjunaratakokoelmista kiinalaiseen kalligrafiaan, hyderabadin paikallisesta modernismista persialaisiin mattoihin. Aivan kaikkea, ultimate-kaikkea.
Da Keräilijä oli itse Salar Jung III ja ilmeisen rikas sellainen. Jos joku on joskus käynyt Brysselin laitamilla, Tervuerenissa, sijaitsevassa Afrikka-(Kongo-) museossa ja ihmetellyt siellä Belgian kuninkaan Leopoldin mielenvaivoja ja syitä kerätessään kokoelmaan siirtomaistaan, niin ei ole oikeasti vielä ihmetellyt mitään, sillä Salar Jung III:een verrattuna Leopold II oli amatööri, pelkkä aloitteleva kokoelmien kartuttaja, diletantti. Salar Jung hakkaa Leopoldin mennän tullen vasemman käden avokämmenellä ja samalla muut suuruudenhullut keräilijät eri mantereilta.
Upea oli museo.
Seuraavaksi mentiin taas syömään, koska Amanilla oli jo nälkä. Kuuma sää ei kyllä viettele ruokailemaan kuumaa, mausteista tandoori-kanaa, mutta jos näin oli kerran ilmoitettu ja firman rahoja käytössä, niin pitihän sitä syödä. Tai siis, Aman söi, minä join Thums Up -juomaa, joka on Cokiksen paikallinen brändi.
Tämän jälkeen menimme Birla Mandir -temppelillle, joka sijaitsee yhden Hydin korkeimpien kukkuloiden päällä. Aurinko oli vielä ylhäällä, muttei enää niin paahtavasti kuin aikaisemmin päivällä. temppeliin mennessä kun kengät taas pitää ottaa pois, niin ei aina tiedä mihin astuu. Aman piti sukat jalassaan, mutta en tiedä kumpaa kuvotti enemmän kävellessämme noin 3x3 metriä kattavan klimppialueen läpi mennessämme museeon - ehkä Amania, koska sen sukkiin tarttui yksi natsa ja kaksi purkkaa.
Temppeli on upea - kokonaan marmorinen. Ja ilmeisen suvaitsevainen, sillä sikhi-ystäväni pääsi sisälle ilman muita mutkia matkassa, kenenkään varsinaisesti kiinnittämättä siihen huomiota. Kameraa en saanut tosin tuoda sisälle, koska viime syksyisten attentaattien jälkeen "turvatoimia" on "kiristetty." Ulkoa sain pari kuvaa - seuraavat perästä. Pyhättö oli yksi kauneimmista missä olen elämäni aikana vieraillut. Ehkä ainoastaan Santini menee rakentamisessa edelle. Hänen taitojaan onkin aika hankala ylittää!!!
Amanista kerron joskus lisää - hauska ja vapaa sikhi-mies.
Koska juuri nyt alkaa Everton-Aston Villa -ottelu televisiosta, niin keskityn siihen seuraavaksi. Sori, jalkapallo ajoi blogin kirjoittamisen ohitse.
Game over!
/ Jipsukka
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti