keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Seitsemäs, kahdeksas ja osittain yhdeksäskin työviikko, 14.-29. toukokuuta


Edellinen työviikko oli hieman katkonainen. Kävin helatorstain vapaapäivän myötä muutamien päivien ajan Suomessa ja palasin sitten takaisin Marburgiin maanantaina illalla. Pitkään en ehdi työpöydän ääressä oleskelemaan, sillä huomenna aamulla (torstai) lähden pyörämatkalle Italiaan, jotta voin ajaa sieltä takaisin Marburgiin. Kuluneen ja menneen ”työviikon” miellyttävintä antia on ollut Jiří Grušan laajan esseen, Beneš jako Rakušan, analysointi, mutta valitettavasti se ei ehtinyt aivan kokonaisuudessaan kirjalliseen muotoonsa ennen matkaani. Siispä, sen sijaan, katsahdan tulevan viikon epistolaan, eli viiteen tulevaan pyöräilypäivään.

***

Edessä on siis kevätretkeni. Kun sain tietää, että pääsisin kolmeksi kuukaudeksi Herder-Institutin tutkijakouluun vierailevaksi tutkijaksi, niin mielessä välähti ajatus käydä katsomassa pari Giron etappia, mikäli vain aikataulut ja muut konjunktuurit sopisivat kohdalleen. Ja sopivathan ne ja siksipä olen lähdössä huomenna aamulla junalla kohti Pohjois-Italiaa. Tarkoituksena on käydä katsomassa yksi Giron etappi, yhdeksästoista sellainen, ja ajaa sitten seuraavina päivinä takaisin Marburgiin. Matkaa viiden pyöräilypäivän aikana olisi tarkoitus kerättä sellaiset 830-860 kilometriä, riippuen nyt monesta mutkasta ja niiden klaaraamisesta.

Huomenna torstaina lähden siis aamulla kuuden jälkeen junalla kohti Bolzanoa, minne saavun puoli kuuden jälkeen illalla. Sieltä on edessäni siirtymä Bolzanosta Gargazzoneen, missä majoitun kaksi yötä. Matkaan Bolzanosta majoitukseen tulee vain 20 kilometriä, joten sitä ei nyt varsinaisesti voida pitää ajopäivänä. Saanpahan toki tilaisuuden rullailla jalkoja rauhassa auki.

Perjantaina 25. toukokuuta koettaa kauan odoteltu juhla, kun lähden katsomaan Giron vuoristoetappia. 19. etappi on siinä mielessä katsojalle suotuisa, että viimeiset noin 50 kilometriä ajetaan kahteen kertaan. Etappi päättyisi messevästi Alpe di Pampeagon huipulle, nippanappa 2000 metrin korkeuteen, mutta minulla ei taida olla sinne näillä välityksillä asiaa (53/39 ja 13-29), ellen sitten innostu taluttamaan pyörää huippua kohdin. Ei ole kuitenkaan varaa hukata energiaa liikoja seuraavia päiviä ajatellen, joten olen henkisesti varautunut katsomaan etappia jostain sopivasta kohtaa Cavalesen ja Teseron väliltä. Riippuu kaiketi sitten kuitenkin siitä fiiliksestä ja ennen kaikkea säästä, mutta olen laskeskellut että kun palaan illalla takaisin Gargazzoneen, niin päivämatkaa olisi kertynyt sellaiset reilut 120 kilometriä. Kun Cavalese ohitetaan toista kertaa viimeistää noin klo 17.15 paikallista aikaa, niin täytyy varata reilut parisen tuntia paluumatkaankin, joten senkään vuoksi ei huvittaisi lähteä kampeamaan vuorelle, ettei takaisinpaluu liikoja viivästyisi.

Tällainen päivämatka olisi kuitenkin tarkoitus ajaa:
Pe, 25. toukokuuta, Gargazzone – Tesero – Gargazzone

Seuraavana päivänä, lauantaina 26. toukokuuta, olisi reittini varrella legendaarinen Stelvion etappi, mutta valitettavasti se ajetaan reittini kannalta väärältä rinteeltä ylös, eikä siltä pohjoispuolelta, joten etappi jäänee minulta välistä. Ja ei se ihan siinä oman reittini varrella aivan olisi, sillä huipulle päästäkseen, mäkeä saa kavuta useammankin tunnin ja minun välityksellä sinne ei ole mitään asiaa. Pienen option kuitenkin pidän – eli jos jostain saan kyydin Stelviolle, niin lähden mukaan. Jos en, niin jatkan Via Claudia Augustaa pitkin Itävallan puolelle ja majoittaudun Imstissä, suurin piirtein tällaisella reitillä:

La, 26. toukokuuta, Gargazzone – Imst

Päivän kohokohdaksi noussee matkan ainoan ylityksen ajaminen. Reschenpass on 1507 metrin korkeudessa ja sillä on etelästä tultaessa pituutta reilut 23 kilometriä. Nousumetrejä on vajaat 600, joten ei paha rykäisy. Pitkään sitä tosin minun jaloillani ja välityksilläni saa kinkamoida. Tosin, onneksi ylitys on loiva - vain ensimmäiset 10 kilometriä ovat vaativia ja nousun maksimijyrkkyys on vain 10%. Samankaltaisia rinteitä olen ajanut Marburgissa ajellessani, joten jos olosuhteet ovat hyvät, niin en usko että mäki tuottaa ongelmia. Tässä hieman lisätietoa Reschenpassista.

