Seven-year-itch gone (luonnos kirjoitettu 26.10.2009, sittemmin unohdettu ja nyttemmin julkaistu)

Niin,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sain graduni vihdoin valmiiksi ja FM-todistusanomuksen lähetettyä tiedekuntaan. Mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu, niin minun pitäisi saada Filosofian maisterin oppiarvo torstaina 29. lokakuuta.

Kerrataanpa hieman. Lähdetään liikenteeseen kaukaa, kahdenkymmenen vuoden takaa. Syskyllä 1989 polittiisten järjestelmien murtuessa olin vasta 13-vuotias, enkä suinkaan osannut yhdistellä televisiosta tai radiosta näkemiäni asioita todellisuuden kanssa. Siltikin, jotain syksystä 1989 jäi pysyvästi kiinni minuun, mikä on sittemmin ohjaillut niin opiskelu- kuin työuraanikin hyvin merkittävällä tavalla.

Kolme vuotta myöhemmin olen lukiossa ja opettani Matti Eerola pyytää oppilaitaan kirjoittamaan reilun kuuden sivun tutkielman jostain historian tapahtumasta, noottiapparaatin kera. Tuolloin halusin kirjoittaa Tsekkoslovakian nk. samettivallankumouksesta ja saada selville, mitä muutamaa vuosia aikaisemmin oikeastaan oli tapahtunut. Kirjoitin hieman tunteikkaan esseen Václav Havelista, josta sain keskitasoa huonomman arvosanan, mutta sillä ei ollut enää merkitystä, sillä kiinnostukseni historiaan oli herännyt työtä tehdessä - olin (omasta mielestäni) oivaltanut, että historialla on aina syynsä, taustansa ja tässä Tsekkoslovakian tapahtumassa ja Václav Havelin hahmossa oli taustalla jotain, mistä olin ollut autuaan tietämätön koko varhaisnuoruuteni ajan - asioilla oli taustansa ja sieltä näennäisen pintakertomuksen alta paljastui aina uusia ja yhä mielenkiintoisempia historian kertomuksia ja juonteita.

Innostukseni Tsekin historiasta oli jopa niin valtavaa, että kuljin iltapäivisin Kajaanin kaupunginkirjaston lainausosaston kirjahyllyjen välissä etsien tsekinkielisten kirjailijoiden nimiä, jotta voisin kahmia heidän kertomuksiaan ja avartaa näkemystäni Tsekin historiasta. Paljoa ei ollut Kajaanin kaupunginkirjastolla annettavanaan, mutta jotain sieltä jäi liiveihin - ikuinen rakkauteni Kafkaan, ikuinen inhoni Kunderaan ja hämmentävä Hrabal. Näitä samoja kirjoittajia sitä kuljettaa povellaan edelleenkin.

Nyt se on vihdoinkin tehty ja nyt sitä vasta antaa itselleen oikeuden tehdä jotain muuta, vaikkapa lukea tuntematta syyllisyyttä.