perjantai 27. huhtikuuta 2012

Neljäs työviikko, 21.-27. huhtikuuta


Neljäs työviikko Marburgissa kului hieman nihkeän tahmeasti ikääntymisen ja flunssailun parissa, joskin jotain saatiin työrintamallakin aikaiseksi.


Perjantain aurinkoinen sää antaa lupauksia lämpimästä viikonlopusta

Olen viimeisten neljän viikon aikana yrittänyt edistää väitöskirja yhtä lukua, joka koskee Tšekkoslovakian hallituksen emigranttipolitiikkaa ja sen vaikutusta niin Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean alullepanemaan venäläisten tiedemiesten avustushankkeeseen kuin tieteelliseen yhteistyöhön suomalaisten slavistien kanssa. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan paperi ja pitämään esitelmä täällä Marburgissa omasta tutkimusaiheestani, niin ajattelin, että pääsen edistämään tutkimustani ja käsittelen tämän osa-alueen kysymyksiä täällä ollessani.

Valitettavasti esitelmäaika tulee liian nopeaan vastaan, sillä esitelmäpaperi pitää jättää luettavaksi jo 2. toukokuuta. Vilpittömästä yrityksestäni huolimatta, en olisi ehtinyt millään tarkastella tuota kokonaisuutta siten, että siitä olisi ollut minulle tai yleisölleni mitään varsinaista hyötyä. Viikon paras päätös olikin tehdä esitelmä pian julkaistavan artikkelini pohjalta, jolloin säästäisin työaikaa ja saisin esiteltyä varsin valmista väitöskirjani kokonaisuutta täkäläiselle yleisölle. Miinuspuolena olisi tietty se, että suomalaisten slavistien tieteellisen yhteistyön tarkasteleminen tšekki-kollegojen kanssa jäisi nyt hieman taka-alalle, joskin saisin sitä tehdä tässä vielä yli kahden kuukauden ajan, ilman paineita.

Valmistelin siis artikkelistani (linkin takana artikkelin oikovedos luettavaksi) tähän yhteyteen sopivan esitelmän, eli poistin joitain kohtia ja lisäsin eräitä matkan varrella luettuja lähteitä esitykseen jne. Lähetin esitelmän jo eilen aamulla luettavaksi, joten olen pari päivää ehtinyt jo keskittyä ylläkuvaamani aiheen käsittelyyn – homma siis etenee.

***
Tämän viikon pyöräilykilometrit ovat perjantai-iltapäivään mennessä pysyneet nollassa. On ollut kuumetta, niska-hartia-alueen kipuja ja varsin sateisia iltapäiviä, joten olen välttänyt tarkoituksella riskiä sairastua vieläkin pahemmin. Lepo ei varsinaisesti ole suuremmin auttanut, särkylääkkeetkin vain jonkin verran, mutta lasken nyt lämpenevän ilman varaan paljon toiveita. Tänään perjantaina on pakko päästä pienelle lenkille, jotta ei aivan täysin veltostu, sillä viikonlopuksi on luvattu jopa 28 asteen lämmintä ja ennen noita ”helteitä”, on parempi käydä hieman ulkoiluttamassa jalkoja. Matkaan siis!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kolmas työviikko, 14.-20. huhtikuuta 2012


Kolmas työviikkoni Marburgissa tuntuu jostain kumman syystä yhtä harmaalta ja kolealta kuin tämänaamuinen näkymä eteläiseen kaupunginosaan instituutin kahvihuoneesta - hieman seisahtunutta keliä ladulla, sano.

Marburgin Südviertel jossain siellä sumun takana

Tämän viikon aikana yritin tehdä edistää asiaani eli päästä paremmalle jyvälle Tšekkoslovakian 1920-luvun pakolaispolitiikasta, Ruská pomocná akcesta. Aihe on minulle toki entuudestaan tuttu, mutta nyt asiaan oli palattava, sillä yritän hioa yhden luvun väitöskirjaani RPAn vaikutuksesta venäläisille tieteentekijöille annettuun ruoka-apuun ja suomalaisten tiedemiesten toimintaan 1920-luvun alussa.

Alkuun piti hieman kerrata opittua, joten tuhrasin alkuviikosta aikaani lukemalla Elena Chinyaevan Russian outside Russian, Ivan Savickýn Osudová Setkánín sekä Savickýn ja Catherine Andreyevin Russia Abroadin – valitettavasti nämä aihealueen perustutkimukset eivät oikein enää, yli kymmenen vuotta julkaisemisensa jälkeen, tarjoa lukijalleen sellaisia virikkeitä, jotka voisivat toimia uusien näköalojen avaajina. Hyvä oli kuitenkin kerrata asioita, mutta koska halusin edistää asioitani ja tutkimustani, otin tutkimuskirjallisuuden sijaan jonkin aikaa panttaamaani alkuperäisaineistoa luentaan siinä toivossa, että joku löytäisin jonkun langansäikeen, jota ryhtyä seuraamaan. Marraskuussa Prahassa ollessani pääsin selaamaan ja kuvaamaan Kansallisarkistossa olleita RPA-aineistoja, mutta aikaisemmin ollut ehtinyt varsinaisesti edes lukemaan kuvaamaani materiaalia – tällä viikolla oli sitten siihen lopultakin ryhdyttävä, olkoonkin ettei kuudentuhannen kuvan selaaminen PDF-paketteina pieneltä miniläppärin näytöltä tuntunut etukäteen mielenkiintoisimmalta lystiltä.

Kirjoitin selaamastani materiaalista lyhyet muikkarit, ihan vain muutamia asiasanoja ja kirjanmerkitsin aineistoa lähilukua varten. Nyt näiden kevyiden muistiinpanojen pohjalta yritän hahmottaa kokonaisuutta, ensin piirtämällä yksinkertaista aihepiirikarttaa ja sitten kirjoittamalla näitä aihepiirejä auki lyhyisiin, muutaman kappaleen mittaisiin kokonaisuuksiin. Tässä vaiheessa otetaan käyttöön tiivistävän kirjoittamisen taktiikka, jota olen viime vuosina harmittavan laiskasti hyödyntänyt. Minulle opetettiin aikanaan Lontoossa opiskellessani, että joskus on parempi tiivistää sanoma vain parin liuskan mittaiseksi esseeksi. Esseeksi, joka sisältää koko kirjoituksen jänteen - ingressit, jäsennykset, argumentoinnin, lopetuksen – kaikki kaikkinensa mukana. Ja kaikki tämä vain parin liuskan sisään. Tämä niukka formaatti nimittäin pakottaa tiivistämään sanottavansa selkeisiin kokonaisuuksiin, minkä tarkoituksena on tietty saada kaikki tarpeeton tauhka tippumaan pois kirjoituksen ympäriltä, jolloin jäljelle tulisi jäädä hiottu ja kirkas kuva valitusta aiheesta. Tämä on haastava tapa työskennellä – on nimittäin vaikeampi kirjoittaa kaksi kuin kuusi sivua, mutta uskon tämän metodin kuitenkin edistävän työtäni tässä kohtaa matkaan, jotta saan itselleni selvyyden mitä minä tällä RPAlla suomalaisten tieteentekijöiden ja ruoka-avun suhteen oikein teenkään.

Tämä askare jää kuitenkin viikonlopun iloksi ja huviksi. Nyt on aika lähteä taas pyykinpesulle ja pyörälenkille, kun aurinkokin hieman näyttäytyy.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Toinen työviikko - 6.-13. huhtikuuta


Toinen työviikko toi mukanaan verkostoitumista, seminaaria, uraohjausta, käyttäjäkoulutusta ja hyppäämistä syvemmälle tutkimuskirjallisuuden pariin. 

 Viikon parasta säätä oli tarjolla maanantaina - sen jälkeen hieman epävakaisempaa

Hyvä ja monipuolinen viikko takana, siis, joskin aikataulut meinasivat pettää viikon alkuun:  maanantai olikin jo tiistai, kiitos pääsiäisen. Tämä kalenterin heilahdus onnistui sekoittamaan aikatauluni pahemman kerran, sillä olin sopinut tapaamisen Leibniz Graduate Schoolin koordinaattorin ja Herder-Instituutin johtajan kanssa tiistaiaamuksi, mutta koska elin vasta maanantaita, minut haettiin työhuoneeltani tapaamiseen, minkä koin hieman noloksi. Mutta ei hätää, koska saksalaisilla on huono huumorintaju, niin huomasin kehnon vitsini ja johtajalle antamani lahjussuklaan hyvittäneen myöhästymiseni täysin.

