Etäpäivä

Huomenna on pitkästä aikaa jälleen etäpäivä.

'Etäillä', 'olla etänä töissä' tai 'etäily' kuulostavat kovin kaukaisilta mielestäni. Kotona työskenteleminen on pikemminkin 'läheilyä' kuin 'etäilyä', sillä eihän silloin tarvitse mennä olemaan fyysisesti työpaikalla, vaan saa pidättytyä kotioloissa ilman sen kummempia paineita ulkonäöstään, roolistaan tai sanomisistaan.

Sitä saa kekkulehtaa tietokoneen näytön edessä pukeutuneena pelkkään kylpytakkiin, pesemättömin hampain, ruokoamattomassa sängessä - eikä kukaan siitä varsinaisesti pääse pahastumaan. Ei tarvitse sukia hiuksiaan ojennukseen, ei tarvitse miettiä normitettuja käyttäytymissääntöjä, eikä hymyillä tekopyhästi ihmisille joita ei oikeastaan tunne lainkaan, eikä paljoa välittäisi tunteakaan.

Etäpäivänä saa oikeastaan vaan olla oma sulkeutunut itsensä, kiroilla puolialastomana maailman pahuutta, kaikkia elämässä kokemiaan vääryyksiä ja tehdä siinä samalla työtänsä ihan yhtä tehokkaasti tai tehottomasti kuin konttoritiloissakin, mutta paljon mukavammin. Kivaa on tällainen 'läheily'.

/ Jussi-Pekka

Il campione

Ja tapahtui siellä tänään muutakin:




Mestarit 2008

Meidän Inter Turku

Ratkaiseva ottelu tänään ja mestaruuden avaimet Inter Turun käsissä – olleet jo pitkään, itse asiassa koko kauden ajan. Kun katsoo taivaalle ja kalenteriin, niin näitä pelejä ei pitäisi tähän vuodenaikaan pelata lainkaan – kenttä lainehtii vettä tukkoisten salaojaputkien vuoksi. Tosin, tällä sateen määrällä mikään kenttä ei taida imeä näitä millilitroja sisäänsä.
Voitto tämän päivän vastustajasta, Pietarsaaren Jarosta tarvitaan, sillä espoolaiset puhaltelevat pisteen päässä takanamme ja ovat hekin vielä mestaruuden syrjässä kiinni. Tätä on odotettu ja vatvottu. Inter Turku on pelannut aivan huikean kauden, esittäen maan parasta seurajalkapalloa pitkiin aikoihin – eniten tehtyjä maaleja, vähiten päästettyjä maaleja ja vähiten tappioita. En ala analysoimaan, mikä Interin pelissä on hienoa ja miksi siitä on tullut mestariehdokas, sen saavat muut tehdä. Tämä on pikemminkin uskontunnustuksellinen blogimerkintä.

Miksi Inter Turku?

Ah, anti-tepsiläisyyttä. Se, että kannatan Inter Turkua on osittain TPS:n vika. Tai pikemminkin, se on sen vika, mitä TPS minulle edustaa. Sudeettiturkulaisena en voinut samaistua Palloseuraan, joka näyttäytyi minulle pöyhkeänä, ylimielisenä ja luotaantyöntävältä seuralta, niin jalkapallossa kuin jääkiekossakin. En voisi tehdä itselleni mitään niin julmaa kuin kannattaa seuraa, jonka perustaa identiteettinsä ummehtuneeseen aitoturkulaisuuteen.

