Viimeinen työviikko, 23.–30.kesäkuuta

Viimeinen Marburgissa viettämäni työviikkoni sujui yleisissä kesäfiilismerkeissä, eli tunnelma oli kuin olisi kesäloman alkamista odotellut: pitää kuitenkin kyykkiä toimistolla hörppimässä kahvia, teeskennellen työntekoa ja loppuaika menee ”työpöytää siivotessa”.

Vakituisen työpisteen puuttumisessa on se hyvä puoli, että kaikki se roina ei pääse keräytymään työpöydälle. Tässä ollaan jo matkalla kohti paperinkeräystä.

Ei aivan noinkaan, vaikka kieltämättä ilmassa alkaa olla jo kaipuuta kotiin. Viikonloppuna pyöräillessä saatu pieni flunssa etsi alkuviikon osalta liikunnan, joten aikaa liiankin paljon kaikkeen, sillä ennen keskiviikkoiltaa en päässyt kuntoilemaan. Sain kuitenkin kirjoitettua jotain huomioita Grušan Beneš-esseestä ja tehtyä muutamia pieniä muutoksia yhteen yhteisartikkeliin, joka lähtisi tämän kuun lopussa sen julkaisevan lehden toimitukseen. Lisäksi lueskelin vielä Zbyněk Zemanin mielenkiintoista Edvard Beneš -elämäkertaa siinä Grušan sivussa, joten tulihan tuota jotain puuhasteltuakin.

Aika on siis täynnä ja kotimatka koettaa. Mitä kolmesta Marburgissa vietetystä kuukaudesta tuli opittua, mitä jäi plakkariin ja mikä kulkee mukana jatkossakin? Herder-Institut tarjosi loistavat työskentelymahdollisuudet, joskin työhuone olisi voinut olla lämpimämpikin. Kirjaston tarjonta oli suorastaan erinomainen aiheeni kannalta ja sain luettua ison pinon sekä aikalaiskirjoittelua Ruská pomocná akcesta 1920-luvulta, että tšekkoslovakialaista historiankirjoitusta 1950–1970 -luvuilta, aikakaudelta, jonka tutkimus puuttuu Helsingistä lähes kokonaan. Tätä itseään marxilaiseksi historiankirjoitukseksi kutsuvaa tutkimusta oli sekä mielenkiintoista että puuduttavaa lukea – jos tutkimuksen ensimmäinen alaviive on joko Leninin koottuihin tai Klement Gottwaldiin, tietää lukija pääsevänsä lukumatkalle maailmaan, jossa tiedettiin miten historiaa pitää väärentää. Siltikin, näissä teoksissa oli paljon materiaalia, jota voin hyödyntää tutkimuksessani, sillä nykytutkimus ei näihin aiheisiin enää tunnu paljoa puuttuvan. Kysymys tietenkin herää, onko oma tutkimukseni jäänyt ajastaan, mutta uskoisin kuitenkin sen käsittelyn kestävän tarkastelun siinä missä Zeitgeistin harjalla hulmuavien aiheidenkin.

Lisäksi Herder-Institut tarjosi oivallisen työyhteisön. Jään kaipaamaan keskusteluita Leibniz Graduate Schoolin jengin kanssa. Aiheet vaihtelivat salafistien toiminnasta 1800-luvun patriotismiin, tutkimusrahoituksen turvaamisesta valistukseen, kansanluonteisiin, ääriliikkeisiin, kirjallisuuteen, pakolaisiin, koulutukseen jne jne. Lisäksi sain keskustella kolme kuukautta slovakkikollegan kanssa tšekiksi ja samassa opin häneltä paljon sotienvälisestä slovakialaisesta akateemisesta ja poliittisesta eliitistä. Keskustelut kaikkien kanssa olivat mahtavia ja ihmisiähän sitä jää aina kaipaamaan.

Pitäisi kirjoittaa myös jotain kaupungista itsestään ja niistä kaikista pyöräretkistä, jotka tulivat kolmen kuukauden ja yli 3000 kilometrin aikana tehtyä, mutta työpäivä pääsisi päätökseen ennen kuin saisin sanottua sen, mitä haluaisin – ehkäpä pitää kirjoittaa sekä Hessenin pyöräilymahdollisuuksista että kaupungista joskus jotain erikseen.

***

Lähdön odotteleminen on aina tuskallista ja koen olevani erityisen huono odottamaan lähtöä. En oikein pysty keskittymään ja en saa paljoakaan aikaiseksi. Huomenna palaan siis Suomeen, mutta onneksi ei tarvitse pyöriä rinkiä huoneessa, sillä aamupäivällä ehdin vielä ajamaan hyvänmittaisen lenkin Marburgissa ja lähialueilla – sitä ja kotiinpaluuta odotella, hyvää viikonloppua.