sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kotona. Sohvalla.

Kotona. Lauantainen iltapäivä alkaa kääntyä iltaan. Matkalaukkua on purettu, kiireellisimmät pyykit pesty ja pikaruokaa haettu. Huomenissa jo työpäivä.

Paluumatka koitui aika rankaksi näin perästä päin katsottuna. Kuittasin itseni eilen puolilta päivin lafkasta ulos (4,5 tunnin yöunien jälkeen) ja sittemmin olen nukkunut ehkä noin kolme tuntia välillä Hyderabad-Frankfurt.

Eilinen päivä oli kuitenkin mielenkiintoinen. Toinen vapaapäiväni Intiassa. Munawarin appiukolle oli tullut sairauskohtaus, joten menen yhteistyökumppanin toimistolle odottelemaan logistiikka-asioista vastaavaa Amania, joka on alkujaan Kasmirista, sittemmin Punjabista, mutta pitää itseään Hyderabadi-sikhinä. Hieno mies.

Menimme ensiksi syömään punjabilaiseen ravintolaan, jonka Aman tiesi ja söimme punjabilaisia herkkuja sen minkä maha sieti. Varsinkin Aman, jolla on pelisilmää näille asioille, pöllyytti keittiötä firman rahoilla mennen tullen ja antoi oman mielipiteensä kuulua ruuan laadusta - olihan sentään punjabilaisen ruuan teemaviikonloppu, mutta jos joku asia ei mene ohjaillulla tavalla, niin se ei mene. Logistiikka-wizardille luontainen lähestymistapa. Aman sanoi ruokaillessaan, etteivät hindut osaa mitään oikeaan Hyderabadi biryania tehdäkään, vaan kun tulen ensi kerralla, niin etsisimme pari sellaista paikkaa, mistä saa muslimien tekemään biryania, joka on niin mausteista, että se kaataa kenen tahansa keskivertomausteikkaan hindin yöunille sapuskan jälkeen. Se hullu ehdotti minulle sitä, vaikka olin juuri kolme päivää valittanut ruuansulatusvaivoista. Aman tyynnytteli minua ja sanoi lohduttavasti, että "pahimmasta on parasta aloittaa". Ensi kerralla sitten, mutta ihan varmasti!

Oli todella kuuma päivä - noin +35 astetta, joten päätimme mennä johonkin viileään paikkaan lounaan jälkeen. Otimme kohteeksemme Hyderabadin kuuluisimman museon, Salar Jungin.

Salar Jung kolmas, oli erityinen perssona, joskin museon kokoelmat ovat osin myös hänen isänsä ja isoisänsä peruja. Salar Jungista tuli hetkeksi Hyderabadin pääministeri, joskin hän vetäytyi tehtävistään ja omistautui vain ja ainoastaan taiteen keräämiselle. Kulkiesaan Euroopassa ja Aasiassa, hän onnistui keräämään kattavan kokoelman erilaisia taideaaarteita, jotka saisivat kenen tahansa keskivertoa laadukkaamman museon amanuessin kusemaan hunajaa ja tuntemaan alemmuutta parista hassusta da Vincista tai Raffaellosta.

Miettinen kirjoittaa seuraavasti museosta ja kokoelmista:

Salar Jung kuoli poikamiehenä vuonna 1941. Taideaarteet säätiöitiin, ja vuonna 1961 valtiovalta julisti kokoelman 'kansallisesti merkittäväksi instituutioksi'. Kokoelmalle avattiin suuri mutta ankeahko rakennus, joka avattiin 1968. Museo on kasvattanyt kokoelmiaan aktiivisesti. Eurooppalaisen taiteen osasto on suurelta osin peräisin Salar Jungin ajoilta. Sen aarteisiin kuuluu Canaletton ja Guardin Venetsian näkymiä sekä uusklassisen kuvanveistäjän Benzonin Hunnutettu Rebecca (mik' on eräs mainioimmista näkemistäni marmor-patsaista).

Tämän käsittämättömän museon noin 70 huonetta pitävät todellakin sisällään mitä ihmellisimpiä aarteita. Nimeä vain, mutta kaikkea mahdollista töyhnää löytyy, niin tjekkoslovakialaisesta nimikkokristallista 1800-luvun ranskalaisiin emalikelloihin, pienoisjunaratakokoelmista kiinalaiseen kalligrafiaan, hyderabadin paikallisesta modernismista persialaisiin mattoihin. Aivan kaikkea, ultimate-kaikkea.

Da Keräilijä oli itse Salar Jung III ja ilmeisen rikas sellainen. Jos joku on joskus käynyt Brysselin laitamilla, Tervuerenissa, sijaitsevassa Afrikka-(Kongo-) museossa ja ihmetellyt siellä Belgian kuninkaan Leopoldin mielenvaivoja ja syitä kerätessään kokoelmaan siirtomaistaan, niin ei ole oikeasti vielä ihmetellyt mitään, sillä Salar Jung III:een verrattuna Leopold II oli amatööri, pelkkä aloitteleva kokoelmien kartuttaja, diletantti. Salar Jung hakkaa Leopoldin mennän tullen vasemman käden avokämmenellä ja samalla muut suuruudenhullut keräilijät eri mantereilta.

Upea oli museo.

Seuraavaksi mentiin taas syömään, koska Amanilla oli jo nälkä. Kuuma sää ei kyllä viettele ruokailemaan kuumaa, mausteista tandoori-kanaa, mutta jos näin oli kerran ilmoitettu ja firman rahoja käytössä, niin pitihän sitä syödä. Tai siis, Aman söi, minä join Thums Up -juomaa, joka on Cokiksen paikallinen brändi.

Tämän jälkeen menimme Birla Mandir -temppelillle, joka sijaitsee yhden Hydin korkeimpien kukkuloiden päällä. Aurinko oli vielä ylhäällä, muttei enää niin paahtavasti kuin aikaisemmin päivällä. temppeliin mennessä kun kengät taas pitää ottaa pois, niin ei aina tiedä mihin astuu. Aman piti sukat jalassaan, mutta en tiedä kumpaa kuvotti enemmän kävellessämme noin 3x3 metriä kattavan klimppialueen läpi mennessämme museeon - ehkä Amania, koska sen sukkiin tarttui yksi natsa ja kaksi purkkaa.

