Sofia, päivä 3

Eilen jatkui sitten sen epistolan saarnaaminen, minkä vuoksi tälle käännysmatkalle minut oli lähetetty. Aamusta iltaan samaa propagandaa kolmessa kolmen tunnin koulutussessiossa. Se alkaa pidemmän päälle olla aika puuduttavaa ja tuntuu usein siltä, ettei itsellä ole yhtään annettavaa - tuntuu vain että toistaa itseään loputtomiin ja sisältö kutistuu olemattomiin. Silti, nuo sessiot vaativat skarppaamista aika lailla - kaksi kertaa sen vielä käy läpi hyvällä huumorilla, mutta kolmas kerta päivässä on aivan liikaa, ainakin itselleni.

Tiistai-iltana kävimme bulgarialaisen yrityksen johtajan kanssa illastamassa. No, minun onnekseni tietenkinn sushi-paikassa, joka on tunnetusti jokaisen kala-allergisen onnela, paratiisi, El Dorado, Lemmenjoki ja kaikkea muuta päälle. Paikalliset vihannekset ovat parhaimmillaan, joten mikäs niitä sitten pureskellessa - kroppakin tykkää.

Itse illallinen oli värikäs ja riemuisa kuin norjalainen jumalanpalvelus. Herra Johtaja puhua pälpättää itsestäänselvyyksiä yrityselämästä ja omasta erinomaisuudestaan niin vaikeassa paikassa kuin Sofiassa. Miten se onkin, kaikki valittavat vaikeuksistaan - toimistovuokrat menevät ylös, yleinen hintataso nousee ja hallituksen veropolitiikka ei ole suosiollinen, mutta samassa kehutaan leveästi kuinka ollaan menossa kolmeksi viikoksi Andeille vaeltamaan, kuinka ulkoistaminen Sofiaa halvempaan kaupunkiin on ollut suosiollista businekselle ja kuinka yritys omistaa pian valmistuvan kuusikerroksisen kiinteistön Sofian keskustassa, johon toimisto on pian muuttamassa kunhan viranomaiset vain saadaan vaihtamaan kiinteistön käyttötarkoitus ihan virallisestikin.

Kollegani lähti tänä aamuna takaisin omalle byroolleen ja hyvä niin. Nyt voi keskittyä hieman rennommin koulutukseen ja olemiseen muutenkin - ilman loputonta nihilismiä mitättömien pikkuasioiden kanssa. Sellainen kuluttaa yllättävän paljon, varsinkin jos ei ole asioista aina samaa mieltä, mutta ei voi sanoa suoraan päin toisen ihmisen naamaa, että tule hyvä ihminen järkiisi, ota silmät päästäsi ja katso itseäsi! No, nyt kun ongelma on poistanut itsensä takaisin kotiin toimittamaan joutavia ja mitättömiä askareitaa, voinen surffailla hieman rennommin maaliin saakka.

Illalla töiden jälkeen olisi mukava ehtiä käydä kaupungilla hieman kiertelemässä kaduilla, tekemättä varsinaisesti mitään erityistä, pysähtyä katukahvilan varjoisalle terassille, ottaa yksi olut, imaista paikallista savuketta keuhkoihinsa, pyyhkäistä kuuman päivän hiet otsalta, katsella ohikulkevia ihmisiä ja olla. Se olisi Kaif, se pieni hetki!