Illan varjoon himmeään

Ilta jo saa. Perjantaikylvyt on otettu ja olo on melkein raikas, jos ei muuten olisi henkisiä esteitä ja painolasteja...

Uusi matkalaukku täyttyi sittenkin tavaroista. Kävin vielä tänään hakemassa hieman moskiittoinkarkoitinta, pari kirjaa kirjastosta ja tuliaisia isännille (koska firma oli kovin nihkeällä päällä), sillä en oikein avokäsinkään kehtaa mennä paikan päälle. Liikelahjat toki, mutta kävin hakemassa vielä minunnäköisiä lahjoja, eli englanniksi käännettyä suomalaista kerrontaa - novelliantologiaa, Helsinki-puppua ja uudempaa runoutta. Toivottavasti pitävät, mutta olen kyllä varautunut jo pieneen johdattavaan puheeseen, etteivät kovasti pettyisi.

Valmistelut ovat lopuillaan. Kohta vielä iltasapuska päälle, että jaksaa istuskella huomenna ja saa mahan täytettä. Sitä tarvitaankin, sillä malaria-lääke aiheuttaa tottumattomalle hieman outoja reaktioita kropassa. Nipistelee pötsissä.

Jos ei kummempia, niin kyllä tästä matkaan päästään. Taksikin on jo tilattu, ettei bändin tartte pitää siitä huolta.

Jos kävisi tuolla takapihalla vielä savuilla, niin joutaisi sitten jo pian ruuan päälle maatekin.

/Metsuri

laitetaan pari linkkiä kuitenkin: NY Times vuodelta 1990 kirjoittaa seuraavaa ja Guardian tätä lainaamastani kirjasta. Onneksi on muuten kirjastolaitos, muuten ei olisi tullut tätäkään saatua käsiin. Kunnia sille!

Hyderabad, 19.-27. huhtikuuta

Hyderabadiin, Intiaan. Viikoksi työmatkalle. Siksi pahoittelut ystävät ja toverit, etten pääse osallistumaan kanssanne Kritiikin 50-vuotisjuhliin Turussa huomenna ja lauantaina, mutta tapaus kun on hieman force majeure –luokkaa. Töihin on mentävä, vaikka sitten Intiaan, mutta pitäkää todella hauskaa Turussa lajitovereiden seurassa.

Ei mahda mitään, mutta koska viime aikoina ei ole tullut paljoa kirjoiteltua tälle foorumille, niin kokeillaan nyt pienimuotoista matkapäiväkirjan tynkää.

Valmistelut on tehty. Toimistosihteeri varasi liput ja hotellin, eikä minun tarvinnut kuin pyytää kiinalaista kolleegaani tulostamaan ne. Helppoa kuin ensiaskeleet. Lisäksi on haettu viisumi, jonka sai turistiluokkaan puoleksi vuodeksi kerrallaan ja hintaa sille pätkähti vaivaiset 50 euroa. Toimitusaika viikko Katajanokan byrossa itse asioidessa. Pikaviisumin saa myös ”odotellessa”, elikkä saman päivän aikaan reilun kahdeksankympin hintaan. Palvelu siis hieman eri luokkaa kuin Venäjälle matkustaessa, jolloin passi lojuu kolmisen viikkoa leimauskoneen alla.

Lisäksi kävin Diacorissa päivittämässä rokotukseni ja otin varmuudeksi, kaiken mitä oli otettavissa. Sivistystä siis riittää taas. Lääkityksen suhteen olen hankkinut tarvittava allergia- ja astmalääkkeet ynnä varulta malaria-tabut ja vatsa-antibiootit. Ja koneeseen menevän käsidesin, maitohapot, ja… Hei, siis viikoksi tämä kaikki vaiva. Olkoonsa, olen hieman vainoharhainen näiden asioiden suhteen.

Lisävarusteiksi on hankittu kunnolliset korvatulpat ja rakkolaastarit. Rupioita en ole ehtinyt vielä vaihtaa, joskin niitä nyt saanee sitten hätätapauksessa vaikka lentokentältä, Frankfurtista tai juuri kolmisen viikkoa sitten avatulta Shamshabadin (Rajiv Gandhi International) lentokentältä.

Uusi kenttä piti rakentaa hieman keskustan sivuun, sillä lentoliikenne Hyderabadiin on lisääntynyt viime vuosien aikana räjähdysmaisesti, lähinnä IT-alan kovan vetovoiman vuoksi. Hyderabad on yksi etelän kovista teknokeskuksista yhdessä Bangaloren ja Chennain (Madras) kanssa. Turismiakin kuulemma alkaa jo olla ja mikä siitä ollessa, kun kaupungilla on tarjota kulkijalle vaikka mitä. Tämä brittiläinen saitti tarjoilee kohtalaisen alkuinfon ja tämä paikallinen taas sitten omanlaisensa, joskin hieman vanhemmasta Andhra Pradeshin maakunnan sivustosta oli myös hyötyä.

Historiapläjäystä Hyderabadista en jaksa tähän referoida; lukekaa vaikka Wikipediasta.

Muihin matkavalmisteluihin kuuluu kirjallisuuden lukeminen. Yleistä jaadaa Intiasta on tarjolla vaikka miten, mutta Hyderabadista nyt ei juuri lainkaan. Suomesta löytyy oikeastaan vain yksi (korjatkaa jos olen väärässä ja nopeasti!) kaunokirjallinen teos, joka sijoittuu Hydiin. William Dalrymplen White Mughals, jonka epäonnistuin hakemaan Opiskelijakirjastosta lainaan, koska olin unohtanut lainauslipukkeen kotiin. Dalrymplen sivuilta löytyy muutakin, hieman minun fav-genrestä ohimenevää matskua, mutta haetaan nyt se vielä huomenna lukulampun alle ja matkaan, jos vaikka saisi sen avulla nukuttua.

Sen sijaan päätin katsella yleisteokseksi Michael Woodin BBC:lle tekemää ohjelmaa The Story of India (Amazonissa kirjamuodossa ), jonka saisi imutettua Audiblen kautta äänikirjana. Onko kellään mitään tuntumaa tähän? Onko joku nähnyt sarjan tahi lukenut kirjan? Tuoretta tavaraahan (2007) tämä on, mutta jos joku olisi erehtynyt katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan tuon, niin kommentti ennen downloadausta olisi paikallaan. Siitä mainio tuo Audible, että tavaraa voi kuunnella sitten sellaisen pienen soittimen kautta, vaikka sitten sen koko lentomatkan Länsi-Pietarista Hyderabadiin ja jää vielä aikaa muuhunkin lystiin, kun se koneessa kyyköttäminen on niin mukavaa…

Paikan päällä Hydissä on luvassa pitkiä työpäiviä yhteistyöyrityksen henkilökuntaa kouluttaessa. Viisi kahdentoista tunnin työpäivää ei tule riittämään siihen mitenkään, mutta jos päästäisiin vaikka oikeille raiteille, niin olisi jo aika bra. Työasioista ehdin naputella myöhemminkin, joten jääköön ne murheet loitommalle.

Onnistuin haalimaan jonkin verran vapaa-aikaa itselleni. Tulevana sunnuntaina pääsen kiertelemään Hyderabadia paikallisten kanssa – odotan mielenkiinnolla mitä tulee vastaan. Itse haluan syödä paikallista herkkua, eli Hyderabadi biryania. Ja vatsasi kiittää. Toivelistalle (not confirmed) on myös vierailu maailman suurimmalla filmistudiolla,josta pukkaa ulos tavaraa useammin kuin täkäläiset ohjaajat ehtivät lööppeihin. Mahtilaitos! Pakko päästä.

Lisäksi (confirmed) pääsen katsomaan 24.huhtikuuta Intian krikettiliigan testiä Deccan Chargers (Hyderabad) vastaan Jaipur, joka pelataan suhteellisen uudella ja suositulla Twenty20-pelitavalla. Kotijoukkueen areena on varmasti kokemus illan pimeinä hetkinä.

Odotan innolla tuota testiä. Tänään, ensimmäistä kertaa alkoi hieman mietityttää koko matka, mutta mennään vaan, sillä ei siinä muukaan auta.

En ole oikein viime aikoina jaksanut lueskella, ei ole tehnyt oikein mieli, eikä pääkään ole antanut siihen myötä. Niin, kirjoittamisesta nyt puhumattakaan, mutta kokeillaan nyt tällä kertaa taas saada molempia auki vaikka tämän blogin avulla.

kirjoittelemisiin,
Jipsukka

ps. You Tubessa pari heikkoa pätkää: Amazing Hyderabad ja Kana ylittää tien

--------------

pps. 18/04/2004

Norjalainen kollegani Trude ilmoitteli tänä aamuna, että olisi syytä ottaa hieman hyttyskarkoitetta mukaan, joten taidanpa koukata vielä kertaalleen apoteekin kautta ja hankkia sellaisen punakorkkisen Offin.

Hauras hetki

Nyt pitää olla varovainen ja olla innostumatta liialti. Luulenpa löytäneeni erään ratkaisun avaimen graduni suhteen. Seuraavien päivien aikana näemme, oliko Pepa-Leipurista antamaan minulle tarvittavat välineet.

Nyt pitää mennä lenkille hieman tuulettumaan ja keräämään ajatuksia.

/ Jipsukka

Aika on nyt

Lupauksia ja niiden lunastamisia. Tutkinnon uudistamisen myötä minunkin olisi jo aika valmistua. Tarvitsen siihen yhden gradun. No, olenhan minä toki sitä gradua jo aikani tehnyt, mutta sitä vuorta ei ole ylitetty. Päinvastoin, raa'an työnteon sijaan minusta on tullut alani paras valehtelija - pystyn luomaan mitä kauneimpia valheita graduni edistymisestä - jopa niin hyviä, että olen itsekin alkanut uskoa niihin. Nyt tekosyitä ei enää ole, vaan matka on tarvottava loppuun saakka.

Syksy 2002, Praha

Olen syyskuun alusta parisen kuukautta Prahassa. Tarkoitukseni on kerätä graduni lähdemateriaali ja palata jouluksi Suomeen. Vanhoista kalenteriestani huomaan, että olen päättänyt jättää käsikirjoituksen esitarkastukseen keväällä 2003. Vain parisen viikkoa ennen muuttamistani Prahaan, kaupungin läpi virtaava joki, Vltava, tulvii ja tuhoaa arkistossa olleen aineistokokonaisuuden, jonka perässä olen tullut kaupunkiin. Arkkipiispa Antonín Podlahan arkisto pääsi siinä tulvien yhteydessä hieman kastumaan ja se on toistaiseksi käyttökiellossa. Vielä keväällä 2007 sitä ei ollut avattu, vaan aineisto pysyy jäädytettynä mahdollista kidekuivausta odottamassa.

Tarkoituksenani on ollut tutkia Böömin kansallispyhimyksen, Pyhän Václavin (Vencelaus) tuhatvuotisia muistojuhlia vuonna 1929. Mitä juhlilla haluttiin kertoa uudelle kansakunnalle. 1000-vuotisjuhlia oli organisoitu jo vuodesta 1924 lähtien ja arkkipiispa toimi vuosia juhlatoimikunnan puheenjohtajana aina vuoteen 1930 saakka. Oletettavaa siis oli, että juuri Podlahan arkistosta löytyisi kattava ja sopivan rajoitettu materiaali ajattellen tutkimuskohdettani.

Mutta nyt kun arkisto olikin jäissä, minun piti kaivella materiaalini toisaalta. Kerään ja kaivelen materiaalia Kansalliskirjastossa aiheen tiimoilta, ilman mitään varsinaista päämäärää ja ajatusta. Syyskuun lopulla, 27. päivä, Pyhän Václavin muistopäivän aattona silmiini sattuu
Petr Placákin kirjoittama teos: Svatováclavské milenium - Pyhän Václavin millennium. Rähmä! Sama aihe kuin minulla ja nyt se on tässä käsissäni painettuna. Sinne meni sekin aihe. Kuljen hieman alakuloisena pitkin Prahan katuja, istun huonolla tuulella raitiovaunussa erästä Trójan kautta kulkevaa maisemareittiä pitkin ja luen Placákin kirjaa. Placák ei kuitenkaan ollut käsitellyt aihetta aivan samasta näkökulmasta kuin minä. Minun ajatuksenani oli, että juhlallisuudet ovat eräänlainen tsekkoslovakialaisen menneisyyden rakennusprojekti - oli siis olemassa kansakunta, mutta sillä ei ollut kaikille etnisille ryhmille (tsekit, slovakit, saksalaiset) yhteismitallista historiakäsitystä, jonka alle voisi olemassa olonsa legitimoida. Placák kyllä käsittelee tätä aihetta, mutta kovin pinnallisesti ja ennen kaikkea saksan- tsekin ja hieman slovakinkielisen lehdistön kautta. Huomaan jotain, mita Placák ei käsittele loppuun: keskustelu Pyhän Václavin juhlallisuuksista oli hyvin elimellisesti tieteensisäistä (historioitsijat), mutta toisaalta erittäin politisoitunutta.