Temppeli on upea - kokonaan marmorinen. Ja ilmeisen suvaitsevainen, sillä sikhi-ystäväni pääsi sisälle ilman muita mutkia matkassa, kenenkään varsinaisesti kiinnittämättä siihen huomiota. Kameraa en saanut tosin tuoda sisälle, koska viime syksyisten attentaattien jälkeen "turvatoimia" on "kiristetty." Ulkoa sain pari kuvaa - seuraavat perästä. Pyhättö oli yksi kauneimmista missä olen elämäni aikana vieraillut. Ehkä ainoastaan Santini menee rakentamisessa edelle. Hänen taitojaan onkin aika hankala ylittää!!!

Amanista kerron joskus lisää - hauska ja vapaa sikhi-mies.

Koska juuri nyt alkaa Everton-Aston Villa -ottelu televisiosta, niin keskityn siihen seuraavaksi. Sori, jalkapallo ajoi blogin kirjoittamisen ohitse.

Game over!

/ Jipsukka

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Sellaista jenkkaa

Aika alkaa olla lopuillaan. Eilen oli viimeinen työpäivä byroolla ja oli pienen yhteenvedon aika. Paljon on tehty ja paljon on haasteita edessä. Itselleni tärkeintä oli päästä tapaamaan nämä kaikki ihmiset sähköpostiosoitteiden takana ja luoda luottamuksellinen suhde heidän kanssaan.

Illalla menimme vielä drinskuille ja napostelemaan paikallisia herkkuja (vatsa toimii jo, katso linkki) läheiseen pubiin/yökerhoon. Yrityksen johtaja ja hänen lähin alaisensa olivat myös paikalla. Työkulttuureissa on tosiaan eroja. Kun meillä Suomessa vältellään viimeiseen saakka esimiehen kanssa vapaa-ajan (siis parin kaljan ääressä) viettämistä, täällä työasiat jäävät taakse juuri sillä hetkellä kuin työpaikan ovi sulkeutuu. Yllättävänkin avointa yhdessä oloa eri tasoilla ja eri viroissa olevien työntekijöiden kesken. Positiivista, taidanpa yrittää tuoda siitä jotain tuliaisiksi kotiinkin.

Meillä oli todella hauska ilta, vietimme pubin viereisessä digessä aikaamme tanssien aamukahteen. Eräät kundit, Sandeep ja Sushil, olivat lähes ammattilaisia, eikä ihme sillä molemmat käyvät meditaatioharjoituksissa ja opettelevat kansantansseja. Opettivat hieman askeliakin - jos niille vaikka olisi jatkossa käyttöäkin, vaikka epäilen tosin. Hauskaa oli niin punjabilaisten kuin paikallistenkin hittien seassa. Edellisestä kerrasta tanssilattialla olikin kulunut liian pitkä aika.

***

Aamupala imaistu, laukku melkein pakattu ja viimeisiä viedään. Kirjoitellaan hieman ja silleen. Munawar tulee hakemaan minua hotlalta puolilta päivin, käymme hänen kotonaan, kaupungilla hakemassa tuliaisia ja käymme Salar Jung -museossa, jonka taidekokoelmat saisivat monen eurooppalaisen amanuenssin itkemään keskinkertaisuuttaan.

Tuliaisia, lounastelua, mahdollisesti pieni erä krikettiä yhteistyöyrityksen nuorempien työntekijöiden kanssa, jos vain ovat saaneet kentän varattua ja ei tule liian kuuma päivä.

Sitten kentälle joskus kahdeksan jälkeen, odottelua, jonottamista ja koneeseen puoliltaöin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin iltapäiväksi. Maanantaiksi töihin.

Sellainen reissu se. (Kuvia, kunhan pääsee kotiin.)

/ Jussi-Pekka

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Tjekkiläisistä

Tuossa lounastauon päätteeksi kävin tupakilla ja tuli siinä mieleen eräs piirre tšekkiläisistä miehistä – niitä kun on yleensä kahdenlaisia. Tämä tuli taasen todistettua eilen tupakilla, kun tapasin siellä erään tšekin, joka oli kouluttamassa samassa rakennuksessa paikallisia yhteistyökumppaneitaan autojen interiöörien suunnittelussa.

Esiteltiin siinä savuilla toisemme ja paljastui, että kundi on Mladá Boleslavista. Kas, sehän mukavaa, sillä minulta luistaa tuo tjekin kieli melkein kuin luonnostaan. Siitäkös miesi innostui ja lähes hyppi riemusta, että onpa ovelaa tavata tšekinkieltä puhuva suomalainen intialaisessa autokatoksessa tupakalla. ”Eihän tätä usko kukaan, kun kerron.” Ja perinteiset Ty Vole!t siihen päälle. Annappas kun kerron tämän pomolleni, sanoi tämä tšekki, joka edustaa minulle sitä toista ja mielenkiintoisempaa puolta sikäläisistä – ovat vilpittömän uteliaita kuulemaan, miksi oikein osaan kieltä ja kunnioittavat sitä, ottavat välittömästi vertaisikseen ja aloittavat jalkapallosta ja oluesta puhumisen.

No, eipä toviakaan kun pomo, nuori rehvakkaanoloinen paidan ylänapit avoinna pitävä kolmikymppinen, saapui paikalle ja esittelin itseni tšekiksi. Ei uskonut arrogantti luupää, että osaan puhua kieltä, vaan ignoorasi kaikki kohteliaisuuteni ja jatkoi puhettaan englanniksi höystäen sanojaan alentavalla äänensävyllä, välittämättä tippaakaan kollegansa riemusta, saatikka minun sujuvasta ynnä soljuvasta tšekin kielestä. Ynseästi kun jatkoi vain englannilla, tympäännyin, käännyin kannoillani ja lähdin takaisin työpisteelleni. Itseriittoisia tšekkejä olen elämäni aikana tavannut riittämiin, enkä halua olla sellaisten ego-luonteiden kanssa missään tekemisissä, edes Intiassa.

