Aika on nyt

Lupauksia ja niiden lunastamisia. Tutkinnon uudistamisen myötä minunkin olisi jo aika valmistua. Tarvitsen siihen yhden gradun. No, olenhan minä toki sitä gradua jo aikani tehnyt, mutta sitä vuorta ei ole ylitetty. Päinvastoin, raa'an työnteon sijaan minusta on tullut alani paras valehtelija - pystyn luomaan mitä kauneimpia valheita graduni edistymisestä - jopa niin hyviä, että olen itsekin alkanut uskoa niihin. Nyt tekosyitä ei enää ole, vaan matka on tarvottava loppuun saakka.

Syksy 2002, Praha

Olen syyskuun alusta parisen kuukautta Prahassa. Tarkoitukseni on kerätä graduni lähdemateriaali ja palata jouluksi Suomeen. Vanhoista kalenteriestani huomaan, että olen päättänyt jättää käsikirjoituksen esitarkastukseen keväällä 2003. Vain parisen viikkoa ennen muuttamistani Prahaan, kaupungin läpi virtaava joki, Vltava, tulvii ja tuhoaa arkistossa olleen aineistokokonaisuuden, jonka perässä olen tullut kaupunkiin. Arkkipiispa Antonín Podlahan arkisto pääsi siinä tulvien yhteydessä hieman kastumaan ja se on toistaiseksi käyttökiellossa. Vielä keväällä 2007 sitä ei ollut avattu, vaan aineisto pysyy jäädytettynä mahdollista kidekuivausta odottamassa.

Tarkoituksenani on ollut tutkia Böömin kansallispyhimyksen, Pyhän Václavin (Vencelaus) tuhatvuotisia muistojuhlia vuonna 1929. Mitä juhlilla haluttiin kertoa uudelle kansakunnalle. 1000-vuotisjuhlia oli organisoitu jo vuodesta 1924 lähtien ja arkkipiispa toimi vuosia juhlatoimikunnan puheenjohtajana aina vuoteen 1930 saakka. Oletettavaa siis oli, että juuri Podlahan arkistosta löytyisi kattava ja sopivan rajoitettu materiaali ajattellen tutkimuskohdettani.

Mutta nyt kun arkisto olikin jäissä, minun piti kaivella materiaalini toisaalta. Kerään ja kaivelen materiaalia Kansalliskirjastossa aiheen tiimoilta, ilman mitään varsinaista päämäärää ja ajatusta. Syyskuun lopulla, 27. päivä, Pyhän Václavin muistopäivän aattona silmiini sattuu
Petr Placákin kirjoittama teos: Svatováclavské milenium - Pyhän Václavin millennium. Rähmä! Sama aihe kuin minulla ja nyt se on tässä käsissäni painettuna. Sinne meni sekin aihe. Kuljen hieman alakuloisena pitkin Prahan katuja, istun huonolla tuulella raitiovaunussa erästä Trójan kautta kulkevaa maisemareittiä pitkin ja luen Placákin kirjaa. Placák ei kuitenkaan ollut käsitellyt aihetta aivan samasta näkökulmasta kuin minä. Minun ajatuksenani oli, että juhlallisuudet ovat eräänlainen tsekkoslovakialaisen menneisyyden rakennusprojekti - oli siis olemassa kansakunta, mutta sillä ei ollut kaikille etnisille ryhmille (tsekit, slovakit, saksalaiset) yhteismitallista historiakäsitystä, jonka alle voisi olemassa olonsa legitimoida. Placák kyllä käsittelee tätä aihetta, mutta kovin pinnallisesti ja ennen kaikkea saksan- tsekin ja hieman slovakinkielisen lehdistön kautta. Huomaan jotain, mita Placák ei käsittele loppuun: keskustelu Pyhän Václavin juhlallisuuksista oli hyvin elimellisesti tieteensisäistä (historioitsijat), mutta toisaalta erittäin politisoitunutta.

Palaan Kansalliskirjastoon ja kerään puolentoista kuukauden aikana lähes kaiken(!) paikallisten historioitsijoiden kirjoittaman aineiston Pyhästä Václavista itsenäisyydestä vuoteen 1930. Valokopioita kertyy noin 9000 sivua.

Tammikuu 2008

Vuodet ovat vierineet, mutta en ole päässyt kovinkaan pitkälle. Tai ainakaan sinne, minne olin alkupitäen menossa. Olen myöntänyt itselleni, että aiheeni valinta on ollut taitojeni ja kykyjeni ylärajalla ja koska tavoitteet olivat alkupitäenkin asetettu liian korkealle, mikään vähäisempi kuin täydellinen analyysi tsekkiläisten historoitsijoiden luomasta menneisyyskuvasta Pyhän Václavin juhlallisuuksien tienoilla ei riittäisi. Tässä on ollut se ongelma: monet ovat sanoneet suupielet kuolassa ja monta vuotta, että se on vaan gradu ja kun sen kirjoitat, voit tehdä sitten myöhemmin jotain muuta. Mutta ei! Minulle se ei ole mikään vain gradu, vaan paljon muuta. Se on uhrausta, opettelemista, oppimista, kärsimystä, umpikujia, vapaudentunteita. Se on matka, jonka päätepistettä en vielä tiedä.

Ei voida ajatella, että kaikki opinnäytteet ovat vain graduja, sillä tuo ajattelu on lähtökohtaisesti vaarallista. Jos kaikki alkavat ajatella samoin, niin yliopistosta ei synny kuin vain gradunsa tehneitä maistereita, jotka ovat hukanneet elämänsä kuningasvuodet tekemällä vain gradua, jonka kirjoittaminen antaa henkisesti ja älyllisesti tekijälleen yhtä paljon kuin Helsingin Sanomain lukeminen aamupaskalla. Ei hyvä.

Totta. Aika outoa puhetta ihmiseltä, jonka gradusta ei todellakaan tule mitään suomalaisen historiatieteen merkkipaalua. Ja joka on viimeiset viisi vuotta märissyt aiheesta riittämiin. Itsepähän olen aiheeni valinnut ja sen kanssa aikani paininut. Jos olisin tutkinut gradussani Uuden Suomen uutisointia noottikriisistä, olisi todennäköisesti valmistunut vuosikausia sitten, tosin yhtä tyhmänä kuin yliopistoon tullessani. Pitää pystyä vastaamaan haasteisiin, vaikka sitten itserakennetuihin sellaisiin. Miljoonan huonon tekosyyn ja henkisen laiskuuden vuoksi en ole pystynyt vastaamaan asettamiini haasteisiin. Olisi pitänyt, tiedetään. Nyt alkaa olla se aika jo käsillä. Lunastus. Viimeinen yritys. Jos siitä tulee paska, niin senkin voin vielä hyväksyä ja antaa itselleni anteeksi, mutta sitä en voisi antaa koskaan itselleni anteeksi, että olisin tiputtanut vaatimustasoa ja kontannut aidan alitse, koska rima oli mukamaste liian korkealla. Mieluummin jätän koko gradun tekemättä kuin kirjoitan soopaa, jota en edes olisi halunnut kirjoittaa.

Nyt talvella nähdään onko uhostasi hyötyä vai onko se jälleen eräs erinomainen episodi vuosien saatossa sepittämistäni valheista.

Iloista sunnuntai-iltaa toivottaen,
Jussi-Pekka

SIGNATESIGNATEMEREMETANGISETANGIS

Otsikko tarkoittaa suurinpiirtein: "Huomaa, huomaa ja ole varuillasi, sillä jos kosketat minua, tulet katoamaan." Lause on tarkoitettu varoitukseksi tuulelle ja salamille, ehkäpä myös demoneille. Lauseen tarkoitus on suojella Vanhankaupungin siltatornia - siltatornia, jonka juurelta alkaa 520 metriä pitkä ja 9,5 metriä leveä Kaarlen silta, jonka rakentaminen aloitettiin 9.7.1357, klo 5.31 ap. (huom. numerot) Tänään aamulla sillan peruskiven muuraamisesta tuli siis kuluneeksi tänään 650 vuotta. Kunnia!