Palaan Kansalliskirjastoon ja kerään puolentoista kuukauden aikana lähes kaiken(!) paikallisten historioitsijoiden kirjoittaman aineiston Pyhästä Václavista itsenäisyydestä vuoteen 1930. Valokopioita kertyy noin 9000 sivua.

Tammikuu 2008

Vuodet ovat vierineet, mutta en ole päässyt kovinkaan pitkälle. Tai ainakaan sinne, minne olin alkupitäen menossa. Olen myöntänyt itselleni, että aiheeni valinta on ollut taitojeni ja kykyjeni ylärajalla ja koska tavoitteet olivat alkupitäenkin asetettu liian korkealle, mikään vähäisempi kuin täydellinen analyysi tsekkiläisten historoitsijoiden luomasta menneisyyskuvasta Pyhän Václavin juhlallisuuksien tienoilla ei riittäisi. Tässä on ollut se ongelma: monet ovat sanoneet suupielet kuolassa ja monta vuotta, että se on vaan gradu ja kun sen kirjoitat, voit tehdä sitten myöhemmin jotain muuta. Mutta ei! Minulle se ei ole mikään vain gradu, vaan paljon muuta. Se on uhrausta, opettelemista, oppimista, kärsimystä, umpikujia, vapaudentunteita. Se on matka, jonka päätepistettä en vielä tiedä.

Ei voida ajatella, että kaikki opinnäytteet ovat vain graduja, sillä tuo ajattelu on lähtökohtaisesti vaarallista. Jos kaikki alkavat ajatella samoin, niin yliopistosta ei synny kuin vain gradunsa tehneitä maistereita, jotka ovat hukanneet elämänsä kuningasvuodet tekemällä vain gradua, jonka kirjoittaminen antaa henkisesti ja älyllisesti tekijälleen yhtä paljon kuin Helsingin Sanomain lukeminen aamupaskalla. Ei hyvä.

Totta. Aika outoa puhetta ihmiseltä, jonka gradusta ei todellakaan tule mitään suomalaisen historiatieteen merkkipaalua. Ja joka on viimeiset viisi vuotta märissyt aiheesta riittämiin. Itsepähän olen aiheeni valinnut ja sen kanssa aikani paininut. Jos olisin tutkinut gradussani Uuden Suomen uutisointia noottikriisistä, olisi todennäköisesti valmistunut vuosikausia sitten, tosin yhtä tyhmänä kuin yliopistoon tullessani. Pitää pystyä vastaamaan haasteisiin, vaikka sitten itserakennetuihin sellaisiin. Miljoonan huonon tekosyyn ja henkisen laiskuuden vuoksi en ole pystynyt vastaamaan asettamiini haasteisiin. Olisi pitänyt, tiedetään. Nyt alkaa olla se aika jo käsillä. Lunastus. Viimeinen yritys. Jos siitä tulee paska, niin senkin voin vielä hyväksyä ja antaa itselleni anteeksi, mutta sitä en voisi antaa koskaan itselleni anteeksi, että olisin tiputtanut vaatimustasoa ja kontannut aidan alitse, koska rima oli mukamaste liian korkealla. Mieluummin jätän koko gradun tekemättä kuin kirjoitan soopaa, jota en edes olisi halunnut kirjoittaa.

Nyt talvella nähdään onko uhostasi hyötyä vai onko se jälleen eräs erinomainen episodi vuosien saatossa sepittämistäni valheista.

Iloista sunnuntai-iltaa toivottaen,
Jussi-Pekka

Lupauksia

Uuden vuoden vietto ja luksusloma Turussa on nyt ohi. Kiitos kaikille ystäville seurasta, turinoista, jupinoista ja skoolailuista. Hauskaa oli, mutta olkoon.

Uuteen vuoteen kuuluvat myös uudenvuodenlupaukset. Tässä nämä minun lausumani:

1) Kirjoitan graduni
2) Pidän tipattoman tammikuun
3) blogitan säännöllisestu

ja

4) suutelen lähimmäistäni useammin.

