11.-15. kesäkuuta, 10. työviikko

Kymmenennen työviikon kohokohtana pidän viime perjantaina alkaneita jalkapallon EM-kisoja, vaikka ne eivät nyt varsinaisesti työhöni liitykään. Saksalaisten futiskuumeen nousua on mukava seurata sivusta ja pyrkiä hieman osallistumaankin fanitukseen sekä toivoa, että omakin joukkue joskus… 

 Näkymä Amöneburgista lounaaseen, torstaina 14. kesäkuuta

Työviikkoon mahtui toki työtäkin. Laskeskelin jo viime viikolla, että Marburgin-aikani alkaa olla sen verran lopussa, että en saa kaikkea luentaa loppuun, varsinkaan kun koko ajan olen tilaamassa lisää uutta etäisesti aiheeseeni liittyvää materiaalia kirjastosta työpöydälleni. Siispä, aikataulutin kolme viimeistä Marburgin viikkoani uudelleen ja kulutin menneestä viikosta kolme päivää lukemattoman materiaalin skannaamiselle, jotta voisin kirjoittaa viimeiset kaksi viikkoa. Pelkään nimittäin pahoin, että kun palaan Suomeen heinäkuun alussa, niin aikaa ei kirjoittamiselle siunaannu ihan siinä määrin, mitä tarvitsisin. Ja toisaalta, pitäisi saada jo jotain tuotettuakin.

Kuten valppaasti huomasitte, niin työviikosta jäi vielä kaksi päivää ylitse muiden askareiden hoitamiseen. Yksi päivä hurahti erään artikkelin kimpussa, jonka erästä osaa olin työstänyt lähes vuosi sitten – aikansa siis kesti, että pääsin taas jyvälle senkin aiheen kanssa.

Ja jäljelle jäi vielä yksi työpäivä – se oli tiistai, jolloin Herder-Instituutissa vieraili suuresti kunnioittamani tšekkiläinen sosiologi, Miloš Havelka, jonka analyysit tšekkiläisestä menneisyydestä ja sen määrittelemisestä ovat olleet usein avain kohtaamiini historiografisiin pulmiin. Havelkan magnun opus on mielestäni hänen toimittamansa tekstikokoelma Spor o smysl českých dějin l895 - l938, missä hän esittää keskeisimmät Böömin historian luonteesta käydyn keskustelun lähteet. Hieman analyyttisempi katsaus samaan aiheeseen on hänen vuonna 2002 julkaisemansa teos Dějiny a smysl. Akcenty a posuny české otázky 1895 – 1989, jonka lukemisesta en oikein koskaan saa tarpeekseni. Lisäksi Havelka on kääntänyt ja toimittanut Max Weberin tekstejä tsekiksi. Vaikka Havelkan tuotannossa painottuu hyvin voimakkaasti historioigrafia, niin hän itse kertoo olevansa nimenomaan sosiologi, vaikka meillä ehkä käytettäisiin hänenlaisestaan tutkijasta termiä historianfilosofi. No, mutta hänen tutkimusotteensa on monin osin yhteiskuntatieteellinen, joten annamme hänen määritellä itsensä sosiologiksi sen kummempia vastustamatta, mutta Tsekin historiaa opiskelevalle ja tutkivalle henkilölle Havelkan teokset antavat todella oivan näköalan, jota ei kannata jättää vilkaisematta.

Tällä kertaa Havelka ei puhunut Böömin historian tulkinnoista, niistä seuranneista kiistoista, Böömin historiakoulujen tulkinta- ja näkemyseroista – näissä keskusteluissa tiiviisti mukana ollutta presidentti Masarykiä Havelka ei maininnut tiistaina kuuden hänen kanssaan vietetyn tunnin aikana kertaakaan.

Tällä kertaa hän puhui ja keskusteli Keski-Euroopan määrittämisestä. Vierailu liittyi Herder-Institutin DAPRO-projektiin, missä kartoitellaan taas Eurooppaa tavalla jos toisella. Myös meidät Leibniz-koululaiset kutsuttiin mukaan, mikä ei ehkä ollut järjestävälle taholle eduksi, sillä ehkä kiperimmät kysymykset tulivat ”meidän porukalta”, mistä herra Leiter ei oikein pitänyt – mutta no joo… Sellaista se on akateemisessa maailmassa miekkailu, että jos jotain sanot, niin varaudu vastahyökkäykseen.

Jep – takaisin Havelkaan. Aamun aluksi Havelka alusti Keski-Euroopan määrittelemisestä ja siihen käyttämistään mental mapseistä noin 40 minuttia ja sitten keskustelimme aiheesta reilut puolitoista tuntia. Lounastauon jälkeen vedimme läpi DAPRO-projektille suunnatun puuduttavan osion, josta ei riitä jälkipolville sanottavaa. Lopuksi keskustelimme myös kuudesta etukäteen lähetystä artikkelista, joista ei paljoa keskustelua syntynyt, sillä kaikkia tekstejä ei muistettu lähettää etukäteen esim. meillä leibnizilaisille ja koska DAPRO-tyypit olivat hiljaa, puhuimme loppupäivän niitänäitä mm. Böömin 1700-1800 –lukujen Landpatriotismuksesta, mikä oli sikses kivaa, että pääsin keskustelemaan sittenkin Havelkan kanssa Suomen ja Böömin historian yhtäläisyyksistä nk. kansallisen heräämisen kontekstissa.

Antoisinta osaa oli siis Havelka alustus ja sitä seurannut 90-minuuttinen keskustelu. Havelka etsii Keski-Eurooppaa mental mapsien, eräänlaisten ajatuskonstruktioiden kautta. Teksti oli välillä sen verran lennokasta, että en varmaan ollut ainoa salissa ollut henkilö, joka tipahti kärryiltä - saksankielisen historianfilosofian seuraaminen on raskasta, sano. Joka tapauksessa, Havelka miettii sosiologian keinoin, millaisista elementeistä K-E voisi muodostua. Käytös, tavat, perinteet, kieli, historia, kansakunnat, kansakuntien rajat kaikki merkitsevät jotain, mutta minulle jäi hieman sellainen olo päivän jälkeen, ettei herra Havelka ollut aivan tyytyväinen päivän antiin, sillä iso osa yleisöstä ei päässyt kyllä virittäytymään hänen tasolleen ja hänen ajatuksiensa tasolle – hänen yleisönsä jumittui jonnekin kansallisten stereotyyppien latelemisen tasolle, mutta ei koskaan päässyt seuraavalle nivåålle.

Yhteiskuntatieteijöillä, kuten Havelkallakin, on se ongelma, että heidän lähdemateriaalinsa alkaa yleensä vasta 1800-luvulta. Wienin tansseja edeltävästä ajasta ei ole kuulemma Havelkankaan mielestä paljoa tuotavaa tähän keskusteluun. Yllätyin kommentista hieman ja yritin provosoida keskustelua Pohjoisen ulottuvuuden käsitteellä ja sillä, miten eri aikoina vaikkapa keskusteluissamme usein esimerkkinä käytettyä Prahaan on Suomesta käsin tarkkailtu. Keskiajan oppineelle Praha oli kehityksen keskus, kun taas Westfalenin rauhan jälkeen kaupunki jäi meiltä täysin unholaan, kunnes rautatie Berliinin ja Prahan välille rakennettiin 1840-luvulla ja suomalaiset ikään kuin palasivat uudelleen Prahaan. Vuodet 1948–1989 ovat sitten ihan oma lukunsa ja onkin jännää seurata, miten mielikuvat Prahasta muuttuvat ajan saatossa – luulenpa, että siihen menee toiset 40 vuotta ennen kuin suomalainen satunnainen vierailija pääsee Tsekkiin ja Prahaan kohdistuvasta muka-kommunistisesta ennakkoluulostaan ja ”tämähän on vielä niitä maita” -retoriikastaan eroon. Pitkälle aikavälille Havelkan ajatuskulku ei oikein taipunut ja keskustelu tyssäsi hieman lyhyeen, juurikin tuohon 1814/1815 –aikarajaukseen.

On se kuitenkin aina jännää seurattavaa, kun keskieurooppalaiset määrittelevät Keski-Eurooppaa. Samat kompleksit tuntuvat olevan muillakin kanssaeläimillä. Usein määrittelemme itseämme pikemminkin toiseuden kautta, eli määrittelemme itsemme sillä, mitä emme ole, emmekä sillä mitä olemme. Siinä suhteessa olemme hyvin rogerchartierimme lukeneet. Havelka kuitenkin pyrki itse pääsemään tästä toiseus-keskustelusta ylitse, mutta valitettavasti me emme olleet aivan valmiit siihen.

***

Tällä viikolla pääsi hieman taas ajamaankin. Parhaana kokemuksena torstainen nousu Amöneburgille, mistä aukesi hieno näkymä Hesseniin.