Vihdoinkin, jokunen kuva

Olen pahoillani. Tässä kaikessa on kestänyt aivan liian pitkään, enkä ole laiskuuttani saanut kuvan kuvaa esille. Nyt yritettiin taas ja jotain tuli. Valitettavasti paljoa kuvamateriaalia, itse asiassa häpeällisen niukasti, ei kerääntynyt. Pari videopätkää digikameralla ja se kuuluisa Kaveri-kuva.

Munawar ja Umesh - paikalliset kontaktini

Liikennettä Hyderabadissa - joskus jossain ruuhkassa

English willow weeping

Paikallinen zamboni puhdistaa kentän

Loppuviimeistely takaa kierresyötön tasalaatuisuuden

Punapää


Birla Mandir

Hieman Hyderabadia

Hussain Sagar -järvi


Ja se kuuluisa Kaveri. Valitettavasti valmistajan logo ei näy, mutta kyseisen vessapaperirullatelineen, jonka löysin yhteistyökumppanin miesten vessassta oli valmistanut firma nimeltään Kaveri. Kas, sepäs sattui ja upposi!

Sitten vielä parisen linkkiä eräisiin kuvaamiini viideopätkiin. Valitettavasti muassa oli vain digitaalinen valokuvauskoje, joten kuvan laatu on hieman kyseenalainen. Ja sisällössäkin olisi paranatamisen varaa. No, tulipahan otettua:

Liikennettä
Krikettiä

Eipä ollut paljoa, mutta jotain.

Seuraavaksi menen työmatkalle Ruotsiin - mitähän jännää Tukholmasta löytyy - en oikein meinaa housuissani pysyä!

/ Jipsukka

Kotona. Sohvalla.

Kotona. Lauantainen iltapäivä alkaa kääntyä iltaan. Matkalaukkua on purettu, kiireellisimmät pyykit pesty ja pikaruokaa haettu. Huomenissa jo työpäivä.

Paluumatka koitui aika rankaksi näin perästä päin katsottuna. Kuittasin itseni eilen puolilta päivin lafkasta ulos (4,5 tunnin yöunien jälkeen) ja sittemmin olen nukkunut ehkä noin kolme tuntia välillä Hyderabad-Frankfurt.

Eilinen päivä oli kuitenkin mielenkiintoinen. Toinen vapaapäiväni Intiassa. Munawarin appiukolle oli tullut sairauskohtaus, joten menen yhteistyökumppanin toimistolle odottelemaan logistiikka-asioista vastaavaa Amania, joka on alkujaan Kasmirista, sittemmin Punjabista, mutta pitää itseään Hyderabadi-sikhinä. Hieno mies.

Menimme ensiksi syömään punjabilaiseen ravintolaan, jonka Aman tiesi ja söimme punjabilaisia herkkuja sen minkä maha sieti. Varsinkin Aman, jolla on pelisilmää näille asioille, pöllyytti keittiötä firman rahoilla mennen tullen ja antoi oman mielipiteensä kuulua ruuan laadusta - olihan sentään punjabilaisen ruuan teemaviikonloppu, mutta jos joku asia ei mene ohjaillulla tavalla, niin se ei mene. Logistiikka-wizardille luontainen lähestymistapa. Aman sanoi ruokaillessaan, etteivät hindut osaa mitään oikeaan Hyderabadi biryania tehdäkään, vaan kun tulen ensi kerralla, niin etsisimme pari sellaista paikkaa, mistä saa muslimien tekemään biryania, joka on niin mausteista, että se kaataa kenen tahansa keskivertomausteikkaan hindin yöunille sapuskan jälkeen. Se hullu ehdotti minulle sitä, vaikka olin juuri kolme päivää valittanut ruuansulatusvaivoista. Aman tyynnytteli minua ja sanoi lohduttavasti, että "pahimmasta on parasta aloittaa". Ensi kerralla sitten, mutta ihan varmasti!

Oli todella kuuma päivä - noin +35 astetta, joten päätimme mennä johonkin viileään paikkaan lounaan jälkeen. Otimme kohteeksemme Hyderabadin kuuluisimman museon, Salar Jungin.

Salar Jung kolmas, oli erityinen perssona, joskin museon kokoelmat ovat osin myös hänen isänsä ja isoisänsä peruja. Salar Jungista tuli hetkeksi Hyderabadin pääministeri, joskin hän vetäytyi tehtävistään ja omistautui vain ja ainoastaan taiteen keräämiselle. Kulkiesaan Euroopassa ja Aasiassa, hän onnistui keräämään kattavan kokoelman erilaisia taideaaarteita, jotka saisivat kenen tahansa keskivertoa laadukkaamman museon amanuessin kusemaan hunajaa ja tuntemaan alemmuutta parista hassusta da Vincista tai Raffaellosta.

Miettinen kirjoittaa seuraavasti museosta ja kokoelmista:

Salar Jung kuoli poikamiehenä vuonna 1941. Taideaarteet säätiöitiin, ja vuonna 1961 valtiovalta julisti kokoelman 'kansallisesti merkittäväksi instituutioksi'. Kokoelmalle avattiin suuri mutta ankeahko rakennus, joka avattiin 1968. Museo on kasvattanyt kokoelmiaan aktiivisesti. Eurooppalaisen taiteen osasto on suurelta osin peräisin Salar Jungin ajoilta. Sen aarteisiin kuuluu Canaletton ja Guardin Venetsian näkymiä sekä uusklassisen kuvanveistäjän Benzonin Hunnutettu Rebecca (mik' on eräs mainioimmista näkemistäni marmor-patsaista).

Tämän käsittämättömän museon noin 70 huonetta pitävät todellakin sisällään mitä ihmellisimpiä aarteita. Nimeä vain, mutta kaikkea mahdollista töyhnää löytyy, niin tjekkoslovakialaisesta nimikkokristallista 1800-luvun ranskalaisiin emalikelloihin, pienoisjunaratakokoelmista kiinalaiseen kalligrafiaan, hyderabadin paikallisesta modernismista persialaisiin mattoihin. Aivan kaikkea, ultimate-kaikkea.

Da Keräilijä oli itse Salar Jung III ja ilmeisen rikas sellainen. Jos joku on joskus käynyt Brysselin laitamilla, Tervuerenissa, sijaitsevassa Afrikka-(Kongo-) museossa ja ihmetellyt siellä Belgian kuninkaan Leopoldin mielenvaivoja ja syitä kerätessään kokoelmaan siirtomaistaan, niin ei ole oikeasti vielä ihmetellyt mitään, sillä Salar Jung III:een verrattuna Leopold II oli amatööri, pelkkä aloitteleva kokoelmien kartuttaja, diletantti. Salar Jung hakkaa Leopoldin mennän tullen vasemman käden avokämmenellä ja samalla muut suuruudenhullut keräilijät eri mantereilta.

Upea oli museo.

Seuraavaksi mentiin taas syömään, koska Amanilla oli jo nälkä. Kuuma sää ei kyllä viettele ruokailemaan kuumaa, mausteista tandoori-kanaa, mutta jos näin oli kerran ilmoitettu ja firman rahoja käytössä, niin pitihän sitä syödä. Tai siis, Aman söi, minä join Thums Up -juomaa, joka on Cokiksen paikallinen brändi.

Tämän jälkeen menimme Birla Mandir -temppelillle, joka sijaitsee yhden Hydin korkeimpien kukkuloiden päällä. Aurinko oli vielä ylhäällä, muttei enää niin paahtavasti kuin aikaisemmin päivällä. temppeliin mennessä kun kengät taas pitää ottaa pois, niin ei aina tiedä mihin astuu. Aman piti sukat jalassaan, mutta en tiedä kumpaa kuvotti enemmän kävellessämme noin 3x3 metriä kattavan klimppialueen läpi mennessämme museeon - ehkä Amania, koska sen sukkiin tarttui yksi natsa ja kaksi purkkaa.

Temppeli on upea - kokonaan marmorinen. Ja ilmeisen suvaitsevainen, sillä sikhi-ystäväni pääsi sisälle ilman muita mutkia matkassa, kenenkään varsinaisesti kiinnittämättä siihen huomiota. Kameraa en saanut tosin tuoda sisälle, koska viime syksyisten attentaattien jälkeen "turvatoimia" on "kiristetty." Ulkoa sain pari kuvaa - seuraavat perästä. Pyhättö oli yksi kauneimmista missä olen elämäni aikana vieraillut. Ehkä ainoastaan Santini menee rakentamisessa edelle. Hänen taitojaan onkin aika hankala ylittää!!!