Nyt taas töihin.

Hyvää viikonloppua!

Glukoosia ja krikettiä

Eilinen syntymäpäivä huipentui läpilorotuksen loppumiseen, kiitos glukoosi-jauheen, jota on tullut veteen sekoitettuna imeskeltyä tässä parisen päivää sekä kriketti-otteluun Deccan Chargers vastaan Rajastan Royals.

Ottelussa oli omat hetkensä, mutta parasta antia oli kuitenkin yleisän fanaattinen osallistuminen ottelun kulkuun ja omien kannustaminen. Valitettavasti, Jaipurin joukkue voitti Twenty20-pelin viimeisessä overissa, kolmella runilla, toiseksi viimeisessä syötössä. Täältä voitte lukea lisää ottelun kulusta.

Edessä on viimeinen työpäivä byroolla ja nyt kun kroppa alkaa tuntua kohtuulliselta, niin puristetaan vielä tähän loppuun sellainen 12-tuntinen, että työnantajaakin miellyttää.

Hyvää pian alkavaa viikonloppua!

torstai 24. huhtikuuta 2008

Matkoilla. Ei vastaanottoa. Kukkalähetykset toimistolle.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Brändi vaihtui - sama meno jatkuu


Vaihdoin merkkiä - Imodiumin sijaan yritän päästä jotenkin kuntoon tällä. Intialaisen lläkekaapin perustarvike. Olo tuntuu ajoittain ihan siedettävältä, mutta sellaisen tunnin välein posliinijumala kutsuu luokseen - ihan pyytämättä ja nopeaan. Kutsua on parempi totella.

Päivällä söin hieman kevyempää ruokaa - sellaista mahaan mahtuvaa keittoa ja couscousin tapaista polentaa. Hirssiä, ehkä? Sen jälkeen olo parani mainiosti. Kokeilen seuraavaksi jotain iltaruokaa, jos se pysyisi sisällä - eihän sieltä enää voi kohta tulla mitään muuta kuin nestettä ulos!

Vajaa pari tuntia olisi kuitenkin vielä toimistolla oltava ja koulutettava viimeinen pari uunista ulos - ja sita paitsi, mitä minä nyt yksin hotellilla tekisinkään?

---

Yritin saada virman koneen ottamaan vastaan eilen ottamiani kuvia ja videopätkiä, mutta softan asennuksesta huolimatta, en saa liikuteltua kuvaa kortilta koneelle. Yritän vielä kerran ja sitten luovutan. Niistä kuvista nyt kenellekään muutenkaan mitään hyötyä olisi, kun ei ole oikein ehtinyt näkemään muuta paikallista vessanseinäkirjoituskulttuuria tai toimistohuoneita.

Puuuh. Jospa se tästä huomiseksi...

/Jussi-Pekka

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Imodeen on ystävä


Sen yli kahdentoista tunnin työpäivän pääsin vihdoinkin ulkoilemaan toimistosta. Olin eilen firman johdon kanssa illastamassa klo 22:30-02:00 ja kyllä humaltuva intialainen yritysjohtaja on sitten hauska näky. Melkein kävi sääliksi. Liekköhän pahakin krapsu kun ei ole tänään näkynyt. Tarjosi siinä viski-huuruissaan minulle töitä kolmeksi kuukaudeks Hyderabadista - tulisin kuulemma laittamaan niiden tiimin ojennukseen. En suostunut vielä ;-)

Sen sijaan olisi kuitenkin pitänyt malttaa, ettei olisi laittanut suuhunsa kaikkea, mitään eteen tuotiin, mutta en malttanut olla machoilemattakaan. On ollut hieman sellainen läpipaskottu ja kirvelevä olo jossain paikassa, missä ei aurinko paista, eikä kuu kumota. Imodeen ja runsas vesimäärä ovat parantaneet oloani, mutta tulipahan hyvä opetus kuolemattomuudesta - valitsin tänään suosiolla Subway-patonkileivän curry-lounaan sijaan. Jälkimmäisessä tapauksessa seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat - tai ainakin häpeälliset.

Työpäivä on taas sujunut reippaissa merkeissä - Pikatyöstamistä ja core-koulutusta, 3 tuntia per sessio ynnä muita logistisia pulmia. Kaikkeen on melkein löydetty ratkaisu, mutta... huoh! Miten se sanonta menee, kun vettä kaivoon kantaisi tai ainakin säkillä pimeää ulos. Tässä tapauksessa ehkäpä molempia.

Kunnon lepo olisi jossain vaiheessa paikallaan - pitää ottaa maltilla tänään sen illallisen kanssa, jotta voi nukkua.

Sain siis matkalaukkuni ja siten myös kamerani takaisin. Tosin unohdin ottaa kaapelin mukaan, joten kuvia sitten myöhemmin jossain seesteisemmässä välissä - nyt alkaisi vielä yksi kolmituntinen koulutus.

Katotaan kun nähdään.

/ Jipsu-setä

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Valkoisen miehen päivä ensimmäinen työpäivä


Sen verran Golcondasta vielä, että se oli tosiaankin upea paikka paahtavassa auringossa. Munawar kertoi, että aikaisemmin se oli eräs niistä harvoista paikoista, jonne ihmiset kokoontuivat piknikille, seukkaan, viettään aikaa ja silleen. Nyttemmin siitä oli tullut erityisesti intialaisten knapsujen kokoontumispaikka. Seksuaalisuuden ja varsinkin homoseksuaalisuuden luulisi olevan julkisilla paikoilla, etenkin asutuskeskuksissa hieman tabu, mutta ainakin Golconda toimi eräänlaisen kaapistaan ulos tulleiden intialaisten miesten yhdessäolon keskukseksi. Hyderabad on suvaisteva kaupunki, johtuen sen monikulttuurisuudesta, useiden uskontojen ja kielten sulautumisesta toisiinsa. Ja näyttävät täällä vasemman laidan kulkijatkin löytäneen oman paikkansa.

---

Työkulttuureissa on tosiaan eroja. Ensimmäinen on se, että täällä aloitetaan myöhempään. Olin sanonut monesti, että saatan aloittaa työni jo aamulla kuudelta, koska se vaan joskus on järkevää. Kommenttini jälkeen paikalliset kollegani olivat ensin hiljaa ja sanoivat sitten, että me teemme töitä vastaavasti hieman pidempään illalla. Olin kinunnut, että jos aloittaisimme jo aamulla yhdeksältä tehokkaana ja protestanttisina. Sehän ei tietenkään käy päinsä, sillä paikallinen aspa avaa ovensa vasta noin puoli yhdeltätoista. Tyhmä protsku!

Vastaanotto oli kuitenkin lämmin: täppää otsaan, kukkia, kahvia, onnentoivotuksia ja halauksia. Tosin minä en osannut suhtautua siihen samalla lämmöllä kuin paikalliset. Hieman harmittaa, mutta minä olenkin tyhmä protsku.

Sain oman työhuoneen, johon oli hankittu ilmeisesti meitä kalpeakasvoja varten tuuletin ja ikkunakin auki, että ilma kiertäisi. Olen hieman erillään muista toiminnoista, erityisesti koodausporukasta, jotka työskentelevät alakerrassa sellaisessa junan tupakkikopinkokoisessa ja –hajuisessa luukussa. Että ne työterveysviranomaiset taas kiittäisivät kun olisivat opintomatkalla täällä.

No, kymmenestä saakka olen nyt toimistolla notkunut. Uuden työkalun asentamisessa tuntuu olevan hieman klappia, kun työntekijöillä ei ole oikeuksia asentaa mitään koneelle, joten kaikki työ seis ja IT-osasti runnomaan kaikki softaa sisään päivityksien kera. Kestää, kestää, kestää…

Sillä aikaa kun IT-osasto väänsi kampea, pidin Noksun core-koulutuksen ja kertasin metodologiaa. Kolme tuntia. Lounas läheisessä ravintolassa vaihtui kiireen vuoksi Subbarin Italian B.M.T. –patonkiin, joten ei mennyt se ihan pulkkaan - joskin vatsani kiittää valintaa. Alkuilta ja ilta on mennyt paikallisten tiimikoordinaattoreiden seurassa – on väännetty työtavoista, laaduntarkkailusta, työn organisoinnista pitkän kaavan mukaan. Kaikesta on hyvä antaa esimerkki, jos ei suoraan powerpointtina, niin ainakin omakohtaisen kokemuksen kautta. Ja tämä asia pitää toistaa useaan otteeseen.

Nyt kello on 21:45 ja odotan edelleenkin norjalaisen kollegani soittoa, huomisen aikataulun varmistamista ja illalliselle menoa paikallisen yrityksen edustajien kanssa. Itse asiassa kunnon ruoka tekisi epäilemättä jo poikaa. Huomenna ohjelmassa on ”peruskoulutuksen individuaali kasvuvaihe”, jolloin aloitan käymään yksityiskohtaisemmin jokaisen projektiin/projekteihin osallistuvan henkilön kanssa työtapoja, metodologiaa ja aihealueista läpi, jotta työn tuottavuus ja laatu paranisivat kautta koko rintaman. Päivästä tulee piiitkä. Ei, koko viikosta tulee piiiitkä.

Lisäksi toivon, että olisin saanut jo matkalaukkuni hotlaan. Saisi ainakin kameran mukaan ja otettua kuvia, jos ei muuta.

Huomiseen siis.

Sunnuntai, 20/04/2008

Hoh, olipa herätys. Silmät ristissä olivat noin neljän nukutun tunnin jälkeen. Eikä sekään unipätkä mennyt heräämisittä. Ensin yöllä pimeässä valvottivat autojen valot ja äänet, valoisalla… …valoisa. On se kummaa kun ei voi edes neljän tähden hotlassa nukkua kunnolla. Itseään saa taas syyttää.

Kello herätti armottomasti puoli yhdeksän aikaan. Ei kun ylös vaan ja mikäs siinä, koska aamu oli jo urjennut ja huoneestani avautui ”Executive view” Hussain Sagarille, eli Hyderabadin keskustassa sijaitsevalle valtavalle tekojärvelle, mutta toisaalta myös käsittämättömälle jättömaalle – Hyvää huomenta, Intia ja Hydi, täällä ollaan. Hussain Sagar rakennettiin Nizamien hallintokaudella (1700-luvulta 1900-luvulle) suureksi vesivarastoksi. Sen koillispuolelle kasvoikin pian Secunderad, joka oli Hyderabadin kylkiäinen ja nämä kaksi kaupunki yhdistettiin sitten taannoin joskus, en muista milloin yhdeksi ja ainoaksi, Hyderabadiksi.

Aamiaiseksi jugurrtia, hedelmiä, kuituja, kahvia ja nestettä. Ilmastoidussa huoneessa ei käsitä miten kuuma ulkona voi olla, mutta se taisi olla jo kolmenkymmenen päältä, kun lähdin liikenteeseen yhteistyökumppanin edustajien, Zakin ja Munawarin, kanssa klo 11. Meillä oli kuljettaja käytössä ja olin pyytänyt kaupunginkiertoajelua ja päänähtävyyksien selaamista päivän ohjelmistoon.

Ensi ajelimme kaupungin keskustaan, Charminarille, eli Neljälle Minareetille, joka rakennettiin vuonna 1591 kiitokseksi ruttoepidemian päättymisestä, mutta siitä on tullut myös uuden Hyderabadin rakentamisen symboli. Kuten kollegani Trude viime viikolla, niin minäkin saavutin paikallisten välittömän ja jakamattoman suosion. Käsivarteen tarttuviin ja siitä kiinni pitäviin kerjäläisiin ei oikein tahtonut aluksi tottua, mutta kyllä se siitä jotenkin suttaantui. Charminar on hieno portti, jonka torni kohoavat 56 metrin korkeuteen – Hydin päänähtävyys. Sieltä korkealta (ilman suoja-aitaa) katsellessa näki taas hieman enemmän kaupungista.

Charminarin jälkeen hoitelimme Intian-matkaajan pakolliseen ohjelmistoon kuuluvan tulikasteen, eli kadun ylittämisen paikalliseen tapaan. Siinä on vain yksi neuvo tarjolla: älä elämää pelkää!

Menimme viereiseen moskeijaan, joka oli rakentaminen oli aloitettu vain hieman Charminaria myöhemmin. Siellä oli hieman rauhallisempaa, sillä muslimit eivät tuntuneet olevan yhtä agreja kuin hindut. Siitä rauhallisemmasta ilmapiiristä nauttiminen oli kuitenkin hieman sitä ja tätä, koska menimme ensin muslimikuninkaiden eräänlaisen katoksen alla olevan hautausmaan läpi ja kun kerta ollaan jo moskeijan alueella, niin sukat ja kengät tuli ottaa pois. Enemmän kuin kuuma jalkoja polttava marmori, minua häiritsi linnunpaska, johon astumatta ei voinut edetä askeltakaan. Ihan oikeasti, kävelin tänään linnunpaskassa ja yritin vain olla kiinnittämättä huomiota koko asiaan. Ja kun se matkalaukkukin varasukkineen oli jossain Frankfurtissa, niin hippa hei vaan! Voin sanoa, että käsidesi oli omiaan myös jalkojen puhdistamiseen poistuessani moskeijasta. Paikallisia pulunpaska ei näyttänyt häiritsevän. Minua se häiritsi sen verran, että päätin lopettaa nenän kaivamisen.

Hieno moskeija, josta jäi mieleeni mahtavat 25-metriset kiviset monoliittipilarit, joista moskeijan ulkosivu muodostui. Massiivisia rakennelmia 1620-luvulta. Upeita, kaiverrettuja marmoriaitoja ja linnunpaskaa! Sikasiistii! Moskeijasta päästyämme seilasimme ambassadorien, tuk-tukien, honda herojen ja munamankeleiden seassa. Kaikkien balettitanssijoiden tulisi testata koordinaatiokykyään, notkeuttaan ja joustavuuttaan tuossa liikenteessä tietä ylittäen. Itse selvisin tulikokeesta ehjin nahoin ja elossa.

Linnunkakassa ja tuk-tukien seassa steppailtuamme, menimme lounaalle. Vastoin kaikkia viisaitakin varoituksia, päätin aloittaa intialaiseen ruokakulttuuriin tutustumisen samalla asenteella kuin T. Harviainen aikoinaan opetti minua lumilautailemaan: käännät kelkan kohti alamäkeä, etkä kaadu! Raitaa, hyderabadi linssejä, naan-leipää, minttusössöä ja pääruuaksi tandoorikanaa, kepattia ja paikallista ”Biryani Mutton Meat Biryania!”, joka on Hyderabadi Cuisinen maankuulu erikoisuus, jota haudutellaan kattilan kannen alla riittävä aika, jotta maut ehtivät tunkeutua toisiinsa. Jössö, kun oli hyvää.

Ja tämä ruoka syötiin käsin tietenkin. Vaikka sitä muka kuinka osaisi 7-sormitekniikkaa, niin Hakkaraisesta paljastui asiassa noviisi. Onneksi mukana oli hyvät ja suvaitsevat oppaat. Kun hieman raidassa kastetun liha-riisi-mökerön puristelee ja tiivistelee sormien päissä tiiviiksi palluraksi, se on helppo nostaa lautaselta sormenpäiden varaan ja tiukata myky peukalolla kohti ääntä. Helppoa kuin uudelleensyntyminen.

Upeasta ruuasta huolimatta ravintolan käsienpesuallas oli elämys, joka veti vertoja kuvottavuudessaan Bukarestin Gare du Nordin miestenvessalle tai marinmaalaisen kolhoosin ruokalan puuceelle. Bukarest johtaa yhä vieläkin, mutta ravintolan käsienpesu yltää kyllä ansiokkaasti kolmannelle sijalle. Sitruunavesi ei oikein tahtonut riittää minun nakkien pesuun, koska olin onnistunut sottaamaan ainoiden housujeni ja pöytäliinan lisäksi myös rystyseni kaikkiin niihin herkkuihin, joita olin juuri nauttinut suurella antaumuksella. Pesu ja käsidesiä päälle, ja kun pakkikaan ei ole vallan sekaisin, niin jatkamme samalla linjalla kohti loppua viikkoa.

Seuraava missiomme oli uusien vaatteiden etsiminen. Jo aikaisemmin kerrottujen seikkojen valossa lukija tietää, etten ole saanut laukkuani matkakohteeseen. Kuulemma olivat lähettäneet sen takaisin Frankfurtiin! Sukat, kalsongit, paidat, partavaahto, kunnon terä, dödö ja pari paitaa löytyvät ihanasta ostokeskuksesta. Eläköön ostoskeskukset!

Matka kuljettajan kera jatkui kohti Cyderabadia, yhtä maailman nopeimmin kasvavaa IT-keskusta. Kysyin Munawarilta mielipidettä nykyhetkisen kehityksen kulusta. Hän sanoi, että kehitys on kylää pääsääntöisesti hyväksi, koska intialainen työvoima pystyy ammattitaidollaan vastaamaan monen alan uusiin haasteisiin ja kansainväliset yritykset nostavat myös intialaisten yritysten osaamista kilpailun kautta. Matala palkkataso ei ole ainoa syy selitykselle. Tuloerojen kasvu on ymmärrettävästi täälläkin iso haaste, joskin jo pahoin arkipäiväistynyt. Asuntojen ja tonttimaan hinnat ovat kuulemma nousseet viimeisen 5-6 vuoden aikana kolmikymppisen valkokaulustyöläisen ulottumattomiin, sillä aikaa kun tavikset tappelevat riisinhinnan kasvua (ja maailmanlaajuista tulevaa ruokapulaa) vastaan, niin yläluokka rakentaa täälläkin palatsejaan mausoleumeiksi elämäntehtävästään, mistä? Kas siinäpä pulma, sanoisi tanskalainen onneton, itsesäälinen ja tuhero prinssi.

