Kirjoista ja niiden suhteista

Muutto on nyt tehty - kiitos avuksi olleille suuresti. Kuten paikalla olleet tietävät, kirjat muodostavat keskeisen osan omaisuudestamme, joskin kirjojen omistaminen on aina enemmän henkistä kuin materiaalista sorttia.

Kirjat ja niiden suhteet saavat outoja järjestyksiä kun ne puretaan muuttolaatikoista ja sijoitetaan nopeasti hyllyihin, ajattelematta niiden oikeaa järjestystä kiireen keskellä. Tällöin kirjat asettuvat outoihin, järjenvastaisiin, mutta mielenkiintoisiin suhteisiin toisiinsa nähden.

Onkin itse asiassa erittäin hauskaa katsella kirjahyllyään ja nauraa, millaisia kirjoja sitä on oikein poiminut elämänsä varrelta mukaansa. Vierekkäin olevat Bernsteinin Sosialismin edellytykset, Ernest Hemingwayn The Garden of Eden, kaksin kappalein kirjahyllyä komistavat oppaat Turun yliopiston ulkomaalaisille vaihto-opiskelelijoille, Matti Peltosen Mikrohistoriasta ja Schillerin Kabale und Liebe saavat hymyni nykien ylöspäin.

Edellisestä vielä jokin ammatinvalintapsykologi tai kolmen pennin konsultti selviäisi, mutta mitä sanotte seuraavasta: Mika Kallioisen väitöskirja Kauppias, Kaupunki, Kruunu, Linn Ullmanin Ennen unta ja Hannele Koivuniemen Hiljainen tieto ovat sulassa sovussa makuuhuoneemme kirjahyllyssä. Olohuoneessa sen sijaan Tove Janssonin Muumipapan urotyöt nojaa kauniisti Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian kolmanteen osaan, niiden yläpuolella A. Salmen pro gradu -tutkielma, vieressään Sylvia Plathin runokokoelma, Etnokasviskeittokirja sekä Valittujen Palojen Suuri Maailmantieto... ...kas tuossahan se jo etsimäni Urbanin novellikokoelma onkin, ja siinä ihan heti seuraavina Kotien rukouskirja, Voltairen Candide, Sudoku. Numeroristikot I ja Sebaldin The Rings of Saturn.

Onpa näitä tosiaan kertynyt aika lailla. Jännä leikki tällainen kirjojen epämääräisen järjestyksen tarkkailu, pitäisiköhän uskaltaa sanoa Ainolle, että jätetään ne tälleen, paikallensa.

Ja tässä eivät näy ne minun tsekinkieliset Sinuhet, joita lienee ainakin kaksin kappalein, jossain

Tämän innoittamana taidan julkaista arvion täällä Viikon Turhasta Kirjasta, kirjasta, josta en ymmärrä miksi se meillä on. Katsotaan, kunhan selviän tuosta yleisen kielitieteen tentistä ensin.

Terveisin,
Jussi-Pekka

ps. Memmu! Se meidän kesällä etsimämme Tolstoin Sota ja Rauha oli hyllyssä. Näin sen kun pakkasin kirjoja Turussa - tosin nyt se ei taaskaan tartu silmiini.

Kesälukemista

Lukulamppu panutuu ensimmäistä kertaa historiassaan kirjallisuuteen, tarkemmin muotoiltuna kesälukemistoon.

Asia tuli mieleeni eilen illalla, jolloin saavuin tänne maalle, Ainon vanhempien kesäpaikkaan – olin unohtanut oman lukemistoni kotiin Turkuun ja minun oli aloitettava kesäasunnon kirjahyllyjen penkominen siinä toivossa, että sieltä tulisi vastaan jotain mielenkiintoista lukemista.

Kesä ja lukeminen on muodostunut oudoksi käsitteeksi. Miten niin juuri erityisesti KESÄLLÄ pitää lukea ja heittäytyä kirjojen maailmaan - ikään kuin se kesäkirja olisi jokin autuaaksi tekevä ihme. Luulenpa vain, että kesälukemiston puffaaminen on pikemminkin kirjakaupanalan juonia. Ja koska ihmisillä on jostain syystä on aikaa enemmän kesäisin, niin heidän mielestään voi lukea jotain kevyempää ja sen sellaista hömppää. Mihin se hömpän pakkosyöttäminen perustuu, sitä en tiedä, mutta järjetöntä se on.

En yhdy ajatukseen kevyestä kesälukemistosta, joka sisältäisi esim. siroja Mäen dekkareita tai Snellmanin rakkausnovelleja, sitä sen sellaista kevyttä ja ylentävää lukemista. Asia kesälukemiston suhteen on mielestäni juuri päinvastoin. Koska aikaa, tai ainakin valoa, on enemmän, tuo ylimääräinen ja lahjana meille annettu aika tulisi käyttää mitä parhaimmin hyödyksi. Ja koska kauniin suven hukkaaminen kaikenmaailman roskakirjallisuuteen on typerää ja ajattelematonta, niin kesällä tulisi kiinnittää voimansa ja tahtonsa maailmankirjallisuuden klassikoihin. Olen puolivakaasti sitä mieltä, että kesällä tulisi lukea vain ja ainoastaan yksi kirja, joka olisi niin mahdoton, ettei keskinkertaisen turkulaisen keskinkertaiselle dekkareille jäisi enää aikaa. Mieleeni tulee välittömästi kolmen ylittämättömän kirjan lista, joista suosittelen teitä valitsemaan vapaasti kesäkirjanne ja kuluttamaan jäljellä olevat suven hetket niiden parissa – se on laatuaikaa.

Volter Kilpi: Alastalon salissa

Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Ivan Gontšarov: Oblomov

Hieman katumusta. Koska ”appivanhempien” kesäasunnon kirjahyllyistä ei löytynyt kuin alkukielinen Mirrivainaa, joten jouduin skippaamaan sen toistaiseksi kesälukemistostani. Gorkiakaan ei ollut kuin venäjäksi, joten piti soveltaa. Orhan Pamukin Valkoiselle Linnalle annan vielä 10 sivua aikaa muuttua paremmaksi ja jos näin ei tapahdu, siirryin Venäläiskirjallisuuden klassikoihin, siihen vuosientakaiseen WSOY:n kokoelmaan, jota koskaan en tullut lukeneeksi siltä istumalta – tosin suurin osa kertomuksista on vanhoja tuttuja, joten aika selailuksi taitaa mennä. Viimeinen viikonlopun oljenkorteni on Vasili Šukšinin Nuoren Vaganovin kärsimykset, josta minulla ei ole muuta ennakkotietoa kuin anopintekeleen laatutakuu ja erään blogin puoluee(to)n ylistys.

Uhosta huolimatta loputon kustavilainen piipunvalinta, Bezuhovin tapa tarkastella ihmistä ja Oblomovin toimettomuuden taito jäävät ainakin toistaiseksi minulta väliin, mutta suosittelen niitä kaikkia luettavaksi niiden kurjien kesädekkareiden sijaan, sillä aikansa voi todellakin kuluttaa paremmin kuin Leena Lehtolaisen kirjojen kanssa.

Hyvää kesää,

j.