Sen sijaan Inter Turku otti maaltamuuttaneet huomaansa. Kun TPS on kliininen ja siisti, on Inter Turku enemmän robusti. Kun TPS on Mattia ja Teppoa feat. Ressu Redford, niin Inter Turku on särökitaraa, hevimusiikkia, äänivalleja. TPS on likaantunutta oman pesän sotkentaa, kokoomuslaisuutta, ahneutta, kunnalispoliittista kähmintää, rahapeliä ja uusliberalismia. TPS yrittää olla shamppanjaa, mutta se on vain huonoa kotimaista kuohuviiniä. Inter on punaviiniä ja huonoa sellaista. TPS on kuin Reijo Mäen dekkarit – kun lukee yhden, on lukenut kaikki. Väritön, paitsi pyrkyriydessään. Inter Turku on sen sijaan boheemirunoutta. Kun Tepsukassa pitää osata käyttäytyä kuten kunnon porvarin kuuluukin, saa Inter Turun kannataja olla mitä haluaa. TPS on kärsimätön sijoittaja, joka odottaa vain rahastuksen mahdollisuutta, kun taas Inter on jo vuosia rakentanut toimintansa pitkäjänteiselle työlle, jonka hedelmiä saamme tänään Veritaksella nauttia. Tepsiläiset flaneeraavat merkkipuvuissa ja suituissa hiuksissaan toimistoissaan, kun taas Interistit ovat enemminkin tavallista rasvasta – joskaan duunariseuraksi Interiä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa. Kun TPS nojaa perinteisiinsä ja perustelee olemassa oloaan menneisyydellään, on Inter Turku eteenpäin katsova seura. Oikein sanoin, TPS:aan liittyy kaikki se ruma, mikä siinä kaupungissa nostaa päätänsä. TPS on Turun tauti.

Inter Turun huomaan siirryin varmaan vain osittain edellämainituista syistä, mutta kimmokkeita tuli 2000-luvun alkupuolella muualtakin. Niitä olivat mm. Veritaksen rakentaminen, joka sai minutkin saapumaan stadionille katsomaan U17-kisoja kesällä 2003. Tuona kesänä stadionilla vieraili tulevia huippupelaajia ja ilmatkin taisivat olla perin suosiollisia. Yksi tärkeä syy on myös jalkapallon hovikelpoisuus humanistipiireissä – urheilu, vakava tieteentekeminen ja kirjafriikkiys ei enää niinä vuosina sulkenut toisiaan pois. Jos oli humanisti ja puhui fenomenologiasta, nyt sai katsoa myös jalkapalloa ja puhua pelin hienouksista, vertailla La Ligaa ja Valioliigaa keskenään, pelata Subbutiota ja Fantasy Premierleagueta – sen mitä nyt niistä ymmärtääkään.

Yksi innoituksen lähde on ylitse muiden. Kantapaikkani omistaja on entinen Interin juniorivalmentaja ja nykyinen sponsori ja kantapaikkaani on kerääntynyt sopiva leegio ihmisiä samoista taustoista – humanisteja, ei-turkulaisia ja Inter Turun kannattajia. Teppo Toivasen jakamilla vapaalipuilla on viimeisten vuosien aikana käyty katsomassa peli jos toinenkin. Tulonsiiirto on kulkenut siten, että Teppo sponsoroidessaan Inter Turkua saa tietyn määränä vapaalippuja per peli. Minä, ostamalla olutta Proffan Kellarista sponsoroin Teppoa sponsoroimaan ja saan siitä palkkioksi vapaalippua. Ilmaisia, hyvät ystävät, ne liput eivät suinkaan ole. Tätä tulonsiirtoa on harrastettu pitkään ja liiankin hartaasti, mutta nyt on palkinnon lunastamisen aika.

Kirjoitin tätä blogi-entryä junassa ja lähetän sen nyt vajaata kaksi tuntia ennen pelin alkua Proffan Kellarista. Seurassani on minulle rakkaita (lähinnä) ei-turkulaisia humanistiystäviäni ja olemme lähdössä pian katsomaan mestaruuden ratkaisevaa ottelua, Inter Turku – Jaro. Paremmin sunnuntai-iltapäivää ei juuri voisikaan viettää kuin Meidän Inter Turun seurassa.

Kaif!

On todellinen kaif-olo pitkästä aikaa. Pitkät yöunet, rauhallinen aamupala (munia ja pekonia), Itä-Leningradin Sanomat, venyttely ja pyörän selkään. Kahden ja puolen tunnin veto sekä myötä- että vastatuulessa oli ehkä parasta, mitä pyöränselässä olen saanut aikaiseksi. Lihakset olivat hyvässä iskussa, kuten pyöräkin. Ei tarvinnut kuin pyörittää ja Miranda kulki kuin unelma, lähes jumalaisesti. Sääkin oli suorastaan nautinnollinen, näitä kauniita ja kuivia syyspäiviä saisi olla enemmänkin vielä tänä syksynä, että ehtisi kunnolla konkelehtimaan.

Ajot, varsinkin pitkät lenkit, alkavat keskittyä viikonlopuille, sillä arkisin töiden jälkeen alkaa jo sen verran hämärtää, ettei huvita lähteä tuonne kaduille olemaan näkymätön. Ajovalot tulisi hankkia ja urheiluun sopivat syysvaatteet. Jospa vaikka tilipäivänä saisi sellaiset hankittuakin.

Kaikesta huolimatta ja sen vuoksi, olo on herttainen. Kroppa on seesteinen, lepotilaan pyrkivä ja tyyni. Pieni lasillinen portviiniä palkinnoksi ennen gorgonzola-pasta-ateriaa teki elon yhä makoisammaksi. Näitä hetkiä ei ihmisellä ole turhan usein. Nyt on ja nautin siitä. Päivän onnistuneen session aikana lauleskelin erästä erittäin rakasta pyörilyaiheista kappaletta. Sekin sai minut poikkeuksellisen hyvälle tuulelle. Kyseessä on muusikko Jaromír Nohavican kappale Cyklistika, suomeksi Pyöräilijä. Otin vapauden tuoda sen tänne aivan tämän euforian kunniaksi.

Alkuperäinen teksti (käännös seurannee joku kaunis päivä):

Fangle stuhy praporečky
diváci u trati
závodníci jako tečky
peloton strakatý

Ve velkém balíku
jsou všichni poskládaní
je to sport pro chlapy
každý zná taktiku
a svoje vlastní plány
do dnešní etapy

Jó když to jde tak to jde
ale plánování není ještě vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

Hele koukej támhle vepředu
nějaký šílenec
řekl si A teď jim ujedu
no je to jeho věc

V blátě a sajrajtu
cítí se vítězem
Do toho do toho!
přijel až z Kuvajtu
však mi ho převezem
ho ho ho ho ho ho

Jó když to jde tak to jde
ale pouhá snaha není ještě vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

A tam vzadu co se děje
někomu došel dech
v očích stopy beznaděje
životní neúspěch

Dostal se do celku
za přístup k tréninku
a teď mu všichni mizí
zklame svou manželku
syna i maminku
doma před televizí

Jó když to jde tak to jde
ale správný trénink není ještě vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

A támhle borec v žlutém triku
každému na ráně
kolem něho pět maníků
určených k ochraně

Mají své pokyny
náskok je osm vteřin
co kdyby nedej bože
lídr je jediný
chraňme ho před soupeři
je to na ostří nože


Jó když to jde tak to jde
ale ochrana není ještě vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

Číslo třicet dobře chápe
jak se stát vítězem
Kdo je blbý ať si šlape
chytrý ten se veze

Schovaný za zády
těch co má před sebou
s nikým se nebratří
vítr mu nevadí
ruce ho nezebou
kdo šetří má za tři

Jó když to jde tak to jde
ale chytrá hlava taky není vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

Kilometr sto dvacet pět
blíží se prémie
jeden už se ze sedla zved
a Sláva ať žije!

Malý cíl taky cíl
vždyť nejde o život
jedeme pro radost
svůj úkol vyplnil
prémie jeden bod
a to je taky dost

Jó když to jde tak to jde
ale prémie nejsou ještě vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

V bráně borců první borci
jdou loket na loket
oba favoriti horcí
to bude divoké

Stadión povstává
poslední zatáčka
a oba končí v pádu
jó někdy vyhrává
kdo se moc nemačká
ten kdo je třetí vzadu

Jó když to jde tak to jde
ale vítězství taky není vše
jó když to jde tak to jde
a když to nejde tak se musí jet
a všecko časem přejde

Kappale on ladattavissa ilmaiseksi muusikon kotisivuilla: http://www.nohavica.cz/praha2006/prazska_palena.htm

Kappale numero 18.

/ Jussi-Pekka

Paavo Haavikko in Memoriam

Suomalaisen kirjallisuuden ehkäpä viimeinen modernisti on kuollut. Rauha hänen sielulleen.

Haavikosta on kirjoitettu ja sanottu paljon. Hänestä tullaan vielä kirjoittamaan lisää, epäilemättä, mutta se, ken uskaltaa astua esiin ja kirjoittaa auki hänen mittavan elämäntyönsä, tarvitsee paljon avarakatseisuutta, ymmärrystä, malttia, näköaloja. Onnea matkaan.

Haavikko oli monipuolisempi kirjoittaja kuin osaamme arvatakaan. Hän oli sanan merkityksen taitaja. Sana, jonka hän kirjoitti oli aina täynnä energiaa, täynnä tarkoitusta, voimaa.

Koska Haavikko hallitsi nerokkaasti sanan merkityksen sen puhtaudessaan, ovat monet hänen otsikoinneistaan niin vahvoja, että lukiessa tulee lähes itku. Eräs nerokkaimmista on vuonna 1966 julkaistu kokoelma, Puut, kaikki heidän vihreytensä. Kukaan, ei kukaan pysty samaan Haavikko. Jo pelkkä kokoelma nimi on niin ylivertainen, ettei toista saata.

Laskea milloin enemmän kauneutta liittyy ja paljompi raha
ja laskea milloin kuu on pyöreä, tai hiukan ohitse

Nobeliadit käynnissä jälleen

Kun on poissa töistä, siis vapaalla, niin jää aikaa tehdä kaikenmoisia pieniä asioita, kuten lukea Pohjois-Tallinnan Sanomia rauhassa aamukahvin äärellä, käydä kaupungilla lounaalla, siivota, tiskata, luututa lattiat, tampata matot, sulattaa pakastin, rassata polkupyörää jne. Tämä kaikki on suositeltavaa ja rentouttavaa puuhaa.

Pyykkikoneen linkousohjelman loppumisen odottelun lomassa aikaa jäi selailla myös eräitä verkkokirjakauppoja, joista tekee toisinaan mainioita täsmälöytöjä ja huomattavasti halvemmalla kuin perinteisissä liikkeissä.

Tiedän, tiedetään - moralisoikaa vaan, mutta käytän näitä verkkokauppoja täsmäostosten suorittamiseen. Kirjakaupossa ja antikvariaateissa luuhuaminen, nuuskiminen, aistiminen on jotain muuta. Se on ylevämpää kuin kirjan ostaminen hiiren korvaa painamalla, mutta joskus periaatteilleen pitää antaa periksi. Kuten tänään.

Oikeastaan muistin koko asian tänään aamulla lukiessani Päivälehteä. Jokavuotiset nobeliadit ja niihin liittyvä vedonlyönti oli nyhkähtänyt liikenteeseen. Yksi kirjallisuuden nimi jäi pyörimään mielessäni ja se kuuluu triesteläiselle Claudio Magrikselle, josta povataan seuraavaa kirjallisuuden nobelistia.

Claudio Magris

Magrikselle nobelin kirjallisuuden palkinnon hyvin mielelläni suonkin. Hän kuuluu samaan ylhäiseen eurooppalaisen kulttuurihistorian ja elämänmuodon havannoitsijoiden sarjaan kuin vaikkapa W.G. Sebald ja Thomas Bernhard. Magriksen Mikrokosmoksia teki minuun aikoinaan suorastaan lähtemättömän vaikutuksen, mutta Tonava oli lähes uskonnollinen kokemus sen lukijalleen.

Koska en ole kirjallisuuden kriitikko, analyytikko, kirjallisuustieteilijä tai edes pseudo-sellainen, en edes pyri jäsentelemään yksityiskohtaisesti, mitä kaikkia kerroksia Magriksen (vai Magrisin?) teoksissa on, vaan kiinnitän ajatukseni yhteen suureen ja nerokkaaseen ominaisuuteen. Kuten Sebald, Magriskin kirjoittaa menneisyyden ja nykyisyyden yhteensulautumisista, niistä hetkistä jolloin ihminen kokee olevansa yhtä paikan hengen (ehkä paikan metahistorian) kanssa. Toistetaan, hän siis kirjoittaa niistä hetkistä kun olemme yhtä, paikassa (pikemminkin hetkessä) jossa menneisyys, minä ja nykyisyys rekonstruoidumme osaksi yhteisöllistä muistia.

