Lost in Functionalism

Viikonloppumatka Brnoon ja Bratislavaan on takana ja pitänee hieman kertailla nähtyä ja koettua.

Matkan syitä oli kolme: ensiksikin halusin mennä Brnoon bussilla ja sanoa Brnon Keskuslinja-autoasemalla hieman poskista puhaltaenja kirkkain, toiveikkain silmin ”Brno”, kuten Jan Budařin esittämä Standa samaisessa paikassa elokuvassa Nuda v Brně. Hauskaa ja riittävän tyhmää.

Tšekissä on viimeisen puolen vuoden aikana puhuttu kahdesta rakennuksesta enemmän kuin muista yhteensä. Toinen on tuleva Uusi Kansalliskirjasto, jonka arkkitehtuurikilpailun tulokset julkistettiin maaliskuun alussa. Toinen on UNESCOn maailman rakennusperintökohde, Villa Tugendhat. Mennyt viikonloppu oli minulle oikeastaan viimeinen mahdollisuus vierailla rakennuksessa, jonka halusin nähdä ennen kuin se suljetaan määrittelemättömäksi ajanjaksoksi odottamaan valtavaa peruskorjausta ja ehkäpä myös omistajuuskiistaa. Vierailu villassa oli syyni numero kaksi. Tosin sain mukaan niputettua myös Bohuslav Fuchsin (1895–1972) funktionalismia ja urbanismia, joka saisi Aalto-fanaatikot itkemään suomalaisen sankariarkkitehdin keskinkertaisuutta.

Kolmanneksi syyksi yritin perustella tuoreiden leimojeni saamisen passiini ja ilmaisen majoituksen tutun matkaoppaan luona Bratislavassa. Blavan-matkaan ei sisältynyt mitään sen kummempia suunnitelmia, kunhan kuljeskelin. Ihan vaan joutenoloa. Kiitokset Matille viimeisestä.

Fuchsia ja Mies

Seison linja-autoasemalla aurinkoisena perjantaipäivänä klo 14.30. Siispä ”Brno” ja eteenpäin.

Annan neuvon, joita en usein jakele. Kun ihminen vierailee uudessa vieraassa kaupungissa, on vierailtava sekä kirjastossa että hautausmaalla. Ensi mainittu mielellään heti kaupunkiin saavuttua ja jälkimmäinen jätetään vierailun viimeiseksi kohteeksi.

Ensi tilassa siis kaupunginkirjastoon, koska sieltä yleensä irtoaa parhaiten tietoa kaupungista, koska siellä töissä olevat virkailijat tietävät sekä kaiken oleellisen että yhtälailla epäoleellisen kaupungin kulttuuritarjonnasta ja meneillään olevista tapahtumista. Yleensä kirjastot antavat tietoa paremmin kuin kaupunkien turisti-infot, koska niissä työskentelevät alaikäiset kuilukat eivät joko ole kiinnostuneita työstään ja lyövät esitteet kouraasi ja toivottavat onnea ja ehkä viihtymistä kaupungissa. Sen sijaan kirjastojen neuvontapalvelut ovat monipuolisempia ja anniltaan rikkaampia. Tälläkin kertaa vanha rouva Kolařiková suositteli minulle vierailua juuri Villa Tugendhatissa, ehdottomasti, Moravská Galerien vasta-avatussa näyttelyssä Slovakialainen myytti ja Romaanikulttuurin museossa sekä neuvoipa pyynnöstäni vielä tien Brnon kaupungin keskushautausmaalle ja ojensi vielä kartan meno-ohjeineen mukaan. Samassa tuli päivitys meneillään olevista muista tapahtumista, kahviloista, joissa ei kiskota liikaa hintaa ja lähialueen sopuhintaisista ravintoloista. Kirjastoihmiset, ne tietävät kaiken oleellisen. Kiitoksia ja oikein hyvää viikonloppua. Sama taktiikka toimii hyvin myös isompien kaupunkien kaupunginosakirjastoissa, koska sieltä saa tietoa parhaiten alueen paikallisista aktiviteeteista – näkökulma kun on paikallisempi. Toimii kuin saha.

Perjantai-ilta kului siinä sulasti tepastellen pitkin ja poikin Brnoa, ihan ilman mitään varsinaisia suuria suunnitelmia ja aikatauluja. Zemanova Kavárnaan sentään päädyin ihastelemaan Bohuslav Fuchsin vuonna 1925 suunnittelemaa funkkiskahvilaa. Kahvila avattiin seuraavana vuonna ja edustaa sekä Brnon että sotienvälisen Tšekkoslovakian ensimmäistä funktionalismin aaltoa. Alkuperäinen kahvilarakennus purettiin kokonaisuudessaan jo vuonna 1965, mutta luojan kiitos vuosina 1994–1995 paikalle rakennettiin alkuperäisen kahvilan kopio. Ei hassumpi paikka päiväkahveille.

Perjantaihin sisältyi vielä kävely Petrovin (Pyhien Pietarin ja Paavali kirkko) ympäristössä, kukkulalla, josta avautuvat hyvät näköalat lähes ympäri kaupunkia ja muuten vaan notkumista kaupungilla. Kävin kurkkaamassa myös kuuluisaa Hotelli Avionia (1926–1928), joka edustaa edelleen Fuchsille tyypillistä funktionalismia ja kaupunkitilan nerokasta hyödyntämistä. Julkisivu on vain noin kahdeksan metriä leveä ja 34 metriä korkea. Rakennus jatkuu syvemmälle kortteliin ja näin julkisivun taakse jäänyttä tilaan on hyödynnetty optimaalisesti. Ne jotka ovat nukkuneet Hotelli Julišissa, Prahassa, ovat kokeneet lähestulkoon Avionin kopion. Pettymys tosin oli suuri, koska olin nähnyt vanhoja kuvia katutason funkkiskahvilasta ja ajattelin sinne astua lasilliselle viiniä. Nyt kahvila oli poissa ja paikalla törötti pizzeria. En tiedä, milloin kahvila hävisi katutasosta, mutta pizzeria ei tähän tilaan kuulu. Palauttakaa alkuperäinen takaisin ja välittömästi!

Villa Tugendhat

Lauantaiaamuna heräsin aikaisin ja kiirehdin yhdeksäksi Villa Tugendhatille. Joskus intoa on enemmän kuin järkeä: olisi kannattanut huomata, että museo avautuu vasta kymmeneltä. No, olihan minulla nyt aikaa kuljeskella pitkin Pohjoisen kaupunginosan Černá polea ja tarkastella mitäs mukavaa täältä voisi löytyä. Opaskirjan mukaan lähellä olivat Mojmír Kyselkan suunnittelema Masarykova česká obečná škola chlapecká a dívčí (1930–1931), eli paikallinen sekakoulu sekä Fuchsin ja Kyselkan yhdessä suunnittelema Nemecká dívčí škola (1929–1930), l. Saksalainen tyttökoulu. Sekakoulun tekee mielenkiintoiseksi sen modernismia huokuva symmetria, joka jakaa koulun tilat kahteen osaan, tyttöjen ja poikien.

Yhtälailla kuin Sekakoulu, Saksalainen tyttökoulu kadun toisella puolella on osoituksena Brnon modernista urbanisointisuunnitelmasta sotienvälisenä aikana.

Sen sijaan Kavárna ERA oli muuttunut niin tunnistamattoman rumaksi, etten halunnut ottaa siitä edes kuvaa, koska tuollainen rakennushistoriallisten kohteiden laiminlyöminen on loukkaus ihmiskuntaa vastaan.

