perjantai 1. kesäkuuta 2012

Yhdeksäs työviikko 29.5. – 1.6.


Maanantaina Saksassa vietettiin helluntaita, paikalliset saivat viettää pitkää viikonloppua. Minä vietin Pfingstmontagin matkustaen rikkoontuneen pyöräni kanssa Günzburgista Marburgin. Maanantaita lyhyempi työviikko toi muassaan paljon mielenkiintoisia ja riemastuttavia asioita, mutta myös hammastenkiristystä lähdeviitteiden valtakunnissa.

Tiistaina sain tietää, että yhteisartikkelimme (x ja minä) julkaistaisiin saksalaisessa kirjallisuudenhistorian aikakausilehdessä. Artikkelimme oli läpäissyt arvioinnin ja palaute oli kannustavaa. Muutamia satunnaisia lisäyksiäkin ehdottelivat, mutta niistä nyt selviäisi helpolla. Sen sijaan viitekäytäntö tulisi muokata vastaamaan heidän käytäntöjään. Vaatimus oli oikeutettu, perusteltu ja mielelläni tähän editointityöhön ryhtyisinkin – joskin nyt kahden päivän jälkeen olen sitä mieltä, että saksalaisia alaviitteitä mieluummin lukee kuin tekee.

Alkuun annettiin tekstin muokkaamiseen liittyviä ohjeita: kirjaisinkoot, rivivälit, teosten nimet kursiiviin, ei muotoilija jne helppoa. Mutta kun muotoseikoista päästiin tyyliseikkoihin, alkoi alahuuleni väpättää ja kauhun hiki kainaloissa kostuttaa paitaa: ei kirjallisuusluetteloa, vaan teokset suoraan alaviitteisiin, ensi kertaa kokonaisuudessaaan ja sitten lyhyessä muodossa, tämän ohjeistuksen mukaisesti:

III. Form der bibliographischen Angaben

Monographien
1Roger Willemsen, Robert Musil. Vom intellektuellen Eros, Serie Piper 5208, München 1985, 91.
2Jochen Schmidt. Die Geschichte des Genie-Gedankens in der deutschen Literatur, Philosophie und Politik 1750–1945, 2 Bde., Darmstadt 1985, II, 284.

Sammelwerke
3 Jürgen Fohrmann, Harro Müller (Hrsg.), Diskurstheorien und Literaturwissenschaft, suhrkamptaschenbuch 2091, Frankfurt a.M. 1988.

Editionen
4 Heinrich Heine, Die Harzreise, Sämtliche Schriften in zwölf Bänden, hrsg. Klaus Briegleb, München, Wien 1976, III, 101–166, hier: 144.

Artikel aus Sammelwerken und Lexika
5 François Laruelle, „Anti-Hermes“, in: Philippe Forget (Hrsg.), Text und Interpretation, München 1984, 78–114, hier: 105.
6 „Allegorie“, Brockhaus Enzyklopädie in vierundzwanzig Bänden, 19. Aufl., Mannheim 1986ff., I (1986), 380.

Artikel aus Zeitschriften
a) bei fortlaufender Seitenzählung durch den Jahrgang:
7 Bernd Witte, „Bilder der Endzeit. Zu einem authentischen Text der Berliner Kindheit von Walter Benjamin“, DVjs 58 (1984), 570–592, hier: 575.

b) bei getrennter Seitenzählung der einzelnen Hefte:
8 David R. Olsen, „Mind and Media. The Epistemic Functions of Literacy“, Journal of Communication 38/3 (1988), 27–36.

c) wenn die Bandnr. nicht einem Kalenderjahr entspricht:
9 Jakob Neumann, „Die Kunst des Lesens“, Akademische Blätter 40 (Febr. 1970), 117–150.

Vermeiden Sie bei wiederholter Zitation „a.a.O.“ oder „ibid.“. Bitte wiederholen Sie Nachname(n) der Autorin/des Autors mit einem Hinweis auf die Anmerkungsnummer der ersten Erwähnung (vgl. Beispiel Nr. 2): 10 Schmidt (Anm. 2)

Ihan selvää pässiä, sanoisin, eikä tämä lista nyt varsinaisesti hiuksia pystyyn nostattanutkaan, vaan se, ettei tietenkään listassa ollut vastauksia niihin käytänteisiin, joiden varassa viitteet rakennetaan.

Periaatteenahan on siis, että kun teos mainitaan ensimmäistä kertaa, niin sen bibliografiset tiedot ilmoitetaan kokonaisuudessaan, kas näin: Jussi-Pekka Hakkarainen, Kainuu – Kosmoksen kukka, Kajaani 2012.

Kun samaan teokseen viitataan toistamiseen, niin voidaan käyttää lyhyempää muotoa, mutta siten, että viitataan siihen alaviitteeseen, missä lähde on ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan mainittu, kas näin: Hakkarainen (Anm. 1), 11.

Jos samassa alaviitteessä mainittiin Hakkaraisen teoksia useampia, niin ne voidaan jäljempänä esittää seuraavasti: Hakkarainen 2011 (Anm. 1), 356 und Hakkarainen 2012 (Anm. 1), 11 tai Hakkarainen 2012a (Anm. 1), 356 und Hakkarainen 2012b (Anm. 1), 11.

Ei siis käytetä esim. historiantutkimuksessa suosittua lyhyttä muotoa: Virtanen 2012, 33. tms., tosiaankin viitataan siihen ensimmäiseen mainintaan. Sain saksalaisilta kollegoilta neuvon, että kirjoitan paperille kaikki viitteet siinä järjestyksessä missä ne ovat alaviitteissä, jotta myöhemmin löytäisin ne ensimmäiset viittaukset helpommin. Samalla painokkaasti vakuuttivat, ettei kannata sen paremmin enää lisätä kuin poistaakaan alaviitteitä, koska sehän luonnollisesti romuttaisi kaikki (Anm. X) –viittaukset.

Yritelmäni pitää alaviitteet kurissa

No, tämäkin vielä menettelee, mutta kun tuli katsoneeksi julkaisun aikaisempia numeroita ja niissä julkaisuja artikkeleita ja niissä harjoitettuja viitekäytäntöjä, niin leuka loksahti auki. Tässä esimerkki siitä, miten käyttäydytään, jos alaviitteessä on sitaatti:

Gert Mattenklott, „Epigonilität", in: Ders., Blindgänger. Psysiognomische Essais, Frankfurt a.M. 1986, 72-100, hier: 76. Vgl. auch Ders., „Das Epigonale - eine Form der Phantaise", Merkur 38 (1984), 410-421, hier: 411: „Worin lag die Stärke der Epigonen? Es ist empörend: sie lag allein in ihrer Folgsamkeit, mit der sie sich in der Spur der Väter hielten." Obwohl Mattenklott Bloon nirgends erwähnt, deckt sich seine Argumentation durchaus mit dessen sechster revisionärer Ratio „apophrades oder Die Wiederkehr der Vorläufer" (vgl. Bloom [Anm. 30], 127-137). Damit zeigt sich aber auch, dass sich Jeffrey T. Adams' reibungslose Beschreibung von Mörikes kreativem Lebenszyklus auf der Folie von Bloom nur einer selektiven Lektüre verdankt: „Reconciliation" - oder mit Bloom: apophrades - lässt sich schon 1836 und also nicht erst beim späten Mörike nachweisen (vs. Adams 1990 [Anm. 32], 86f.).
Kanssalukija huomannee eron viittauksessa, mikäli sitaatti tulee bibliografisen viittauksen jälkeen tai sitä ennen. Kaunista!