Kaarlen silta on mielestäni edelleen maailman kaunein, joskin se on peruuttamattoman turistisyövän runtelema ja sen kannattaman patsasgallerian kauneudesta pääsee nauttimaan parhaiten vain myöhäissyksyn aikaisina aamuina, kun sillan kantta eivät ole miehittäneet rihkamanmyyjät ja -ostajat. Päiväaikaan silta on käynyt sietämättömäksi paikaksi loputtoman turistivirran vuoksi. Iltaisin ja aamuöisin se on valitettavasti taskuvarkaiden, vandalistien ja pidätysvaikeuksisten kohde. Liian käsittämätöntä on, että tämä silta on selvinnyt monista tulvista, vuoden 1890 tulva lienee se pahin, edellinen syksyllä 2002, mutta brittituristien sillalle jättämä urea vahingoittaa sillan rakenteita pahemmin kuin koetut luonnonmullistukset ikään. Lisäksi kunniotus sillalla olevia patsaita kohtaan ole vähentynyt. Patsaita tärvellään, niihin piirrellään ja niistä varastetaan osia muistoiksi. Siltatornin varoituksella olisi tässä ajassa enemmän käyttöä kuin koskaan aikaisemmin.

Hetken aikaa etsin sopivaa sitaattia paikallisesta kirjallisuudesta, joka olisi kertonut sillasta ja sen historiasta enemmän ja nasevammin kuin minun tekstini. En suoriltaan sellaista löytänyt, joten siteeraan Vilja-Tuulia Huotarisen runoa sarjasta Värisikermä:

Sininen

Hän nojaa kasvojaan selkääni,
takanamme Dvorak värjää Kaarlen sillan ja meidät osaksi konserttoa,
hän puhuu tosia sanoja lapluitani vasten, ei totta, minä odotan askelia,
lunta, jotta herättyäni voisin nähdä: Tästä hän on kulkenut!

Yhdestäkin asiasta, jonka hän kertoisi itsestään, suutelisin saman tien.

Mutta hänellä on kiire puhua, kunnes ei ole enää sama, kunnes me emme enää ole

silta, musiikki, uni

kesäterveisin,
Jussi-Pekka

MF Dnesin verkkoversion kuvia juhlallisuuksista: http://zpravy.idnes.cz/obrazem-karluv-most-slavil-650-narozeniny-fp2-/praha.asp?c=A070709_110337_domaci_bar

Kävelijäin kuningas - Juraj Puci

Olen löytänyt uuden idolin. Hän on 78-vuotias Juraj Puci, joka aikoo huomenna lauantaina aloittaa 24 tuntia kestävän Prahan ympärikävelyn, johon hän itse suhtautuu asenteella ”kasikyt mittarissa vähintäänkin 100 kilometriä”!

Juraj Pucin reitti kulkee seuraavasti: Karlovo náměstí (Lähtö 5. 5. klo 12.00 - J. E. Purkyněn patsaalta) - Vyšehrad - Pankrác - Budějovická - Kačerov - Braník - Modřany - Braník - Podolí - Nové Město - Staré Město - Nové Město - Vinohrady - Želivského - Žižkov - Florenc - Palmovka - Vysočany - Hloubětín - Libeň - Holešovice - Stromovka - Troja - Bubeneč - Dejvice - Letná - Smíchov - Chuchle - Smíchov - Malá Strana - Karlín - Libeň - centrum - Karlovo náměstí (Maali 6. 5. klo 12.00 - J. E. Purkyněn patsaalle). Juraj’n huomisen kävelyn mitaksi on arvioitu noin 100–120 kilometriä.

Juraj Puci ei ole mikään ihan turha kävelijä, vaan kävelijälegenda! Hän aloitti ammattikävelijänä jo 1960-luvulla ja ura on jatkunut aina näihin päviin saakka. "Kävelijäin kuningas"on kävellyt yhteensä noin 200 000 kilometriä, mukaan lukien 366 päivää kestäneen kävelyn, joka alkoi hänen 69. syntymäpäivänään vuonna 1998 ja päättyi 70-vuotispäivänä. Kävelyn mitta oli yhteensä 13 151 kilometriä ja reitti kulki yhteensä kuudessa eri maassa.

Monien muiden huippusuoritusten lisäksi Juraj suoritti 7. ja 8. kesäkuuta vuonna 1999 24-tuntisen olutkävelyn České Budějovicesta Pelhřimoviin, jonka aikana hän ei saanut syödä mitään, ainoastaan juoda Budvarin olutta. Tulokset: 122,5 kilometriä ja 8,5 litraa juotua olutta. Mestarillinen suoritus. Juraj’n suurista saavutuksista voi lukea muun muassa Prahan kaupunginosa numero 9:n verkkosivuilta: http://www.praha9.cz/?c_id=1634

Tämä ihminen on onnellinen, tällä ihmisellä on kaif myötä jokaisena elon päivänä!

Juraj! Kannustan sinua alusta loppuun! Olet sankarini!

-----------------------------------

Juraj on jo matkalla

Praha, Karlovo náměstí, 5. toukokuuta klo 11.30–12.10

Sponsorit, kannattajat ja muut tukijat ovat saapuneet jo lähtöpaikalle. Ei mitään isoja puhujalavoja, vaan kuten vaatimattomalle miehelle sopii, rekvisiitta on levitetty puistonpenkille. Itse Juraj ottaa rennosti, kaiketi vain keskittyy olennaiseen, 24 tunnin kävelyyn, joka on alkava tasan puolilta päivin.

Ensimmäiset median edustajat saapuvat paikalle. TV Nova (paikallinen MTV3) ja TV JOJ (slovakialainen Nelonen) haastattelevat tähteä. Juraj suorittaa vielä viimeisiä nestetankkauksiaan (en tiedä mitä pullossa oli, enkä oikeastaan haluakaan) ja on silminnähden hyvätuulinen, mutta tyyni.

Lisää mediaväkeä. Tällä kertaa Prima-kanava (paikallinen Nelonen). Valokuvaajia, muttei mitään tungosta. Itsekin saa muistokortin ja sponsorin, Hamén, eli paikallisen Atrian (valmisruokien tuottajan)
maskotin, nallen!

Paikalle saapuu myös joku mannekiini tai joku sen sellainen, joten naiskauneuttakaan ei puutu Juraj’n rinnalta. En todellakaan tiedä, mitä se bimbo (paljastui myöhemmin tämän vuoden joksikin missiksi) siellä teki, mutta onnenpotkuja hän antoi itse Kuningas-kävelijälle ennen matkalle lähtöä.

Myös askelmittarien valmistajan edustaja oli paikalla ja Juraj viettikin pitkät tovit laitteiden parissa ennen matkallelähtöään. Kuulemma huippuluokkaa.

Startti ei tapahtunut minkään mahon lähtövaatteen alta, vaan juuri kun pyhän Ignatiuksen kirkonkellot olivat saaneet viimeisen puolen päivän kellonsa lyötä, legenda lähti matkaan. Niin nopeasti kuin jänis pusikosta lähti Juraj matkaa, etten saanut lähdöstä edes kuvaa. Harmi. No, mutta huomenna klo 12 lupaan olla sinua vastaanottamassa ja kysymässä, miten kulki.

Siihen saakka, hyvää matkaa Juraj!

-----------------------------------

...ja lopulta maalissa

Praha, Karlovo náměstí, 6. toukokuuta klo 12.00

Olen ottamassa Juraj'ta vastaan aukiolla yhdessä mediaväen kanssa. Muutamia minuutteja ennen puolta päivää Juraj tepastelee kohti maalialuetta, hieman nuutuneen oloisena, myönnetään, mutta jos ei muuta niin määrätietoisena. Edes pieni kompurointi maaialueella ei haittaa, sillä enää olisi muutamia hassuja metrejä maaliin. Pyhä Ignatius ilmoittaa päivän olevan puolessaan ja Juraj ylittää maalilinjan.