Magris saa minut osaksi fruililaista mikrokosmostaan ja vielä enemmän hän liittää minut ja olemassaoloni osaksi erästä eurooppalaista jokea, sen historiaa, osaksi sen menneisyyttä. Magris saa minut tuntemaan osaksi kertomusta.

Verkkokirjakauposta puheenollen. Tulevaa nobelistia saa halvalla tilaamalla sitä esmes BookPlus-verkkokirjakaupasta. Alle kympillä lähtee sekä Mikrokosmoksia että Tonava. Aikasi on nyt.

/ Jussi-Pekka

Serenity Now

Malttia tosiaan juu.

Menemättä yksityiskohtiin, edellinen työviikko oli kaiken kaikkiaan painajaismainen, mutta onneksi sain lopultakin ottaa pari päivää vapaata ja jäädä vielä keskiviikkoaamuun kotiin lepuuttamaan rakasta kupoliani. Liioittelematta, se on/oli tarpeen, uskokaa poies.

Ajattelin mielessäni, että hyvinnukutun perjantaiyön jälkeen menen ihailemaan Lepsämän absolutisteja ja kierähdän Lentokentän kautta Itä-Helsinkiin ja takaisin porvarilliseen Etu-Töölöön - näin teinkin, mutta syyssää antoi tuta ja kaatuilin saaten liukastamilla lehdillä neljästi, ennen kuin opin hiljentämään ajovauhtiani AJOISSA ennen alamäkiä ja niiden notkoissa olevia risteyksiä. Muistona näistä kompuroinneista on kaksi mustansinervään lonkanpäätä ja ulkoreittä.

Tänään, ajattelin, että lähdenpä mukavalle stressinpoistomatkalle Suomenruotsiin ja palaan onnellisena ynnä rentoutuneena matkailijana takaisin porvarilliseen Etu-Töölöön. Ja pah! Mitä vielä, sillä Sipoon rajaa en saanut ylitettyä, vaan kaksikymmentä metriä ennen tulevaa Helsinkiä (epäilemättä Tassarna bort från Sibbo -liikkeen aiheuttamana) koin koko kesän ensimmäisen rengasrikon, mikä se sinänsä oli jo aikakin - saisinpahan harjoitella sisäkumin paikkausta ja käyttää ihan oikeasti rengasrautoja jne jne.

No, sipoolaisetpahan olivat varmaan päättäneet yhdessä tuumin kerätä koko katoavan yhdyskunnan kaikki pienet ja terävät kvartsikiven sirut ja siroitella ne kulkemalleni kevyen liikenteen väylälle, sillä löysin yhteensä neljä sisärenkaan puhkaissutta kivenpoikasta.

Teknisesti sisärenkaan paikkaus meni sujuvasti, kiitos lukuisien mielikuvaharjoitusten ja YouTube-videoiden, mutta tuossa tuulessa sen reiän paikantaminen ilman vettä oli hieman haastavaa. Paikattuani kaikki löytämäni neljä reikää, olin aikeissani penetroitua Sipooseen, mutta kolme metriä myöhemmin takatassu oli taas lurppana, jotenka ei muuta kuin työkalut repusta esiin ja pyörä ympäri, takarenkaan pikalukko irti, rengas irti, sisäkumi irti ja vuotoa etsimään.

Aikansa ja toimenpiteen useasti toistettuaan, merkittäviä tuloksia saavuttamatta, allekirjoittanut humanisti poltti savukkeen, vaihtoi pyöräilykengät lenkkareihin ja talutti pyöränsä Mellunmäen metroasemalle päästäkseen kotiinsa, porvarilliseen Etu-Töölöön.

Tämän huonon kirjoituksen ja renkaidenpuhkeamisen opetus oli, että pitää ja kannattaa olla huolellinen. Pitää malttaa, pitää tutkia ennen kuin alkaa hutkia. Tällaisiin pieniin vastoinkäymisiin pyöräilyn suloisessa maailmassa pitää suhtautua sillä tyyneydellä, miten vanhassa kunnon Seinfeldissa olisi suhtauduttu:

Serenity NOW!

- Jussi-Pekka

ps. huomenna, vapaapäivänäni. Aion valloittaa Sipoon uudelleen ja...