Tilanne on tuttu, joskin kontrastit ovat suuremmat kuin ne, mitä työ- ja kotimatkalla Kampin metroasemalla näkee.

IT-kaupunginosan jälkeen menimme Golconda-kukkulalle, josta annan Jukka O. Miettisen kertoa olennaisimman. Itse menen sillä aikaa jalkapesulle – olen sellaisen tarpeessa. Miettinen kirjottaa kirjassaan Golcondasta näin:

Golcondan linnake sijaitsee 11 kilometrin päässä Hyderabadin keskustasta. Rauniotuneenakin se kertoo Qutub Shahin mahdista. Graniittikalliolle ja erikoisen muotoisille luonnonjärkäleille kasvoi 1500-luvulla Intian ehkä mahtavin vuoripalatsi. Sitä ympäröi seitsemän kilometrin pituinen puolustusmuuri, jota puhkoo kahdeksan porttia. Linnakevuoren juurella levittäytyy vaikuttava hauta-alue stukkolla päällystettyine kivisine hautamausoleumeineen. Golconda-linnakkeen säilyneet osat, Charminar ja hauta-alueen mausoleumit ovat tärkeimmät esimerkit Qutub Shahin turkkilais-persialaisesta vaikutteisesta arkkitehtuurista.

Golcondan rikkaus perustui pitkälti läheisiin jalokivikaivoksiin. Niistä löytyi kuuluisa Kohinoor ja monet muut maailman suurimmista timanteista. Golcondan rikkaus ja Qutub Shahin valta tuottivat päänvaivaa pohjoisempia alueita hallinneille mogulikeisareille. Vasta mogulihallitsijoista viimeinen, keisari Aurangzeb, onnistui kukistamaan Qutub Shahien vallan.

Hmmm. Ja näiden samojen Qutub Shahien hautojen vierellä olen tänään kävellyt paskassa. Golconda oli todella hieno, joskin linnavuoren kalliolle heijastettu 55 minuutin valo- ja äänishow oli tosi ankea – myös paikallisten mielestä, ainakin siitä päätellen, että minä nukahdin 20 minuutin kohdalla tuoliini ja vieressäni istunut paikallinen pelasi kännykällään Tetristä.

Olin jo aika kuitti. Kello oli päälle kahdeksan illalla ja olin nukkunut hieman huonosti viime aikoina. Ei siis ollut ihme, että pyysin päästä hotellille peseytymään ja pääsemään levolle.

Nyt maate, sitä kroppa kaipaa. Huomenna ylös viimeistään kasilta ja siitä kohti työpäivää ja todennäköisesti elämäni rankinta työviikkoa. Kun huomenna luette tätä, olen jo tekemässä täällä sitä, miksi ylipäänsä olen täällä. Se voi olla hieman nuivempaa kerrottavaa.

/ j.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Saksa on paska maa


Niin pistämättömästi kun se oli keihäänheittäjä-Sepolta aikoinaan sanottu, niin totta joka sana.

Kaikki oikeastaan on Hki-Vantaan virkailijoiden syytä. Olin ajoissa paikalla, reilusti yli puolitoista tuntia ennen koneenlähtöä. Lufthansa oli sitten päättänyt laittaa kaksi konetta samaan aikaa matkaan, yhdeltä check-in pisteeltä. Aika reipas jono oli klo 06:55 lähtevään Frankfurtin koneeseen ja tasan seitsemältä Müncheniin menevään koneeseen. Kun lopulta, 10 min ennen koneen lähtöä, pääsin checkkaamaan itseni sisälle, niin virkailija sanoi, ettei paikkoja ole ja nouda uudet liput. Aika törkeää toimintaa, tulee eräs suomalainen pankki ja sen viimeaikaiset tietojenkäsittely taidot mieleen.

No, koneeseen päästiin, joskin sitä lennätti Finnair ja se lähti Itä-Uusimaalta klo 08.20., myöhässä tietenkin. Lastauksen syynä oli se, että rouva Tasavallan Presidentti oli päättänyt matkustaa samalla koneella. Tämän älyttyäni tiesin, etteivät ongelmat tähän loppuisi - ja kas kummaa, eivätkä ne loppuneetkaan.

Päästyäni Frankfurtiin, minulla oli 35 minuuttia aikaa siirtyä terminaali kakkosesta ykköseen ja vaikka ottaa huomioon sen, että Frankfurtin kentällä on sukkulajuna kahden terminaalin välillä, niin silti meinasi hikikarpalot kirvota otsalle. Ehdin, viimeisenä. Tosin, sitä ennen olin odotellut Haloskan ulostautumista koneesta ylimääräiset 10 minsaa ja mennyt kertaalleen väärälle portille, vaikka oikein oli väärälle lähtöportille neuvottu ja käynyt saksalaisen tehokkuuden ja järjestelmällisyyden kanssa puukkohippaa olemalla kaksi kertaa turvatarkastuksessa: tämä hihna ei liiku ennen kuin avaa laukun ja otat kannettavan laturin pois sieltä." Just joo ja hellurei!!!

