Viikon turhan kirjan arvostelu: Pääministerin morsian

Taannoin muuton yhteydessä huomasin, että meille kotiin on kertynyt paljon eriskummallisia kirjoja, joiden kustantaja pitäisi kaiketi saattaa tuomiolle pahemman luokan ympäristörikoksesta, metsien hakkuista huonoa tarkoitusta varten. Ajatus on siis sama kuin se, että joku luomu-/reilun kaupan viljelijä omin pienin käsin kerää sen pavun pensaasta, laittaa koriinsa, säkittää pavut, lähettää ne toiselle puolen maailmaa, jossa sen ostaa eteläpohjalainen emäntä ja keittää laihat kahvit. Rikollista toimintaa kumpainenkin.

Lähes tästä tuli ajatus lukea ja hieman jokin hyllystä löydetty kirja, jonka omistaminen saisi itseni tuntemaan rikolliselta.

Maanantai, 8. lokakuuta

Ensimmäisenä lukukokemuksena tarjoilen viime aikoina mediajulkisuuttakin tavoittaneen Susan Kurosen Pääministerin morsiamen. Kirjan on julkaissut Etukeno-niminen kustantamo vuonna 2007. Käsissäni on pehmeäkantinen pokkariversio. Toivottavasti kovakantisia ei ole lainkaan. Kanteen kustantaja on painanut kuva hymyilevästä pariskunnasta, Matti Vanhasesta ja Susan Kurosesta. Takakannesta selviää, että kuva on otettu 15. syyskuuta 2006. Kirjan ulkoasu on Jussi Vuoren luoma ja sen hallitsevin elementti yhteiskuvan lisäksi on koko kirjan kannet ylittävä vaaleanpunainen vaakaraita. Takakannessa, kustantajan esittelytekstissä lukija haastetaan pohdiskelemaan kahta erilaista maailmaa, jossa työmyyrä kohtaa luonnonlapsen, työmyyrä ja luonnonlapsi kohtaavat uusperheen haasteet sekä rankemmin kuin muut suomalaiset ja media pörrää ympärillä. Lisäksi, kustantaja tarjoilee lukijalle retorisen kysymyksen: kuinka jäyhänn suomalaismiehen pitäisi kohdella kumppaniaan? Odotan saavani antaa tuolle kysymykselle tietoteoreettisen vastauksen luettuani kirjan.

Kustantajan alkusanojen otsikkona on Vuosisadan rakkaustarina? Anteeksi, mutta en ole kovin kummoinen kirjallisuustieteilijä, en siis lainkaan sitä, mutta toivon ettei kyseessä olisi intertekstuaalinen viittaus Märta Tikkasen runokokoelmaan, joka on edelleen eräs rankimmista kertomuksista suomalaisessa kirjallisuudessa. En tosin siihen usko, sillä tietääkseni kirjassa esiintyvä hahmo, nurmijärveläinen Matti, on absolutisti, mutta jospa sentään väkivaltainen? No, leikki sikseen, koska tästähän ei saa kirjoittaa eikä puhua. Kustantaja sen sijaan kuvailee kirjailijaansa sympaattiseksi ja lahjakkaaksi naiseksi, jolla ei ole omaa pyrkyryyttä julkisuuteen, vaan pikemminkin ihmisenä, joka silloin tällöin haluaisi viettää päivän prinsessana. Kustantajan mukaan kirja koostuu Kurosen tarinasta,nauhoituksista puretuista mediatapahtumien kommentoinnista ja kustantajan jälkisanoista. Se on kertova yhden parisuhteen tarinan naisen näkökulmasta, mutta toisaalta myös yhteiskunnasta, politikon paineista ja tiedotusvälineiden vallasta. Lupaavaa, erittäin lupaavaa. Kustantaja tähdentää vielä alkusanojen lopuksi, että kirjan saama megajulkisuus on ilmiö, jota jokaisen kannattaa pohtia. Kiitos, siispä toimeen!

Kirjan muodostavat kolme isoa kokonaisuutta: Suhde, Media, Jälkisanat ja nämä pääluvut jakaantuvat yhteensä 47 alalukuun. Ensimmäinen ja toinen pääluku ovat lähes yhtä laajat, kun taas Jälkisanat ovat vain noin kymmenen sivun mittainen. Numeroituja sivuja 164 ja teoksen UDK-luokitus on 99.1. Leipätekstin fontti on riittävän suuri myös näkövammaisille.