Maali on lopulta saavutettu ja kokonainen vuorokausi on tehty matkaa. Takana on 126 kilometriä kävelyä. Se on huikea matka se. Juraj kertoo, että matka meni lähes ongelmitta (jalat) ja että sää oli suorastaan ideaali kävelyä ajatellen. Kaikki on kunnossa ja matka on tehty.


Juraj ja tiedotusvälineet siirtyvät lehdistötilaisuuteen läheiseen hospodaan. Minä lähden kävelylle.

Addenda! Joitain ääniä lehdistöstä:
http://www.ahaonline.cz/cz/z-domova/13644/rekordman-juraj-puci:-je-mu-78-let!-a-za-den-usel-126-km!/
http://zpravy.idnes.cz/mfdnes.asp?v=106&r=mfpraha&c=739991

Syysilmaa talviaikaan

[kirjoitus on julkaistu 11. tammikuuta 2007 toisessa osoitteessa]

Tšekin edustusjoukkue pelaa Euroopan mestaruuskisojen karsintaottelun Prahassa 24. maaliskuuta. Samaisen jalkapalloliiton mukaan en ole validi henkilö seuraamaan ottelua paikanpäältä, koska olen ulkomaalainen. Vilpitön, ihaileva ja kunnioituksessa kasvanut rakkauteni Tšekin joukkuetta kohtaan alkoi kuihtua.

1. kohtaus

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin sinä vuonna Italiassa – tuossa diktaattorien ja kaatuilun, mutta myös hyvän ruuan ja viinin maassa. Osasyynä siihen, miksi olen uhrannut elämästä niin suuren osan elämästäni tšekkiläiselle kulttuurille juontaa juurensa tuolta rakkauden kesältä yhdeksäntoista sataa yhdeksänkymmentä. Ei, ne eivät ole Pelastaja-Schillacin maalit, eivätkä ne olen nelikymppisen kamerunilaismiehen vinhasti heiluvat lanteet kulmalipulla. Se ei myöskään ollut Lothar Matthäusin unohtumaton vapaapotkumaali Jugoslaviaa vastaan. Eivätkä syynä ole jo alkoholisoituneen Paul Gascoignen kyyneleet - puhumattakaan Diego Armando Maradonan pulleasta narkomaanivatsasta.

Edellisen syksyn samettivallankumous oli jättänyt minuun 13-vuotiaaseen lähtemättömän vaikutuksen. Eräs seurauksista oli, että seurasin mitä syvimmällä pieteetillä kuinka ihmeenlailla turnaukseen mukaan päässyt Tšekkoslovakia lopulta pääsi maailmanmestaruuskisoissa alkulohkosta jatkoon, mutta vain hävitäkseen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella tuleville mestareille 0-1.

Tomáš Skuhravý oli turnauksen toiseksi paras maalintekijä. Tuon českýbrodilaisen hyökkääjän jalasta syntyi viisi maalia koko turnauksen aikana. Ja jos tarkkoja ollaan, niin yksi niistä taisi kuitenkin tulla kulmatilanteesta puskulla. Muistelen.

Teini-ikäisen maailma on niin herkkä ja altis vaikutuksille. Hauras. Ja samalla liian innokas.

Kesti kuitenkin pitkään – kuusi kivuliasta vuotta - ennen kuin näin suosikkimaajoukkueeni seuraavan kerran suurella näyttämöllä. Kuluneiden kuuden vuoden aikana olin jo ottanut selvää Tšekkoslovakian poliittisen nykyhistorian vaiheista, lukenut Kajaanin kaupunginkirjastosta kaiken vähänkin tšekkiläiseen kirjallisuuteen viittaavan ja aloittanut Mika Waltarin Valtakunnan salaisuuden lukemisen tšekin kielellä – se on muuten edelleenkin kesken. Nuo kuusi vuotta olivat kuitenkin aikaa, jolloin rakkauteni tšekkiläiseen jalkapalloon kehittyi ja kypsyi. Välillemme kasvoi luottamus.