Itse olen saanut nyt muokattua suurimman osan alaviitteistä vaadittuun muotoon. Kun tarkastelen kätteni töitä, niin en tiedä pitäisikö esim. tästä alaviitteestä olla ylpeä:

[1] Two short announcements in the daily Aamulehti, 19 November 1913 and 22 February 1914, express the anonymous writer’s enthusiasm for the forthcoming new translation. As well, Rafael Engelberg briefly mentions Buber’s views, with reference to Buber’s Kalewala, das finnische Epos (ie. Buber [Anm 3]), but does not discuss them any further, see Rafael Engelberg, Kalevalan sisällys ja rakenne: eepostutkimus, Helsinki 1914, here: 6. However, in the Finnish discourse Buber’s views quickly entered the theosophical literature, see Hans Fromm, „Kalevalan reseption vaiheita”, in: Hans Fromm, Esseitä Kalevalasta, translated by Liisa Rumohr-Norio ja Anne Gustafsson, Helsinki 1987, 84–110. (= “Zur Rezeptionsgeschichte des Kalevala”, in: Congressus Quintus Internationalis Fenno-Ugristarum, Osmo Ikola (ed.), I: Sessiones plenaries, Turku 1980, 25–55), here: 103104,  Liisa Voßschmidt, „Tendenzen der Kalevala-Rezeption im deutschen Sprachraum im 20. Jahrhundert”, in: Zur Rezeption finnischer Literatur in Deutschland. Maila Talvio und Kalevala, Christiane Günzel and Liisa Voßschmidt (Hrsg.), Saxa 19, Vaasa 1997, 21–31, here: 23, 2729 and resp. Liisa Voßschmidt, „Kalevala ja Lönnrot 1900-luvun saksankielisessä diskurssissa”, in: Kalevala ja laulettu runo, Anna-Leena Siikala, Lauri Hirvilahti and Senni Timonen (eds.), Helsinki 2004, 397–426, here: 415–417. For short general comments on Buber’s Kalevala see Kunze 1954 (Anm. 2), here: SIVUT, as well as Kunze 1986 (Anm. 2), here: SIVUT. Fromm and Voßschmidt are leaning in their interpretations partly on Kunze and discussing Buber’s interest in the power of the word in the context of shamanistic imagination, see Fromm 1987 (Anm. 5), here: 101102, resp. 104 and Voßschmidt 1997 (Anm 5), 2223, as well as Liisa Voßschmidt, „Text im Kontext: Wahrnehmung des finnischen Epos Kalevala aus verlagspolitischer Sicht”, in: Nachbarn im Ostseeraum über einander. Wandel der Bilder, Vorurteile und Stereotypen?, Frank-Michael Kirsch, Christine Frisch and Helmut Müssener (Hrsg.), Huddinge 2001, 231–244, here: 232237 and Liisa Voßschmidt, „Kalevala ja Lönnrot 1900-luvun saksankielisessä diskurssissa”, in: Kalevala ja laulettu runo, Anna-Leena Siikala, Lauri Hirvilahti and Senni Timonen (Hrsg.), Helsinki 2004, 397–426, here: 401, 406409.  On Kalevala’s reception in Germany in general and Buber as the pioneer of a ‘text and author-oriented discourse’ that was later echoed in the commentary of Hans Fromm on his translation of The Kalevala that first appeared in 1967, see George C. Schoofield, „The Kalevala Yet Again”, Scandinavian Review 87/2 (Autumn 1999), 83–91.

… ja ymmärrän niitä yhteiskuntatieteilijöitä paremmin, jotka viittaavat muodossa (Aho 2010, 13).

Hyvää viikonloppua kaikille, minä jatkan näiden viitteiden parissa, inhimillistäen niitä ja yrittäen keksiä, miten jurnaali haluaa meidän viittaavan alkuperäislähteisiin, esim. kirjeenvaihtoon…

1 kommentti:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Julkaisut, joissa ei ole kirjallisuusluetteloa ovat vihoviimeisiä. Keskellä paksua kirjaa "Lahtinen 1932, 35" ja sitten selaamaan eteenpäin, että missähän on mainittu ekan kerran. Ellei sitten kyseinen ensimmäinen viite ole tullut jossain editoinnissa poistetuksi...

Eli viittauksiin viittaamisessa on jotain pointtia, mutta voisihan sitä vähän helpommallakin päästä. Ilmeisesti saksalaiset eivät ole kehittäneet tekstieditoria, joka tukisi viittausten tuottamista?