keskiviikko 13. elokuuta 2008
Sofia, päivä 3
Eilen jatkui sitten sen epistolan saarnaaminen, minkä vuoksi tälle käännysmatkalle minut oli lähetetty. Aamusta iltaan samaa propagandaa kolmessa kolmen tunnin koulutussessiossa. Se alkaa pidemmän päälle olla aika puuduttavaa ja tuntuu usein siltä, ettei itsellä ole yhtään annettavaa - tuntuu vain että toistaa itseään loputtomiin ja sisältö kutistuu olemattomiin. Silti, nuo sessiot vaativat skarppaamista aika lailla - kaksi kertaa sen vielä käy läpi hyvällä huumorilla, mutta kolmas kerta päivässä on aivan liikaa, ainakin itselleni.
Tiistai-iltana kävimme bulgarialaisen yrityksen johtajan kanssa illastamassa. No, minun onnekseni tietenkinn sushi-paikassa, joka on tunnetusti jokaisen kala-allergisen onnela, paratiisi, El Dorado, Lemmenjoki ja kaikkea muuta päälle. Paikalliset vihannekset ovat parhaimmillaan, joten mikäs niitä sitten pureskellessa - kroppakin tykkää.
Itse illallinen oli värikäs ja riemuisa kuin norjalainen jumalanpalvelus. Herra Johtaja puhua pälpättää itsestäänselvyyksiä yrityselämästä ja omasta erinomaisuudestaan niin vaikeassa paikassa kuin Sofiassa. Miten se onkin, kaikki valittavat vaikeuksistaan - toimistovuokrat menevät ylös, yleinen hintataso nousee ja hallituksen veropolitiikka ei ole suosiollinen, mutta samassa kehutaan leveästi kuinka ollaan menossa kolmeksi viikoksi Andeille vaeltamaan, kuinka ulkoistaminen Sofiaa halvempaan kaupunkiin on ollut suosiollista businekselle ja kuinka yritys omistaa pian valmistuvan kuusikerroksisen kiinteistön Sofian keskustassa, johon toimisto on pian muuttamassa kunhan viranomaiset vain saadaan vaihtamaan kiinteistön käyttötarkoitus ihan virallisestikin.
Kollegani lähti tänä aamuna takaisin omalle byroolleen ja hyvä niin. Nyt voi keskittyä hieman rennommin koulutukseen ja olemiseen muutenkin - ilman loputonta nihilismiä mitättömien pikkuasioiden kanssa. Sellainen kuluttaa yllättävän paljon, varsinkin jos ei ole asioista aina samaa mieltä, mutta ei voi sanoa suoraan päin toisen ihmisen naamaa, että tule hyvä ihminen järkiisi, ota silmät päästäsi ja katso itseäsi! No, nyt kun ongelma on poistanut itsensä takaisin kotiin toimittamaan joutavia ja mitättömiä askareitaa, voinen surffailla hieman rennommin maaliin saakka.
Illalla töiden jälkeen olisi mukava ehtiä käydä kaupungilla hieman kiertelemässä kaduilla, tekemättä varsinaisesti mitään erityistä, pysähtyä katukahvilan varjoisalle terassille, ottaa yksi olut, imaista paikallista savuketta keuhkoihinsa, pyyhkäistä kuuman päivän hiet otsalta, katsella ohikulkevia ihmisiä ja olla. Se olisi Kaif, se pieni hetki!
maanantai 11. elokuuta 2008
Sofia, päivä 2
Ensimmäinen työpäivä paikallisen yhteistyökumppanin toimistolla. Aamulla normaalia YYA-läppää ja iltapäivällä sitten jo vihdoinkin koulutusta, eli oikeaa asiaa.
Bulgarialaiset eivät tunnu olevan yhtä innostuneita kuin inkut aikoinaan - no, en sitä odottanutkaan. Tuntuu vaan hieman pöljältä toistaa tikusta vääntämällä samat asiat kuin monta kertaa aikaisemminkin. No, siispä päätin piristää väkipakolla paikalle raahattua kuntaa soittamalla suomalaisia tangoja YouTubesta ja tekemällä briljantteja tiivistelmiä kielistä, joita kukaan paikalla olleista osannut. Suomesta meni ihan hyvin, kun etsin sopivan teknologia-aiheisen leikkeen, mutta saamenkieliset uutiset Etelä-Ossetian tilanteesta olivat jo hieman haastavempia. Hauskaa kuitenkin oli, joten ei tarvinnut murista tylsyyteen kuolevien ihmisten kanssa yhdessä äänessä.
Päivä päättyi jo puoli viisi. Toisin kuin Intiassa, minulla jäisi siis tulevinakin päivinä aikaa hieman omalle työlleni ja omille asioilleni. Kollegani halusi lähteä hankkimaan tuliaisia sukulaisilleen ja minä päätin mennä hierontalaitokseen - ihan yläkroppa ja niska vaan ja nekin tulivat hoidelluksi hotellin Wellness Centressä. Halvalla tosin, alle 15 euron paketti. Taidanpa mennä toisenakin päivänä uudestaan.
Hoitojen jälkeen lähdin kävelylle löytääkseni tieni kirjakauppaan. En hankkinut bulgaariksi mitään, vaikka englanninkielisiä käännöksiä ei ollut nimeksikään. Ostin kuitenkin 18o0-luvun lopun ja 1900-luvun alun merkittävimmän bulgariankielisen kirjalijan Ivan Vazovin teoksen, Pod igoto, joka oli englanniksi otsikoitu Under the Yoke. Näitä kansallisia herättäjiä on aina raskasta lukea - sitä paatosta ja kurjuutta. Sitä sitä riittää poloviin asti. Mitä kurjempaa alla ikeen, sitä suloisampi mytologisoitu kansan menneisyys on. Epäilen koskaan lukevani teosta loppuun saakka. Tai sitten tulen jotenkin sairaaksi.
Kirjan hankkimisen jälkeen kävin pienellä kävelyllä keskustan vieressä. Pienet, robustit kujat ja kadut ovat hellyyttäviä puineen ja tämä yllättävä vihreys antaa hyvä kuvan Sofiasta. Ainakin näin pikkuhelteillä - tiedä sitten tammi-helmikuussa.
Vertailukohtia Romaniaan ja Bukarestiin on. Manelet tulivat jo aikaisemmin käsiteltyä, mutta erona Bukarestiin, on Sofia vihreä, kohtuullisen siisti ja järjestäytynyt (autot pysähtyvät suojatielle toisinaan ja siellä täällä näkee maahan sinisellä maalattuja invapaikkoja autoileville invalideille!), roskia ja roskasakkia on kaduilla vähän (jos ollenkaan), katuviemäreiden kannet ovat paikallaan, eikä niitä ole varastettu romuraudan myyntitarkoituksessa kuten Romaniassa jne.
Samojakin ilmioitä on, kuten kaupunkia halkovat maksi-taksit, joilla on linjanumerot ja jonkinlainen linjakartta, painonmittauksella ja puntarillaan rahaa puistossa elantoaa tienaavia eläkäläisiä, samoin kuin shakki-pelin maailmaan uppotuneita ukkoja puiden varjossa harrastamassa elämänmuotonsa syvintä ydintä, kaifia... Lisäksi puistot ovat suuressa huudossa täälläkin - voisi pikemminkin verrata Venäjään kuin Romaniaan, mutta ainakin näin kesäaikaan väki näyttää viettävän aikaansa puistoihin pystytyissä kahvilateloissa. Ei kai niillä mitään parempaakaan tekemistä ole ja miksi pitäisikään. Saisimmepa mekin.
Nyt illalliselle paikallisia erikoisuuksia maistamaan!
/ Jussi-Pekka
Bulgarialaiset eivät tunnu olevan yhtä innostuneita kuin inkut aikoinaan - no, en sitä odottanutkaan. Tuntuu vaan hieman pöljältä toistaa tikusta vääntämällä samat asiat kuin monta kertaa aikaisemminkin. No, siispä päätin piristää väkipakolla paikalle raahattua kuntaa soittamalla suomalaisia tangoja YouTubesta ja tekemällä briljantteja tiivistelmiä kielistä, joita kukaan paikalla olleista osannut. Suomesta meni ihan hyvin, kun etsin sopivan teknologia-aiheisen leikkeen, mutta saamenkieliset uutiset Etelä-Ossetian tilanteesta olivat jo hieman haastavempia. Hauskaa kuitenkin oli, joten ei tarvinnut murista tylsyyteen kuolevien ihmisten kanssa yhdessä äänessä.