Nyt aloitamme. Olen jo sivulla 15, eli Lukijalle–osuudessa, jotenka on hienoa huomata että olen jo taapertanut kymmenesosan kirjaa tähän mennessä. Lukijalle on ajatuksia herättävä, sillä Kuronen haastaa lukijan kysymään, miksi hän on ostanut kirjan. Kuronen päästää meidät piinasta ja sanoo lukijan ostaneen kirjan uteliaisuuttaan, ei siksi että hän olisi kuuluista kirjailija, vaan koska se kertoo hänen ja pääministerin suhteesta. Niin, eipä taida itse Kuronenkaan kuinka väärässä tässä kohdin on. Saimme Ainon kanssa kirjan läksiäislahjaksi (tämän vuoksi jo entisiltä) ystäviltämme muutettuamme Turusta Helsinkiin puolistentoista viikkoa sitten. Ja heidän motiivejaan tämän kirjanostamiseksi ei edes Jumala osaa kertoa, sillä omistuskirjoitusten joukossa seisoo kovin monen agnostikon puumerkit. Kai ne kiustatakseen tämän meille hankkivat, mutta minä olen elinkumppanini kanssa syyntakeeton!

Muuta Kuronen ei oikein tohdi johdannossaan kertoa, muuta kuin sen, ettei kysessä ole sepitetty tarina, koska kaikki se mistä hän kirjoittaa, tapahtui. Ehkäpä käsittelyluvut kertovat enemmän kuin niukahko johdanto – otan mukavan asennon nojatuolissa ja uppoduin lukukokemuksen pariin.

10 minuuttia myöhemmin…

3 päivää myöhemmin…

Ei pysty, liian hapokasta. Pääsin puoleen väliin teosta ja kirja on monesta syystä aivan käsittämätöntä kuraa, mutta myös paljastaa - yhdestä näkökulmasta - miksi pääministeri Matti Vanhanen on oikeasti aika onneton tapaus.

TUOMIO: Jää hyllyyn ( ) / Palautetaan lahjoittajalle ( X ) / Roviolle ( )

/j.

Kirjoista ja niiden suhteista

Muutto on nyt tehty - kiitos avuksi olleille suuresti. Kuten paikalla olleet tietävät, kirjat muodostavat keskeisen osan omaisuudestamme, joskin kirjojen omistaminen on aina enemmän henkistä kuin materiaalista sorttia.

Kirjat ja niiden suhteet saavat outoja järjestyksiä kun ne puretaan muuttolaatikoista ja sijoitetaan nopeasti hyllyihin, ajattelematta niiden oikeaa järjestystä kiireen keskellä. Tällöin kirjat asettuvat outoihin, järjenvastaisiin, mutta mielenkiintoisiin suhteisiin toisiinsa nähden.

Onkin itse asiassa erittäin hauskaa katsella kirjahyllyään ja nauraa, millaisia kirjoja sitä on oikein poiminut elämänsä varrelta mukaansa. Vierekkäin olevat Bernsteinin Sosialismin edellytykset, Ernest Hemingwayn The Garden of Eden, kaksin kappalein kirjahyllyä komistavat oppaat Turun yliopiston ulkomaalaisille vaihto-opiskelelijoille, Matti Peltosen Mikrohistoriasta ja Schillerin Kabale und Liebe saavat hymyni nykien ylöspäin.

Edellisestä vielä jokin ammatinvalintapsykologi tai kolmen pennin konsultti selviäisi, mutta mitä sanotte seuraavasta: Mika Kallioisen väitöskirja Kauppias, Kaupunki, Kruunu, Linn Ullmanin Ennen unta ja Hannele Koivuniemen Hiljainen tieto ovat sulassa sovussa makuuhuoneemme kirjahyllyssä. Olohuoneessa sen sijaan Tove Janssonin Muumipapan urotyöt nojaa kauniisti Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian kolmanteen osaan, niiden yläpuolella A. Salmen pro gradu -tutkielma, vieressään Sylvia Plathin runokokoelma, Etnokasviskeittokirja sekä Valittujen Palojen Suuri Maailmantieto... ...kas tuossahan se jo etsimäni Urbanin novellikokoelma onkin, ja siinä ihan heti seuraavina Kotien rukouskirja, Voltairen Candide, Sudoku. Numeroristikot I ja Sebaldin The Rings of Saturn.