Kello alkoi lähestyä jo kymmentä, joten oli aika palailla pikkuhiljaa Villa Tugendhatin suuntaan, josko vaikka pääsisi villaan sisälle. Hetki vielä, sillä Černopolní-kadulla Lastensairaala (1947–1953, suunnitelma jo 1930-luvulta) on hieno esimerkki brnolaisesta funktionalismin progressiivisuudesta. Bedřich Rozehnalin suunnittelema sairaalakompleksi sai itse Le Corbusierin kiittelemään arkkitehtia onnistuneesta rakennuksesta. Mielestäni Lastensairaalan parhaita piirteitä on sen avonaisuus ja horisontaalisuus. Sairaalan vuodeosasto muodostaa Y-kirjaimen muotoisen kokonaisuuden, josta irtautuvat klinikan muita osastoja ja laitoksia. Valitettavasti en saanut siitä Y-osasta puilta kuvaa.

No mutta nyt edessäni on Villa Tugendhat, portti avautuu ja minulta kysytään varausta. Mitä ihmeen varausta, en minä ole varannut mitään, olisiko pitänyt. Kuulemma olisi, verkkosivuillakin se lukee. Monella kielellä. Paljastui siis, ettei Villa Tugendhatiin kävellä kuin hollitupaan ja matkailijan olisi nieltävä pettymyksen kalkki villan portilla tai muuttua italialaiseksi turistiksi, jolla on epämiellyttävä taito saada itsepintaisella röyhkeydellään käännettyä asiat parhaalle tolalleen. Tein siis ensimmäistä kertaa sen, mistä olen muita syytellyt: aloitin valitusvirren. Kerroin olevani sen ja tuon alan opiskelija ja kirjoittavani villasta artikkelia sinne ja tänne, olevani vain tänään Brnossa ja lähestulkoon pitäväni Teppo Tugendhatin serkkua perheystäväni jne. Loppujen lopuksi sain armoa ja paikan kello yhdentoista kierrokselle. Minulle myös ystävällisesti huomautettiin, että villa on yleisölle avoinna vielä elokuulle saakka, eikä vain toukokuulle, kuten olin aikaisemmin lukenut. Lupaan, en tee mitään tuollaista toiste. Hävettämään alkoi.

Villa Tugendhat (1929–1930) on funktionalismin ja Ludwig Mies van den Rohen mestariteos, jonka suunnitelma esitettiin aikoinaan jo Barcelonan maailmannäyttelyssä Saksan paviljongissa. UNESCOn listalle rakennus otettiin vuonna 2001. Uutisointiin nykyisestä kiistasta villan omistajuudesta Tugendhatin suvun ja Brnon kaupungin välillä meinaa aina välillä hukkua ja jopa kyllästyäkin. Mistä on kysymys, siitä voi lukea esim. seuraavista artikkeleista:

http://www.radio.cz/en/article/87126

http://www.radio.cz/en/article/87825

http://www.radio.cz/en/article/88090

http://www.radio.cz/en/article/89547

Suosittelen. Tässä hieman kuvia rakennuksesta – sisältä ja ulkoa.

Villa kuvattuna puutarhasta.

Privaattikerroksen terassi

Kirjasto ja työpöytä

Olohuone, josta tila liukuu nerokkaasti isojen ikkunoiden läpi puutarhaan ja sieltä takaisin

Ruokasali

Kävely hautausmaalla

Se villasta. Kello oli jo vaikka ties mitä, koska olin töhöillyt tämän villa-vierailun kanssa, joten suunnitelmissani ollut vierailu Kolonie Nový důmissa katsomassa Fuchsin ja kumppaneiden urbanistisia ratkaisuita saisi jäädä väliin, jos haluaisin vielä ennättää hautausmaalle. Harmi kun kaikkea ei ehdi, mutta pitää jättää jotain tulevaisuudenkin varalle. Hautausmaat, kuten kirjastotkin kuuluvat minun kaupunkivierailuiden vakio-ohjelmistoon. Hautausmaat kannattaa jättää aina viimeiseksi vierailtavaksi kohteeksi. Hautausmaat toimivat muististimulanttina. Hautausmailla voi mainiosti kerrata matkalla nähtyä ja koettua. Missään muualla kuin hautausmailla ei pääse käsiksi yhtä verrattomasti ko. kaupungin henkeen ja historiaan. Itse asiassa hautausmaat kertovat paljon, millaisia olemme olleet ja millaisia ehkäpä olemmekin. Ja hautausmaat ovat siinä mielessä mukavia, että ne kaikki ovat aina uniikkeja, yllätyksellisiä ja omalaatuisia. Brnossa myös. Siellä vallitsi erinomainen kiireettömyys ja rauha – no, mihinkäs sen asukkailla enää kiire olisi.

Keskushautausmaan krematorio oli positiivinen yllätys. Arnošt Wiesnerin suunnittelema ja vuosina 1925–1930 rakennettu krematorio, joka on yksi parhaista näkemistäni lajissaan. Siinä on jotenkin outoa ja viehättävää kulttihenkeä, jotenkin kristilliseen, mutta myös egyptiläiseen rakentamiseen viittaavaa mystiikkaa. Majesteetillinen ja taivaallinen rakennus, jonka sivustalta avautuu mainio näkymä koko Brnoon.

Krematorio oli valitettavasti kiinni, enkä jäänyt ruikuttamaan ovelle oikeutta päästä sisälle. Kaikki ajallaan. Nyt oli jo kiirehdittävä kohti juna-asemaa ja Bratislavaa. Matkalla vielä pari Fuchsia. Hautausmaalla oli mielenkiintoinen siunauskappeli – Fuchsia. Kappelin kuvaaminen osoittautui niin hankalaksi tehtäväksi, etten saanut siitä yhtään edes siedettävää otosta, joten jätän sen näyttämättä. Tässä linkki: http://www.archiweb.cz/buildings.php?type=arch&action=show&id=1083

Fuchsia – Kaupunginkylpylä sijaitsee Asemakadulla melkein vastapäätä postia ja rautatieasemaa. Kaunokki, eikö?

Fuchsin Posti (1936–1938) on aivan aseman vieressä ja luojan kiitos, kuten näette, sille tehdään parhaillaan jotain. Muuttuuko se entisenkaltaiseen loistoonsa, vai mitä sille tapahtuu on ulkopuolisen hankala mennä sanomaan. Kun yritin saada asiasta selkoa, niin postitoimiston vihainen täti luukun takana tiuskaisi minulle, että tämä on posti, ei turisti-info. No, olkoonsa, mutta vieläkin tänään voi sanoa Sullivania lainaten, että tässäkin Fuchsin rakennuksessa muoto seuraa käyttötarkoitusta. Paljon ja Fuchsia ynnä muuta katsomatta, mutta kuten sanottua, on hyvä pitää reservejä.

Bratislava

Bratislava oli lomaa. Tuskin jaksoin kaivaa kameraa repustani. Muutaman hassun kuvan otin, enkä oikein jaksanut innostua mistään muusta kuin Kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Olin kuitti ja jalat rakoilla.

Sunnuntai oli tosin ihmeen kaunis päivä ja Matin lähdettyä tienaamaan leipää opastöihinsä, tein pienen kävelyn. Hautausmailla olin Blavassa käynyt jo aikaisemmin, ja vaikka olin jo menossa sinne suuntaan eilenkin, päätin tällä kertaa vain lepuutella itseäni Bratislavan linnan nurmikoilla, syödä jäätelöä, lukea SME-lehteä, katsella krapulaisia brittituristeja ja Tonavaa sekä Slovnaftin tuotantolaitoksia.

Se siitä. Paluumatkalla Prahaan nukutti hyvin ja heräsin passintarkastuksen jälkeen ensimmäistä kertaa vasta Prahan Päärautatieasemalla. Mukava reissu, hieman kaifiakin.

- Jussi-Pekka