2. kohtaus

Jalkapallon Euroopan mestaruuskisat Englannissa 1996. Kentällä esiintyy eräs kaikkien aikojen lahjakkaimmista jalkapalloilijoista, kaksikymmenvuotinen Patrik Berger. Lohko C oli tasaväkinen: Italia, Saksa, Venäjä ja Tšekki. Ensimmäinen ottelu oli uusinta kuuden vuoden takaa. Saksa voittaa 2-0. Seuraava ottelu oli kahta sen suloisempi. Tšekki voittaa tyylikkäällä pelillä jo silloin kentän pinnassa äitiään huutaneet italialaiset 2-1. Tasapeli Venäjää alkulohkon viimeisessä ottelussa vastaan takasi Tšekille jatkopaikan. Italia tippui jatkosta!

Portugali meni nurin neljännesvälierissä 1-0 Karel Poborskýn uskomattomalla maalilla ja Ranska kaatui välierissä rangaistuspotkukilpailussa 6-5. Finaalissa Patrik Berger oli laittanut tšekit jo 1-0 johtoon, mutta vaihdosta sisään tullut Olivier Bierhoff pääsi tuikkaamaan kaksi maalia vastustajan verkkoon, mikä riitti saksalaisille Euroopan mestaruuteen vuonna 1996, eikä uudesta suuresta nedvědien, bergereiden, šmicerien ja poborskýen sukupolvesta tullut Euroopan mestari Antonín Panenkan tai edes Wunderteamin jäsenen Matěj Šindelářin täysverisiä perillisiä.

Minun kävi hieman sääliksi Bergeriä ja hänen joukkuekavereitaan, sillä he pelasivat hienon turnauksen. Ei parastaan, mutta ehkä yllätyksellisimmän.

3. kohtaus

Seuraavaan kahdeksaan vuoteen ei Tšekin maajoukkue yltänyt suuriin saavutuksiin. En minäkään. Aloitin opintoni Turun yliopistossa, jotka ovat edelleenkin kesken. Opinnäytetyöni Pyhän Vencelauksen uudelleentulkinnoista historioitsijoiden koulukuntakeskusteluissa vuonna 1929 on edelleenkin stilisoimatta.

Sillä aikaa, kun suosikkijoukkueeni keräsi voimia, minä yritin osoittaa edelleen harrastuneisuuttani tšekkiläistä kulttuuria kohtaan, mm. opiskelemalla kieltä, historiaa, kirjallisuutta, musiikki jne. Aikaa jäi, koska meillä kummallakaan ei ollut kovin kummoista menestystä pyrkimyksissämme. Jääkiekkossa keväisin järjestettävän Škoda-cupin voittajan nimi oli tiedossa jo etukäteen, joten jännäyspisteet niihin aikoihin olivat aika lailla nollissa.

4. kohtaus

Kesä 2004. Tšekin maajoukkue on Portugalissa järjestettävien Euroopan mestaruuskilpailujen paras joukkue. Pavel Nedvěd on keskikentän suvereeni yksivaltias. Yhtä lailla kuin Petr Čech maalissa ja Milan Baroš vastustajan maalin edessä- unohtamatta tietenkään puolustuksen Tomáš Ulfalušía ja Marek Jankulovskia.

Kaikki meni niin kuin piti. Tšekki esitti pitkästä aikaa Euroopassa jo kuollutta taituruutta pallonhallinnassa keskittymällä ennen kaikkea Kauniiseen Peliin, hyökkäämällä ja eliminoimalla vastustajan hyökkäykset nopealla puolustuksen liikkeellä. Kaiken tämän vuoksi tappio Kreikkaa välierissä on vastaan hetki kun jalkapallo kuoli. Kreikka voitti puolustamalla 85 minuuttia yrittämättä tehdä mitään hyökkäystensä eteen. Ja teki lopulta maalin.

