Meidän Inter Turku

Ratkaiseva ottelu tänään ja mestaruuden avaimet Inter Turun käsissä – olleet jo pitkään, itse asiassa koko kauden ajan. Kun katsoo taivaalle ja kalenteriin, niin näitä pelejä ei pitäisi tähän vuodenaikaan pelata lainkaan – kenttä lainehtii vettä tukkoisten salaojaputkien vuoksi. Tosin, tällä sateen määrällä mikään kenttä ei taida imeä näitä millilitroja sisäänsä.
Voitto tämän päivän vastustajasta, Pietarsaaren Jarosta tarvitaan, sillä espoolaiset puhaltelevat pisteen päässä takanamme ja ovat hekin vielä mestaruuden syrjässä kiinni. Tätä on odotettu ja vatvottu. Inter Turku on pelannut aivan huikean kauden, esittäen maan parasta seurajalkapalloa pitkiin aikoihin – eniten tehtyjä maaleja, vähiten päästettyjä maaleja ja vähiten tappioita. En ala analysoimaan, mikä Interin pelissä on hienoa ja miksi siitä on tullut mestariehdokas, sen saavat muut tehdä. Tämä on pikemminkin uskontunnustuksellinen blogimerkintä.

Miksi Inter Turku?

Ah, anti-tepsiläisyyttä. Se, että kannatan Inter Turkua on osittain TPS:n vika. Tai pikemminkin, se on sen vika, mitä TPS minulle edustaa. Sudeettiturkulaisena en voinut samaistua Palloseuraan, joka näyttäytyi minulle pöyhkeänä, ylimielisenä ja luotaantyöntävältä seuralta, niin jalkapallossa kuin jääkiekossakin. En voisi tehdä itselleni mitään niin julmaa kuin kannattaa seuraa, jonka perustaa identiteettinsä ummehtuneeseen aitoturkulaisuuteen.

Sen sijaan Inter Turku otti maaltamuuttaneet huomaansa. Kun TPS on kliininen ja siisti, on Inter Turku enemmän robusti. Kun TPS on Mattia ja Teppoa feat. Ressu Redford, niin Inter Turku on särökitaraa, hevimusiikkia, äänivalleja. TPS on likaantunutta oman pesän sotkentaa, kokoomuslaisuutta, ahneutta, kunnalispoliittista kähmintää, rahapeliä ja uusliberalismia. TPS yrittää olla shamppanjaa, mutta se on vain huonoa kotimaista kuohuviiniä. Inter on punaviiniä ja huonoa sellaista. TPS on kuin Reijo Mäen dekkarit – kun lukee yhden, on lukenut kaikki. Väritön, paitsi pyrkyriydessään. Inter Turku on sen sijaan boheemirunoutta. Kun Tepsukassa pitää osata käyttäytyä kuten kunnon porvarin kuuluukin, saa Inter Turun kannataja olla mitä haluaa. TPS on kärsimätön sijoittaja, joka odottaa vain rahastuksen mahdollisuutta, kun taas Inter on jo vuosia rakentanut toimintansa pitkäjänteiselle työlle, jonka hedelmiä saamme tänään Veritaksella nauttia. Tepsiläiset flaneeraavat merkkipuvuissa ja suituissa hiuksissaan toimistoissaan, kun taas Interistit ovat enemminkin tavallista rasvasta – joskaan duunariseuraksi Interiä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa. Kun TPS nojaa perinteisiinsä ja perustelee olemassa oloaan menneisyydellään, on Inter Turku eteenpäin katsova seura. Oikein sanoin, TPS:aan liittyy kaikki se ruma, mikä siinä kaupungissa nostaa päätänsä. TPS on Turun tauti.

Inter Turun huomaan siirryin varmaan vain osittain edellämainituista syistä, mutta kimmokkeita tuli 2000-luvun alkupuolella muualtakin. Niitä olivat mm. Veritaksen rakentaminen, joka sai minutkin saapumaan stadionille katsomaan U17-kisoja kesällä 2003. Tuona kesänä stadionilla vieraili tulevia huippupelaajia ja ilmatkin taisivat olla perin suosiollisia. Yksi tärkeä syy on myös jalkapallon hovikelpoisuus humanistipiireissä – urheilu, vakava tieteentekeminen ja kirjafriikkiys ei enää niinä vuosina sulkenut toisiaan pois. Jos oli humanisti ja puhui fenomenologiasta, nyt sai katsoa myös jalkapalloa ja puhua pelin hienouksista, vertailla La Ligaa ja Valioliigaa keskenään, pelata Subbutiota ja Fantasy Premierleagueta – sen mitä nyt niistä ymmärtääkään.

Yksi innoituksen lähde on ylitse muiden. Kantapaikkani omistaja on entinen Interin juniorivalmentaja ja nykyinen sponsori ja kantapaikkaani on kerääntynyt sopiva leegio ihmisiä samoista taustoista – humanisteja, ei-turkulaisia ja Inter Turun kannattajia. Teppo Toivasen jakamilla vapaalipuilla on viimeisten vuosien aikana käyty katsomassa peli jos toinenkin. Tulonsiiirto on kulkenut siten, että Teppo sponsoroidessaan Inter Turkua saa tietyn määränä vapaalippuja per peli. Minä, ostamalla olutta Proffan Kellarista sponsoroin Teppoa sponsoroimaan ja saan siitä palkkioksi vapaalippua. Ilmaisia, hyvät ystävät, ne liput eivät suinkaan ole. Tätä tulonsiirtoa on harrastettu pitkään ja liiankin hartaasti, mutta nyt on palkinnon lunastamisen aika.

Kirjoitin tätä blogi-entryä junassa ja lähetän sen nyt vajaata kaksi tuntia ennen pelin alkua Proffan Kellarista. Seurassani on minulle rakkaita (lähinnä) ei-turkulaisia humanistiystäviäni ja olemme lähdössä pian katsomaan mestaruuden ratkaisevaa ottelua, Inter Turku – Jaro. Paremmin sunnuntai-iltapäivää ei juuri voisikaan viettää kuin Meidän Inter Turun seurassa.