Keskustelun aikana sain kuulla, mitä minun työskentelyltäni näiden kolmen kuukauden aikana odotetaan. Oikeastaan minulta odotetaan samaa, mitä sain jo viime viikolla Herder-Instituutin kirjastonhoitajalta kuulla: kokoelmien käyttöä. Siispä niin. Lisäksi minun odotetaan pitävän toukokuun alussa omasta tutkimusaiheestani kahden tunnin esitelmän tutkijakollegiumissa, jota varten minun on tuotettava kahdenkymmenen liuskan mittainen pohjateksti kollegoja varten. Ei siis paha rasti, paitsi että aikataulujen osalta, sillä joudun pitämän esitelmäni jo 9. toukokuuta. Olisin itse halunnut esitelmöidä vasta kesäkuussa, jolloin aikaa valmistautumiselle olisi jäänyt hieman enemmän. Ei siinä mitään, kyllähän se esitelmä valmistuu näistä jo kasassa olevista materiaaleista vallan mainiosti. kein problem, mutta enkä en ehdi implementoida täällä keräämääni ja lukemaani tutkimuskirjallisuutta vielä tuohon esitelmään ihan kaikkinensa mukaan. Ja olisihan se ollut mukavaa itsestäkin päästä kertomaan jostain uudemmasta tutkimukseni aspektista – nyt tuntuu hieman siltä, että pääsen kertaamaan pikemmin samaa vanhaa kuin uutta tuotantoa. No, pitänee vaan ajatella, että kun on uusi yleisö, niin silloin myös asia on tuore ja suhtautua esitelmään sillä vakavuudella, että se tekee vaikutuksen… …johonkin.

Impact scoresta puheenollen… Keskiviikkona olin tutkijakollegiumin kuukausiseminaarissa, missä käsiteltiin ajankohtaisten asioiden lisäksi hieman urasuunnittelun merkitystä Itä- ja Keski-Euroopan tutkijoille. Oli mielenkiintoista nähdä, miten samat huolet, asiat ja keskustelut toistuvat niin täällä kuin kotimaassa. Kovasti täälläkin jo painotetaan englanninkielellä julkaisemista, niiden kumulatiivista tuottamista (kuten esim. kovissa tieteissä) ja oikeiden julkaisukanavien valitsemista. Suomessa ollaan tutkimuksen laatukriteerien arvioinnissa vielä alkumetreillä, mutta täällä puhutaan avoimesti siitä, miten third-party money ohjaa tutkimusta ja miten sen avulla annetaan se tutkijan impact factor kansalaiskeskusteluun ja yhteiskuntaan. Jufo-asioissa ei vielä olla näin pitkällä, mutta ennemmin tai myöhemmin tämäkin apinoidaan Suomeen ja liitetään osaksi tutkimuksenarviointia. Jos tämä askel tehdään Suomessa kehnosti (tekisi mieli sanoa, että yhtä kehnosti kuin Jufo-määritelmät), niin moni tutkimusala tulee vielä viimeisiä hampaitaan kiristelemään – pelkään pahoin, että tieteenalat rinnastetaan toisiinsa pahoin mustavalkoistaen, jolloin syövän parannuskeinoja menestyksellisesti tutkineen monihenkisen työryhmän tuloksia arvioidaan samalla viivalla ja samoilla kriteereillä kuin yksittäisen böömiläisen kirkkohistorian tutkijan. Näin tätä asiaa ei saa hoitaa, joskaan en osaa sen paremmin kyllä sano millä keinoilla ja välineillä tätä Impact Score on Societya täällä laskeskellaan.

