Talven tuoksuja

Oli mukava nähdä tänään eräitä vanhoja ystäviä ja käristä porukassa alkanutta vuotta, vaikka minun ainainen urputukseni alkaa varmaan jo käydä voimille. Sen se teettää kun minussa asuu. Kokeilkaapa itse, ei tuntuisi hyvältä.

Alkuvuosi onkin ollut töiden, työttömyyden, opintojen ja talouden suhteen kovin turbulentti, olen saanut nyt tänään pakolliset tentit tehtyä, joten niistä ei tarvitse enää stressata. Tammikuun lopussa tein laajan kirjallisuuden tentin ja tänään kieliopin viimeisen tentin. Ensimmäiseen tenttiin valmistuin huolellisesti, niin kuin tenttiin voi ikinä vaan valmistua ja ehkäpä hieman enemmänkin, mutta toista rykäystä tehdessä puhti vaan oli totaalisesti kadoksissa - milloinkahan lukeminen olisi ollut yhtä vaikeaa? En muista, tuskin koskaan.

No mutta kärinät saavat jäädä nyt sivummalle, sillä vielä on talvea jäljellä ja kun valoisuus senkun lisääntyy, niin on hyvä mielenkin kohota. Kirjatenttien jälkeen on aika palata lopputyön pariin. Kävin jo tilaamassa uuden satsin arkistolähteitä ja seuraavan parin viikon aikana ajattelin kirjoittaa johdannon ja taustaluvun niin pitkälle kuin mahdollista. Loppuvuonna kokemani flow-fiilis olisi nyt mukava saada taas päälle.

Ensin on oikaistava kuitenkin eräitä vääriä tietoja, joita esitin Andrei Igelströmistä. Se onkin itse asiassa ihan hyvä opetus minulle, sillä en tarkistanut lähdettä kunnolla ja otin kirjoitetun itsestään selvyytenä, joten toistin väärää tietoa ilman parempaa tietämystä. Aika raskauttava virhe historioitsijalle. Erheeni oli väittää kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin olevan August Strindbergin vävy. Näin ei suinkaan ole, mutta kyllä Karin Strindberg venäläisen kirjastoihmisen ja yliopistolaisen kanssa avioitui. Kyseessä oli V. Smirnov (Smirnoff), joka toimi sekä venäjänkielen lehtorina yliopistolla, että ilmeisesti myös työskenteli Venäläisessä kirjastossa. Lisäksi ei ole suinkaan varmaa, että Igelström olisi piiloitellut Uljanovia ja tuonut hänelle luettavaa kirjastossa tulevan vallankumousjohtaja oleillessa Helsingissä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että juuri Smirnov olisi ollut tämä avulias välikäsi Leninin suuntaan, ei niinkään Igelström.

Kaksi Suomessa asunutta venäläistä kirjastoihmistä ja heidän samankaltaiset historiat ovat siis kirjoituksessani sotkeutuneet iloisesti toisiinsa, mutta valitettavasti virheellisesti. Smirnov on kirjaston historiassa ja myös sen myyntihankkeessa erittäin mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä olisi mielenkiintoista piirtää kappale opinnäytteessäkin. En tosin vielä aivan tarkkaan tiedä, miten hän varsinaiseen prosessiin (kirjaston myyminen) tarkkaanottaen liittyy, mutta lupaan kirjoittaa hänestäkin hieman lisää kunhan vain pääsen arkistomateriaaliin paremmin käsiksi. Joitain tietoja - luotettaviakin - minulla on hänestä, mutta nyt pitää allekirjoittaneen hieman malttaa, ennen kuin sanoo läpensä asioita.

Luminen talvi muuten tuoksuu kauniilta ja se tuoksuu aivan lapsuudelta.

/ Jussi-Pekka