Päivä päättyi jo puoli viisi. Toisin kuin Intiassa, minulla jäisi siis tulevinakin päivinä aikaa hieman omalle työlleni ja omille asioilleni. Kollegani halusi lähteä hankkimaan tuliaisia sukulaisilleen ja minä päätin mennä hierontalaitokseen - ihan yläkroppa ja niska vaan ja nekin tulivat hoidelluksi hotellin Wellness Centressä. Halvalla tosin, alle 15 euron paketti. Taidanpa mennä toisenakin päivänä uudestaan.
Hoitojen jälkeen lähdin kävelylle löytääkseni tieni kirjakauppaan. En hankkinut bulgaariksi mitään, vaikka englanninkielisiä käännöksiä ei ollut nimeksikään. Ostin kuitenkin 18o0-luvun lopun ja 1900-luvun alun merkittävimmän bulgariankielisen kirjalijan Ivan Vazovin teoksen, Pod igoto, joka oli englanniksi otsikoitu Under the Yoke. Näitä kansallisia herättäjiä on aina raskasta lukea - sitä paatosta ja kurjuutta. Sitä sitä riittää poloviin asti. Mitä kurjempaa alla ikeen, sitä suloisampi mytologisoitu kansan menneisyys on. Epäilen koskaan lukevani teosta loppuun saakka. Tai sitten tulen jotenkin sairaaksi.
Kirjan hankkimisen jälkeen kävin pienellä kävelyllä keskustan vieressä. Pienet, robustit kujat ja kadut ovat hellyyttäviä puineen ja tämä yllättävä vihreys antaa hyvä kuvan Sofiasta. Ainakin näin pikkuhelteillä - tiedä sitten tammi-helmikuussa.
Vertailukohtia Romaniaan ja Bukarestiin on. Manelet tulivat jo aikaisemmin käsiteltyä, mutta erona Bukarestiin, on Sofia vihreä, kohtuullisen siisti ja järjestäytynyt (autot pysähtyvät suojatielle toisinaan ja siellä täällä näkee maahan sinisellä maalattuja invapaikkoja autoileville invalideille!), roskia ja roskasakkia on kaduilla vähän (jos ollenkaan), katuviemäreiden kannet ovat paikallaan, eikä niitä ole varastettu romuraudan myyntitarkoituksessa kuten Romaniassa jne.
Samojakin ilmioitä on, kuten kaupunkia halkovat maksi-taksit, joilla on linjanumerot ja jonkinlainen linjakartta, painonmittauksella ja puntarillaan rahaa puistossa elantoaa tienaavia eläkäläisiä, samoin kuin shakki-pelin maailmaan uppotuneita ukkoja puiden varjossa harrastamassa elämänmuotonsa syvintä ydintä, kaifia... Lisäksi puistot ovat suuressa huudossa täälläkin - voisi pikemminkin verrata Venäjään kuin Romaniaan, mutta ainakin näin kesäaikaan väki näyttää viettävän aikaansa puistoihin pystytyissä kahvilateloissa. Ei kai niillä mitään parempaakaan tekemistä ole ja miksi pitäisikään. Saisimmepa mekin.
Nyt illalliselle paikallisia erikoisuuksia maistamaan!
/ Jussi-Pekka
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Sofia, 10. elokuuta, osa 2
Loikoilen viiden tähden hotellin pehmeässä ja suloisessa sängyssä närppien pähkinöitä ja katsoen jotain aivan karmeata silikonitissikanavaa, jolla soitetaan yleis-balkanilaista manelea. Verrattuna manelen mestareihin, romanialaisiin, bulgarialainen versio on hieman popahtavampaa. Mukana on myös makedonialaisia lajin suurmestareita ja mikäs siinä, jos makedonialaisilla on annettavaa tuolle lajille.
Tämä esittäjä on nimeltään Maria ja edustaa parhaimmillaan tuota satoa. Katsokaa nyt itsekin! Siinä jää Jaggerin Mick ja Steven Tylerkin kakkoseksi, eikä pelkästään huulien osalta.
Kanavaselailua. Nyt Serbiaa. Kanavan nimi on Pink Plus. Nyt lingvistikko heräsi sisälläni, sillä niin paljon tuhlaan energiaani kyrillitsan lukemiseen, että latinalainen kirjoitusasu auttaa hieman eteenpäin kuitenkin, mutta ei niin paljoa, että ohjelmatarjonta muuttuisi paremmaksi.