Muutamia tällaisia esimerkkejä yhteiskuntaan vaikuttamisesta löytyy kotimaisestakin humanistisesta tutkimuksesta. Mm. Koneen Säätiö on Kieliohjelmassaan listannut hyvän liudan sellaisia yhteiskunnallisia ja vilpittömän jaloja ynnä tavoiteltavia ideaaleja, joita sekä tutkijoiden että tutkimusinfrastruktuureja rakentavien organisaatioiden (KAM-sektori) tulee ottaa huomioon toiminnassaan aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Mitään pahaahan tässä ei ole, niin pitkään kun tutkimusta saadaan tehdä pääsääntöisesti tutkimuksen ehdoilla. Ja vaatimus jalkautumisesta yhteiskuntaan on kaikkinensa muutoinkin toivottavaa, olipa tutkimuksen rahoittaja yksityinen tai ei.

Uraohjauksen ja publish or perish –keskustelun jälkeen oloni oli oikeastaan helpottunut. Tutkimuksen tekeminen on minulle tärkeä ja vakava asia, mutta kuunnellessani täkäläisten tutkijoiden maalaamia uhkakuvia ei-niin-kauniista-ja-ruusuisesta-tulevaisuudesta, kiitän vihdoinkin itseäni ja joskus aikanaan tekemiäni valintojani - olenhan luonut itselleni mahdollisuuden työllistyä myös jonnekin muualle kuin akateemiselle sektorille. Ja sanottakoon vielä nyt kerran tämä ääneen: tämän toisen (ammatillisen) suunnan sisällä tunnen enemmän olevani osa yhteiskuntaa kuin tutkimuksentekijänä kuunaan, joskin haluaisin että joskus tulevaisuudessa nämä kaksi asiaa olisivat vieläkin lähempänä toisiaan kuin ne tällä hetkellä pystyvät olemaan… Hinku tutkimuskirjastoihin on siis kova, kunhan niissä vielä tehtäisiin jotain tutkimustakin sen varsinaisen työn ohessa ja oltaisin tätäkinkautta enemmän läsnä tutkimusmaailmassa, ei vain passiivisena aineistojen tarjoajana ja niiden käyttöönsaattajana. Ehkäpä tulevaisuudessa sitten kuitenkin, kun sukupolvet aikanaan vaihtuvat.

Seminaarissa käsiteltiin myös kollegani Vytautas Petroniksen artikkelia, joka koski liettualaisten puolisotilaallisten ja radikaalien liikkeiden syntyhistoriaa 1920-luvulla. Sama Vytautas muuten vuosituhannen vaihteessa opiskeli kulttuurihistoriaa Turussa monien liettualaisten tavoin. Sittemmin hän on opiskellut Södertörnissä ja Glasgow’ssa päätyen post-dociksi Herder-instituuttiin. Niin seminaarissa, kuten tässä talven aikana muutoinkin, olen huomannut keskusteluissa etteivät analogiat sotienväliseen ehdottomuuden aikakauteen ole todellakaan tuulesta tempaistuja. Kollegani sanoi minulle pari kuukautta sitten Pietarissa, että aikakausi muistuttaa ikävästi 1930-lukuja ja Stalinin puhdistuksia, joskaan ei yhtä julkisesti. Myös Vytautas kertoi esimerkkejä liettualaisten avoimesta muukalaisvihasta ja sen radikaalisuudesta. Yhtenä esimerkkinä hän piti vuonna 2010 Liettuan televisiossa esitettyä ohjelmaa ”Rakastan isänmaatani”, jossa nuoret liettualaiset osoittivat rakkautta isänmaataan kohtaan mm. maalaamalla puolankielisiä kaupankylttejä jne. ylitse. Aivan samaa tekivät puolisotilaalliset joukot 1920-luvun alussa, kun he maalasivat saksan- puolan- ja hepreankielisiä katukylttejä piiloon. Ja tästä toiminnasta on aika helppoa tehdä rinnastuksia rotuaatteilla ratsastaneiden liikkeiden historiaan siellä sun täällä. Ja tuntuupa sitä samaa henkeä olevan liikenteessä Suomessakin – historia ei taida paljoakaan olla opettanut, sillä näihin avoimesti muukalaisvastaisiin ulostuloihin ei jaksa enää suhtautua vain olkapäitä kohauttamalla, sillä ne ovat osa näitä lausuntoja antavien ryhmien poliittista agendaa – niin Suomessa kuin Liettuassa.