Amanista kerron joskus lisää - hauska ja vapaa sikhi-mies.

Koska juuri nyt alkaa Everton-Aston Villa -ottelu televisiosta, niin keskityn siihen seuraavaksi. Sori, jalkapallo ajoi blogin kirjoittamisen ohitse.

Game over!

/ Jipsukka

Sellaista jenkkaa

Aika alkaa olla lopuillaan. Eilen oli viimeinen työpäivä byroolla ja oli pienen yhteenvedon aika. Paljon on tehty ja paljon on haasteita edessä. Itselleni tärkeintä oli päästä tapaamaan nämä kaikki ihmiset sähköpostiosoitteiden takana ja luoda luottamuksellinen suhde heidän kanssaan.

Illalla menimme vielä drinskuille ja napostelemaan paikallisia herkkuja (vatsa toimii jo, katso linkki) läheiseen pubiin/yökerhoon. Yrityksen johtaja ja hänen lähin alaisensa olivat myös paikalla. Työkulttuureissa on tosiaan eroja. Kun meillä Suomessa vältellään viimeiseen saakka esimiehen kanssa vapaa-ajan (siis parin kaljan ääressä) viettämistä, täällä työasiat jäävät taakse juuri sillä hetkellä kuin työpaikan ovi sulkeutuu. Yllättävänkin avointa yhdessä oloa eri tasoilla ja eri viroissa olevien työntekijöiden kesken. Positiivista, taidanpa yrittää tuoda siitä jotain tuliaisiksi kotiinkin.

Meillä oli todella hauska ilta, vietimme pubin viereisessä digessä aikaamme tanssien aamukahteen. Eräät kundit, Sandeep ja Sushil, olivat lähes ammattilaisia, eikä ihme sillä molemmat käyvät meditaatioharjoituksissa ja opettelevat kansantansseja. Opettivat hieman askeliakin - jos niille vaikka olisi jatkossa käyttöäkin, vaikka epäilen tosin. Hauskaa oli niin punjabilaisten kuin paikallistenkin hittien seassa. Edellisestä kerrasta tanssilattialla olikin kulunut liian pitkä aika.

***

Aamupala imaistu, laukku melkein pakattu ja viimeisiä viedään. Kirjoitellaan hieman ja silleen. Munawar tulee hakemaan minua hotlalta puolilta päivin, käymme hänen kotonaan, kaupungilla hakemassa tuliaisia ja käymme Salar Jung -museossa, jonka taidekokoelmat saisivat monen eurooppalaisen amanuenssin itkemään keskinkertaisuuttaan.

Tuliaisia, lounastelua, mahdollisesti pieni erä krikettiä yhteistyöyrityksen nuorempien työntekijöiden kanssa, jos vain ovat saaneet kentän varattua ja ei tule liian kuuma päivä.

Sitten kentälle joskus kahdeksan jälkeen, odottelua, jonottamista ja koneeseen puoliltaöin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin iltapäiväksi. Maanantaiksi töihin.

Sellainen reissu se. (Kuvia, kunhan pääsee kotiin.)

/ Jussi-Pekka

Tjekkiläisistä

Tuossa lounastauon päätteeksi kävin tupakilla ja tuli siinä mieleen eräs piirre tšekkiläisistä miehistä – niitä kun on yleensä kahdenlaisia. Tämä tuli taasen todistettua eilen tupakilla, kun tapasin siellä erään tšekin, joka oli kouluttamassa samassa rakennuksessa paikallisia yhteistyökumppaneitaan autojen interiöörien suunnittelussa.

Esiteltiin siinä savuilla toisemme ja paljastui, että kundi on Mladá Boleslavista. Kas, sehän mukavaa, sillä minulta luistaa tuo tjekin kieli melkein kuin luonnostaan. Siitäkös miesi innostui ja lähes hyppi riemusta, että onpa ovelaa tavata tšekinkieltä puhuva suomalainen intialaisessa autokatoksessa tupakalla. ”Eihän tätä usko kukaan, kun kerron.” Ja perinteiset Ty Vole!t siihen päälle. Annappas kun kerron tämän pomolleni, sanoi tämä tšekki, joka edustaa minulle sitä toista ja mielenkiintoisempaa puolta sikäläisistä – ovat vilpittömän uteliaita kuulemaan, miksi oikein osaan kieltä ja kunnioittavat sitä, ottavat välittömästi vertaisikseen ja aloittavat jalkapallosta ja oluesta puhumisen.

No, eipä toviakaan kun pomo, nuori rehvakkaanoloinen paidan ylänapit avoinna pitävä kolmikymppinen, saapui paikalle ja esittelin itseni tšekiksi. Ei uskonut arrogantti luupää, että osaan puhua kieltä, vaan ignoorasi kaikki kohteliaisuuteni ja jatkoi puhettaan englanniksi höystäen sanojaan alentavalla äänensävyllä, välittämättä tippaakaan kollegansa riemusta, saatikka minun sujuvasta ynnä soljuvasta tšekin kielestä. Ynseästi kun jatkoi vain englannilla, tympäännyin, käännyin kannoillani ja lähdin takaisin työpisteelleni. Itseriittoisia tšekkejä olen elämäni aikana tavannut riittämiin, enkä halua olla sellaisten ego-luonteiden kanssa missään tekemisissä, edes Intiassa.

Nyt taas töihin.

Hyvää viikonloppua!

Glukoosia ja krikettiä

Eilinen syntymäpäivä huipentui läpilorotuksen loppumiseen, kiitos glukoosi-jauheen, jota on tullut veteen sekoitettuna imeskeltyä tässä parisen päivää sekä kriketti-otteluun Deccan Chargers vastaan Rajastan Royals.

Ottelussa oli omat hetkensä, mutta parasta antia oli kuitenkin yleisän fanaattinen osallistuminen ottelun kulkuun ja omien kannustaminen. Valitettavasti, Jaipurin joukkue voitti Twenty20-pelin viimeisessä overissa, kolmella runilla, toiseksi viimeisessä syötössä. Täältä voitte lukea lisää ottelun kulusta.

Edessä on viimeinen työpäivä byroolla ja nyt kun kroppa alkaa tuntua kohtuulliselta, niin puristetaan vielä tähän loppuun sellainen 12-tuntinen, että työnantajaakin miellyttää.

Hyvää pian alkavaa viikonloppua!

Matkoilla. Ei vastaanottoa. Kukkalähetykset toimistolle.

Brändi vaihtui - sama meno jatkuu

Vaihdoin merkkiä - Imodiumin sijaan yritän päästä jotenkin kuntoon tällä. Intialaisen lläkekaapin perustarvike. Olo tuntuu ajoittain ihan siedettävältä, mutta sellaisen tunnin välein posliinijumala kutsuu luokseen - ihan pyytämättä ja nopeaan. Kutsua on parempi totella.

Päivällä söin hieman kevyempää ruokaa - sellaista mahaan mahtuvaa keittoa ja couscousin tapaista polentaa. Hirssiä, ehkä? Sen jälkeen olo parani mainiosti. Kokeilen seuraavaksi jotain iltaruokaa, jos se pysyisi sisällä - eihän sieltä enää voi kohta tulla mitään muuta kuin nestettä ulos!

Vajaa pari tuntia olisi kuitenkin vielä toimistolla oltava ja koulutettava viimeinen pari uunista ulos - ja sita paitsi, mitä minä nyt yksin hotellilla tekisinkään?

---

Yritin saada virman koneen ottamaan vastaan eilen ottamiani kuvia ja videopätkiä, mutta softan asennuksesta huolimatta, en saa liikuteltua kuvaa kortilta koneelle. Yritän vielä kerran ja sitten luovutan. Niistä kuvista nyt kenellekään muutenkaan mitään hyötyä olisi, kun ei ole oikein ehtinyt näkemään muuta paikallista vessanseinäkirjoituskulttuuria tai toimistohuoneita.

Puuuh. Jospa se tästä huomiseksi...

/Jussi-Pekka