Lufthansan kone Hyderabadiin oli sen sijaan mainio. Nukuin enimmän osan ajasta, tai söin tai join tai luin. Ihan hyvin meni 8-tuntinen siinä ja saavuimmekin ajoissa Hyderabadin lentokentälle Shamshabadiin. Olin ensimmäisenä hihnan päässä odottamassa laukkuani ja myös viimeisenä, sillä se kapsakki ei ikinä tullut moolokin kidasta ulos. Mihinkähän lienee jäänyt, sitä Lufthansa mietti (IHAN VARMASTI!!!) parhaillaan. Siksi ulkomaille lähdettäessä on myös hyvä muistaa ottaa käsimatkatavaroihin mukaan joitain perushygieniatuotteita ja hieman vaihtovaatteita, joita en tietenkään muistanut laittaa Sikiönin reppuun!!! Vietin siis ensimmäiset kaksi ja puoli tuntia Intiassa Baggage Claimissa, jossa täyteltiin erilaisia propuskoja eri suuntiin ja sitten niihin haettiin leimoja sieltä sun täältä. Lopuksi sanottiin, että soittakaa tuohon numeroon aamulla klo 9.30 ja hyvää yötä, voitte poistua kentältä.

Paaaaaaaaassssskaa!!!! Mulla on siis nyt käytössäni yksi paita, yhdet kalsongit, yksi pari sukkia, pikkutakki, kenkäpari ja SA-INT -miehistövyö. Pitää mennä huomenissa hakemaan jotain rompetta niskaa, sillä muuten saattaa hajut yllättää. Tämänkin vielä kestäisi, koska valehtelin törkeästi yläkanttiin matkalaukku sisällön arvon. Jos sieltä se arvioitu summa tulee laukun sijaan takasin, niin olen ainakin yhden iPod Touchin ja uuden läppärin rikkaampi mies (Firman ruiska oli valitettavasti käsimatkatavaroissa, joten turha tulla osingoille!).

Paitsi että, kun tulin hotellilleni, minulta pyydettiin 55000 rupian vakuutusta huoneestani! Siis niinku vajaa tuhat euroa! Sinne meni matkakassa ja edessä on soitto Luottokuntaan huomenna, sillä en saanut maksettua pyytämää summaa (firmahan ei antanut luottokorttia mukaan, saatanan kitupiikit!!), vaan tuikkasin osan kateisellä ja toisen osan puhumalla. Siis sitä ei oltu maksettukaan, perhana, vai jäikö minulta jotain OFO-oppaasta lukematta?

No, niin tai näin, jostain tarttis keksiä valuuttaa, sekä huomiselle vaateostoksille, että maanantain garanteerauksen lopun hoitamiselle.

Sama sille, kyllä se jotenkin järjestyy, sano.

Huomisesta ohjelmasta sen verran, että sitä matkalaukkuasiaa selvitellään heti aamusta, sitten käydään aamupalalla ja mennään vaateostoksille. Iltapäivällä on sitten Golcondan linnoituksen ja Hyderabadin kaupunkikierros. Siinä sitä jo onkin.

Nyt kello on jo klo 05.03 paikallista aikaa, joten pitäisi kai mennä nukkumaan, että jaksaa nousta taas ylös jossain vaiheessa.

Paljoa en pimeässä taksissa ehtinyt Intiasta ja Hyderabadista nähdä - vain sen, että näyttää Romanialta, mutta runsaammalta ja ilmassa haisee oudosti ja salakavalasti rikki.

/ Jipsukka

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Illan varjoon himmeään

Ilta jo saa. Perjantaikylvyt on otettu ja olo on melkein raikas, jos ei muuten olisi henkisiä esteitä ja painolasteja...

Uusi matkalaukku täyttyi sittenkin tavaroista. Kävin vielä tänään hakemassa hieman moskiittoinkarkoitinta, pari kirjaa kirjastosta ja tuliaisia isännille (koska firma oli kovin nihkeällä päällä), sillä en oikein avokäsinkään kehtaa mennä paikan päälle. Liikelahjat toki, mutta kävin hakemassa vielä minunnäköisiä lahjoja, eli englanniksi käännettyä suomalaista kerrontaa - novelliantologiaa, Helsinki-puppua ja uudempaa runoutta. Toivottavasti pitävät, mutta olen kyllä varautunut jo pieneen johdattavaan puheeseen, etteivät kovasti pettyisi.

Valmistelut ovat lopuillaan. Kohta vielä iltasapuska päälle, että jaksaa istuskella huomenna ja saa mahan täytettä. Sitä tarvitaankin, sillä malaria-lääke aiheuttaa tottumattomalle hieman outoja reaktioita kropassa. Nipistelee pötsissä.

Jos ei kummempia, niin kyllä tästä matkaan päästään. Taksikin on jo tilattu, ettei bändin tartte pitää siitä huolta.

Jos kävisi tuolla takapihalla vielä savuilla, niin joutaisi sitten jo pian ruuan päälle maatekin.

/Metsuri

laitetaan pari linkkiä kuitenkin: NY Times vuodelta 1990 kirjoittaa seuraavaa ja Guardian tätä lainaamastani kirjasta. Onneksi on muuten kirjastolaitos, muuten ei olisi tullut tätäkään saatua käsiin. Kunnia sille!

torstai 17. huhtikuuta 2008

Hyderabad, 19.-27. huhtikuuta

Hyderabadiin, Intiaan. Viikoksi työmatkalle. Siksi pahoittelut ystävät ja toverit, etten pääse osallistumaan kanssanne Kritiikin 50-vuotisjuhliin Turussa huomenna ja lauantaina, mutta tapaus kun on hieman force majeure –luokkaa. Töihin on mentävä, vaikka sitten Intiaan, mutta pitäkää todella hauskaa Turussa lajitovereiden seurassa.

Ei mahda mitään, mutta koska viime aikoina ei ole tullut paljoa kirjoiteltua tälle foorumille, niin kokeillaan nyt pienimuotoista matkapäiväkirjan tynkää.

Valmistelut on tehty. Toimistosihteeri varasi liput ja hotellin, eikä minun tarvinnut kuin pyytää kiinalaista kolleegaani tulostamaan ne. Helppoa kuin ensiaskeleet. Lisäksi on haettu viisumi, jonka sai turistiluokkaan puoleksi vuodeksi kerrallaan ja hintaa sille pätkähti vaivaiset 50 euroa. Toimitusaika viikko Katajanokan byrossa itse asioidessa. Pikaviisumin saa myös ”odotellessa”, elikkä saman päivän aikaan reilun kahdeksankympin hintaan. Palvelu siis hieman eri luokkaa kuin Venäjälle matkustaessa, jolloin passi lojuu kolmisen viikkoa leimauskoneen alla.