Hotellissani näkyvät kanavagt voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan: urheiluun, musiikkiin ja amerikkalaisiin halppissarjoihin ja -elokuviin. Ensimmäinen kategoria sisältää parhaillaan Bulgarian pääsarjaa, Venäjän pääsarjaa ja Olympialaisia kisoja. Toista kategoriaa hallitsevat jo aikaisemmin mainitut manelet, joskin MTV ja kansanlaulut seuraavat perässä, suhteessa 3:1:1. Viimeisestä kategoriasta ei ole paljoa uutisanalysoitavaa - en tunne noita näyttelijöitä, mutta ei kai sen ole väliäkään.
Nyt Pink Plus -kanavalta alkoi joku alkukielinen (serbokroaatiksi, värinmääritelyistä päätellen) farssi, jos mies meni junan vessaan ajamaan partaa, mutta konduktööri tuli tarkastamaan lippua ja maisema kylän raitilla näyttää ankealta. Orkesteri soittaa kuin italialaisissa neo-realismin klassikoissa. Aion katsoa sitä, se vaikuttaa verrattomasti parhaimmalta ajanvietteeltä juuri nyt. Itse asiassa voi olla jopa hyväkin elokuva. Lopussa sen tietää.
Nyt se mies meni sirkukseen...
ps. Erästä kollegaa lainaten, "on sulaa hulluutta hukata tuollainen helmi". Desi Slava & Azis voittaisivat maailman paskimman biisin äänestyksessä ihan milloin tahansa ja kenet tahansa. Olkaa onnellisia, että jaan kanssanne tämän maailman musiikin kirkkaimpiin kruunuihin kuuluvan kappaleen kanssanne. Videokin on ihan mukiinmenevä: http://www.youtube.com/watch?v=LrfnLsVM08w&feature=related
Tämä esittäjä on nimeltään Maria ja edustaa parhaimmillaan tuota satoa. Katsokaa nyt itsekin! Siinä jää Jaggerin Mick ja Steven Tylerkin kakkoseksi, eikä pelkästään huulien osalta.
Kanavaselailua. Nyt Serbiaa. Kanavan nimi on Pink Plus. Nyt lingvistikko heräsi sisälläni, sillä niin paljon tuhlaan energiaani kyrillitsan lukemiseen, että latinalainen kirjoitusasu auttaa hieman eteenpäin kuitenkin, mutta ei niin paljoa, että ohjelmatarjonta muuttuisi paremmaksi.
Hotellissani näkyvät kanavagt voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan: urheiluun, musiikkiin ja amerikkalaisiin halppissarjoihin ja -elokuviin. Ensimmäinen kategoria sisältää parhaillaan Bulgarian pääsarjaa, Venäjän pääsarjaa ja Olympialaisia kisoja. Toista kategoriaa hallitsevat jo aikaisemmin mainitut manelet, joskin MTV ja kansanlaulut seuraavat perässä, suhteessa 3:1:1. Viimeisestä kategoriasta ei ole paljoa uutisanalysoitavaa - en tunne noita näyttelijöitä, mutta ei kai sen ole väliäkään.
Nyt Pink Plus -kanavalta alkoi joku alkukielinen (serbokroaatiksi, värinmääritelyistä päätellen) farssi, jos mies meni junan vessaan ajamaan partaa, mutta konduktööri tuli tarkastamaan lippua ja maisema kylän raitilla näyttää ankealta. Orkesteri soittaa kuin italialaisissa neo-realismin klassikoissa. Aion katsoa sitä, se vaikuttaa verrattomasti parhaimmalta ajanvietteeltä juuri nyt. Itse asiassa voi olla jopa hyväkin elokuva. Lopussa sen tietää.
Nyt se mies meni sirkukseen...
ps. Erästä kollegaa lainaten, "on sulaa hulluutta hukata tuollainen helmi". Desi Slava & Azis voittaisivat maailman paskimman biisin äänestyksessä ihan milloin tahansa ja kenet tahansa. Olkaa onnellisia, että jaan kanssanne tämän maailman musiikin kirkkaimpiin kruunuihin kuuluvan kappaleen kanssanne. Videokin on ihan mukiinmenevä: http://www.youtube.com/watch?v=LrfnLsVM08w&feature=related
Sofiassa, 10.elokuuta
Perillä ollaan. Kaupungilla on käyty, ilmat on hyvät, ruoka ja juomat ovat halpoja. Lämmintäkin on +26 celciusta.
