maanantai 21. joulukuuta 2009

Hyvää joulua ja hauskaa joulua

Vuosi 2009 on lopuillaan ja pitää sanoa, että on ollut hyvin vaihtelevaa maastoa koko ajan. Entiseltä työpaikaltani ja niistä stresseistä pelastauduin Kansalliskirjastolle, tosin määräaikaisuuteni loppuu vuoden vaihteessa, joten työnhakuun tässä joudutaan.

En vielä tiedä oliko se onni vai onnettomuus, että hakeuduin tekemään toista tutkintoa slavistiikasta? Opiskelu sinänsä on ihan antoisaa, varsinkaan kun paineita ensimmäisen tutkinnon loppuunsaattamisesta ei enää ole. Nyt työttömyyden uhatessa toinen opiskeluoikeus saattaa muodostua taloudelliseksi kompastuskiveksi, mutta ennen kuin kirves lentää kaivoon, niin katsotaan tukiasiat ensin loppuun saakka työkkärissä.

Syyskuisen Tour d'Estoinen jälkeen ei ole paljoa tullut pyöräiltyä eikä blogitettua, mutta jospa uusi vuosi antaisi taas uuden mahdollisuuden molempien harrastamiseen. Voisin nyt vihdoin ja viimein aloittaa kirjoittamaan enemmän oman ekspertiisin aiheista, kunhan saan saamattomuuteni sillä saralla selätettyä. Hieman esimakua tässä. Oheen olen hieman kirjoittanut tutkimussuunnitelmaan Slaavilaisten kielten ja kulttuurien pro gradustani, joka koskee niin oppiaineen kuin Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston (osaston) historiaa.

Ostetaan ja myydään: kirjasto. Helsingin yliopiston slavistien ja venäläisten emigranttien toiminta Venäläisen kirjaston myyntihankkeessa Tšekkoslovakiaan 1918–1927.

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I myönsi Helsingin yliopistolle vapaakappaleoikeuden vuonna 1820. Kaikkien Venäjän valtakunnan alueella olevien kirjapainojen tuli lähettää kappale jokaista julkaistua kirjaa tai lehteä yliopiston kirjastolle. Tämän vapaakappaleoikeuden perusteella Helsingin yliopiston kirjastoon muodostui kansainvälisesti merkittävä vanhan venäläisen kirjallisuuden kokoelma - nykyisen slaavilaisen kokoelman perusta. Suomen itsenäistyttyä koostumukseltaan universaalin kokoelman rakentuminen päättyi, ja koko kirjastonkin asema oli epävarma - sitä oltiin ostamassa ja siirtämässä Prahaan. 1920-luvun alussa Tšekkoslovakian ulkoasianministeriö oli antanut kirjallisuustieteilijä ja etnologi Jiří Horákille (1884–1975) tehtäväksi selvittää, olisiko Venäläinen kokoelma ostettavissa ja uudelleen sijoitettavissa Prahaan. Tiedämme, ettei ehdotusta pidemmälle ostohanke edistynyt, kokoelma säilyi Suomessa ja konsistorin alaisuudessa itsenäisenä toiminut Venäläinen kirjasto liitettiin vuonna 1924 Helsingin yliopiston kirjastoon omaksi yksikökseen.

Hypoteesina onkin, että Venäläistä kirjastoa oltiin hankkimassa itsenäistyneen Tšekkoslovakiaan sivistyksellisistä syistä. Prahan yliopisto oli tehnyt itsenäistymisen jälkeen aloitteen slavistisen tutkimuskeskuksen perustamiseksi, jolla oli ensisijaisesti sivistyksellisiä ja tieteellisiä tehtäviä. Instituutin tuli antaa slaavilaisten kielten opetusta, ylläpitää kirjastoa ja harjoittaa tieteellistä tutkimusta. Vuonna 1922 opetusministeriö antoi lain Slaavilaisen instituutin (Slovanský ústav) perustamiseksi, joka ensimmäiset jäsenet tosin nimitettiin vasta vuonna 1927 ja ensimmäinen yleiskokous järjestettiin vuonna 1928. Instituutin toimittamien aikakausikirjojen Slavia ja Byzantinoslavia julkaisutoiminta alkoi vuosina 1922 ja 1929. Lisäksi, kansainvälinen slaavilaisten maa- ja kansatieteilijöiden kongressi järjestettiin vuonna 1924 ja ensimmäinen kansainvälinen slavistikongressi vuonna 1929. Kaiken tämän toiminnan seurauksena Prahasta muodostui tuohon aikaan slavistisen tutkimuksen keskus, johon Venäläisen kirjaston kohtalo osaltaan liittyy. Laajakantoisen toiminnan edellytyksenä oli tutkimustulosten kerääminen mahdollisimman täydellisesti, kuten Veli Kolari on omassa tutkimuksessaan huomauttanut. Tämä tutkimustulosten kerääminen vaati taloudellista tukea ja instituutin kirjastoasiaa toimitti Tšekkoslovakian ulkoasiainministeriö, jotta perustettava kirjasto täyttäisi Slaavilaiselle Instituutille asetetut tieteelliset tavoitteet. Olettamus on, että Venäläinen kirjaston hankkiminen Helsingistä Prahaan kiinnosti juuri tästä syystä niin Tšekkoslovakian ulkoasiainhallintoa kuin Slaavilaista instituuttia.
Historioitsija Max Engman on kuvannut tätä hanketta vuonna 1985 julkaistussa artikkelissaan ”Böcker i kristid. Biblioteken i relationerna mellan Finland och Rådsryssland 1917–1926.” Vaikka Engman pystyykin piirtämään totuutta lähellä olevan kuvan tapahtumista, hänen artikkelinsa pohjautuu ainoastaan kotimaiseen lähdeaineistoon, josta ei paljastu Tšekkoslovakian Ulkoasiainministeriön todelliset motiivit hankkia venäläistä kirjallisuutta Suomesta Prahaan. Kirjaston ostohankkeen yhteys slavistiikan ja kielitieteellisen tutkimuksen kasvamiseen sotienvälisessä Tšekkoslovakiassa, keskeisten suomalaisten slavistien, lähinnä Viljo Johannes Mansikan ja Jooseppi Julius Mikkolan osallisuus hankkeeseen sekä Venäläisen kirjaston ja sen johtajan Andrei Igelströmin rooli ovat jääneet tässä yhteydessä kokonaisuudessaan selvittämättä, olihan hänelle ehdotettu jopa muuttoa Prahaan yhdessä kirjaston kanssa.

Venäläisen kirjaston hoitaja Andrei Igelström (1860–1927) oli sortokaudella alkaneella virkakaudellaan sinnikäs Suomen asian puolustaja. Igelström oli ruotsalaisen aatelissuvun venäläisen haaran jälkeläinen ja myös August Strindbergin vävy. Hän oli myös Leninin läheinen toveri, ja piilotteli tätä asunnossaan toimittaen hänelle säännöllisesti luettavaa kirjastosta. Venäläiselle kirjastolle Igelströmin suhteista venäläisiin oli merkittävä hyöty, sillä suhdeverkostonsa avulla hänen onnistui hankkia maanalaista kirjallisuutta vallankumouksellisilta ympäri Eurooppaa, mm. Genevestä, Pariisista, Berliinistä ja Lontoosta. Hyvien henkilösuhteidensa takia Igelström myös kykeni huolehtimaan vapaakappaleoikeuden takaamasta kirjallisuuden saannista vaikeista olosuhteista huolimatta. Igelström, Mansikka ja aikaisemmin mainittu kielitieteilijä Jiří Horák tunsivat toisensa jo ennen vuotta 1923, jolloin Tšekkoslovakia esitti tarjouksensa kirjaston hankkimiseksi. Engmanin mukaan he kaikki kolme olivat olleet mukana välittämässä elintarvikkeita venäläisille tiedemiehille muutamia vuosia aikaisemmin. Igelström oli myös vuonna 1918 esittänyt mahdollisuuden kirjaston myymisestä ulkopuoliselle taholle, mikä Engmanin ja Kolarin mukaan olisi voinut toimia viestinä kaupan olevasta kirjastosta Prahan suuntaan. Engman ja Kolari pitävät mahdollisena, että Mansikka olisi voinut toimia tässä asiassa informanttina Tšekkoslovakiassa vuonna 1920. Itse pidän Igelströmiä mahdollisena informanttina, mutta ei Tsekkoslovakian ulkoministeriön, vaan Prahassa olevan venäläisten emigranttien avustusjärjestön Zemgorin (Земгор, Российский Земско-городской комитет помощи российским гражданам за границей) suuntaan, jonka keskuudessa oli paljon venäläisiä opiskelijoita ja tiedemiehiä ja jonka keskuudesta Prahan koulukunta sai alkunsa. Eräs Prahan Zemgorin johtohahmoista oli Vladimir Tukalevski (1881–1936) järjesteli Igelströmin muuttoa Prahaan vielä vuonna 1927, antaen Igelströmille yksityiskohtaisia ohjeita jopa huonekalujen myymisestä. Tukalevski oli lehtimies ja elämänkerturi, mutta oli myös Prahan koulukunnan aktiivinen jäsen. Hänen yhteytensä Suomeen oli rakentunut ilmeisesti kirjanvälitystoiminnan ja Helsingissä maailmansodan jälkeen toimineen venäjänkielisen kirjallisuuden kustantajan, Biblionin, kautta.



Andrei Igelström

Jooseppi Julius Mikkolan (1866–1946) nimittäminen slaavilaisen filologian dosentiksi aloitti yliopistoslavistiikan kotimaisin voimin vuonna 1895. Ylimääräisenä slaavilaisen filologian professorina Mikkola toimi vuosina 1900–1921 sekä varsinaisena professorina vuosina 1921–1934. Hän oli monipuolinen kielitieteilijä, saaden sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta. Hänen mielenkiintonsa kohdistui paitsi slaavilaisiin kieliin myös sanskriittiin, germaanisiin, suomalais-ugrilaisiin ja turkkilaisiin kieliin sekä yliopisto-opetukseen, ylioppilaiden osakuntatoimintaan, suomen kieleen ja Suomen kansainvälisiin suhteisiin. Mikkolan pääteos Urslavische Grammatik ilmestyi 1913. Mikkola oli tuolloin johtavia tutkijoita slaavilaisessa filologiassa ja hän kuului useiden ulkomaisten tieteellisten aikakauskirjojen toimituskuntaan. Venäläisen kirjaston hankintayrityksen yhteydessä Mikkola esitti sivuroolia, mutta hänen yhteydenpitonsa eri toimijoihin niin Suomessa kuin Tšekkoslovakiassa, erityisesti Slaavilaisen Instituutin kanssa tulee selvittää nykyistä kattavammin.



J.J. Mikkola


Viljo Johannes Mansikka (1884–1947) oli sotienvälisen ajan slavisteistamme aktiivisin Prahan suuntaan. Hän oli hakenut Venäjän kielen ja kirjallisuuden professuuria vuonna 1906, mutta koska hän ei olut syntyperäinen venäläinen, tiedekunta asetti hänet vasta toiselle sijalle. Mansikan väitöskirja Über russische Zauberformeln mit Berücksichtigung der Blut- und Verrenkungssegen vuodelta 1909 käsitteli venäläisiä loitsuja ja se herätti aikanaan taajaa kansainvälistä keskustelua. Mansikan toinen pääteos oli slaavilaisen uskontotieteen tutkimus Die Religion der Ostslaven I : Quellen vuodelta 1922. Mansikasta tuli vertailevan kansanrunouden ylimääräinen professori vuonna 1926. Mansikan toiminta Tšekkoslovakiassa ja yhdysmiehenä Tšekkoslovakian suuntaan vuosina 1920–1925 on tutkimukseni kannalta keskeinen henkilöhahmo kontaktiverkostonsa vuoksi, sillä Mansikka oli myöhemmin Prahan slaavilaisen instituutin ulkomaalainen jäsen ja hän osallistui kansainväliseen maa- ja kansatieteilijöiden kongressiin Prahassa jo vuonna 1924. Lisäksi hän oli ottanut vastaan Tšekkoslovakian tunnustuksen Suomen itsenäisyydestä Prahassa vuonna 1920.



V.J. Mansikka


Suomessa oleva arkistomateriaali ei aivan suoraan paljasta kuinka tiiviit yhteydet suomalaisilla slavisteilla oli venäläisiin emigrantteihin Prahassa, mutta yksi varteenotettava hypoteesi on, että venäläiset emigrantit Prahassa tunsivat Igelströmin ja Venäläisen kirjaston kokoelmat hyvin jo ennen vallankumousta ja aloite Helsingissä olevan venäläisen kirjallisuuden hankkimiselle nousi ennen kaikkea venäläisten emigranttien ja tiedemiesten keskuudesta, ei suoraan Tšekkoslovakian ulkoministeriöltä, jota tässä teoriassa olisi toiminut vain neuvottelukumppanina Suomen kanssa. Venäläisen kirjaston aineisto epäilemättä kiinnosti venäläisiä emigrantteja, sisälsivät se täydellisemmin kuin missään muualla 1800-luvun ja 1900-luvun alun venäläistä kirjallisuutta. Vapaakappaleoikeuden takaaman aineiston kartuttamisen lisäksi Igelström oli omalla aktiivisuudellaan pystynyt täydentämään kirjastoaan ulko-russica –aineistolla, erityisesti koskien venäläisiä aktivistien tuotantoa ennen maailmansotaa ja sen aikana. Kokoelmien universaalisuus ja toisaalta sen hyödyntäminen venäläisten emigranttien keskuudessa voi olla yksi selitys Tšekkoslovakian kiinnostukselle ostaa kokoelma. Igelström oli myös vieraillut Petrogradissa vuonna 1921 Helsingin yliopiston asettaman komitean edustajana, jolloin hän toimitti Helsingin yliopiston avustuksia venäläisille tiedemiehille. Mitä ilmeistä on, että yhteyden kautta hän tutustui Jiří Horákiin ja mahdollisesti jopa Vladimir Tukalevskiin saaden tietoja venäläisten emigranttien tilanteesta ja tavoitteista Prahassa.

Engmanin artikkelin ja myöhemmän Yliopiston kirjaston slaavilainen osaston kirjastonhoitajan Veli Kolarin tutkimukseen nojautuen kotimainen lähdeaineisto ei anna vastausta näihin kaikkiin kysymyksiin. Täten voidaankin olettaa kirjaston hankinnan taustalla olevien motiivien ja toiminnan paljastuvan vielä tutkimattoman tšekkiläisen lähdemateriaalin avulla, joka täydentäisi kuvaamme niin Helsingin yliopiston slavistien ja Venäläisen kirjaston toiminnasta kuin Tšekkoslovakian ulkoasianministeriön pyrkimyksistä hankkia kokoelmat Tšekin tasavallassa olevan tutkimusaineiston avulla.

Tšekin tasavallan Kansalliskirjaston arkistoon (Archiv Národní Knihovny ČR) on sijoitettu Tšekkoslovakian Kansallis- ja yliopiston kirjaston virka-arkistot, Kansalliskirjaston entisten työntekijöiden henkilökohtaisia arkistoja ja kirjaston vuosikertomuksia, joiden avulla voidaan tutkia kokoelmapoliittisia tarpeita Venäläisen kirjaston hankintaan. Tšekkoslovakialaisten toimijoiden näkökulmia ja suhtautumista kirjaston ostoon voivat valaista Tšekin tasavallan Tiedeakatemian arkistoon (Archiv Akademie věd ČR) on sijoitettu myyntihanketta Suomessa esitelleen Jiří Horákin ja tuolloin Tšekkoslovakian ulkoministerinä toimineen Edvard Benešin sekä ostohankkeessa aktiivisesti toimineen varaulkoministeri Václav Girsan henkilöarkistot sekä Ulkoasiainhallinnon alaisuuteen perustetun Slaavilaisen kirjaston (Slovanský ústav) ja Prahan kielitieteellisen piirin, l. Prahan koulukunnan (Pražský lingvistický kroužek) arkistot. Erityisen arvokkaaksi tiedoksi voivat osoittautua suomalaisten slavistien kirjeenvaihdot venäläisten emigranttien, Zemgorin keskeisten jäsenten kanssa, joista Vladimir Tukalevski ja Sergei Postinikov toimivat sekä Zemgorin että Slovanský ústavin kirjastotoiminnassa aktiivisesti Suomeen päin, joista tämän tutkimuksen kannalta keskeisen Tukalevskin arkisto on sijoitettu Památník národní písemnictvín kirjallisuusarkistoon Prahaan.

Tutkimukseni liittyy kahden Helsingin yliopiston yksikön historiaan. Ensinnäkin se laajentaa käsitystämme maamme ensimmäisten slaavilaisen filologian tutkijoiden kansainvälisistä yhteyksistä niin poliittisina toimijoina heidän toimiessaan Suomen edusmiehinä itsenäisyytemme alkuvuosina kuin jo meritoituneina kielitieteilijöinä, jotka rakensivat tieteellisen yhteyden vielä tuohon idullaan olevaan, mutta pian kukoistavaan Prahan koulukuntaan. Venäläisen kirjaston myyminen Prahaan ei siten välttämättä ole anomalia Suomen slavistien kansainvälisessä tieteellisessä toiminnassa. Erityisesti Mikkolan ja Mansikan aktiivisuus ja/tai passiivisuus Prahan koulukuntaa kohtaan antanevat uutta tutkimuksellista tietoa kotimaisen slavistiikan tutkimuksen asemasta kansainvälisessä vertailussa. Toisekseen, tutkielmaani liittyy olennaisesti myös Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston historiaan ja sen olemassa olon kannalta kriittisimpään aikakauteen, jolloin koko Venäläinen kirjasto oli kadota maastamme, mukaan lukien sen kirjastonhoitaja Igelström. Onkin lopulta kysyttävä, miksi kokoelmat päätettiin pelastaa ja kirjasto siirrettiin ostohanketta seuraavana vuonna Helsingin yliopiston kirjaston alaisuuteen. Andrei Igelströmin toiminnan ja hänen kontaktiensa tutkiminen tässä yhteydessä antanee lopullisen vastauksen esitettyihin kysymyksiin.

// Vapaasti kommentoitavissa //

Kuvat: SKS, Biografiakeskus ja Valtion taidemuseo


Hyvää joulua!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Seven-year-itch gone (luonnos kirjoitettu 26.10.2009, sittemmin unohdettu ja nyttemmin julkaistu)

Niin,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sain graduni vihdoin valmiiksi ja FM-todistusanomuksen lähetettyä tiedekuntaan. Mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu, niin minun pitäisi saada Filosofian maisterin oppiarvo torstaina 29. lokakuuta.

Kerrataanpa hieman. Lähdetään liikenteeseen kaukaa, kahdenkymmenen vuoden takaa. Syskyllä 1989 polittiisten järjestelmien murtuessa olin vasta 13-vuotias, enkä suinkaan osannut yhdistellä televisiosta tai radiosta näkemiäni asioita todellisuuden kanssa. Siltikin, jotain syksystä 1989 jäi pysyvästi kiinni minuun, mikä on sittemmin ohjaillut niin opiskelu- kuin työuraanikin hyvin merkittävällä tavalla.

Kolme vuotta myöhemmin olen lukiossa ja opettani Matti Eerola pyytää oppilaitaan kirjoittamaan reilun kuuden sivun tutkielman jostain historian tapahtumasta, noottiapparaatin kera. Tuolloin halusin kirjoittaa Tsekkoslovakian nk. samettivallankumouksesta ja saada selville, mitä muutamaa vuosia aikaisemmin oikeastaan oli tapahtunut. Kirjoitin hieman tunteikkaan esseen Václav Havelista, josta sain keskitasoa huonomman arvosanan, mutta sillä ei ollut enää merkitystä, sillä kiinnostukseni historiaan oli herännyt työtä tehdessä - olin (omasta mielestäni) oivaltanut, että historialla on aina syynsä, taustansa ja tässä Tsekkoslovakian tapahtumassa ja Václav Havelin hahmossa oli taustalla jotain, mistä olin ollut autuaan tietämätön koko varhaisnuoruuteni ajan - asioilla oli taustansa ja sieltä näennäisen pintakertomuksen alta paljastui aina uusia ja yhä mielenkiintoisempia historian kertomuksia ja juonteita.

Innostukseni Tsekin historiasta oli jopa niin valtavaa, että kuljin iltapäivisin Kajaanin kaupunginkirjaston lainausosaston kirjahyllyjen välissä etsien tsekinkielisten kirjailijoiden nimiä, jotta voisin kahmia heidän kertomuksiaan ja avartaa näkemystäni Tsekin historiasta. Paljoa ei ollut Kajaanin kaupunginkirjastolla annettavanaan, mutta jotain sieltä jäi liiveihin - ikuinen rakkauteni Kafkaan, ikuinen inhoni Kunderaan ja hämmentävä Hrabal. Näitä samoja kirjoittajia sitä kuljettaa povellaan edelleenkin.

Nyt se on vihdoinkin tehty ja nyt sitä vasta antaa itselleen oikeuden tehdä jotain muuta, vaikkapa lukea tuntematta syyllisyyttä.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Härkämotiiveja Rakveressa

Tarvaanpään linnoituksen innoittamana paikallinen väestö etsii yhteyttä menneisyyden kanssa ja määrittelee identiteettiään rikkaan ja monikäyttöisen härkä-kuvaston avulla. Tässä eräitä esimerkkejä kuvan käytöstä.



















/ Jussi-Pekka

väsynyttä menoa

ei tarvita Sepi Kumpulaista kitaroineen takaamaan väsynyttä menoa ja ilmapiiriä. Alkaa pikkuhiljaa pohkeissa tuntua ja menossa näkyä nämä ajetut reilut 700 kilometriä.

Tänään oli sitten ennakkoasetelmien vastaisesti todella hankala päivä, joka sisälsi kolmet tietyöt, vastatuulen, ohittelevat ajoneuvot, väsymyksen ja vitutuksen, päällystämättömän taipaleen (11 km) ilman ennakkoverotusta ynnä hiertävät ajohousut. Oikeastaan vain sade ja rengasrikko puuttuivat ruokalistalta.

Siinähän se kuitenkin survoessa meni ja Rakvereen päästiin. Kertaakaan ei vielä ole ollut sellainen olo, että en polje enää metriäkään, tämä on tässä ja haistakoot itse, mutta tänään alkoi tuntua siltä, ettei itku-kiukku-väsymys -raivari ole kovin kaukana. Jos huomenna sataa, niin perillä Tallinnassa ensimmäinen hapannaama saanee tuta, varsinkin jos huomisen vesisateessa uhka toteutuu.

Kaikesta huolimatta, taidan ajaa 1-tietä pitkin Tallinnaan, sillä se tuntui olevan hyvässä kunnossa Jöhvista Rakvereen ja toisaalta, minua ei huvittaisi mennä maaseudulle katsomaan missä kunnossa ne kivat pikkutiet ovat ja onko niissä kestopäällystettä vai ei - tämä episodi on jo nähty.

torstai 10. syyskuuta 2009

Kylpylöitä ja ei kylpylöitä

Tanaan satoi, mutta lahdin sittenkin Narvaan. Yksi koko Viron ympariajon motiiveista oli juuri Narvassa kaynti - mutta voi, susi soi evaat ja reissu lassahti kuin pannukakku. \

Ensinnakin satoi, toisekseen minulla oli marka ja kolmannekseen Narva oli turha paikka. Tarkoituksenani oli ajaa ensin taalta Toilasta Sillamaen kautta Narva-Joesuun rantakaupunkiin ja jatkaa sielta edelleen Narvaan, josta pyrkimys oli polkea yha edelleen takaisin Toilaa 1-tieta pitkin. Hieno ajatus, mutta siihen se jai.

Tama alue oli toisen maailmansodan aikana mankeloitu kovin tarkkaan maan tasalle, etenkin Sillamae on lahes kokonaan rakennettu uudestaan sotien jalkeen - ja silta se nayttikin. Oli elokuvateatteri Rodinaa, Kulttuuritaloa ja sosialistisin symbolein koristeltuja matalia kerrostaloja. Ehta neukkukaupunki, joka tosin sijaitsi kauniilla paikalla, mutta siita ei tassa vesisateessa paljoa iloa ollutkaan.

No, ajattelin, etta Narva-Joesuun rantabulevardit huviloineen paikkaisi puutteet ja korjaisi pahan mielen. Ja mita viela, se oli lahes yhta ankea paikka kuin Sillamae, mutta toisesta syysta. En tieda odotinko liikoja, ilmeisesti kylla, silla Narva-Joesuu ei ollutkaan ihana sotkelma 1920-luvun huviloita ja venalaisia datshoja puutarhoineen, vaan pikemminkin karmea sotku dogmanmukaisia kerrostaloja ja uusrikkaiden tiililinnoja. Ainoastaan vartiointiliikkeen autoista ja niiden tiheydesta huomasi, ettei tama ollut ihan tavallisten tallaajien koti, vaan alueen olivat vallanneet alueen virolaisen raharikkaat, joilla EI OLE MAKUA, vaan jotka rakentavat historiallistettuja tiililinnojaan ymparistoon, johon ne eivat kuulu. Ainoastaan ennen sotia rakennettu Narva/Joesuun funktionalistinen kylpylahotelli saa puhtaat paperit olemassa olostaan. Luojan kiitos ja siunausta sille, ken on myos saanut kerattya tarvittavan paaoman sen kunnostamiseen. Kauniisti seisoi rakennus vasten rantatormaa ja Itameren aaltoja. Kylpylan lisaksi sanottakoon viela se, etta Narva/Joesuun lapaisevat Lydia Koiduilan ja Vapautukset tiet edustavat juuri oikeanlaista kylpylakaupunkien puistotietunnelmaa, jollaisen sain kaikista arkkitehtoonisista rikoksista menneita aikojan kohtaan huolimatta kokea. Juuri tuollaisen pitaa chausseen ollakin!

Tahan pitaisi kirjoittaa jotain Narvasta, mutta en kirjoita. Ahdistava paikka, enka tieda miksi kukaan ikina haluaa edes kayda siella. Tiedan, etta minun pitaisi kirjoittaa tasta aiheesta syvallisemmin kuin tassa, mutta nyt en oikein enaa jaksa. Kokeillaan iltasella uudelleen, silla nyt on kahvi ja pullan, hieronnan ja kylpemisen aika.

***

Eilen saavuttuani tanne Toilaan, minulla oli hyvaa aikaa suorittaa Itameren alueen tutkimusta, joten suunnistin tuonne meren rantaan katselemaan litteita, vaaleita kivia. Aikani niita ihmeteltyani ja taytyttyani historianalan kollegojen jakamattomasta suosiosta, suuntaisin kavelyni Orun linnan raunioille, jotka sijaitsevat aivan tassa kylplan vieressa.

Pietarilainen Vassijev aikoinaan rakennutti linnan tanne ja Viron tasavallan presidentti Konstantin Pats tapasi viettaa aikojaan taalla kesaisin, mutta niin kuin on useasti kaynyt, 1900-luvun karmein sekametelikeitto korjasi linnan maisemasta ja jaljelle jai vain joitain linnan osia, kuten nakoalatorni Belvedere, jonka kyljessa sijaitsee nykyaan Toilan lukio. Myos linnan muotopuutarhaa on pyritty pitamaan kunnossa ja kun oikein tihrustaa, niin eihan tama lainkaan huonolla paikalla ole - kauniisti kallion paalle oli linna rakennettu.

Jos viitsii kavella, ja miksei viitsisi, torman laidalle, voi loytaa sielta Vassijevin rakennuttaman grotton ja lusthusin, josta aukeaa verrattain mainio nakoala Itameren tutkimuksen syovereihin. Restauroitu hiljattain.

Uudempaa tuotantoa on myos saksalais-sotilaiden hautausmaa, joka vihittiin kayttoon vuonna 2002. Tama sijaitsee aivan linnan alueen vieressa, kauniilla paikalla. Kesalla ja syksylla Toilan ja Vaivaran valissa kaytiin kiivaita taisteluja neuvosto- ja saksalaisjoukkojen kesken ja naissa taisteluissa muun muassa Sinimaedilla kuoli yhteensa 10 000 saksalaista sotilasta. Sita en osaa sanoa, kuinka paljon venalaisia tai virolaisia kuoli, mutta sen osaan kuitenkin, etta hautausmaa on hyvin kaunis muistamisen paikka ja etta sen porteilla olevat Albert Schweitzerin sanat sotilaiden haudoista rauhan merkittavimpana vaatimuksena pitavat edelleenkin paikkansa.








keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Itameren tutkimusta

Nyt olemme sitten saapuneet jalleen Itameren rannoille, Toilaan.

Onkohan mies iskussa vai mika lie, mutta Tartosta tultiin 147 kilometria 5 tuntiin ja 22 minuuttiin. Keskinopeudeksi tuli hulppeat 27,5 km/h, mutta eihan se tahti tuollainen olisi ollut ilman Mirandaa ja kuljettajaa siivittavaa lounatuulta, jonka turvin paasimme paahtamaan parhaimmillaan sellaista 48 km/h tasaisella. Harvoin Hagelstam sellaisiin vauhteihin yltaa!!! Mukavaahan se tuolleen on kun tiet ovat kunnossa, ei ole liikoja liikennetta ja meno maistuu. Kylla on kivaa!

Seuraavaksi olen kaksi yota Toilan kylpulahotellista. Huomenna teen sellaisen pienen lenkin Sillamaessa, Narva-Joesuussa ja Narvassa, missa koskaan aikaisemmin en ole kaynyt. Samalla tulee tarkastettua tuo 1-tien kunto ja turvallisuus, jos sita joutuu kayttamaan viela myohemmin reissun aikana.

Teiden kunto tuntuu hieman vaihtelevan sen mukaan, missa laanissa ollaan. Tarton ymparisto on toistaiseksi ollut ihan omaa luokkaansa kaikilta osin. Nyt taalla hieman koyhemmassa pohjoisessa olen huomannut, ettei teiden hoito ole aivan paikalllispoliitikkojen prioriteettilistan ykkosena.

Nyt taalta tahan. Menen tuonne Itameren rannoille tekemaan tutkimusta. Kuvat myohemmin!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Taitoajoa Tartossa

Kas vaan. Koska paivalla kanny ei ollut latautuneena, niin paatin lahettaan teille pienen kuvaterveisin taalta Tartosta. Sipilan Jani kutsuisi sita kai vidpoksi, mutta koska taman klipin taiteellinen vaikutelma kaikkinensa on hieman heikkolaatuinen, olkoon se vaan amatoorien tuherrusta.

Taitoajoa Tartossa, LINKKI


Huomenna sitten 145 km Toilaan. On luvattu aurinkoista saata ja etelatuulta. Toivottavasti ennustukset pitavat paikkansa, silla etappi lienee koko kiertueen kinkkisin. Nyt ainakin jalkojen pitaisi olla kuosissa.

|Jussi-Pekka|

Emajoella

Tere! Nyt matka on entanyt aina Emajoen rannoille - mustarastasta en viela kuule, mutta tarkoitus olisi kayda iltasella tekemassa pieni promenaadi tuolla joen tormalla - tai pyorailla hieman kaupunkia ympari. Kuunnellaan sitten, laulavatko.

Pari edellista paivaa ovat olleet kohtuullisen helppoja, kiitos myotatuulen, jonka siivittamana on nyt tultu erittain hyvaa vauhtia kaksi paivaa. 79 km matka Viljandista Tarttoon kesti tasan 3 tuntia ja 2 minuuttia! Ehka liiankin reipasta vauhtia ja tanaan olisikin tarkoitus hieman hermotella jalkoja iltalenkilla ja muistuttaa niita huomisen tehtavasta - Matkaa Toilaan on 145 km ja jos Peipsilta tuulee, niin jalkojen on syyta olla rennot ja iskussa, etta matka taittuu niin kuin pitaa.

Kuudelta olisi hieronta, sen jalkeen kevyt reipaskadenssinen iltalenkki ja iltapalan jalkeen nukkumaan ajoissa. Nyt lahden etsimaan niita sisarenkaita, joita en ole saanut vielakaan hankittua lisaa. Tuurini ei tule jatkumaan ikuisesti, joten niita on nyt loydyttava, muuten hukka perii.

Tassa linkki Flickrin kuvapalveluun. Yritan uploadailla lisaa tassa tana pana. LInkki.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kuvia - Pärnu, Viljandi














Lyckan kommer sällan ensam


Och olyckan/sjutton också! Jos lauantainen taivallus Tallinnasta Haapsaluun sujui kutakuinkin ongelmitta, niin eilinen olikin sitten todellinen Tango Taisteluni.

Vesisadetta osasinkin odottaa ja lähes koko sunnuntai kuluikin sateessa poskessa. Ainoastaan viimeiset 20 km ennen Pärnua ajoihin kuivassa. Muuten satoi jatkuvasti ja riittävästi.

Yleensä siinä sitten käy niin kuin eilen kävi ja kurjuus maksimoituu. Eiliselle etapille osui sitten matkan surkein tie. Noin viisi kilometriä Lihulasta Pärnun suuntaan päällyste oli surkeaa ja jouduin tiputtamaan vauhtia aina 10 km / tunnissa, etten olisi hajoittanut pyörää. Misukat kestivät melkein koko rytyytyksen, niihin tuli pisto ja puhki vasta 50 metriä ennen kuin päällyste olisi vaihtunut normaaliin ja tasaisempaan. renkaanvaihto tapahtui tasan 50 km ennen Pärnua, liikennemerkin kohdalla. No, eihän renkaanvaihto nyt maantiepyöräilyssä mikään tavattomuus ole, joten uutta sisäkumia vanteen ja renkaan väliin, ilmaa perään ja matkaan
taas.

No, ei mennyt siis kuin tasan kymmenen kilometriä kun kumes oli taas aineettomasta tilassa. Joskus sen vaan tietää, että tekee virheen huolimattomuuttaan, kuten nytkin. Ajoin siinä vesisateessa tyhmyyksissäni yhden ison vesirapakon läpi ja eiköhän siellä ollut tietenkin näkymättömissä kivi, johon ajoin suoraan ja väistämättä. ja vesisade senkun jatkui vaan, mutta koska kaikista varoituksista huolimatta otin mukaan vain yhden sisäkumin, jouduin keskellä kappaletta palkkaushommiin. Tunnetusti, kaatosateen piestessä tannerta, katsellessa näpit jäädyksiin, lopputulos on aina susi. Niin tälläkin kertaa, vaikka yritin saada paikan vulkanisoitumaan tulen pidolla, mutta yleisen turhaan, sillä 19 km myöhemmin eturengas oli tyhjentynyt kolmannen kerran ja minä seison tien poskessa. Jos polttaisin tupakkaa, olisin sytyttänyt.

Läpimäristä vaatteista, puhjenneista renkaista ja pienestä kiukusta kuitenkin selvittiin kahden paikallisen maantiepyöräilijän avustuksella, joista toisella oli antaa minulle ehkä sisäkumi ajokaveriksi. Suuraitäh! Näin pieni asia kuin pyöräilijäinvälinen solidaarisuus sai saldon nousemaan positiivisen puolelle ja mielen mukavalle mutrulle. 110 km matkaan kului eilen kaikkinensa melkein seitsemän tuntia ja siihen mahtui mukaan lähes kaikenlaisia tunteita ja säitä. Sellaista se aina välillä on.

Mutta koska päivät eivät ole sukulaisia keskenään, tänään paistoi solikka koko päivän ja kulkijaa siivitti reipas myötätuuli, joka sai Mirandan laukkaamaan 95 km matkan 3,5 tuntiin, mukaan lukien kaksi lyhyttä taukoa. Huomenna voi taas kaikki olla toisin, mutta se on sitten huomisen savotta se.

Yleisesti ottaen, kaikki on sujunut hyvin toistaiseksi. Rengasrikotkin kuuluvat asiaan. Käänteisesti Veijo Mereä siteerata, tiet ovat hyvät, mutta hevoset huonot.