Keskiviikko ja torstai menivät mukavasti tutkimuskirjallisuutta selaten ja sakkaillen. Sakkailulla tarkoitan sitä, että selaan teoksen pintapuolisesti läpi ja joko jätän sen lukulampun alle tarkempaa luentaa varten tai jos teoksessa ei ole mitään tutkimusaiheeni kenttään viittaavaa, niin palautan kirjan pikimmiten takaisin varastoon. Nyt käsissäni on noin 120 eri nimekettä, jota käsittelevät joko Tšekkoslovakian ulkopolitiikkaa 1920-luvun alussa tai suoraan Action russea. Lisäksi selailtanava on hyvä kasa poliitiikkojen muistelmia, julkaistuja lähdekokoelmia, kuten ulkoasiainhallinnon sähkeitä, kirjeenvaihtoa ja kokouspäytäkirjoja. Jonkin verran mukana on myös keskeisten toimijoiden puhe- ja kirjoituskokoelmia. Tämän sakkailun myötä yritän kartoittaa noin 50 teosta, joiden nojalta kirjoitan aihetta koskevan väitöskirjani luvun ja artikkelin taustat ja tutkijakeskustelun sisään sekä vertailen näitä teoksia marraskuussa 2011 Prahasta keräämääni alkuperäislähdemateriaaliin. Kyseessä on siis, pelkistäen sanottuna, lukemista ja omien aineistojen suhteuttamista aikaisempaan tutkimukseen.

Tuon kirjavuoren lisäksi, aion hyödyntää täkäläisen tutkimuskirjaston sanomalehtileikekokoelmaa ja saksalaisten kirjastojen yhteistä lehtitietokantaa saadakseni käsiini myös hieman aikalaiskeskustelua tai julkisuuskeskustelua mukaan käsittelyyni. Prahassa tälle ei oikein ollut aikaa, mutta Herder-instituutin kaukolainasopimukset mahdollistavat aineiston tilaamisen tänne käyttööni ja ilmaiseksi. Lisäksi, voin hyödyntää kirjastossa kansallisilla lisensseillä hankittuja e-aineistoja, jotka ovat profiililtaan hieman erilaisia kuin Suomessa käyttöönsaatetut. Myös vapaassa käytössä olevasta OstDokista lienee hyötyä jatkossakin.  

***
Perjantai kului kirjoja ja leikekokoelmia etsiessä ja tilaillessa. Nyt on taas aika viikonlopulle, mutta koska minulla ei ole kämpillä pyykkikonetta ja koko aikaa ei voi nyrkkipyykätäkään, menen nauttimaan saksalaisen kekseliäisyyden hedelmistä pesula-ravintola Bistro Waschbrettiin, jossa voi pyykinpesun lomassa nauttia vaikkapa pari olutta ja ruokailla. Pizzat ovat siellä kuulemma erittäin hyviä paikallisten kertoman mukaan, joten taidanpa pestä samalla useamminkin koneellisen.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen viikko. Marburg, 31.3.–5.4.2012

Ensimmäinen (ja toinen) työviikkoni on pääsiäisen vuoksi hieman typistettyjä, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä vapaapäivien myötä saan hieman itselleni aikaa, jonka aion kuluttaa pyöräilyn merkeissä, mikäli kevään oikukkaat säät vain harrastetoiminnan sallivat. Ympäristöhän on kuin luotu suoraan maantiepyöräilyn harrastamiselle: on kumpuilevaa maastoa, tasaista baanaa jokilaaksoissa, isompaa ja pienempää tietä ynnä kohtuullisen vaativia nousuja, joskin yli ysisatasten huippujen metsästykseen pitää hieman varata aikaa siirtymille. 300–650 –metrisiä nousuja ja pienillä tiellä löytyy sitten senkin edestä. Mahdollisuuksia siis on monia. Se konkeloinnista, nyt itse asiaan.

Itä- ja keskieuroopantutkimuksessa on usein niin, että parhaat olosuhteet ja edellytykset tehdä tutkimusta kohdealueiden historiasta löytyy aivan jostain muualta kuin kohdemaasta. Haluan mainita tässä yhteydessä School of Slavonic and East European Studiesin, joka toimii UCL:n alaisuudessa Lontoossa, missä tehdään (po. tehtiin) ehkä parasta tutkimusta tšekkiläisestä ja slovakialaisesta kirjallisuudesta – parempaa kuin Prahassa tai Bratislavassa, mutta koska britit ovat onnistutneet koko yliopistojärjestelmänsä tuhoamisessa niin laadukkaasti, ettei parempaa esimerkkiä olekaan, niin kunnollista tutkimuksellista jatkumoa ei ole SSEES:ssakaan näköpiirissä. Toinen maininnanarvoinen paikka on Collegium Carolinum Münchenissä – jonka elinvoima manner-Euroopan parhaana Böömin menneisyyden tutkimuslaitoksena ei onneksi näytä ehtyvän. Vielä kun oppisivat julkaisemaan enemmän englanniksi, niin heillä olisi kiistaton asema oman tutkimusalansa huipulla. Kolmas tähän sarjaan luettavista tutkimusahjoista on Herder-Institut Marburgissa. Herder-Institutin suhteen ei ehkä ole niinkään tärkeää, mitä he julkaisevat, vaan millaisia mahdollisuuksia pulju tutkijoille tarjoaa ja tässä suhteessa ylivertainen keskiseen Itä-Euroopan tutkimukseen keskittyvä tutkimuskirjasto antaa enemmän kuin tutkintoina viivan alapuolella huomataan. Perusteellinen työ, jota tutkimuskirjastossa on vuosikymmeniä tehty mm. bibliografisen työn parissa, tarjoaa aihepiiriin sukeltaneille tutkijoille todellakin paremmat mahdollisuudet tutkia, vaikkapa Tšekkoslovakian ensimmäistä tasavaltaa kuin esim. Tšekin Kansalliskirjastossa. Uskokaa pois – näin on. Siispä koska tutkimusvuosi oli tulossa, niin otin ja hain sekä sain apurahan kolmeksi kuukaudeksi Herder-Institutin Leibniz Graduate School for Cultures of Knowledge in Central European Transnational Contextsiin. Ja voin kertoa, ettei ensimmäisen viikon jälkeen kaduta tämä valinta lainkaan – anteeksi vaan Villa Lanteen –kävijät, mutta näitä minä kutsuisin työskentelyolosuhteiksi.

Koska minulta odotetaan jotain täällä oloni aikana, niin minun täytyy myös tehdä niin. Tutkijakoulu ei minulta paljoa edellytä – yhden esitelmän kollegiumissa, mutta koska tällainen tilaisuus on tarjoutumassa, niin otan mielelläni sen vastaan, sillä saahan puhua enemmän omieni seurassa kuin koskaan aikaisemmin. Sen sijaan minulta odotetaan, että käytän aktiivisesti kirjastoa. Tämä ei ole lainkaan vastenmielistä, sillä minulta odotetaan käyttävän ennen kaikkea kirjaston tšekkiläisen tutkimuskirjallisuuden kokoelmaa – keskusteltuani kirjastonjohtajan kanssa tänään, kokoelmaa ei enää käytetä kovinkaan paljoa ja koska olen orientoitunut siihen suuntaan, niin minulta tätä odotetaan. Tämä valinta määrittelee myös hieman laajempia tavoitteita, eli on ollut hyvä miettiä miten täällä olemiseni edistää sen Ison Kirjan valmistumista ja se edistää sillä tavalla, että kolmen kuukauden aikana aion kerätä yhden käsittelylukuni aineiston yhteen (primäärimateriaali kerätty Prahassa marraskuussa 2011) ja kirjoittaa näistä artikkeli, joko täällä tai jossain muualla julkaistavaksi. Iso juttu siis tiedossa, mutta olen ajatellut, että sympaattinen pikkukaupunki tarjoaa edellytyksiä myös muulle työlle, joten pyrin edistämään lisensiaatintutkielmani kirjoittamista parhaani mukaan jotta se olisi syksyllä kansissa ja arvioitavana. Nyt ainakin tuntuu siltä, että enempäänkin voisi ryhtyä.

Kaikki siis on hyvin tässä suhteessa. Intoa ja virtaa on. Ja miksei olisi, sillä saanhan ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin keskittyä vain yhteen asiaan. Tiedän, että hyvä tästä seuraa.