No, vitsi vitsinä. Sofiahan on itse asiassa mielikuvia viihtyisämpi kaupunki. Eilistä rankkasadetta tuskin huomaan enää, mutta sen sijaan lähes kaikkien keskustan katujen varsilla olevat puukujat jäävät ensimmäisenä impressiona mieleen. Ei kauneinta ja riittävän rosoista minun makuuni. Ensivaikutelma on vaikuttava (ei Prahan veroinen), joten pidetään se päällimmäisenä tunteena.
***
Errata kirjallisuudesta. Unohdin eilen Kristevan! Mutta jotenkin Kristevaa ei oikein millään tahtoisi pitää bulgarialaisena, vaan patonginpurijana. Muita nimiä paikallisesta ei sitten ole tullut mieleen, vaikka yritin parin alan liikkeen näyteikkunaa sillä silmällä vilkuilla.
Illemmalla enemmän ja tarkemmin...
/ Jussi-Pekka
No, vitsi vitsinä. Sofiahan on itse asiassa mielikuvia viihtyisämpi kaupunki. Eilistä rankkasadetta tuskin huomaan enää, mutta sen sijaan lähes kaikkien keskustan katujen varsilla olevat puukujat jäävät ensimmäisenä impressiona mieleen. Ei kauneinta ja riittävän rosoista minun makuuni. Ensivaikutelma on vaikuttava (ei Prahan veroinen), joten pidetään se päällimmäisenä tunteena.
***
Errata kirjallisuudesta. Unohdin eilen Kristevan! Mutta jotenkin Kristevaa ei oikein millään tahtoisi pitää bulgarialaisena, vaan patonginpurijana. Muita nimiä paikallisesta ei sitten ole tullut mieleen, vaikka yritin parin alan liikkeen näyteikkunaa sillä silmällä vilkuilla.
Illemmalla enemmän ja tarkemmin...
/ Jussi-Pekka
lauantai 9. elokuuta 2008
Iloisia Olympialaisia!
Mr. President of the People's Republic of China, Mr. Liu Qi, Members of the Organizing Committee, dear Chinese friends, dear athletes:
For a long time, China has dreamed of opening its doors and inviting the world's athletes to Beijing for the Olympic Games. Tonight that dream comes true. Congratulations, Beijing.
You have chosen as the theme of these Games "One World, One Dream". That is what we are tonight.
As one world, we grieved with you over the tragic earthquake in Sichuan Province. We were moved by the great courage and solidarity of the Chinese people. As one dream, may these Olympic Games bring you joy, hope and pride.
Athletes, the Games were created for you by our founder, Pierre de Coubertin. These Games belong to you. Let them be the athletes' Games.
Remember that you are role models for the youths of the world. Reject doping and cheating. Make us proud of your achievements and your conduct.
As we bring the Olympic dream to life, our warm thanks go to the Beijing Organizing Committee for its tireless work. Our special thanks also go to the thousands of gracious volunteers, without whom none of this would be possible.
Beijing, you are a host to the present and a gateway to the future. Thank you.
I now have the honor of asking the President of the People's Republic of China to open the Games of the XXIX Olympiad of the modern era.
- Jacques Rogge, 08.08.2008, Beijing
България, 10-15. elokuuta
Bulgariaan, Sofiaan, viikoksi töihin.
Lähtö olisi huomenna aamulla, mutta juuri nyt ei oikein jaksa edes pakkailla. Ei huvita, ei hotsita, eikä mulla ole edes vaatteita, iiik! Kai sitä jotain rytkyjä reissuun löytyy.
Olen ollut България:ssa kaksi kertaa - kerran luokkaretkellä siellä helvetin esikartanossa (Sunny Beach) ja Sofiassa muutaman hassun tunnin joitamia vuosia takaperin matkallani Kroatiaan. Eipä siis paljoa ole kokemusta ja mielikuviakaan en ole ehtinyt keräillä. Kai se näyttää samalta, miltä muutkin kaupungit, elikkä mielenkiintoiselta. Anteeksi ylimielisyyteni, mutta kai Bukarestia voidaan eräänlaisena vertailukohtana käyttää - kai?
Ruokakin lienee tyypillistä balkanilaista, vaikka kuinka sitä tässä Suomen Kuvalehden artikkelissa yritetäänkin lobata. Jugurthaa, Sopien salaattia, pataruokia ja laadukasta viiniä - siinäpä se mielikuva.
Paikallisista savukkeista ei ole kokemuksia kuin yli kymmenen vuoden takaa. Pelkään pahoin paikallisten brändien joko kadonneen markkinoilta tai siirtyneen kansainvälisten tupakkakartellien omistukseen.
Kirjallisuuden suhteen olen ollut luvalla sanoen laiska - hankin kirjastosta kaksi matkaopasta, joiden sisällöstä voidaan olla eri mieltä, jos toistakin. Laiha on muistini näiltä osin - ei tule mieleen ainoatakaan bulgaaria, joka olisi kynän taidoillaan minut lumonnut. Ivan Vazovin nimen olen joskus jossain yhteydessä kuullut, ei muuta. Ja tietysti iki-suosikkini Kyrilloksen ja Methodiuksen, mutta he edustava hieman eri perinnettä, näin niinkuin kirjallisuuden näkökulmasta. Ehkä paikalliset osaavat auttaa tässä asiassa. Tätä saittia olen hieman selaillut, mutta yksinkään kirjailijantekele ei ole saanut minua huutamaan lisää bulgarian kirjallisuuttaa, saati sen puolesta.
Bulgaarin kielen kanssa en ole vuosiin pelehtinyt - en sitten slaavilaisten kielten ja kulttuurien peruskurssin pakollisen ja pinnallisen kieliopin jälkeen, eli kohta kymmeneen vuoteen. Kyrillitsana sitä kirjoitetaan, joten kyllä sitä sen verran lukee ja ymmärtää venäjän pohjalta, mitä on tarvis.
Maailmansotien välinen aika lienee arkkitehtoonisesti mielenkiintoisinta aikaa. Katsotaan sitäkin. Tietenkin kirkon läsnäolo heijastaa varjonsa tällekin saralle ja haluan vierailla ainakin Aleksateri Nevskin katedraalissa olisi syytä käydä sisällä. Ja sieltä jotain muutakin löytyy, sano.
Sofian roomalainen historia on mielenkiintoinen, mutta en ala sitä tässä yhteydessä referoimaan tarkemmin. Mitä suomalaisiin ja Bulgariaan tulee, niin Ehnroothin nimen tietysti muistamme Venäjän-Turkin sodan yhteydestä 1800-luvun lopulta, tulihan sedästä eräänlainen Bulgarian armeijan perustaja.
Bulgaareista me tiedämme erityisen vähän. Näin olympilaisten aikaan joku muistaa Bulgarian suuria saavutuksia ruumiinkulttuurin saralla, joista kuuluisimpia lienevät ne parrakkaat ja parrattomat naisyleisurheilijat ja monet kansainvälisen tason jalkapalloilijat, joista erityisesti Trifon Ivanov on jäänyt allekirjoittaneen verkkokalvoille lajin eräänä piristysruiskeena. Trifon saanee myös kantaa edelleenkin maailman kaikkien aikojen rumimman jalkapalloilijan viittaa - todennäköisesti lajin hamaan kuolemaan saakka.
Into on laimea, mutta se johtuu pikemminkin vallitsevista olosuhteista kuin itse Sofiasta. No, eihän tämä nyt ihan samaa wow-reaktiota aiheuta kuin Intian-matka ja kun ei odota liikoja, niin pessimistikään ei pety.
Katsotaan, mitä matkalla tulee vastaan. Ja yleensähän siellä tulee vastaan yhtä sun toista. Onko se sitten hyvä vai ei, sen näkee sitten aikanaan. Tällä kertaa vatsa kestää varmasti.
/ Jussi-Pekka
Lähtö olisi huomenna aamulla, mutta juuri nyt ei oikein jaksa edes pakkailla. Ei huvita, ei hotsita, eikä mulla ole edes vaatteita, iiik! Kai sitä jotain rytkyjä reissuun löytyy.
