Kuudes työviikko toi tullessaan tähtihetken parrasvaloissa,
vaihtelua lukemiston suhteen ja pannuttamisen pyöräreissulla.
Näkymä Johannisbergin linnan viinitarhan yli Reininlaaksoon
Reittäni koristaa hyvinkin kämmenen kokoinen kirjava mustelma.
Ruhje ei nyt ole mitenkään erityisen kipeä, mutta sen verran nyt kumminkin,
ettei tee mieli läiskiä itseään millään esineellä tahi avokämmenellä.
Ohjaustanko otti liukkaalla kaatuessani sen verran osumaa, että lauantaina sain
tehdä päiväretken Gießeniin
hakemaan uuden hieman taipuneen vanhan tilalle. Jätän pyörän huoltoon ensi
viikolla ja saavat samalla laittaa välineen tältäkin osin kuntoon. Matkaa
tuolle kohtalokkaalle perjantaiselle lenkille kertyi muutamaa kilometriä vajaa
kaksisataa, mutta kroppa on niin piiskatun oloinen, että tuntuu kuin matkaa
olisi ollut enemmänkin. Joka tapauksessa, valmistautumiset Italian-matkaa
varten ovat käynnissä ja tuota kaatumisepisodia lukuun ottamatta ihan tolallaan.
Nousumetrejäkin on harjoiteltu, ettei mikään yllättäisi Alppeja ylitettäessä.
***
Työn saralla viikon tähtihetki ajoittautui
keskiviikkoaamuun, jolloin pidin esitelmän omasta väitöstutkimukseni aiheesta
Leibniz Graduate Schoolin tutkijakollokviossa. Maanantai-illan ja osan
tiistaita valmistelin esitelmään, en tosin kovin paljoa, sillä kyseessä oli
”vanhaa materiaaliani”, eli puhuin pikemminkin Suomen Yliopistollisen
Avustuskomitean toiminnasta, koostumuksesta, sen tavoitteista, heidän
verkostoistaan ja toisaalta yritin hieman heittää palloja koulun johtajan ja
kirjastonhoitajan suuntaan, jotka kumpikin ovat orientoituneet Böömin (ml.
tasavallat) historiaan.
Esitelmääni seuranneen keskustelun anti jäi valitettavan
ohueksi. En sen vuoksi, etteikö olisi keskusteltu, sillä esitelmäni jälkeinen
keskusteluosuus kesti kuitenkin tunnin ajan. Täällä keskustellaan toisinaan
laadukkaammin kuin kotona tutkijaseminaarissa, mutta kysymykset tavallaan
muodostuivat sellaisiksi, mitä odotin niiden etukäteen olevankin. Oikeastaan
vain pari kysymystä antoi virikkeitä eteenpäin, joten paljoa ei tästä
kierroksesta jäänyt käsiin. Oli toki hyvä esitellä aihetta tällekin yleisölle,
mutta minulle henkilökohtaisesti sellainen olo, että nyt tämän luupin
pyörittäminen saa hetkeksi riittää ja on todellakin tarpeen päästä puntaroimaan
muita yhtälöitä. Tavallaan nuo keskustelussa esitetyt kysymykset tukevat tätä,
sillä aiheen ympäriltä ei näytä paljoakaan enää irtoavan sellaista, mitä en
olisi ottanut huomioon. Pitäisi siis päästä kirjoittamaan. Ja kyllähän sitä
kirjoittaisikin, mutta…
Kirjoittaminen ei juuri nyt kiinnosta, sillä luenta ohjaa
edelleen tekemistä. Kyseessä on työekonominen ongelma, eli vanha fiksaatio
kerätä kaikki materiaali kasaan suodattamista varten. Tapa on erittäin raskas
ja varsin epäkäytännöllinen, mutta sortunut siihen jo monta jeesuksen vuotta,
kykenemättä irtaantumaan ”haalimisesta”. Siispä sen sijaan, että olisi
kirjoittanut kepeän kivasti, lennokkaan raikkaasti ja moitteettoman
virheettömästi liukuhihnalta mitään, niin pönötin kirjastossa ja luin
tšekkoslovakialaisia saksan-, tšekin- ja slovakinkielisiä sanomalehtiä vuodelta
1921 ja yritin niiden kautta konstruoida päässäni tapahtumien julkisen kulun
Tšekkoslovakiassa.
Vaikka tutkimuksessani ei ole kysymys lehdistötutkimuksesta,
niin hyödynnän sanomalehtiä parissakin suhteessa. Ensimmäinen tulikin jo
jotenkin mainittua, eli joskus ajanlukuun ja –kuluun pääsee hyvin kiinni
lukemalla kronologiaa sanomalehdistä. Tiedämme, ettei kaikkea päästetty
sanomalehtiin silloin, sen enempää kuin tänäänkään, mutta tapahtumaketjun
hahmottamisessa on sanomalehti joskus hyvä lähdeaineisto. Toinen syy lukea
sanomalehtiä on narratiivi. Kun vallankäyttäjä osoittaa puheensa yleisölle
sanomalehden sivuilla, pyritään lukija vakuuttamaan omasta toiminnastaan,
ratkaisuista, näkökulmista. Ja vuonna 1921 venäläisten tiedemiesten avustamisen
yhteydessä paljoltikin oli kyse siitä, millaisten perusteluiden varassa tämä
avustustyö myytiin lukijoille.
***
Sunnuntai toi mukanaan hieman luksusta, kun pääsin kälyni ja
hänen perheensä kanssa Rheingaun kierrokselle, Eberbachin luostariin ja
Johannisbergin linnaan, jonka tuottamia virvokkeita oli nautinnollista
tarkastella kauniissa kevätsäässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti