Syysilmaa talviaikaan

[kirjoitus on julkaistu 11. tammikuuta 2007 toisessa osoitteessa]

Tšekin edustusjoukkue pelaa Euroopan mestaruuskisojen karsintaottelun Prahassa 24. maaliskuuta. Samaisen jalkapalloliiton mukaan en ole validi henkilö seuraamaan ottelua paikanpäältä, koska olen ulkomaalainen. Vilpitön, ihaileva ja kunnioituksessa kasvanut rakkauteni Tšekin joukkuetta kohtaan alkoi kuihtua.

1. kohtaus

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin sinä vuonna Italiassa – tuossa diktaattorien ja kaatuilun, mutta myös hyvän ruuan ja viinin maassa. Osasyynä siihen, miksi olen uhrannut elämästä niin suuren osan elämästäni tšekkiläiselle kulttuurille juontaa juurensa tuolta rakkauden kesältä yhdeksäntoista sataa yhdeksänkymmentä. Ei, ne eivät ole Pelastaja-Schillacin maalit, eivätkä ne olen nelikymppisen kamerunilaismiehen vinhasti heiluvat lanteet kulmalipulla. Se ei myöskään ollut Lothar Matthäusin unohtumaton vapaapotkumaali Jugoslaviaa vastaan. Eivätkä syynä ole jo alkoholisoituneen Paul Gascoignen kyyneleet - puhumattakaan Diego Armando Maradonan pulleasta narkomaanivatsasta.

Edellisen syksyn samettivallankumous oli jättänyt minuun 13-vuotiaaseen lähtemättömän vaikutuksen. Eräs seurauksista oli, että seurasin mitä syvimmällä pieteetillä kuinka ihmeenlailla turnaukseen mukaan päässyt Tšekkoslovakia lopulta pääsi maailmanmestaruuskisoissa alkulohkosta jatkoon, mutta vain hävitäkseen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella tuleville mestareille 0-1.

Tomáš Skuhravý oli turnauksen toiseksi paras maalintekijä. Tuon českýbrodilaisen hyökkääjän jalasta syntyi viisi maalia koko turnauksen aikana. Ja jos tarkkoja ollaan, niin yksi niistä taisi kuitenkin tulla kulmatilanteesta puskulla. Muistelen.

Teini-ikäisen maailma on niin herkkä ja altis vaikutuksille. Hauras. Ja samalla liian innokas.

Kesti kuitenkin pitkään – kuusi kivuliasta vuotta - ennen kuin näin suosikkimaajoukkueeni seuraavan kerran suurella näyttämöllä. Kuluneiden kuuden vuoden aikana olin jo ottanut selvää Tšekkoslovakian poliittisen nykyhistorian vaiheista, lukenut Kajaanin kaupunginkirjastosta kaiken vähänkin tšekkiläiseen kirjallisuuteen viittaavan ja aloittanut Mika Waltarin Valtakunnan salaisuuden lukemisen tšekin kielellä – se on muuten edelleenkin kesken. Nuo kuusi vuotta olivat kuitenkin aikaa, jolloin rakkauteni tšekkiläiseen jalkapalloon kehittyi ja kypsyi. Välillemme kasvoi luottamus.

2. kohtaus

Jalkapallon Euroopan mestaruuskisat Englannissa 1996. Kentällä esiintyy eräs kaikkien aikojen lahjakkaimmista jalkapalloilijoista, kaksikymmenvuotinen Patrik Berger. Lohko C oli tasaväkinen: Italia, Saksa, Venäjä ja Tšekki. Ensimmäinen ottelu oli uusinta kuuden vuoden takaa. Saksa voittaa 2-0. Seuraava ottelu oli kahta sen suloisempi. Tšekki voittaa tyylikkäällä pelillä jo silloin kentän pinnassa äitiään huutaneet italialaiset 2-1. Tasapeli Venäjää alkulohkon viimeisessä ottelussa vastaan takasi Tšekille jatkopaikan. Italia tippui jatkosta!

Portugali meni nurin neljännesvälierissä 1-0 Karel Poborskýn uskomattomalla maalilla ja Ranska kaatui välierissä rangaistuspotkukilpailussa 6-5. Finaalissa Patrik Berger oli laittanut tšekit jo 1-0 johtoon, mutta vaihdosta sisään tullut Olivier Bierhoff pääsi tuikkaamaan kaksi maalia vastustajan verkkoon, mikä riitti saksalaisille Euroopan mestaruuteen vuonna 1996, eikä uudesta suuresta nedvědien, bergereiden, šmicerien ja poborskýen sukupolvesta tullut Euroopan mestari Antonín Panenkan tai edes Wunderteamin jäsenen Matěj Šindelářin täysverisiä perillisiä.

Minun kävi hieman sääliksi Bergeriä ja hänen joukkuekavereitaan, sillä he pelasivat hienon turnauksen. Ei parastaan, mutta ehkä yllätyksellisimmän.

