Suomalaisen kirjallisuuden ehkäpä viimeinen modernisti on kuollut. Rauha hänen sielulleen.
Haavikosta on kirjoitettu ja sanottu paljon. Hänestä tullaan vielä kirjoittamaan lisää, epäilemättä, mutta se, ken uskaltaa astua esiin ja kirjoittaa auki hänen mittavan elämäntyönsä, tarvitsee paljon avarakatseisuutta, ymmärrystä, malttia, näköaloja. Onnea matkaan.
Haavikko oli monipuolisempi kirjoittaja kuin osaamme arvatakaan. Hän oli sanan merkityksen taitaja. Sana, jonka hän kirjoitti oli aina täynnä energiaa, täynnä tarkoitusta, voimaa.
Koska Haavikko hallitsi nerokkaasti sanan merkityksen sen puhtaudessaan, ovat monet hänen otsikoinneistaan niin vahvoja, että lukiessa tulee lähes itku. Eräs nerokkaimmista on vuonna 1966 julkaistu kokoelma, Puut, kaikki heidän vihreytensä. Kukaan, ei kukaan pysty samaan Haavikko. Jo pelkkä kokoelma nimi on niin ylivertainen, ettei toista saata.
Laskea milloin enemmän kauneutta liittyy ja paljompi raha
ja laskea milloin kuu on pyöreä, tai hiukan ohitse
ja laskea milloin kuu on pyöreä, tai hiukan ohitse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti