Kuten viime kesänä tuli samaisessa mediassa päiviteltyä, taas on nk. lukijan kausi, eli kesä. Oletettavasti juuri kesällä on aikaa lukea kaikkea maan, taivaan ja helvetin väliltä. Eräät tuhlaavat aikaansa dekkareihin, toiset lukevat vihdoinkin sen Tolstoinsa, mutta kukin tavallaan. Kun tässä kirjallisuustantat ovat julistelleet omia kesän lukulistojansa pitkin kevättä ja alkukesää, lienee Lukulampunkin paljastaa mitä on tullut luettua ja mitä on vielä lukematta.
Lopputalven ja kevään aikana ei tullut luettua ollenkaan – en vain pystynyt keskittymään kahta sivua enempää yhteenkään teokseen, oli se sitten mielenkiintoinen tai surkea. Siksi lukulistalle onkin kerääntynyt aika liuta viimeisten muutamien kuukausien aikana hankittua kerrontaa.
Olin huhtikuun lopulla Intiassa ja paluumatkalla tuli hankittua jokunen kirja lentokentän lehtikioskista ja/tai saaduksi lahjaksi yhteistyökumppaneilta. Yhden hankkimistani, M.J. Akbarin Bylinen jo ehdinkin lukea. Byline on kokoelma Akbarin lehtikirjoituksia ja esseitä Intiasta, islamista, muslimien ja hindien yhteiselosta, Kashmirista, Pakistanista, terrorismistia lokakuulta 2001 joulukuulle 2002. Akbar on yksi Intian arvostetuimmista ja kansainvälisesti kuuluisimmista lehtimiehistä ja hänen kirjoituksistaan aukeaa hieman toisenlainen perspektiivi 9/11 –jälkeiseen maailmanjärjestykseen – erilainen, kuin se mihin meidät on opetettu. Akbarin blogia voi ja kannattaa lukea osoitteessa: http://www.mjakbar.org/
Akbar kirjoittaa myös pitkää proosaa ja lukulampun alle on laitettu hänen teoksensa Blood Brothers. A Family Saga, jonka hankin intialaisen kollegani suosituksesta. Akbarin kirja on sukukronikka, joka kertoo kolmen muslimisukupolven tarinan. Olen lukenut pari arvostelua vasta ja tässä yksi antamaan hieman suuntaviivoja: http://www.tehelka.com/story_main17.asp?filename=hub042206The_Tailor.asp Kirja ei ole aivan ensimmäisenä listallani, joten se jäänee myöhemmälle kesään .
Edelleen Intiasta ostamiani kirjoja ovat Aminuddin Khanin best-seller A Right Royal Bastard, jonka ostin sokkona suositusten saattelemana. Tässä hieman ylistävä arvostelu kirjasta: http://www.channel6magazine.com/article/article.asp?name1=may08b1.inc&name2=may08b2.inc&name3=Article Lisäksi, tärkeämpää kuin kirjan hehkuttaminen, on se seikka, että Khan on kotoisin Hyderabadista. Se lienee yksi syy miksi hyderabadilaiset isäntäni suosittelivat juuri tätä kirjaa minulle.
Salman Rushdien kirja Enchantress of Florence tulin hankinneeksi ahneuksissain Hyderabadin lentokentän kirjakaupasta, koska sain kovakantisen kirjan erittäin huokeaan hintaan, alle 10 euron. En tiedä, milloin luen tämän, en todellakaan osaa sanoa. En ole ollut niin suuri Rushdien ystävä aikaisemmin, joskaan en ole lukenut Rushdieta kohta varmaan vuosikymmeneen, joten ehkä olen kasvanut lapsen viattomuudesta ja kirkasotsaisuudesta askeleen tai kaksi kohti kypsempää lukijaa ja saan tästä Rushdiesta irti enemmän kuin joskus kauan sitten taannoin menneisyydesssä niistä aikaisemmista.