Koska tänään tuli lauleltua lujaa tuolla hyvillä teillä, niin huominen siirtymä Tarttoo saa mennä hieman maltillisemmin kuin tänään. Lomallahan tässä ollaan.

torstai 3. syyskuuta 2009

Varusteet

Niin,

ilman varustearsenaalia reissuun ei olisi asiaa. Tässä lyhyt kuvaus mukanani raahamista romppeista:

Kulkupeli on italialaisvalmisteinen Olmo Dynamic Plus (tosin punaisella värityksellä), jota itse kutsun Mirandaksi. Pyörän nimeäminen juontaa juurensa viime kesään, jolloin entisen työpaikkani kollegat kertoivat aina kyllästymiseen saakka mitä he olivat tehneet koirensa kanssa, tyyliin "Muffe oksensi, Raffe nuolaisi, Rekku on kasvanut tai Musti haukkui". Huonoksi vitsi muodostui siinä vaiheessa kun aloin kutsua omaa kultaani Mirandaksi ja kerroin miten olin käynyt "Mirandan kanssa romanttisella maaseutuajelulla, kuinka pesen Hänet puhtaaksi ja pidän hyvässä öljyssä, kuinka Mirandan ja minun yhteinen taival on taas tiiviimpää kun olemme oppineet taas uutta toisistamme jne." Älköön kukaan nyt pitäkö tätä nimenantoa jotenkin liian esineellistävänä tai huonona huumorina, mitä se myöskin on, mutta alkuperäinen tarkoitus oli saada työtoverit hämmästyksen partaalle tupakkitauon keskusteluissa ja siinä totta vie onnistuinkin. No, nimi jäi siitä elämään ja olen siis kutsunut maantiekonkeliani Mirandaksi vastedes.

Vaihteensiirrosta vastaa Campagnolo. Minulla on nk. compact-välitys, 34/50, joka on toisinaan hieman liian kevyt Suomen teille, eikä pienemmille vaihteille oikein mäettömässä Etelä-Suomessa ole käyttöä. Olen hieman harmitellut asiaa tässä parisen kesää, mutta pidemmillä reissuilla Compact-välitys on ollut kuitenkin minulle sopiva, sillä välillä on voinut lepuutella itseään pienemmällä limpulla sutkiessa. Takapakka on 11-25 ja kampien mitta 170 mm, mikä lienee kutakuinkin sopiva minulle, sillä en ole pitkä ajaja. Toivon, että pidemmällä reissulla ja hieman hiljaisemmalla keskinopeudella näistä välityksistä on kyllä iloa. Kuntokaan kun ei ole ihan triatlonistin tasoa.

Muuten pyörän varusteet ovat pakettitavaraa, en ole vielä alkanut päivitellä osia parempiin - nämä ovat riittäneet toistaiseksi ihan mainiosti. Harkinnassa olisi kuitenkin Fizikin Antares -satulan ja Timen polkimien hankinta. Nykyinen satula menettelee, mutta satulan takaosa on hieman kapea ja pitkillä matkoilla leveämpi perä saattaisi antaa hieman mukavamman tuntuman kuin tämä nykyinen. Lookin Keo-polkimista en ole vakuuttunut, sillä ne on pitänyt jo vaihtaa kertaalleen. Ajattelin kokeilla, mitä Time tarjoaisi sillä saralla.

Ajovarusteista. Hommasin uudet ajokengät keväällä ja nyt ne ovat Time ULTeam RS Carbonit, joiden kohtuu leveä ja riittävän korkea lesti jalkapöydän kohdalla passaa räpylääni vallan mainiosti. Kenkä on myös riittävän tukeva, niin jalassa kuin pyörittäessäkin. Ei paina, eikä venkoile kampea kierrettäessä.

Ajohousut ovat tärkeät. Laitoin pari suositusta kuultuani rahaa pinoon ja hankin Assosin FI Mille S5 -ajohousut, jotka todellakin puristavat oikeista paikoista ja tuntuvat olevan hyvin kestävät käytössä. Tänä kesänä niiden kanssa on ajettu noin 3000 kilometria, eikä kulumia, rispaantumisia tai käytönjälkiä vielä näy. Hyvät ja kestävät housut, sano. Istuvat mainiosti jalassa ja tuntuvat hyvältä päällä. En ole havainnut myöskään minkään sortin hiertymisiä näiden kanssa, mitä saattoi esiintyä aikaisemmin käyttämilläni Spessun pöksyillä tuon tuostakin. Lisäksi, reilun vuoden ja noin 1500 km käytön jälkeen ne Specializedin housut ovat jo valmiit kierrätystä varten.

Koska en tykkää ja oikein osaakaan käyttää satulalaukkuja, kulkevat kaikki tarvevälineet repussa. Tiedän, että joissain pyöräilypiireissä tämä on hieman epäortodoksista, mutta niin olen minäkin. Deuterin Tunturisuteen mahtuu kaikki matkalla tarvittava tauhka. Kun hankin repun, niin minulla oli hieman ongelmia säätää repun hihnoja oikeisiin asentoihin ajaessa, mutta sittemmin hyvät säädöt ovat löytyneet. Reppu pysyy tukevasti paikallaan, eikä se heittelehdi ajon aikana, esim. putkelta ajettaessa. Lisäksi repun korkeus on sopiva - se ei kolehtele takaraivoon alaotteelta ajettaessa, eikä siten häiritse ajamista tai ajoon keskittymistä.

Mukaan tarvitaan tietenkin erinäinen määrä tarvevälineitä. Mukaan lähtee yksi sisäkumi, paikkausvälineet, käsipumppu, rengasraudat, työkaluja, sähkömiehen teippiä, muutama nippuside, linkkuveitsi, punainen varoitusvalo ja Suunto t3c -syke - ja matkamittari. Lisäksi minulle tulee mukaan lukitusvaijeri ja Abloyn riippulukko, joiden avulla saan kiinnitettyä Mirandan sinne mihin on tarve.

Vaatetuksen suhteen pitää hieman vielä miettiä kokonaisuutta, sillä kelit näin syyskuussa ovat jo hieman ilkeät. Lyhyiden ajopaidan ja -housujen lisäksi otan mukaan sadehousut ja vesitiiviit ajokenkien päälliset. Välikauden ajotakki pitää jonkin aikaa vettä ja vaikka ihan waterproof se ei olekaan, niin se on oiva vaate myös viileässä säässä ajettaessa. Parit ajosukat tarvitsen, samoin kuin kahdet ajokäsineet - sormettomat ja sormelliset, sillä sateessa ja kylmällä ajaessa nakit meinavat yksinkertaisesti vain jäätyä jarrukahvoihin kiinni ja ote alkaa lipsua. Turvallisuussyistä siis pitkät käsineet mukaan. Kypärä ja lippalakki ovat ehdottomat varusteet, tietenkin.

Myös lääkkeet, lompakko, aurinkolasit, tiikeribalsami, hammasharja ja passi, oleskeluvaatteet, kevyet varakengät ja Viron karttakirja kuuluvat mukava kuljettaviin asioihin. Karttakirja joutuu tosin vielä kohtaamaan mattoveitsen, sillä Viron katuluettelon pääsee paperinkeräykseen. Tämä siksi, että tulen käyttämään noin 60% karttalehdistä, niin en sittenkään ota yksittäisi valokopioita tarvitsemistani katroista, vaan otan koko paketin mukaan.

Neuvoja ja vinkkejä otetaan vielä vastaan, sillä pakkaan reppua jo tänään illalla lähtövalmiiseen kuntoon.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Tour d'Estonie, 5.- 13. syyskuuta

Viron ympäriajon valmistelut alkavat olla jo tehty. Enää pitäisi tehdä viimeiset huollot pyörään, tsekata varusteet ja pakata reppu. Majoitukset kylpylähoitoineen on jo varattu, reitit suunniteltu ja valuutta vaihdettu. Valmistako? Ei suinkaan...

Kunto arvelluttaa. Minulla ei ole kokemusta reilun 800 kilometrin pyöräilemisestä peräkkäisinä päivinä ja vaikka päiväetapit eivät ole mitenkään tavattoman pitkiä, niin palautuminen ja vammat saattavat ripotella oman suolansa majoneesiin.

Koska koko savottaa ei tarvitse tehdä urakalla, niin levollekin jää aikaan. Toivottavasti riittävästi, sillä uskon palautumisen olevan aivan olennainen asia ympäriajon onnistumisen kannalta. Ajopäivän jälkeen pitää muistaa sekä ruokailla että levätä oikein - unohtamatta venyttelyä, jonka unohdan liian usein ja liian toistuvasti. Venyttelylle pitää siis varata sekä iltaisin reissun jälkeen että aamulla ennen reissua riittävästi aikaa.

Toinen olennainen seikka reissun onnistumiselle on sopivan matkavauhdin ylläpito. Keskituntinopeuteni on kasvanut viime vuodesta ja keväästä ihan kiitettävästi, mutta millään 27 km/h keskarilla en tule selviämään ympäriajon maaliin. Tempoa pitää malttaa pudottaa etappien alussa riittävästi, jopa sinne 20 km/h tasolle, ettei sippaamisia reppu selässä ajessa tule. Jos säät sallivat, niin ei rauhallinen matkavauhti mitään haittaa, mutta se pitää vaan muistaa, ettei pidä innostua liikaa ja kuluttamaan energiaa turhaan.

Lämmittely, venyttely ja maltillinen matkavauhti ovat avaimia terveenä pysymiselle. Kesällä vihoutellut polvi on nyt kunnossa kun siirsin klosseja noin 5 mm taaksepäin ja satulaa noin 3 mm ylöspäin. Ajoasennosta tuli hieman pystympi ja polvi ei enää yliojentunut niin paljoa. En tiedä sitten mitä vaikutus lastilla, eli repulla, oli polviongelmiin, mutta toivon hartaasti, ettei niitä tuon hienosäädön myötä enää ilmenisi. Jos polvivaivoja kuitenkin ilmenee, niin päätös on tyly: silloin ei ajeta metriäkään, vaan siirtymä uuteen paikkaan suoritetaan joukkoliikennevälineillä. Sama pätee myös kuumeiluun - sairaana en aja.

Toivottavasti reissu sujuu ongelmitta ja säät hellivät, vaikka sadetta ja tuulta on luvattu yllin kyllin. Tässä vielä ympäriajon aikataulu, koko kartta ja etappikohtaiset kartat:

LA, 5.9. Tallinna - Haapsalu 104 km, KARTTA
SU, 6.9. Haapsalu - Pärnu, 111 km KARTTA
MA, 7.9. Pärnu - Viljandi, 99 km KARTTA
TI, 8.9. Viljandi - Tartto, 78,5 km, KARTTA
KE, 9.9. Tartto - Toila 142 km, KARTTA
TO, 10.9. Toila - Narva-Jõesuu - Narva - Toila 97,5km, KARTTA
PE, 11.9. Toila - Rakvere 75 km, KARTTA
LA, 12.9. Rakvere - Tallinna 122 km, KARTTA
SU, 13.9. Tallinna - Rohuneeme/Viimsi - Tallinna 38,5 km, KARTTA

Ympäriajon kokonaiskartta, linkki.

Yritän päivitellä ja päivittää blogiani aina matkan päältä semminkin kun majoituspaikoissa on luvattu tarjota sellaista langatonta verkkoyhteyttä, jonka avulla blogin päivittäminen on onnistuakseen tai sitten ei.

/ Jussi-Pekka

torstai 30. heinäkuuta 2009

Kolmen päivän kierros

Perjantaista sunnuntaihin olisi taas tarkoitus olla tien päällä ja ajaa lähes 350 kilometriä kolmena peräkkäisenä päivänä.
Näytä suurempi kartta">Reitti kulkee Puotilan metroasemalta ensin Loviisaan, jonne olisi tarkoitus päästä perjantaiyöksi. Lauantaina tutustun pyörän selässä kauniisiin Kymeenlaakson maisemiin reitillä Loviisa-Elimäki-Anjalankoski-Kouvola-Lahti. Sunnuntaina sitten ajellaan Lahdesta takaisin Helsinkiin.

Viime viikonloppuna vasenta polveani alkoi särkeä vietävästi, johtuen liian painavasta repusta ja pienestä tekniikkavirheestä, mutta toivotaan että olen saanut ne jo nyt korjattua ja matka taittuu kuin vettä valaen!

/ Jipsu

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Itsetunto koetuksella

Keskustelu suomalaisesta korruptiosta alkaa jo laantua kun säät ovat viilenemään päin, mutta onneksi itsetunto pysyy järkkymättömästi vahvana - malka löytyy aina muiden silmästä.

Sinänsä tragikoomisten Nova-kestittelyjen kuitin oli muokannut sihteeri ja olipa kokoomuksessakin unohtanut "joku" lähettää tukiyhtiön tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin. Lopulta löytyi syyllinen Turussakin.

Kun ensin oli paljastunut, ettei osa Wainö Aaltosen Museossa esillä olleesta venäläisestä avantgardesta ollutkaan aitoa, syntipukiksi on nyt leivottu näyttelyn venäläinen kuraattori, jota on jo haukuttu huijariksi ja ammattitaidottomaksi kuraattoriksi, jolla ei ole riittävää asiantuntemusta venäläisestä avantgardesta. Siis kuulkaa, se että näyttelyssä on ollut esillä väärennettyä taidetta, ei yhtäkkiä enää olekaan ammattimaisesti johdetun museon ammattitaidottomuutta.

Helsingin Sanomien artikkelissa Turun museotoimen apulaisjohtaja ja kaupungin kuvataidejohtaja Päivi Kiiski sanoo museon luottaneensa kuraattori Volkovan ammattitaitoon, koska hän "on kuulemma vuosia tutkinut tämän kokoelmaa. Luotimme hänen tutkimustuloksiinsa, koska hän oli niin pitkään ja perusteellisesti materiaaliin tutustunut." Lisäksi HS kirjoittaa Kiisken myöntävän, ettei luottamus kuraattoria kohtaan ole enää korkealla: "Olemme hyvin kriittisiä, mutta tietenkin hänellä on oikeus puolustaa omia näkemyksiään."

Samassa yhteydessä Volkova kuitenkin sanoo, että hän on nähnyt kokoelman muutamia vuosia sitten, mutta "en tutkinut kokoelmaa, se vain näytettiin minulle. Kun omistajat päättivät asettaa teokset näytteille, he pyysivät minut kuraattoriksi, koska tiesivät minut entuudestaan." Kuraattori Volkova jatkaa HS:ssa: "En olekaan huippuasiantuntija, joka olisi omistanut koko elämänsä avantgardelle, mutta olen taidehistorioitsija ja olen ollut paljon tekemisissä avantgarden kanssa."

Hetkinen! Siis jos Volkova on muutamia vuosia sitten vain nähnyt kokoelman, josta nämä mahdollisesti väärennetyt taulut ovat, eikä ole tutkinut niiden alkuperää, eikä hän edes ole venäläisen avantgarden asiantuntija ja häntä on siltikin pyydetty näyttelyn kuraattoriksi, ovat Kiiski ja WAM tehneet ison luokan virheen valitsemalla epäpätevän Volkovan näyttelyn kuraattoriksi. Se mitä Kiiski HS:ssa sanoo Volkovasta, haisee niin pahasti omien käsiensä pesemiseltä, ettei siitä hajusta mäntysuovalla pääse eroon. Itsetunto on koetuksella ja omaa virhettään ei voi missään nimessä tunnustaa, jolloin kaapista kaivetaan jokin "sihteeri-selitys", jolla voidaan lakaista oma ammattitaidottomuus maton alle ja loppujen lopuksi paljastuu, että hovimestari on murhaaja.

Mielenkiintoinen on myös Kiisken kommentti liikemies Jaakko Lindbergin osallisuudesta jupakkaan. Nämä mahdollisesti väärennetyt taulut ovat peräisin juuri Lindebergin yksityiskokoelmasta. Kiiski kirjoittaa, että "olisi tietysti hänenkin etunsa selvittää, miten häntä huijattu ja miten hän on tällaiseen tilanteeseen joutunut. Se olisi tärkeää keräilijänmaineenkin kannalta." Ja taas herää kysymys - siis keräilijän ja museon maineen vaaliminen ovat tärkeämpiä kuin sen seikan tunnustaminen, että Kiiski, WAM ja mahdollisesti Lindberg ovat kaikki tehneet virheen ammattitaidottomuudestaan johtuen.

Ymmärtäisi nyt edes hävetä, koulutettu ihminen.

HS:n artikkelit tässä, linkki 1 ja linkki 2

perjantai 24. heinäkuuta 2009

ei näin!

Hki - Orimattila - Hki

Tänä viikonloppuna käydään, vihdoin ja viimein, Kärnässä kylässä. Ensin sutkautetaan lauantaina Porvoon kautta Orimattilaan ja sitten sunnuntaina Mäntsälän ja Tuusulanjärven kautta takaisin Helsinkiin. Tänään illalla pieni lämmittelyajo, että saa jalat auki ;-)


Näytä suurempi kartta">Tässä reitin kartta.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Alpeilla



Kun Tour pääsi Alpeille, alkoi kisassa sentää jotain tapahtuakin. Contador nykäisi ja tanssi voittoon Verbierin päällä. Tässä mielenkiintoinen analyysi AC:n suorituksesta: Klik!

maanantai 20. heinäkuuta 2009

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Tour alkaa uudelleen

No niin, nyt on körötelty Pyreneiden vuoristot ja annettu Cavendishin voittaa sprinteissä, alkaa Tour uudelleen. Tämän päivän etappi Vittelistä Colmariin tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä. Etapin profiilikaan ei todellakaan ole helpommasta päästä.



Niiden ajajien, jotka ovat jääneet Astanan liidaamasta kärjestä, pitää yrittää iskeä tänään, muuten peli alkaa kokonaiskilpailun kannalta olla menetetty. Silence-Lotto onkin jo väläytellyt yhteistyöhalujaan eräiden ajajien kanssa. Silencen Cadel Evansin pitää ehdottomasti hyökätä tänään, samoin Sastren. Andy Schleckilläkin tulee myöhemmin Tourilla kiire, jos eroa ei pystytä kaventamaan mitenkään. Kilpailun kannalta toivoisi, että liittoutuminen Astanaa vastaan tapahtuisi ja Astana pistettäisiin tiukille. Mielenkiintoista, erittäin.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Bastiljin päivän etappi

No niin, nyt on levätty ja jalat ovat täynnä voimia toista viikkoa varten.

Kakkosviikon etapit ovat pääosin sprinttereiden juhlaa, mutta tänään Ranskan kansallispäivänä voi kuulua kummia, sillä paljon närää ja keskustelua herättänyt radioliikennen kielto on voimassa ja ajajat joutuvat lukemaan kilpailua old school -tyyliin, ihan itse. Tämä mahdollistaa sen, että joku tai jotkut ottavat aivan varmasti jossain vaiheessa hatkat ja reippaat sellaiset, toivoen pääsevänsä maaliin ennen kuin pääjoukko heidät tavoittaa. Lisäksi, kun on tämä 14. heinäkuuta, niin jokainen ranskalainen ajaja haluaisi voittaa tänään. Paljon siis on ilmassa ja paljon sekoilua tullaan epäilemättä näkemäänkin.



Voittajaa on silti vaikea ennustaa. Cavendish ja Hushovd taistelevat vimmoissaan vihreästä paidasta, mutta irtiottajat, kansallispäivä ja tuo kuuluisa radioliikenteen puuttuminen tuovat omat lusikkansa soppaan. Cav, Thor, Freire, Boonen, Pozzatto, Rojas, Voeckler, Pineau, Haussler, R Feillu, Ciolek, Farrar, Ballan, Bennati, Van Avermart, Flecha, Auge - kaikilla näillä on saumoja voittoon. Meneekö loppukiriksi ja pitävätkö hatkat, saapas nähdä. Ennustaminen on yhtä vaikeaa, kuten Robbie McEven tweettaa: "Break or sprint? - harder to pick than a broken nose!!

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Välipäivän kuuma peruna

Välipäivän pulla on sitten radiolaitteiden käytön kieltäminen ja kiellon vastustaminen. Etapit 10. ja 13. pitäis ajaa ilman tiimiradioita ja siitä nyt on sitten yhä hälyä:

Linkki 1
LInkki 2
Linkki 3

Ensimmäinen viikko takana

Tour de Francen ensimmäinen viikko, yhdeksän etappia, on takana. Tänään maanantaina pidetään lepopäivä Limogésissa ja sitten tasa jatketaan.

On hieman ristiriitaista analysoida kuluneen viikon tapahtumia, sillä moni havainto saattaa kumota toisensa ja toisaalta vetää eri suuntiin. Sanotaanko nyt näin, että vaikka kisa on vasta tässä vaiheessa, taidamme tietää voittajajoukkueen nimen, vaikka ajamatta on perin monta mailia.



Tour on ollut ja tulee olemaan Astanan kontrollissa. Viimeistään joukkuetemmossa Astana näytti, mikä on maailman paras pyöräilyjoukkue. Tämän vuoden Tour de Francen voittajajoukkue on Astana, siitä ei liene enää epäilystäkään, mutta kuka Astanan ajajista voittaa kokonaiskilpailun, onkin vielä ratkomatta. Mielestäni etu on siirtynyt Alberto Contadorille, joka näytti Arcalikselle ottavan takaisin sen, mitä etapilla 3. menetti Armstrongille. AC:n nykäisy ei ollut etukäteen sovittu, mutta voittajasuosikin paineet kaiketi kasvoivat liian suuriksi, joten hän halusi nykäistä ja näyttää Lancelle, mistä tarvittaessa pissataan. No, Lance ja muut Astanan ajajat jäivät AC:n nykäisyssä hieman pussiin, sillä heidän ei kannattanut vetää muita päävastustajiaan Alberton perään, joten Alberto sai mennä ja kuroa eron Armstrongiin kiinni. Poruahan siitä syntyi ja viimeksi tänään LA valitteli, ettei henki aina ruokapöydässä ole ylimmillään, vaikka kuinka Robin Williams oli käynyt heittämässä herjaa Astanan poikein kanssa. Tuskin paljoa nämä jupinat nostattavat Alberton fiiliksiä: Williams ja Armstrong. Tässä vielä samaa mutinaa amerikkalaiselta pyöräilysivustolta: Velonews.

Pyreneiden etapit olivat pettymys. Kun kisa on rakennettu niin, että voittaja ratkeaa kisan toiseksi viimeisellä etapilla Mont Ventoux'lla, niijn Arcalista lukuunottamatta kaksi muuta "vuoristoetappia" olivat lähinnä pääjoukon mukavaa sunnuntaipyöräilyä ja maaliin ajelemista. Todellista kilvanajoa ei nähty oikein missään vaiheessa ja onhan se surullista, jos vuoristoetapin ratkaisut nähdään lähestulkoon loppukireissä.

Jos "vuoristoetapit" nyt sitten takasivat sen, ettei kilpailun toisella viikolla kokonaiskilpailussa tule tapahtumaan mitään sen ihmeellisempää, niin katse kannattanee kiinnittää taisteluun vihreästä paidasta. Tämäkin taisto on olennainen osa Tour de Francea.

Hushovd on 11 pistettä edellä Cavendishiä ja sanokaa minun sanoneen, että vihreästä paidasta väännetään ja lujaa tällä viikolla. Vaikka Friere on ollut lopun taistoissa mukana vähintäänkin hyvin, olisin taipuvainen väittämään, että vihreän paidan metsästys on kahden näiden aikaisemmin mainitun kauppaa. Rojasilla ja Caisse d'Epargnella en usko olevan paukkuja haastamaan näitä kahta. Nyt kun Napolitanokin on poissa kisasta, niin Katushan kirit jäävät Pozzaton varaan - ei hyvä. Entä QuickStep? Boonenin Tour on ollut säälittävä, joten jonkinlainen ryhtiliike tarvittaneen. Liquigasilta puuttuu etappivoitto ja se lienee syytä hankkia ennen Alppeja - saako Bennatti riittävää tukea Kreuzigerilta ja Nibalilta loppusuoralla?

Haihattelua, sillä taistossa on mielestäni vain kaksi osanottajaa. Jos Columbia-HTC pystyy muodostamaan samanlaista vetoa kuin esim. etapilla 3, niin on kihelmöivää nähdä, miten CTT pystyy vastaamaan haasteeseen. Cervélon Haussler on ollut ihan kuutamolla koko kisan ajan, mutta hänen piristymistä Thor tarvitsee, jos aikoo lyödä Columbia-HTC:n junan ja Manxmanin. Mielenkiintoista on nähdä, miten Columbian Cavendish on palautunut Pyreneistä ja kuinka monta etappia Columbia aikoo runnoa voittoon. Vaikka Cav ylittikin vuoret säästellen, niin on kiintoisaa nähdä, miten jalat toimivat kakkosviikolla.

Keskeyttäneiden joukossa on yllättävän kovia nimiä, mm. Rabobankin Gesink ja Caisse d'Epargnen Pereiro. Ensimmäinen viikko oli myös kovin hermostunutta ajamista ja monet kärkimiehistäkin kaatuilivat, ihmeellistä sekoilua kokeneilta kuljettajilta. Tässä Levi Leipheimerin pohkeesta.



/ Jussi-Pekka

torstai 9. heinäkuuta 2009

SI kirjoittaa kultturienvälisestä törmäyksestä pyöräilyssä

Tässä päivän aikaan kun on ollut riittävästi taas aikaa tehdä joutavia, ehtii lukea yhtä ja toista, enimmäkseen Tour de Francesta. Tässäpä Sports Illustratedin amerikkalaisuuden ylistys aiheesta. Dikotomia tuntuu yhä olevan ääripäissä, Lance / douppaavat eurooppalaiset. LINKKI

Astana, Astana, Astana ja Columbia, Columbia, Columbia

Niin siinä on sitten vakuuttavasti käymässä, että Astana on kuorimassa kermat päältä kokonaiskilpailun voiton suhteen. Ja toisaalta, Columbian etappijunaa ei tunnu mikään pysäyttävän.



Maanantain etappi oli puhdasta Columbian ja Astanan dominanssia, jolloin sopivasti tuulen suunnan kääntyessä koko Columbian yhdeksänhenkinen joukkue nykäisi kaarteessa ja sai mukaansa parisenkymmentä valppainta ja kilpailunlukutaitoisinta ajajaa, ml. Lance Armstrongin ja Fabian Cancellaran. Columbian juna jyskytteli raiteillaan maaliin saakka, missä Mark Cavendish juhli tämän vuoden toista ja uransa kuudetta Tour-etapin voittoa. Impressiivi!



Samalla Lance Armstrong nousi joukkuekaverinsa Alberto Contadorin edelle, joka nukahti pahan kerran Columbian nykäisyssä ja joutui jäämään pääjoukon mukaan kun muutama Astanan ajaja lähti ajamaan Lancelle irtosekunteja. Ja niitä tuli. Vaikka LA olisikin ylimielinen nilkki amerikkalainen narkkari, niin kyllä hän osasi lukea tilanteen (Columbian irtiotto) oikein ja hyödynsi loistavasti tarjoutuneen mahdollisuuden.

Tiistaisessa joukkueaika-ajosssa Astanan sakki olikin sitten omaa luokkaansa. Ainostaan maailman parhaan tempoajajan, Fabian Cancellaran, vedot Saxo Bankin muiden ajajien mukanapitämiseksi menevät Astanan suorituksen yläpuolelle. Cancellara piti "sooloajollaan" voittosaumat elossa sekä Andy Schleckille että tilanteen salliessa itselleen.

Sen sijaan Cadel Evans ja Dennis Mentshov ovat ulkona kokonaiskilpailusta, sen verran liikaa joutuivat antamaan periksi joukkueajossa. Kaatuilleen Mentshovin Tourista tuntuu tulevan todellinen Canossan matka. Sen sijaan, Evansin edustama joukkue, Silence-Lotto, on vain liian heikko näihin kinkereihin. Evansin mahdollisuus voittaa Tour de France meni viime vuonna Sastren nykäisyyn Alpe d'Huezilla. Mentshovin Tour-haaveet lienevät jääneet itävaltalaiselle klinikalle.

Eilen tilanne ei kokonaiskilpailun kannalta muuttunut lainkaan, joskin ainoa poikkeus oli se, että Columbian letka taisi hieman hajota tai sutturoida lopussa, eivätkä takaa-ajajat saaneet kiinni ranskalaista Voeckleriä, joka vihdoinkin ajoi uran ensimmäiseen etappivoittoonsa Tourilla. Voecklerin hatkat siis kestivät, kiitos kovan sivutuulen ja korkean lämpötilan. Ihme sinänsä, että irtiotto kesti - pääjoukko oli taas hieman haluton ajamaan karkulaisia irti, vaikka kisan puolessa välissä näin näyttikin.

Tämän päivän etappia on hieman kinkkinen ennustaa. Mäkimiesten kisaa edelleenkin johtava Jussi Veikkanen saatta joutua luopumaan arvopaidastaan, jos hänen joukkueensa ei auta Jussia saalistamaan lisää pisteitä. Tänään on jaossa yhteensä 38 mäkikiripistettä, joten lisää epäilemättä tarvitaan. Tämänhetkiset yhdeksän pistettä eivät riitä pitämään paitaa Veikkasen päällä huomiseen.



Etappia kannattaa tosiaan seurata, vaikka huomenna onkin vuorossa ensimmäinen oikea vuoristoetappi. Mielenkiintoista tulee olemaan, aikooko joku isoista nimistä kokeilla nykäistä jo tänään? Mielessä on tietekin Fabian Cancellara, jonka tempotaitoja ei kiistäne enää kukaan. Jos Spartacus saisi nykäistyä tänään muutamia sekunteja eroa lisää kokonaiskilpailussa, niin Pyreneiden vuoristoetapit saattaisivat tuntua kampikierroksen verran kevyemmiltä hänelle. Etappi sopisi erinomaisesti Cancellaralle, sillä nousut ovat maltillisia ja etapin viimeiset 20 kilometria nousevat loivasti. Tosin, joukkueaika-ajossa tuli todistettua, ettei Cancellaralla ole juurikaan tiedossa vetomiesapuja, joten saattaa mennä sooloiluksi, jos ollenkaan.



Lisäksi odotan Caisse d'Epargnen espanjalaisilta säästöpankkipojilta yhä parempaa suoritusta. Joukkue aika-ajo nosti varmasti joukkuehenkeä ja eilisellä etapilla Rojas olikin jo mukana massakirissä. Hyvänä laskijana Luis Leon Sanchez voisi olla hyvä iskukortti tänään kun saavutaan Barcelonaan. Jos hän olisi irti viimeisen nousun päällä vaikkapa yhden oman apuajajan ja parin hatkamiehen kanssa, voisi hänestä hyvinkin tulla etapin voittaja.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Addenda: suomalainen media Tourista

Kun tässä maassa sankariksi kelpaa lähes kuka tahansa, minkä tahansa marginaalilajin olympiamitalisti, kuten keihäänheittäjä, painija tai pesäpalloilija, niin ilolla seuraa positiivista uutisointia Jussi Veikkasen eilisestä ajosta. Tämä taitaa olla vuosiin ensimmäinen kerta kun Tourista kirjoitetaan kotimaisessa lehdistössä positiivisesti ja ilman iänikuista doping-aspektia, joskin epäilen että pian taas joku dorka nostaa päätään ja kirjoittaa ammattipyöräilyn olevan mädäntynyttä sisältä päin ja että kaikkihan ne douppaa joka tapauksessa.

Tour de France, kaksi ensimmäistä päivää

Hienoa, Tour on saatu alkuun ja vaikka en nähnytkään lauantain aika-ajoa suorana, vaan jälkilähetyksenä, niin olihan se mahtavaa seurattavaa. Voiton aika-ajossa otti Fabian Cancellara, mikä ei tainnut olla yllätys kenellekään, mutta lujaa hän viimeisen puoliskon tuli - 19 sekuntia nopeammin kuin toiseksi ajanut Astanan Alberto Contador. Kuvassa Cancellaralle aika-ajoa varten kustomoitu satula...



Astanan panos aika-ajossa oli järkyttävän kova - Contador, Klöden, Leipheimer ja Armstrong kympin sakissa. Se on tulos mikä lupaa pahaa muille joukkueille joukkueaika-ajossa. Jos hieman liioittelee, niin ensimmäisen mäkietapin jälkeen kilpailun sijoilla 1-4 voi olla nämä neljä ajajaa ja heidän välillään voitto sitten ratkaistaisiin... Joo joo, katsotaanhan nyt.

Vaikka Cadel Evans ajoikin erittäin hyvä aika-ajon, olisi hänen pitänyt pystyä sijoittumaa Contadorin edelle, jotta olisi saanut hieman etumatkaa vuoristoon, mutta näin ei käynyt. Saapas nähdä, katkesiko Evansin selkäranka jo tähän aika-ajoon ja kuinka aktiivisesti hän pystyy ohjaamaan kilpailua vuoristossa Astanan hirmusakin kustannuksella. Epäilen vahvasti.

Aika-ajon jälkeen kaksi vahvaa kilpailujaa ajoi itsensä ulos kisasta. Dennis Menchovin esitys oli luokaton ja eroa voittaneeseen Cancellaraan tuli jopa puolitoista minuuttia. Nähdäkseni Menchov on poissa kuvioista kokonaiskilpailua ajatellen, ellei pysty ihmetekoihin Mont Ventoux'lla - epäilys on suuri.

Hoikan veljeksistä Fränk Schleckin Tour tulee olemaan taistoa ja kiukuttelua täynnä. Aika-ajo ei mennyt putkeen ja eilinen etappi oli tuskaa täynnä pyöränvaihtoineen, kiukutteluineen, turhautumisineen. Näyttää siltä, ettei virtaa oikein ole - ehtikö hän kuntoitua ennen Touria? Epäillään tätäkin.

Eilisen etapin aikana tehtiin suomalaista pyöräilyhistoriaa kun Jussi Veikkanen nappasi tarvittavat pisteet mäkikireistä ja puki päälleen mäkikilpailua johtavan ajajan pilkkupaidan. Aivan loistava suoritus Jussilta ja toivotaan virtaa vielä seuraavillekin etapeille. Jussin takana vaanii kova ja lupaava Columbian Tony Martin, joka varmaan hamuaa samaa paitaa päällensä, mutta jos Jussi pystyisi pitämään paidan aina Arcalikselle saakka, niin olisihan se mahtavaa. Tänään edessä kaksi neljännen kategorian nousua, joista on taas pisteitä jaossa ja mikäs olisi sen mukavempaa kuin napsaista pari lisää ;-)

Polkkapaitaa en omista, enkä varmaankaan aio sellaista edes hankkia, mutta jos naisväki innostuisi asiasta, voisi kukin edeskäypä hankkia käyttöönsä nämä mainiot tassuttimet - nyt kun siihen on hyvä syykin ;-)



Kakkosetappi päättyi odotetusti loppukiriin ja yllätys yllätys, Mark cavendish korjasi potin muiden edestä. Columbian juna oli niin vahva ja pysyi kasassa, ettei tuota letkaa oikeastaan pysäytä muu kuin puomi. Huh huh.

/ Jussi-Pekka

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Sirkus jatkaa kulkuaan

Juuri tulleen uutisen mukaan, Tom Boonen on saanut kilpailuoikeuden tämän vuoden Tour de Franceen. Mikäs siinä sitten, mutta tänänkin vuonna Tourista uhkaa tulla todellinen sirkus, jossa pelleilylle ei ole loppua.



No, Boonen on siis mukana, Davis ei. Vapiskaa ASO, UCI, dopingsäännöstö, moraalinormisto ja Cavendish.

Itse kilpailu alkaa huomenna henkilökohtaisella aika-ajolla.

/ Jussi-Pekka