Sunnuntaina olisi sitten edessä Alppien ylityksen toinen osuus. Edellistä päivää pidempi päivämatka ja yksi nousu tuottaa haastetta. Onhan jo kolmas peräkkäinen ajopäivä ja se alkaa olla ihan hyvää haastetta kaltaiselleni ei-niin-vakavasti-itseään-ottavalle-konkelinkuljettajalle. Päivän nousu on nimeltään Fernpass, jonka etelärampille tulee mittaa 10 km ja tuolle matkalle mahtuu vain vaivaiset 371 nousumetriä.

Päivän haasteeksi tuleekin itse matka, eli pääseminen Günzburgiin, mistä olen varannut itselleni majoituksen. 184 kilometriä ei päivämatkana ole itselleni ihan jokapäiväistä herkkua, varsinkaan, jos on edellisinä päivinä ajanut yli satasen lenkkejä. Kestävyysliikunnan haasteet siis alkavat tänään. Füssenistä eteenpäin siirryn pois Via Claudia Augustalta, eikä minulla ole oikein tarkkaa tietoa ajettavista teistä ja niiden kunnosta. Tiedossa on kuitenkin Alppien jälkeen tasaista ja jos saan tuulen mukaani selänpuolelta, niin päivästä voi tulla hupaisakin.

Su, 27. toukokuuta, Imst – Günzburg

Maanantai on Saksassa vapaapäivä ja enkä tiedä yhtään miten pitkä viikonloppu vaikuttaa käyttämieni teiden liikennemäärää. Epäilemättä, luulisi, että paluuliikennettä on matkalla sinne ja tänne. Yritän siis välttää kaksinumeroisia teitä niin pitkälle kuin mahdollista. Günzburgista Aaleniin ajattelin kuitenkin ajaa tietä nro 19 ja jatkaa sieltä edelleen pohjoisen suuntaa tiellä nro 290. Kolminumeroiset tiet ovat yleensä jo aika rauhallisia ajaa täällä Hessenissä, mutta en tiedä sitten miten homma sujuu Baijerissa. Würzburgiin matkaa kertyy sellaiset 185 kilometriä, joten reipas päivämatka se on tässäkin tiedossa.

Ma, 28. toukokuuta, Günzburg – Würzburg

Viimeinen matkapäivä sitten varmaan vedetäänkin jo aikas väsyneenä. Kuten kaikille etapeille, niin varaan tällekin päivälle mahdollisuuden nousta junan kyytiin, mikäli kunto pettää tai sää on niin kelju, että se muodostaa ongelmia. Tämän päivän etuna on se, että vaikka Hessenin puolella maasto alkaa muuttua mäkisemmäksi kuin edellisinä kahtena päivänä, niin koti ja tutut reitit alkavat häämöttää kulkijan silmissä sen verran kutsuvina, että toivottavasti pääsen ajamaan viimeisen päivän hyvällä tuulella ja mieluusti myötäsellaisessa.

Ti, 29. toukokuuta, Würzburg – Marburg

Ja kun kaikki käy niin kuin olen tässä pitkään suunnitellut, niin minun pitäisi saapua kotiin Marburgiin ensi viikon tiistai-iltana, noin 840 kilometrin matkan jälkeen. Miten reissussa käy, siitä varmaan tulee kirjoiteltua tänne omaan blogiin matkan selästä.

/ Jussi-Pekka

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea matkaan! Toivottavasti jaksat kirjoitella ja laitaa ehkä kuviakin, meillä on Bolzanosta hotelli kahdeksi viikoksi kesäkuun lopussa joten mukava olisi nostatella matkakuumetta... Omissa suunnitelmissa on Stelvion nousu ja mahdollisesti muutakin lenkkeilyä ympäristössä.

-Lyijy-

Tapio Onnela kirjoitti...

Hei
Kiitos kiinnostavista bloggauksista. Lisäsin blogisi myös tuonne Agricola-Suomen historiaverkon blogiseurantaan: http://agricola.utu.fi/nyt/blogit/

Tuo seuranta nappaa ilmestyneistä teksteistä pätkän ja linkittää sitten kyseiseen blogiin.
Parhain terveisin:
Tapio Onnela
Argicolan toimittaja