Mielenkiintoinen kirjahankinta oli myös Shashi Tharoorin artikkelikokoelma The Elephant, the Tiger & the Cellphone. Jos paljastan vielä alaotsikon Reflections on India in the Twenty-first Century, niin lukija varmaan ymmärtää kirjan käsittelevän Intian suurta muutosta 1990-luvulta moderniin aikaan, muuttumista elefantista tiikeriksi. Joitain hajanaisia artikkeleita olen jo lueskellut ja saanut niistä aika oivallisia oppeja nyky-Intian tarkasteluun. Tharoorin kotisivuilla lisää aiheesta, kuten kirjoittajasta itsestään: http://www.shashitharoor.com/books/elephant/
Toissaviikkkoiselta Lontoon-matkalta luulin löytäväni etsimämi, mutta näin ei käynyt. Toivomatkaltani Gower Streetin Waterstonesiin mukaan tarttui suuresti arvostamani Thomas Bernhardin The Loser (alkuteos, Der Untergeher), jonka toivon jatkavan Bernhardin suloisen vittumaista tapaa kirjoittaa minä-muodossa inhottavista ihmisistä, pakkomielteineen, pelkoineen, heikkouksineen, sairauksineen, puutteineen, salaisuuksineen. Ei ihme, että samaistun usein voimakkaasti ja intiimisti Bernhardin henkilöhahmoihin, sillä meitä kusipäitähän maailman on pullollaan. Eräs arvostelu löytyy täältä: http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=12871742
Toinen Lontoosta hankkimani kirja on puolalaisen Andrzej Stasiukin romaanin 9 (yhdeksän) , joka arvosteltiin taannoin NY Timesissa perin suopeaan sävyyn: http://www.nytimes.com/2007/06/10/books/review/Welsh-t.html
Aloitin kirjan jo tuolloin ennen juhannusta työmatkan aikana, mutta jotenkin tuo puolalainen post-kommunistinen underground tökki niin pahasti parin ensimmäisen sivun jälkeen, että päätin säästää koko teoksen sateisemmalle päivälle, sillä peilinsiruissa pelehtivän varsovalaisen narkkarin tarina ei uponnut aivan kohdillensa niihin kauniisiin säihin ja hieman jo pirteämpään kesäiseen mieleen. Olen antanut kirjalle kuitenkin mahdollisuuden ja pidän sitä sängyssäni siltä varalta, että alkaisi varmasti ahdistamaan.
Ahdistuksesta ja sen hoidosta on sen sijaan pitänyt huolen toinen hankkimani Bernhardin kirja, Betoni, joka täydentää mainiosti viime syksynä julkaistun Hakkuun antamaa kuvaa Bernhardin maailmanjärjestyksestä. Kuten kirjoitin aikaisemmin tässä yhteydessä , samaistun usein Bernhardin sairaalloisiin henkilöhahmoihin – niin kävi myös Betonin yhdeydessä, jonka päähenkilö Rudolf on maailmasta eristäytynyt moderni kellari-ihminen, joka pyrkii aloittamaan musiikkitieteellistä tutkielmaa Felix Mendelssohnista. Rikon tekijänoikeuksia ja siteeraan pätkän Bernhardia kirjan alusta:
On oltava yksin, täysin omissa oloissaan, jos aikoo ajatustyöhön! Valmistelut kestivät yli viisi tuntia, puoli yhdeksästä puoli kahteen yöllä, ja kuten arvata saattoi, en nukkunut loppuyönä lainkaan. Eniten minua vaivasi ajatus, että sisareni saattaisikin jostain syystä palata ja pilata suunnitelmani. - - - Makasin valveilla ja kuuntelin, ilmestyisikö sisareni ovelle, vuoroin kuuntelin, olisiko sisareni ovella, ja sitten taas ajattelin työtäni, ennen kaikkea, kuinka työni aloittaisin, mikä on työni ensimmäinen lause, sillä en vieläkään tiennyt, miten aloittaisin, en voinut ryhtyä työhön. Niinpä kuulostelin tuskaisena koko yön, palaisiko sisareni, ja toisaalta mietin, millä lauseella Mendelssohn Bartholdy –työni aloittaisin, kuulostelin epätoivoisena ja yhtä epätoivoisena mietin yhä uudelleen työni ensimmäistä lausetta. Lähes kaksi tuntia ajattelin sekä Mendelssohn-työni ensimmäistä lausetta että kuulostelin, palaisiko sisareni tuhoamaan työni jo ennen kuin olisi sitä ylipäätään edes aloittanut. Kuunnellessani aina vain tarkkaavaisemmin, oliko sisareni palannut, ja samalla ajatellessani, että jos hän todella palaa, hän tuhoaa väistämättä Mendelssohn Bartholdy –työni, ja toiseksi ajatellessani tutkimukseni ensimmäistä lausetta olin lopulta nukahtanut uupumuksesta; kun säpsähdin hereille, kello oli viisi. Olin suunnitellut ryhtyväni työhön neljältä, ja nyt kello on viisi. Kavahdin tätä ennennäkemätöntä huolimattomuuttani tai pikemminkin kurittomuuttani. […]
Joku näppäimistönsä takana tunnistaa juuri nyt itsensä tästä lyhyestä lainauksesta. Kun tekosyitä haetaan ja kaivetaan aikansa, niin sellaiset kyllä löytyvät. Musiikkitieteilijälle se on hänen sisarensa, minulla niitä tekosyitä on ollut ja tulee olemaan enemmän.
Betoni on niin valloittavaa Bernhardia, että saanen sen helposti loppuun tänään iltapäivällä. Aloitin eilisyönä kahdelta, kun en saanut unta ja lopulta vain lopullinen väsähtämiseni ja luonnollinen unentarpeeni sai minut laskemaan sinänsä ohuen kirjan viereeni. Painoin silmät kiinni ja nukahdin. http://paivikosonen.blogspot.com/2008/04/betoni.html
Lisäksi olen lopettanut Osmo Soininvaaran Fillarilla Nizzaan –teoksen, joka pohjautuu Soininvaaran vuoden takaisiin blogiteksteihin, jotka julkaistiin Soininvaaran pyöräillessä Euroopan läpi, Helsingistö Nizzaan, kuukaudessa.
Luettuani kirjan, minulle jäi hieman hapan maku suuhun. Ei siksi, että Soininvaara olisi huono kertoja, vaan siksi ettei hän blogiteksteihin verrattuna ollut lisännyt juurikaan mitään laajempaa analyysia tai pohdintaa ”maailman tilasta”. Arvostan Soininvaaraa ajattelijana, joskin tämän teoksen kohdalla tämä puoli jää mainiosta tilaisuudesta huolimatta perin suppeaksi. Mainio matkakertomus ja pyöräilymatkailun ylistyshän kirja on ja sen voi lukea sellaisenaan kuka tahansa, ken on viehtynyt kaukokaupuuseen ja matkalla olemiseen.
Lopuksi. Tilaamani tšekkiläisen viikkolehden mukana saapui tämän kesän kirjallisuusvihkonen, Divadelní minutky II (Teatteriminuutit 2), joka on A2:n kustantama lätyskä, sisältäen viisitoista 60 sekunnin mittaista näytelmää, jotka käsittelevät Josef Kajetán Tyliä, kuuluisaa tšekkiläistä dramaturgia, jonka syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta. 60 sekunnin ”kohtaamisia” J.K. Tylin kanssa ovat kirjoittaneet niin hieman nimekkäämmät kuin aloittelevatkin tšekkiläiset skribentit. Toimii vessalukemisena aivan mainiostii ja hyvänä harjoitteena mittaan puristetusta kerronnasta. Eniten olen toistaiseksi pitänyt nuoren Anna Sobotkován näytelmätekstistä.
Maanantaina kävin Hiltusella ja mukaan tarttu kaksi kirjaa: Hannu Luntialan In Memoriam, joka koostuu 61:sta muistokirjoituksesta, jotka nivoutuvat toisiinsa ja kohdehenkilön elämän ympärille mielenkiintoisena kuteena. Alkuun en pitänyt Luntialan tyylistä (pidin siitä parisen vuotta sitten ilmestyneessä novellikokoelmassa Hommes todella paljon) korostaa henkilöhahmojensa luonteenpiirteitä – pidin sitä hieman liian itsestään selvänä ja alleviivattuna, enkä lainkaan hauskanakaan, mutta sitten annoin tarinalle periksi ja nyt In Memoriam tuntuu ennen paria viimeistä lukua ihan mukiinmenevältä kirjalta, joka kertoo ihmisten välisistä suhteista ja heidän elämäntarinoistaan perin mielenkiintoisen muodon, kuolinkirjoitusten, kautta.
Kirja taisi ilmestyä helmikuussa ja näin Luntialan esittelemässä teostaan televisiossa. Hän sanoi osuvasti, että jokaisen ihmisen tulisi aina aika ajoin kirjoittaa oma kuolinkirjoituksensa ja jos paperille jää vain sanat: x.y. syntyi, eli, työskenteli ja kuoli, niin asianomaisen tulisi vakavasti tarttua tuumasta toimeen ja hankkia itselleen jotain sisältöä elämäänsä. Yhdyn Luntialaan tässä kohdin täysin.
Hiltusesta tarttui mukaan muutakin, nimittäin Чешско–русский автотракторный словарь (Tšekkiläis-venäläinen traktorisanakirja) vuodelta 1977, joka nyt on siis ihan tavallinen kaksikielinen sanakirja kaikeasta traktoreihin liittyvästä. Ostin sen puhtaasti ammatillisessa mielessä, sillä ainahan sieltä jonkin kammen tai venttiilin synonyymin löytää. Ja onpa siitä ollut hieman hupiakin lukijalleen, tuosta jo kansatieteen alaan kuuluvasta sanakirjasta.
Hyvää kesää kaikille lukijoille.
- Jussi-Pekka