Lisäksi kävin Diacorissa päivittämässä rokotukseni ja otin varmuudeksi, kaiken mitä oli otettavissa. Sivistystä siis riittää taas. Lääkityksen suhteen olen hankkinut tarvittava allergia- ja astmalääkkeet ynnä varulta malaria-tabut ja vatsa-antibiootit. Ja koneeseen menevän käsidesin, maitohapot, ja… Hei, siis viikoksi tämä kaikki vaiva. Olkoonsa, olen hieman vainoharhainen näiden asioiden suhteen.

Lisävarusteiksi on hankittu kunnolliset korvatulpat ja rakkolaastarit. Rupioita en ole ehtinyt vielä vaihtaa, joskin niitä nyt saanee sitten hätätapauksessa vaikka lentokentältä, Frankfurtista tai juuri kolmisen viikkoa sitten avatulta Shamshabadin (Rajiv Gandhi International) lentokentältä.

Uusi kenttä piti rakentaa hieman keskustan sivuun, sillä lentoliikenne Hyderabadiin on lisääntynyt viime vuosien aikana räjähdysmaisesti, lähinnä IT-alan kovan vetovoiman vuoksi. Hyderabad on yksi etelän kovista teknokeskuksista yhdessä Bangaloren ja Chennain (Madras) kanssa. Turismiakin kuulemma alkaa jo olla ja mikä siitä ollessa, kun kaupungilla on tarjota kulkijalle vaikka mitä. Tämä brittiläinen saitti tarjoilee kohtalaisen alkuinfon ja tämä paikallinen taas sitten omanlaisensa, joskin hieman vanhemmasta Andhra Pradeshin maakunnan sivustosta oli myös hyötyä.

Historiapläjäystä Hyderabadista en jaksa tähän referoida; lukekaa vaikka Wikipediasta.

Muihin matkavalmisteluihin kuuluu kirjallisuuden lukeminen. Yleistä jaadaa Intiasta on tarjolla vaikka miten, mutta Hyderabadista nyt ei juuri lainkaan. Suomesta löytyy oikeastaan vain yksi (korjatkaa jos olen väärässä ja nopeasti!) kaunokirjallinen teos, joka sijoittuu Hydiin. William Dalrymplen White Mughals, jonka epäonnistuin hakemaan Opiskelijakirjastosta lainaan, koska olin unohtanut lainauslipukkeen kotiin. Dalrymplen sivuilta löytyy muutakin, hieman minun fav-genrestä ohimenevää matskua, mutta haetaan nyt se vielä huomenna lukulampun alle ja matkaan, jos vaikka saisi sen avulla nukuttua.

Sen sijaan päätin katsella yleisteokseksi Michael Woodin BBC:lle tekemää ohjelmaa The Story of India (Amazonissa kirjamuodossa ), jonka saisi imutettua Audiblen kautta äänikirjana. Onko kellään mitään tuntumaa tähän? Onko joku nähnyt sarjan tahi lukenut kirjan? Tuoretta tavaraahan (2007) tämä on, mutta jos joku olisi erehtynyt katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan tuon, niin kommentti ennen downloadausta olisi paikallaan. Siitä mainio tuo Audible, että tavaraa voi kuunnella sitten sellaisen pienen soittimen kautta, vaikka sitten sen koko lentomatkan Länsi-Pietarista Hyderabadiin ja jää vielä aikaa muuhunkin lystiin, kun se koneessa kyyköttäminen on niin mukavaa…

Paikan päällä Hydissä on luvassa pitkiä työpäiviä yhteistyöyrityksen henkilökuntaa kouluttaessa. Viisi kahdentoista tunnin työpäivää ei tule riittämään siihen mitenkään, mutta jos päästäisiin vaikka oikeille raiteille, niin olisi jo aika bra. Työasioista ehdin naputella myöhemminkin, joten jääköön ne murheet loitommalle.

Onnistuin haalimaan jonkin verran vapaa-aikaa itselleni. Tulevana sunnuntaina pääsen kiertelemään Hyderabadia paikallisten kanssa – odotan mielenkiinnolla mitä tulee vastaan. Itse haluan syödä paikallista herkkua, eli Hyderabadi biryania. Ja vatsasi kiittää. Toivelistalle (not confirmed) on myös vierailu maailman suurimmalla filmistudiolla,josta pukkaa ulos tavaraa useammin kuin täkäläiset ohjaajat ehtivät lööppeihin. Mahtilaitos! Pakko päästä.

Lisäksi (confirmed) pääsen katsomaan 24.huhtikuuta Intian krikettiliigan testiä Deccan Chargers (Hyderabad) vastaan Jaipur, joka pelataan suhteellisen uudella ja suositulla Twenty20-pelitavalla. Kotijoukkueen areena on varmasti kokemus illan pimeinä hetkinä.

Odotan innolla tuota testiä. Tänään, ensimmäistä kertaa alkoi hieman mietityttää koko matka, mutta mennään vaan, sillä ei siinä muukaan auta.

En ole oikein viime aikoina jaksanut lueskella, ei ole tehnyt oikein mieli, eikä pääkään ole antanut siihen myötä. Niin, kirjoittamisesta nyt puhumattakaan, mutta kokeillaan nyt tällä kertaa taas saada molempia auki vaikka tämän blogin avulla.

kirjoittelemisiin,
Jipsukka

ps. You Tubessa pari heikkoa pätkää: Amazing Hyderabad ja Kana ylittää tien

--------------

pps. 18/04/2004

Norjalainen kollegani Trude ilmoitteli tänä aamuna, että olisi syytä ottaa hieman hyttyskarkoitetta mukaan, joten taidanpa koukata vielä kertaalleen apoteekin kautta ja hankkia sellaisen punakorkkisen Offin.