Älkää nyt naurako, sillä kaikki nämähän ovat ihan helposti toteutettavissa. Varsinkin tuosta gradunsorvaamisesta kuulette jatkossa tällä palstalla lisää. Ihan pian.

Hyvää sellaista!
- Jussi-Pekka

Siunausta ja sinappia

Long time, no see

Bloggittamiseen on tosiaan tullut kohtuuton jumi. Ei ole ollut sanottavaa. Ja jos on ollut, en ole halunnut sanoa. Yritetään nyt selvittää päätä hieman tässä synttäreiden alla. Vaikka, ei minulla varsinaisesti mitään asiaa ole. Tai siis, olisi mutta ei huvita kirjoittaa. Se on huono.

Saatuani sunnuntaina pikkuvarpaaseeni hiusmuurtuman, päätin jättäväni siivoukset niille, jotka osaavat sen paremmin. Sattuu ja särkylääkkeitä syödään. Silleen päivä kerralleen, ihan kuin olisi isompikin sairaus pykälässä.

Hmmm. Joulu - tuo neilikan ja appelsiinintuoksuinen juhlapyhä. Kinkkua huntuineen, sukulaisineen, lahjoineen ja kaikkineen. Yllätän itseni kuluttamasta liikaa, vaikka en tarvitse, eivätkä lähimmäisetkään tarvitse mitään. Päivän paras uutinen joulun allakin on se, että 2/3 kansalaisista vastustaa NATO-jäsenyyttä. Ja, että Smeds alkaa saavuttaa paikkansa maan keskeisimpänä taiteentekijänä. Siksi onkin irvokasta, että jotain saatanan Antti Tuuria haastatellaan radiossa viikonloppuna.

Puh. No, jostain taas se kirjottaminen on saatava auki - vaikka edes näin. Sain vuosia sitten vinkin lukion historianopettajaltani, että ennen OIKEATA kirjoittamista pitää lähettää joku sellainen paska-roska-kirja jollekin, että saa nivelet ja pään liikkumaan. Ehkä tämä oli juuri tällainen avaus, ehkä.

Työpöydällä olisikin pari ihan mielenkiintoista käänneltävää, tjeckiläisen pakkausteollisuuden lisäksi. Eiköhän se sieltä taas löydy, se.

Hyvää joulua,
j.

Maa on syntinen laulu

Koen pienen pakon kommentoida edesmenneen Rauni Mollbergin tuotantoa, ensimmäisen oikeasti kansainvälistä suomalaista elokuvaohjaajan uraa ja merkitystä.

Koska moni lukija tietää, niin olen eräänlainen tšekisti ja seuranneena sikäläistä elokuvakulttuuria jonkin verran, niin voin sanoa, että Mollbergin Mukka-filmatisointi oli ensimmäinen suomalainen elokuva josta tuli kestomenestys niin Tšekkoslovakiassa kuin myöhemmin Tšekin tasavallassakin. Se on kova suoritus aikana, jolloin tšekkiläinen elokuva nappasi palkintoja niin lännessä kuin idässäkin ja kokonainen uusi elokuvan kieli rakennettiin uudelleen. Jakubisko, Forman, Passer, Kachyna, Vláčil, ehkä myös Mollberg. Vuonna 1973 valmistettu elokuva oli siellä suosittu jo kauan ennen Kaurismäkiä ja elokuvaa esitetään edelleenkin tasaisin väliajoin paikallisessa televisiossa. Säännöllisesti ja syystäkin.

Kerran kysyin (keväällä 2001), miksi juuri tämä kyseinen elokuva "kolahtaa" tšekkeihin. Sain kuulla vastauksena, että elokuvassa esitetään sellaista elämänmuotoa ja eksotiikkaa, joka on tšekeille täysin vieras, mutta myös se on erittäin älykäs, sensitiiviinen ja lopulta raa'alla tavalla koskettava.

Tämä kaikki nyt vain näin alaviitteenä niille, jotka aikovat morkata ohjaajan elämäntyötä Paratiisin lapsien vuoksi, katsokaa myös Milka, Tuntematon ja erityisesti Maa on syntinen laulu, koska se on yksi suomalaisen elokuvan historian merkkiteoksista. Ja syystä.

j.