Sofia, päivä 5

Puhti loppuu tässä kuumuudessa.

Kun vetelee aamukahdeksasta iltaseitsemään kaikelle kansalle Jumalan sanaa, niin siinä imeskellään mehut immeisestä vaikka kuinka olisi ilmastoitu toimistotila, saatikka kylmää vettä saatavilla.

Ja sitten ovat vielä ne säätkin - kun ei ikinä voi olla hyvin, varsinkaan nyt. Ulkona tupakilla käyminen on painostavan kuumuuden vuoksi liioitellen sanottuna pöljää. Kun tuolta kolmen ja puolen minuutin tauolta palaa takaisin raikkaaseen toimistoilmaa, tuntuu kuin olisi hypännyt viileään uima-altaaseen ensimmäistä kertaa eläissään. Lämpöasteista en tiedä, mutta paita tulee ulkona märäksi (vaikka kuinka yrittäisi kävellä sofian varjoisia puolia pitkin), huulet kuivuvat rusinoiksi ja vasta neljäs olut alkaa ilmoittaa luonnollisesta tarpeesta käydä miestenhuoneessa. Tai, toisinaan viides.

Koulutukset on pitkälti huideltu ja viimeisenä työpäivänä keskitytään sitten paikallisten esimiesten kanssa pelehtimiseen ja bulgarialaisen elokuvakulttuurin ja nykykirjallisuuden metsästykseen.

No joo. On oikeasti hieman töitäkin. Aamulla taas toimistolle kasilta, siinä yksi parin tunnin treeninki, sitten soittotunti yhden uuden aloittelijan kanssa sormituksia harjoitellen ja peärti tunnin ajattelin jyvittää paikallisen koordinaattorin työelämäntapataitojen kohentamiseen.

Lounas, takaisin hotlaan, check-out viittä vailla kaksi, hieronta kahdesta kolmeen, saunaosasto kolmesta puolineljäänn ja puolineljältä kalsongit jalkoväliin ja heti tupakin jälkeen taksilla lentokentälle. Koneeni lähteen kuudelta kohti Wieniä ja kotona olen sitten kun paikallinen suhari antaa mesukallensa luvan kääntyä Fredalle. On se business-elämä hurjaa.

Hieno kaupunki. Ei voi muuta virkkoa. Joskaan taaskaan ei ollut aikaa riittävästi imeytyä paikalliseen tarjontaan siinä määrin kuin itse olisin halunnut. Oma vika, sano.

Ihmiset ovat kauniita, ystävällisiä ja avoimia. Pidän siitä että voin puhua avoimesti työstäni paikallisten kollegojen kanssa, pidän siitä, että voin jakaa savukkeeni, rakijani, hikeni, mineraaliveteni, tyhmät työkaverit, viinilasin, kahvin, Weltschmärzin ja kaifin heidän kanssaan. Siihen hetkeen ja vuorovaikutukseen pääsee yllättävän pienillä askelilla - osoita huomiota toiselle, eli jaa savukehetki, kahvihetki, viinihetki, vitutus-hetki, Maailmantuskan hetki ja euforia heidän kanssaan. Tämän jälkeen huomaa jakavansa monia muitakin asioita noiden tärkeimpien lisäksi ;-) Ei mitään sellaista ahdistavaa yhteinäsikulttuurista roskaa, mitä Suomessa edelleenkin viljellään kyynisten individualistien toimesta - tänäänkin, siinä sinun vieressäsi ja tai peilikuvassasi.

Materialisti kun olen, toivoisin löytäväni parisen kirjaa tilauksen lähettäneelle slavistalle ja muutaman väärennetyn bulgarialaisen elokuvan jossain formaatissa, mieluummin tekstein kanssa kiitos.

Täältä tähän, jos en ehdi huomenissa naputella jotain, eli ensi viikkoon ja vesisateisiin.

- Jipsu


ps. Perhana, pitääkö sinne tulla vielä takaisinkin. En minä halua. Oikeasti. En.