lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kausi alkoi

Pyöräilykateni ulkotiloissa pääsi alkuunsa tänään aamupäivällä. Matkaa ei kertynyt kuin vajaat 30 kilometriä, sillä säätämiseen ja etenkin etuvaihtajan räpläämiseen meni oma aikansa. Ihan kaikkialta ei vielä katuhiekkoja oltu putsattu, mutta kyllä tuolla pääsee maantiekonkelilla jo ihan hyvin vetelemään kun on varovainen renkaiden suhteen.

Kuntokin näyttäisi olevan parempi kuin vuosi sitten: testimäki noustiin nopeammin ja alhaisemmilla sykkeillä kuin viime vuonna samaan aikaan. Eikä tarvinnut edes nousta ajamaan putkelta kuten kahtena edellisenä vuonna. Tästä on hyvä aloittaa matka kohti Välimerta ja San Marcon aukiota. Suunnittelemani Itämeri-Välimeri -ajo ansaitsee oman bloggauksen, joten kerrotaan siitä myöhemmin lisää.

Päivän kuriositeetti oli tapaamani kolme italialaista pyröräilijää. Vaikka sää oli hyytävä, niin nämä etelän asukkaat olivat pukeutuneet lyhyisiin ajohousuihin. Mitäpä sitä turhaan arkailemaan!

1 kommentti:

Mariaana kirjoitti...

Kerro jo pian kesän pyöräreitistä!