Ensimmäinen kirjoituspäivä moneen kuukauteen. Silloin
aloitetaan alusta.
Ja alku tarkoitti tällä kertaa ihan alkua, eli johdannon
ensimmäistä kappaletta. Olin päättänyt jo jokin aika sitten laittaa johdannon
uusiksi (koska kukaan ei mitään muuta osaa siitä tutkimuksesta koskaan tule edes
lukemaankaan) ja nyt oli sopiva aika, noh, aloittaa alusta.
Mahdollisuuden uuteen aloitukseen minulle tarjosi hiljattain
löytämäni Bertrand Russellin lyhyt kirjoitus ”The Re-establishment of the cultural
co-operation after the War”, joka julkaistiin Svenska Dagbladetissa 18.
heinäkuuta 1915. Russellin puheenvuoro oli hänen vastauksensa SvD:n aloittamaan
kirjoitussarjaan, jonka ajatuksena oli tarjota lukijoille
eurooppalaisten intellektuellien näkemyksiä siitä, miten sodan keskeyttämä
kansainvälinen kulttuuriyhteistyö tulisi järjestää uudelleen.
Pari viikkoa sitten vastaan tullut teksti antoi
minulle mahdollisuuden hylätä vanha (kritisoitu) aloitukseni. Russellin
ajatukset ja vaatimukset tieteen kansainvälisyydestä (intellectual
internationalism) saavat nyt toimia uutena näkökulmana ja johdantona tutkimukseeni,
jonka tarkoituksena on tarkastella suomalais-venäläisten tieteellisten
verkostojen uudelleen järjestämistä vuosina 1921–1925.
Kirjoittaminenkin eteni ja sain Russellista aasinsillan Romain
Rollandiin ja hänen vuonna 1919 muotoilemaansa manifestiin Déclaration d’independence de l’esprit,
josta sain rakenneltua lyhyet kappaleet saksalaisen ja venäläisen tieteen asemasta
kansainvälisessä tiedeyhteisössä Versaillesin rauhan jälkeen. Rauhansopimus merkitsi
myös sitä, että saksalaiset tieteentekijät saivat kantaakseen osansa sota-ajan synneistä
ja heidän mahdollisuutensa osallistua kansainväliseen tieteelliseen debattiin sanalla
sanoen heikkeni olemattomiin.
Vielä surkeammin kävi oikeastaan venäläiselle
tieteelle, joka pirstaloitui palasina maailmalle vallankumousten, maailmansodan,
sisällissodan, kauppasaarron ja bolshevikkien valtaannousun myötä. Kun neuvostotiedettä
rakennettiin, niin venäläisten tieteen Ancien regimestä jätettiin jäljelle vain
hallitut rippeet ja tiedeakatemia Petrogradissa oli ainoa instituutio, jolla
oli suhteellisen avoimet kädet harjoittaa tiedettä suhteellisen vapaasti. Siitäkin
huolimatta venäläiset oppineet joutuivat ulkoisen sensuuriin alle saksalaisten
tieteentekijöiden tavoin ja suuri osa aikakautensa keskeisimmistä
tieteentekijöistä joutui luopumaan kansainvälisestä keskustelusta
vuosikausiksi. Tämä on kuitenkin se sauma, mihin suomalaisten slavistien verkostot
tarttuvat talvesta 1921 alkaen ja he alkavat rakentaa edellytyksiä venäläisten
ja länsimaisten tieteentekijöiden välillä.
Sitä toimintaa, niitä edellytyksiä tässä
tutkielmassa tullaan tarkastelemaan ja kiitos Bertrand Russellin, voin liittää
tuon rajapinnan osaksi laajempaa aikalaiskeskustelua tieteen internationalismista.
Joskin lähdepositivistille tuli jälleen ongelma, sillä en ollut valmistellut
Russell-sitaattiani ja sen kontekstia aivan täysin huolella ja joudun menemään
jo heti huomenissa takaisin lukusaliin ja selaamaan niin vuoden 1915 Svenska
Dagbladetia kuin Bertrand Russellin koottuja kirjoituksia, jos niiden joukosta
löytyisi jotain hieman nasakampaa tekstiä, mistä saisin aloitukseen sopivan
sitaatinkin, kun tuosta SvD-esseestä ei aivan sellaista helmilausetta löytynytkään.
Suunta on tosin oikea, ja jos se hyvä aloitus lyhyen kirjastokeikan vaatii,
niin sehän on sitten tehtävä.
Päivän musiikki
Nina Simone: The Nina Simone Story
Yle Radio 1
David Bowie:
Changesbowie
R. E. M.:
Reckoning
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti