torstai 11. lokakuuta 2007

Maa on syntinen laulu

Koen pienen pakon kommentoida edesmenneen Rauni Mollbergin tuotantoa, ensimmäisen oikeasti kansainvälistä suomalaista elokuvaohjaajan uraa ja merkitystä.

Koska moni lukija tietää, niin olen eräänlainen tšekisti ja seuranneena sikäläistä elokuvakulttuuria jonkin verran, niin voin sanoa, että Mollbergin Mukka-filmatisointi oli ensimmäinen suomalainen elokuva josta tuli kestomenestys niin Tšekkoslovakiassa kuin myöhemmin Tšekin tasavallassakin. Se on kova suoritus aikana, jolloin
tšekkiläinen elokuva nappasi palkintoja niin lännessä kuin idässäkin ja kokonainen uusi elokuvan kieli rakennettiin uudelleen. Jakubisko, Forman, Passer, Kachyna, Vláčil, ehkä myös Mollberg. Vuonna 1973 valmistettu elokuva oli siellä suosittu jo kauan ennen Kaurismäkiä ja elokuvaa esitetään edelleenkin tasaisin väliajoin paikallisessa televisiossa. Säännöllisesti ja syystäkin.

Kerran kysyin (keväällä 2001), miksi juuri tämä kyseinen elokuva "kolahtaa" tšekkeihin. Sain kuulla vastauksena, että elokuvassa esitetään sellaista elämänmuotoa ja eksotiikkaa, joka on tšekeille täysin vieras, mutta myös se on erittäin älykäs, sensitiiviinen ja lopulta raa'alla tavalla koskettava.

Tämä kaikki nyt vain näin alaviitteenä niille, jotka aikovat morkata ohjaajan elämäntyötä Paratiisin lapsien vuoksi, katsokaa myös Milka, Tuntematon ja erityisesti Maa on syntinen laulu, koska se on yksi suomalaisen elokuvan historian merkkiteoksista. Ja syystä.

j.

Viikon turhan kirjan arvostelu: Pääministerin morsian

Taannoin muuton yhteydessä huomasin, että meille kotiin on kertynyt paljon eriskummallisia kirjoja, joiden kustantaja pitäisi kaiketi saattaa tuomiolle pahemman luokan ympäristörikoksesta, metsien hakkuista huonoa tarkoitusta varten. Ajatus on siis sama kuin se, että joku luomu-/reilun kaupan viljelijä omin pienin käsin kerää sen pavun pensaasta, laittaa koriinsa, säkittää pavut, lähettää ne toiselle puolen maailmaa, jossa sen ostaa eteläpohjalainen emäntä ja keittää laihat kahvit. Rikollista toimintaa kumpainenkin.

Lähes tästä tuli ajatus lukea ja hieman jokin hyllystä löydetty kirja, jonka omistaminen saisi itseni tuntemaan rikolliselta.

Maanantai, 8. lokakuuta

Ensimmäisenä lukukokemuksena tarjoilen viime aikoina mediajulkisuuttakin tavoittaneen Susan Kurosen Pääministerin morsiamen. Kirjan on julkaissut Etukeno-niminen kustantamo vuonna 2007. Käsissäni on pehmeäkantinen pokkariversio. Toivottavasti kovakantisia ei ole lainkaan. Kanteen kustantaja on painanut kuva hymyilevästä pariskunnasta, Matti Vanhasesta ja Susan Kurosesta. Takakannesta selviää, että kuva on otettu 15. syyskuuta 2006. Kirjan ulkoasu on Jussi Vuoren luoma ja sen hallitsevin elementti yhteiskuvan lisäksi on koko kirjan kannet ylittävä vaaleanpunainen vaakaraita. Takakannessa, kustantajan esittelytekstissä lukija haastetaan pohdiskelemaan kahta erilaista maailmaa, jossa työmyyrä kohtaa luonnonlapsen, työmyyrä ja luonnonlapsi kohtaavat uusperheen haasteet sekä rankemmin kuin muut suomalaiset ja media pörrää ympärillä. Lisäksi, kustantaja tarjoilee lukijalle retorisen kysymyksen: kuinka jäyhänn suomalaismiehen pitäisi kohdella kumppaniaan? Odotan saavani antaa tuolle kysymykselle tietoteoreettisen vastauksen luettuani kirjan.

Kustantajan alkusanojen otsikkona on Vuosisadan rakkaustarina? Anteeksi, mutta en ole kovin kummoinen kirjallisuustieteilijä, en siis lainkaan sitä, mutta toivon ettei kyseessä olisi intertekstuaalinen viittaus Märta Tikkasen runokokoelmaan, joka on edelleen eräs rankimmista kertomuksista suomalaisessa kirjallisuudessa. En tosin siihen usko, sillä tietääkseni kirjassa esiintyvä hahmo, nurmijärveläinen Matti, on absolutisti, mutta jospa sentään väkivaltainen? No, leikki sikseen, koska tästähän ei saa kirjoittaa eikä puhua. Kustantaja sen sijaan kuvailee kirjailijaansa sympaattiseksi ja lahjakkaaksi naiseksi, jolla ei ole omaa pyrkyryyttä julkisuuteen, vaan pikemminkin ihmisenä, joka silloin tällöin haluaisi viettää päivän prinsessana. Kustantajan mukaan kirja koostuu Kurosen tarinasta,nauhoituksista puretuista mediatapahtumien kommentoinnista ja kustantajan jälkisanoista. Se on kertova yhden parisuhteen tarinan naisen näkökulmasta, mutta toisaalta myös yhteiskunnasta, politikon paineista ja tiedotusvälineiden vallasta. Lupaavaa, erittäin lupaavaa. Kustantaja tähdentää vielä alkusanojen lopuksi, että kirjan saama megajulkisuus on ilmiö, jota jokaisen kannattaa pohtia. Kiitos, siispä toimeen!

Kirjan muodostavat kolme isoa kokonaisuutta: Suhde, Media, Jälkisanat ja nämä pääluvut jakaantuvat yhteensä 47 alalukuun. Ensimmäinen ja toinen pääluku ovat lähes yhtä laajat, kun taas Jälkisanat ovat vain noin kymmenen sivun mittainen. Numeroituja sivuja 164 ja teoksen UDK-luokitus on 99.1. Leipätekstin fontti on riittävän suuri myös näkövammaisille.

Nyt aloitamme. Olen jo sivulla 15, eli Lukijalle–osuudessa, jotenka on hienoa huomata että olen jo taapertanut kymmenesosan kirjaa tähän mennessä. Lukijalle on ajatuksia herättävä, sillä Kuronen haastaa lukijan kysymään, miksi hän on ostanut kirjan. Kuronen päästää meidät piinasta ja sanoo lukijan ostaneen kirjan uteliaisuuttaan, ei siksi että hän olisi kuuluista kirjailija, vaan koska se kertoo hänen ja pääministerin suhteesta. Niin, eipä taida itse Kuronenkaan kuinka väärässä tässä kohdin on. Saimme Ainon kanssa kirjan läksiäislahjaksi (tämän vuoksi jo entisiltä) ystäviltämme muutettuamme Turusta Helsinkiin puolistentoista viikkoa sitten. Ja heidän motiivejaan tämän kirjanostamiseksi ei edes Jumala osaa kertoa, sillä omistuskirjoitusten joukossa seisoo kovin monen agnostikon puumerkit. Kai ne kiustatakseen tämän meille hankkivat, mutta minä olen elinkumppanini kanssa syyntakeeton!

Muuta Kuronen ei oikein tohdi johdannossaan kertoa, muuta kuin sen, ettei kysessä ole sepitetty tarina, koska kaikki se mistä hän kirjoittaa, tapahtui. Ehkäpä käsittelyluvut kertovat enemmän kuin niukahko johdanto – otan mukavan asennon nojatuolissa ja uppoduin lukukokemuksen pariin.

10 minuuttia myöhemmin…


3 päivää myöhemmin…

Ei pysty, liian hapokasta. Pääsin puoleen väliin teosta ja kirja on monesta syystä aivan käsittämätöntä kuraa, mutta myös paljastaa - yhdestä näkökulmasta - miksi pääministeri Matti Vanhanen on oikeasti aika onneton tapaus.

TUOMIO: Jää hyllyyn ( ) / Palautetaan lahjoittajalle ( X ) / Roviolle ( )

/j.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Kirjoista ja niiden suhteista

Muutto on nyt tehty - kiitos avuksi olleille suuresti. Kuten paikalla olleet tietävät, kirjat muodostavat keskeisen osan omaisuudestamme, joskin kirjojen omistaminen on aina enemmän henkistä kuin materiaalista sorttia.

Kirjat ja niiden suhteet saavat outoja järjestyksiä kun ne puretaan muuttolaatikoista ja sijoitetaan nopeasti hyllyihin, ajattelematta niiden oikeaa järjestystä kiireen keskellä. Tällöin kirjat asettuvat outoihin, järjenvastaisiin, mutta mielenkiintoisiin suhteisiin toisiinsa nähden.

Onkin itse asiassa erittäin hauskaa katsella kirjahyllyään ja nauraa, millaisia kirjoja sitä on oikein poiminut elämänsä varrelta mukaansa. Vierekkäin olevat Bernsteinin Sosialismin edellytykset, Ernest Hemingwayn The Garden of Eden, kaksin kappalein kirjahyllyä komistavat oppaat Turun yliopiston ulkomaalaisille vaihto-opiskelelijoille, Matti Peltosen Mikrohistoriasta ja Schillerin Kabale und Liebe saavat hymyni nykien ylöspäin.

Edellisestä vielä jokin ammatinvalintapsykologi tai kolmen pennin konsultti selviäisi, mutta mitä sanotte seuraavasta: Mika Kallioisen väitöskirja Kauppias, Kaupunki, Kruunu, Linn Ullmanin Ennen unta ja Hannele Koivuniemen Hiljainen tieto ovat sulassa sovussa makuuhuoneemme kirjahyllyssä. Olohuoneessa sen sijaan Tove Janssonin Muumipapan urotyöt nojaa kauniisti Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian kolmanteen osaan, niiden yläpuolella A. Salmen pro gradu -tutkielma, vieressään Sylvia Plathin runokokoelma, Etnokasviskeittokirja sekä Valittujen Palojen Suuri Maailmantieto... ...kas tuossahan se jo etsimäni Urbanin novellikokoelma onkin, ja siinä ihan heti seuraavina Kotien rukouskirja, Voltairen Candide, Sudoku. Numeroristikot I ja Sebaldin The Rings of Saturn.

Onpa näitä tosiaan kertynyt aika lailla. Jännä leikki tällainen kirjojen epämääräisen järjestyksen tarkkailu, pitäisiköhän uskaltaa sanoa Ainolle, että jätetään ne tälleen, paikallensa.

Ja tässä eivät näy ne minun tsekinkieliset Sinuhet, joita lienee ainakin kaksin kappalein, jossain

Tämän innoittamana taidan julkaista arvion täällä Viikon Turhasta Kirjasta, kirjasta, josta en ymmärrä miksi se meillä on. Katsotaan, kunhan selviän tuosta yleisen kielitieteen tentistä ensin.

Terveisin,
Jussi-Pekka

ps. Memmu! Se meidän kesällä etsimämme Tolstoin Sota ja Rauha oli hyllyssä. Näin sen kun pakkasin kirjoja Turussa - tosin nyt se ei taaskaan tartu silmiini.