Onpa näitä tosiaan kertynyt aika lailla. Jännä leikki tällainen kirjojen epämääräisen järjestyksen tarkkailu, pitäisiköhän uskaltaa sanoa Ainolle, että jätetään ne tälleen, paikallensa.

Ja tässä eivät näy ne minun tsekinkieliset Sinuhet, joita lienee ainakin kaksin kappalein, jossain

Tämän innoittamana taidan julkaista arvion täällä Viikon Turhasta Kirjasta, kirjasta, josta en ymmärrä miksi se meillä on. Katsotaan, kunhan selviän tuosta yleisen kielitieteen tentistä ensin.

Terveisin,
Jussi-Pekka

ps. Memmu! Se meidän kesällä etsimämme Tolstoin Sota ja Rauha oli hyllyssä. Näin sen kun pakkasin kirjoja Turussa - tosin nyt se ei taaskaan tartu silmiini.

Helsinkiin, Helsinkiin

Aika alkaa olla täysi. Huomenna, pyhän Venceslauksen kuolin- ja Ainon syntymäpäivänä, tavaramme siirtyvät reipaskokoiseen pakettiautoon odottamaan muuttokuorman lauantaiaamuista matkaa kohti itää. Johan sitä reippaat kymmenen vuotta tuli siellä oltua, joten lienee jo parempi vaihtaakin maisemaa. Sinne menivät nuoruusvuosien tähtihetket, mutta muistot jäävät. Tällä hetkellä oikeastaan harmittaa vain se, etten jaksa olla asian suhteen yhtään tämän pateettisempi.

Aito idiotia

on sekä lempipalindormini, että ainoa pätevä määritelmä kuvaamaan Tšekin tasavallan presidentin, Václav Klausin, toiminta ja ajattelua.

Tänä aamuna meinasi oikeatsi luomukahvi polttaa kurkussa kun vilkaisin tšekkiläisen sanomalehden verkkosivuja. Siellähän se sama kaveri pällisteli taas, nyt tukemassa yhdysvaltalaisen vapaakirkon kampanjaa Al Gorea ja ilmastonmuutoksesta puhuvia vastaan.

Klaus on muuten sama se kaveri, joka julkaisi taannoin kirjan ”Sininen, ei koskaan vihreä planeetta”, jossa hän käyttäen valikoitua tutkimustietoa huomautti, ettei keskilämpötila ole noussut Tšekissä viimeiseen sataan vuoteen. Tosin, meteorologit ja Ilmatieteenlaitos huomauttivat, että Klaus oli jättänyt muutamien mittausasemien tulokset pois kirjastaan. Samoin hän on onnistunut syöttämään tšekeille sellaista pajunköyttä, että environmentalismi ja ekologismi ovat kommunismiin verrattavia uskonnollisia liikkeitä, jotka rajoittavat yksilön perusoikeuksia ja harjoittavat toiminnallaan itse asiassa terrorismia.

Ja pahintahan on, että ihmiset vielä menevät uskomaan, mitä tuo aasi päästää suustaan. Vaikutuksia Klausin vainoharhaisesta suhtautumisesta mihin tahansa ympäristönsuojeluun tai hieman siihen liittyväänkin, on jo nähtävissä. Taannoin maaliskuussa vierailin kaverini luona Hradec Královessa ja tapasin siellä hänen 17-vuotiaan serkun. Kun pikku-Tomáš kertoi näkemyksiään environmentalismin yksilönvapauden (ja kuluttamisen) tukahduttavasta massahysteriasta, jota he olivat käsitelleet maantiedon tunnilla, paloi kahvi kurkussa silloinkin.

Kirjan julkaisemisen aikohin en jaksanut paneutua Klausin aitoon idiotiaan yksityiskohtaisemmin, mutta nyt syytä olisi, sillä nehän saattavat valita hänet seuraavallekin kaudelle. Idiootit!

Säälittävää propagoivien yhdysvaltalaisten kannalta on se, ettei Václav Klausia voi kukaan tervejärkinen ihminen ottaa vakavasti.

j.

Ten year itch

Muistopäivä. On kulunut päivälleen kymmenen vuotta siitä kun muutin Kajaanista Turkuun. Reissu venähti hieman pitkäksi, mutta kuukauden kuluttua sekin lysti tai tuska loppuu, koska muutamme Helsinkiin - pysyvästi. Muuttopäivä on 29.syyskuuta.

Pitäisi kai jotenkin pystyä analysoimaan kuluneita vuosia, mutta minulle ei oikein ole suurta halua siihen juuri nyt. Mukaan mahtuu hieman parempia ja todella huonoja vuosia ja aikoja - niin kuin kymmenen vuoden ajanjaksolle voi hyvällä syyllä olettaakin sopivan. Kaduttaako? - Ei oikeastaan, mutta toisinaan hävettää vieläkin. Ei oikein iske, joten saakoon Haavio kuvailla hieman ajatuksiani kadoteuista nuoruusvuosistani runossaan:

Tuuli Airistolta

Puhalla, vilpas merituuli,
yli Airiston,
lyö Kuuvannokan rantaan,
laine läikkyväinen!
Kuheraa, kyyhky, fanfaari;
taas kevät on,
suhise, tammi Ruissalon
kruunupäinen!

Ja muiston seppel puno, Muusa, lehvistä sen -
sen luona viipyi muinoin
poika onnellinen:
kevättuulen humun kuuli
yhä laakson lempeän,
kuuli kyyhkyn kujerruksen
läpi lehdon kiirivän.
Liity lauluun,
oi Nuoruus,
kevät kohta katoaa,
se kyyhky ei taida,
kauan kuhertaa,
kevät kohta katoaa

Lakin valkoisen hän painoi tiukkaan, ja niin
marssi onnellinen poika
Turun kaupunkiin:
soi Airiston tuuli,
purjeita reivattiin,
soi huilu ja laulu,
priki laski laituriin.

Liity lauluun,
oi Nuoruus,
kevättuuli taukoaa,
pian myrsky ja syksy
merta kurittaa,
kevät kohta katoaa.

Unikankareelle saapui poika viivähtäin
lakki valkoinen kourassa,
paljain päin.
Tuskin paljon hän tiesi,
paljon aavisti hän.
Vaskikellojen kuuli hän
kläppäävän.
Liity lauluun,
oi Nuoruus,
tuuli lehdet karistaa,
vaan ruskeaa terhoa
vaalii emo maa,
kevät kohta katoaa.

P. Mustapää

ps. Pitäisikö harkita sittenkin sitä Itä-Suomeen muuttamista uudelleen, sillä länsivenäläinen paikallislehti Helsingin Sanomat julkaisi Ulkomaat-osastonsa pääjuttunaan eilen edesmenneen Spencer-suvun edustajan muistoalttarin. HS.n Toimittajakoulu tulee todellakin tarpeeseen ja jos Aittokoski on vielä osaston esimiehenä, niin hänen palkanmaksajiensa tulisi muistuttaa lehdessä joskus olleesta uutisoinnista ja pyytää Hra "Avointa kirjettä" lopettamaan lehden bulvarisoinnin.

Hyvää viikonloppua.

j.

Nollalinja pitää

Nyt se on tehty. Join juuri elämäni ensimmäisen pullollisen Coca-Cola Zeroa. Olo on heti parempi, tunnen itseni laihemmalta ja paremminvoivalta sekä raitistuin. Muiksi hyviksi puoliksi tässä Zero-linjassani mainittakoon vaikutusvaltani räjähdysmainen kasvu lähes äärettömyyksiin.

Juoma an sich tosin maistuu aika paskalta. Tästä tosin ei saa sitten puhua!

j.

Uraani halkeaa

Jotenkin minulla on ollut sellainen tunne viime päivien aikana, että tästä puuhastelusta ei tule yhtään mitään - eikä vissiin olekaan tarkoitus tullakaan. Suomen kaikkien aikojen kehnoimman ministerin Sinikka Mönkäreen kuoleman suudelmalla siunaama projekti on ollut alusta pitäen ollut susi, joka kaikkien yhteisten etujen mukaisesti pitäisi lopettaa välittömästi.

Sen sijaan olisi aloitettava välittömästi miettimään, miten voisimme säästää energiaa. Siihenhän ei kukaan alun pitäenkään ottanut mitään kantaa.

j.