3. kohtaus

Seuraavaan kahdeksaan vuoteen ei Tšekin maajoukkue yltänyt suuriin saavutuksiin. En minäkään. Aloitin opintoni Turun yliopistossa, jotka ovat edelleenkin kesken. Opinnäytetyöni Pyhän Vencelauksen uudelleentulkinnoista historioitsijoiden koulukuntakeskusteluissa vuonna 1929 on edelleenkin stilisoimatta.

Sillä aikaa, kun suosikkijoukkueeni keräsi voimia, minä yritin osoittaa edelleen harrastuneisuuttani tšekkiläistä kulttuuria kohtaan, mm. opiskelemalla kieltä, historiaa, kirjallisuutta, musiikki jne. Aikaa jäi, koska meillä kummallakaan ei ollut kovin kummoista menestystä pyrkimyksissämme. Jääkiekkossa keväisin järjestettävän Škoda-cupin voittajan nimi oli tiedossa jo etukäteen, joten jännäyspisteet niihin aikoihin olivat aika lailla nollissa.

4. kohtaus

Kesä 2004. Tšekin maajoukkue on Portugalissa järjestettävien Euroopan mestaruuskilpailujen paras joukkue. Pavel Nedvěd on keskikentän suvereeni yksivaltias. Yhtä lailla kuin Petr Čech maalissa ja Milan Baroš vastustajan maalin edessä- unohtamatta tietenkään puolustuksen Tomáš Ulfalušía ja Marek Jankulovskia.

Kaikki meni niin kuin piti. Tšekki esitti pitkästä aikaa Euroopassa jo kuollutta taituruutta pallonhallinnassa keskittymällä ennen kaikkea Kauniiseen Peliin, hyökkäämällä ja eliminoimalla vastustajan hyökkäykset nopealla puolustuksen liikkeellä. Kaiken tämän vuoksi tappio Kreikkaa välierissä on vastaan hetki kun jalkapallo kuoli. Kreikka voitti puolustamalla 85 minuuttia yrittämättä tehdä mitään hyökkäystensä eteen. Ja teki lopulta maalin.

Kuolema. Taitojalkapallo poistui viimeisen kerran mantereeltamme. Se ehkä elää vielä jossain Afrikan, Etelä-Afrikan ja Aasian kolkissa, joissa katujen pojat elävät pallo jalassa. Jossain piilossa meiltä. Todisteena siitä, että jalkapallon kuolema ei ollut ennenaikaista, oli Italian maailmanmestaruus viime vuonna. kun jalkapallo näyttää kehittyvän edelleenkin italialaisen jalkapallon suuntaan, niin voidaan puhua jo degeneraatiosta. Italialaisessa jalkapallossa ei ole enää sielua, ei viihdyttävyyttä. Ja jos haluan nähdä sukellusta, katson mieluummin Luc Bessonin elokuvan Le grand bleu.

5. kohtaus

Menneen kesän kaatuilut tulivatkin tuossa jo kuitattua. Anteeksi voi antaa, mutta ei voi/saa unohtaa.

Tšekki pelaa Euroopan mestaruuskisojen karsintaa samassa lohkossa muun muassa Saksan ja Slovakian kanssa. Slovakit hävisivät liian rumasti Bratislavassa tšekeille syksyllä ja taitavat olla pikemminkin enää härnääjän roolissa. Eräs karsintalohkon huipentumista esitetään 24. maaliskuuta Prahassa, jolloin Tšekin joukkue kohtaa Saksan. Koska maassa ei ole spartakiadien jälkeen isoja ja kunnossa olevia stadioneja, ottelu pelataan Toyota-areenalla, jonka katsoja kapasiteetti on noin 22 000. Arvioiden mukaan halukkaita katsojia olisi noin 500-600 tuhatta.

Jalkapalloliitto on päättänyt arpoa liput halukkaille. Kaikki kansalaiset, jotka rekisteröityvät osoitteessa www.smes.cz, voivat osallistua arvontaan ennen 26. tammikuuta, jonka jälkeen myynnissä olevat liput arvotaan ilmoittautuneiden kesken.

Minä, joukkuetta rakastava ihminen, en kuitenkaan ole validi osallistumaan arvontaan, sillä en ole kyseisen maan kansalainen. Syyt ymmärrän hyvinkin, mutta en silti voi hyväksyä sitä, etten voi edes olla mukana lippujen arvonnassa. Sen vuoksi kirjoitin sähköpostin jalkapalloliittoon toissa viikolla ja vaadin saada itselleni oikeutta edes osallistua arvontaan. Perustelin lähestulkoon samoin sanoin, miksi haluan olla kannattamassa Tšekin joukkueen voittoon – jotta jalkapallo ei kuolisi.

Epilogi

En ole vielä saanut vastausta, joten lähetin tänään käsin kirjoitetun kirjeen liiton puheenjohtajalle ja perustelin miksi minun pitäisi saada osallistua edes arvontaan – jotta voisin kannustaa jalkapalloa kuolemasta. Rakkaus todellakin viiltää. Kestääkö se? Se riippunee tällä hetkellä jalkapalloliito armeliaisuudesta tai pimeästä kaupasta.

- Jussi-Pekka