Kuolema. Taitojalkapallo poistui viimeisen kerran mantereeltamme. Se ehkä elää vielä jossain Afrikan, Etelä-Afrikan ja Aasian kolkissa, joissa katujen pojat elävät pallo jalassa. Jossain piilossa meiltä. Todisteena siitä, että jalkapallon kuolema ei ollut ennenaikaista, oli Italian maailmanmestaruus viime vuonna. kun jalkapallo näyttää kehittyvän edelleenkin italialaisen jalkapallon suuntaan, niin voidaan puhua jo degeneraatiosta. Italialaisessa jalkapallossa ei ole enää sielua, ei viihdyttävyyttä. Ja jos haluan nähdä sukellusta, katson mieluummin Luc Bessonin elokuvan Le grand bleu.

5. kohtaus

Menneen kesän kaatuilut tulivatkin tuossa jo kuitattua. Anteeksi voi antaa, mutta ei voi/saa unohtaa.

Tšekki pelaa Euroopan mestaruuskisojen karsintaa samassa lohkossa muun muassa Saksan ja Slovakian kanssa. Slovakit hävisivät liian rumasti Bratislavassa tšekeille syksyllä ja taitavat olla pikemminkin enää härnääjän roolissa. Eräs karsintalohkon huipentumista esitetään 24. maaliskuuta Prahassa, jolloin Tšekin joukkue kohtaa Saksan. Koska maassa ei ole spartakiadien jälkeen isoja ja kunnossa olevia stadioneja, ottelu pelataan Toyota-areenalla, jonka katsoja kapasiteetti on noin 22 000. Arvioiden mukaan halukkaita katsojia olisi noin 500-600 tuhatta.

Jalkapalloliitto on päättänyt arpoa liput halukkaille. Kaikki kansalaiset, jotka rekisteröityvät osoitteessa www.smes.cz, voivat osallistua arvontaan ennen 26. tammikuuta, jonka jälkeen myynnissä olevat liput arvotaan ilmoittautuneiden kesken.

Minä, joukkuetta rakastava ihminen, en kuitenkaan ole validi osallistumaan arvontaan, sillä en ole kyseisen maan kansalainen. Syyt ymmärrän hyvinkin, mutta en silti voi hyväksyä sitä, etten voi edes olla mukana lippujen arvonnassa. Sen vuoksi kirjoitin sähköpostin jalkapalloliittoon toissa viikolla ja vaadin saada itselleni oikeutta edes osallistua arvontaan. Perustelin lähestulkoon samoin sanoin, miksi haluan olla kannattamassa Tšekin joukkueen voittoon – jotta jalkapallo ei kuolisi.

Epilogi

En ole vielä saanut vastausta, joten lähetin tänään käsin kirjoitetun kirjeen liiton puheenjohtajalle ja perustelin miksi minun pitäisi saada osallistua edes arvontaan – jotta voisin kannustaa jalkapalloa kuolemasta. Rakkaus todellakin viiltää. Kestääkö se? Se riippunee tällä hetkellä jalkapalloliito armeliaisuudesta tai pimeästä kaupasta.

- Jussi-Pekka

Eräänlainen joulukertomus

[ tämä kirjoitus on julkaistu 17. joulukuuta toisessa osoitteessa ]

Valtakunta radiaattorista! Asuntoni lämmitystoiminnot ovat olleet viimeisten viikkojen ajan pysähdyksissä. Marraskuun alussa rakennuksemme boileri meni rikki, mutta heti tuota pikaa suoritetun korjauksen vaikutukset eivät ole vielä yltäneet toisen kerroksen huoneistooni. Siispä tämänvuotinen toivelahjalistani muodostuu lähinnä lämpöä tuottavista esineistä: tohvelit, villasukat ja radiaattori!

Sellaisen sähkökäyttöisen halogeenilämmittimen kävinkin jo hakemassa paikallisesta elektroniikkaliikkeestä ja olen muutaman päivän koekäytön perusteella ollut hankintaani erittäin tyytyväinen. En taida vaivaantua enää paketoimaan sitä uudelleen, sillä radiaattorista on tullut hetkessä kovin rakastettu perheenjäsen. Nautin hänen seurastaan jo nyt. Anteeksi pukki, tiedän tehneeni tuhmasti.

Perjantainen ostosmatka oli karmaiseva kokemus. Ihmisiä tuhansittain liikenteessä hankkimassa ei-yhtään-mitään. Kaupallinen joulu on täällä ehkä jopa aggressiivisempi kuin Suomessa. Pankit ovat kampanjoineet jo lokakuusta lähtien korottomia, jopa 50 000 korunan, pikaluottoja ilman takuita. Summa vastaa lähes kahden kuukauden palkkaa verojen jälkeen. Suomalaiset tekstiviestivipit ovat siis pikkurahan pyörittämistä tähän verrattuna. Näitä pikalainoja siis myönnetään, jotta olisi mahdollista kuluttaa yhä enemmän ja lisää. Ja mieluummin jouluna.

Kuluttamista syötetään joka puolelta. Radiosta mieleeni on jäänyt mainos, jossa lapsi pyytää Joulupukilta lahjaksi kännykkää ja internetiä, koska ne saa kivasti yhdessä paketissa. Toissa vuonna paikallinen operaattorin joulumainoksen sloganina oli Enemmän, joulupukki enemmän. Kuluttaminen kuuluu jouluun. Tätä mieltä olivat myös eilisessä sanomalehdessä eräät tšekkiläiset julkisuuden henkilöt. He sanoivat että olisi outoa, mikäli jouluna ei ostettaisi lahjoja tai jos joulu ei olisi kaupallinen. Katse peiliin ja käsi sydämelle! Niin, olisihan se hieman outoa.

Paikalliset edellä ja minä perässä. Hankin jo hyvissä ajoin ennen joulua Pikku Myyrän suklaajoulukalenterin, vaikka en edes perusta suklaasta. Jouluaiheiset kynttilät myös. En ole kertaakaan polttanut niitä. Verkosta tilasin itselleni muutamia cd-levyjä jouluksi. Perustelin itselleni ostoksen joululla: koska on joulu, niin kynnys valita vielä pari levyä lisää oli vähintäänkin houkutteleva. Eilen koristelin appelsiineja neilikan kukilla. Niistä kun tulee sellainen mukava, hmmm… jouluinen tuoksu. Läheisen aukion joulumarkkinoilla olen käynyt katselemassa hörsöntörsöä lähes päivittäin. Enää uupuu ratkaiseva päätös joulukuusen ja piparkakun valinnassa. Läheisestä leipomosta tilasin kakun jouluksi, mutta miksi ihmeessä? Kai joulu antaa parhaat mahdollisuudet nimenomaan juuri kuluttamiselle. Kaikille joulunalusostoksilleni ei siis ole järjellisiä perusteluita, lukuun ottamatta mainitsemaani halogeenilämmitintä.

Toisin kuin monet tšekkiläiset, en kuitenkaan aio hankkia joulukarppia kylpyammeeseeni muutamaksi päiväksi uiskentelemaan, vaikka karppien myynti toreilla eilen alkoikin. Kiitän tästä kala-allergiaani. Myönnetään, että tuo viehättävä ajatus on käynyt mielessäni, mutta kaipa tässä kohtaa olen löytänyt turhamaisuuteni rajat ja jätän kalan hankkimatta, vaikka kuinka sellaista olisikin mukava toljottaa päiväkaudet pesutiloissa.

Kun jouluaattona availen itse paketoimani lahjat, jotka hankin jo marraskuussa verkkokaupasta, epäilen ajattelevani pätkääkään joulun tarkoitusta ja merkitystä. Agnostikkona se ei oikein kuulukaan harrastuksiini, mutta kristillisessä kulttuurissa kasvaneena se olisi mitä todennäköisempää. Olen varmaankin vain onnellinen, että tulin hankkineeksi ne levyt ajoissa ja mikäli ne ovat erityisen mainiota, saatan nauttia niistä vielä pitkään. Yksi asia on joka tapauksessa varmaa: radiaattori hohkaa tasaista lämpöään huoneeseeni ja minun on hyvä olla, vaikka olenkin kuluttanut ison summan rahaa ei-yhtään-mihinkään. Ja tuskin tunnen syyllisyyttä sisälläni.

Hyvää Joulua ja hauskaa Joulua,

toivottaa Jussi-Pekka