Olen ollut България:ssa kaksi kertaa - kerran luokkaretkellä siellä helvetin esikartanossa (Sunny Beach) ja Sofiassa muutaman hassun tunnin joitamia vuosia takaperin matkallani Kroatiaan. Eipä siis paljoa ole kokemusta ja mielikuviakaan en ole ehtinyt keräillä. Kai se näyttää samalta, miltä muutkin kaupungit, elikkä mielenkiintoiselta. Anteeksi ylimielisyyteni, mutta kai Bukarestia voidaan eräänlaisena vertailukohtana käyttää - kai?
Ruokakin lienee tyypillistä balkanilaista, vaikka kuinka sitä tässä Suomen Kuvalehden artikkelissa yritetäänkin lobata. Jugurthaa, Sopien salaattia, pataruokia ja laadukasta viiniä - siinäpä se mielikuva.
Paikallisista savukkeista ei ole kokemuksia kuin yli kymmenen vuoden takaa. Pelkään pahoin paikallisten brändien joko kadonneen markkinoilta tai siirtyneen kansainvälisten tupakkakartellien omistukseen.
Kirjallisuuden suhteen olen ollut luvalla sanoen laiska - hankin kirjastosta kaksi matkaopasta, joiden sisällöstä voidaan olla eri mieltä, jos toistakin. Laiha on muistini näiltä osin - ei tule mieleen ainoatakaan bulgaaria, joka olisi kynän taidoillaan minut lumonnut. Ivan Vazovin nimen olen joskus jossain yhteydessä kuullut, ei muuta. Ja tietysti iki-suosikkini Kyrilloksen ja Methodiuksen, mutta he edustava hieman eri perinnettä, näin niinkuin kirjallisuuden näkökulmasta. Ehkä paikalliset osaavat auttaa tässä asiassa. Tätä saittia olen hieman selaillut, mutta yksinkään kirjailijantekele ei ole saanut minua huutamaan lisää bulgarian kirjallisuuttaa, saati sen puolesta.
Bulgaarin kielen kanssa en ole vuosiin pelehtinyt - en sitten slaavilaisten kielten ja kulttuurien peruskurssin pakollisen ja pinnallisen kieliopin jälkeen, eli kohta kymmeneen vuoteen. Kyrillitsana sitä kirjoitetaan, joten kyllä sitä sen verran lukee ja ymmärtää venäjän pohjalta, mitä on tarvis.
Maailmansotien välinen aika lienee arkkitehtoonisesti mielenkiintoisinta aikaa. Katsotaan sitäkin. Tietenkin kirkon läsnäolo heijastaa varjonsa tällekin saralle ja haluan vierailla ainakin Aleksateri Nevskin katedraalissa olisi syytä käydä sisällä. Ja sieltä jotain muutakin löytyy, sano.
Sofian roomalainen historia on mielenkiintoinen, mutta en ala sitä tässä yhteydessä referoimaan tarkemmin. Mitä suomalaisiin ja Bulgariaan tulee, niin Ehnroothin nimen tietysti muistamme Venäjän-Turkin sodan yhteydestä 1800-luvun lopulta, tulihan sedästä eräänlainen Bulgarian armeijan perustaja.
Bulgaareista me tiedämme erityisen vähän. Näin olympilaisten aikaan joku muistaa Bulgarian suuria saavutuksia ruumiinkulttuurin saralla, joista kuuluisimpia lienevät ne parrakkaat ja parrattomat naisyleisurheilijat ja monet kansainvälisen tason jalkapalloilijat, joista erityisesti Trifon Ivanov on jäänyt allekirjoittaneen verkkokalvoille lajin eräänä piristysruiskeena. Trifon saanee myös kantaa edelleenkin maailman kaikkien aikojen rumimman jalkapalloilijan viittaa - todennäköisesti lajin hamaan kuolemaan saakka.
Into on laimea, mutta se johtuu pikemminkin vallitsevista olosuhteista kuin itse Sofiasta. No, eihän tämä nyt ihan samaa wow-reaktiota aiheuta kuin Intian-matka ja kun ei odota liikoja, niin pessimistikään ei pety.
Katsotaan, mitä matkalla tulee vastaan. Ja yleensähän siellä tulee vastaan yhtä sun toista. Onko se sitten hyvä vai ei, sen näkee sitten aikanaan. Tällä kertaa vatsa kestää varmasti.
/ Jussi-Pekka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)