Kello soi tänään aamulla klo 7.30 paikallista aikaa, eli siis pirullisesti puoli kuudelta sisäisen kelloni mukaan. Olin hieman hukassa herättyäni, mutta sain kuitenkin aikaiseksi keittää vedenkeittimessä vettä ja kaataa kuumaa vettä kuppiin, jonne olin ensi laittanut kaksi teelusikallista murukahvia. Käynnistyminen vei jokseenkin kolme varttia.
Pakkanen puraisi kirpakasti poskipäästä kun hilpaisin ulos pimeään ja kohti metroasemaa päästäkseni vihreällä linjalla Lomonosovin asemalle ja sieltä edelleen Valtiolliselle Keskusarkistolle. Kirpakka oli myös ihmisen hiki, joka tihkui huonosti pestyistä kainaloista, ottaen minut tuoksuillaan ja tönäisyillaan vastaan metron maanantairuuhkassa - pienenä ihmisenä sitä joutuu tulilinjalle helpommin kuin hujoppina. Raikas ulkoilma ei silti tuntunut kovinkaan piristävältä, vaan kirvoitti tihentämään askelväliä matkallani kohti arkistoa. Olisin niin mielelläni oikaissut pihojen läpi, mutta koska olin menossa ensimmäistä kertaa tälle arkistolle, piti seurata tienvieruksia jottei menisi pöljyyttään eksymään. Näinkin päästiin perille.
Perille saavuttuani minua ei ensin päästetty lukusaliin, vaan ohjattiin arkistonjohtajan haastateltavaksi viereiseen rakennukseen. Pitihän sitä lupa saada arkistonkäyttöön. Uusi asiakas, joka halusi jotain (aivan kuin kukaan ei olisi koskaan lukenut heille lähettämiäni sähköposteja... ...voi muuten pitää paikkansa sekin). Suomesta, no mikäpä siinä. Propuskan saatuani palasin takaisin arkistolle ja menin lukusaliin. Pieni lukusali on auki vain maanantaisin ja keskiviikkoisin ja paikkoja ei todellakaan tuntunut riittävä kaikille. Olisi siis hyvä, että olin ajoissa.
Lukusalissa ajattelin, että lukaisen nopeasti arkistoluettelon, teen tilauksen ja lähden rekisteröitymään Tiedeakatemian arkistolle. Ihan niin joustavasti ei asia edennyt, vaan vieraan annettiin harjoitellan aineistopyyntölomakkeiden täyttöä useampaan kertaan ennen kuin asia oli oikein esitetty. Olen samaa mieltä, huolellinen pitääkin olla. Ja ecce homo, sehän oppii kun useamman kerran toistaa ja korjaa.Ja korjaa ja toistaa. Nyt tiedän, miten fond, opis, dela, otsikko, rajavuodet ja asiakirjojen lukumäärä sijoittuvat kaavakkeeseen ja se on hyvä.
Ylinnä arkistonjohtajan myöntämä lupa arkistonsa käyttöön. Seuraavana tämän päivän käyttölupa (eli siis lappu, jonka arkistonjohtaja antoi minulle, jotta vahtimestari päästää minut sisälle). Näitä oli kaksi, joista toinen annettiin vahtimestarille poistuessani arkistolta iltapäivällä. Kolmas lappu ylhäältä on sitä varten, että tänään tilaamaani aineistoa säilytetään keskiviikkoon 15.02.2012 saakka. Saan tämän aineiston käyttööni keskiviikkona antamalla tämän lapun arkistovirkailijalle. Alin lappu haluaa kertoa, että koska olen jinostranets (ulkomaalainen), niin olen voinut tehdä aineistotilauksen viikonloppua vasten etukäteen ja saan arkistosäännön mukaiset 5 kansiotani käyttöön maanantaina 20.02.2012. Yksinkertaista, eikö?
Oikeasti henkilökunta on ystävällistä ja pyrkii kaikin tavoin auttamaan, mutta he eivät osaa ilmaista äidinkielensä lisäksi muutoin ja minun venäjäntaitoni ei vielä riitä jokaiseen lähtöön. Mutta kuitenkin selvittiin ja sain kuin sainkin arkistoaineistoa käyttööni jo tälle päivälle. Luin sohaisten pari mikrofilmirullallista aineistojani ja on ehkä parempi etten kirjoita siitä, miten näin kanssatutkijoiden kohtelevan niitä - riittänee se, että ne eivät ole missään nimessä kelalla, vaan ne on ihmiset avaavat ne rullalta ja liu'uttavat niitä lukuvalon alla puolelta toiselle - aaargh!
Joka tapauksessa, minun oli lähdettävä yhden maissa pois arkistolta ehtiäkseni toiselle, sillä ajattelin hoitavani nämä rekisteröintiasiat ensimmäisenä päivänä. Nyt vain kävi niin, että etukäteen ajateltu toimintamalli romutti päivän ohjelmiston: olisin voinut jäädä hyvinkin lukemaan aineistoja TsGA:lle, mutta koska olin sopinut tapaavani erään kollegan, jonka piti esitellä minulle Tiedeakatemian arkistoa, minun piti luopua kolmesta ja puolesta tunnista hyvää lukuaikaa ja tämä harmittaa. Joku voi hörähtää, ettei se maailma nyt 210 minuutista kiinni ole, mutta koska täällä täytyy operoida vanhan koulukunnan välinein (lyijykynällä ja muistilehtiöllä), eikä ole mahdollisuutta kuvata kaikkea aineistoa, niin jokainen minuutti on hyödynnettävä.
Matka Lomonosovin asemalta Vasilinsaarelle ja Yliopiston kampukselle oli myös hieman ajanhukkaa, sillä vasta reilun tunnin päästä pääsin avaamaan Tiedeakatemian arkiston oven - venäläinen kollegani oli ystävällisesti tilannut nimelläni aineistoja etukäteen, joskin hieman sokkona, koska en voinut etukäteen sanoa tarkkaan, mitä haluan luettavaksi. Ihan nappiin ei ystäväni valinnat osuneet, mutta sain kuin sainkin luettua pari vuosikertaa Venäjän Tiedeakatemian ulkomaisten hankintojen osaston kirjeenvaihtoa vuodelta 1922 ja tulin tyytyväiseksi lukemastani - ei mitään ihmeellistä pommia, mutta kuten aina, tutkimusaiheen mikrokosmos selkiintyy ihan sillä kun näkee hieman aikailaiskeskustelua ja pystyy tulkitsemaan kontekstia. Aikaisemmin päivällä TsGA:ssa oli sama juttu: tiesin astuneeni sisään samaan maailmaan, missä olen ollut viimeisen vuoden ajan suomalaisen lähdeaineiston johdattamana - nyt tarvitsin yhden kirjeen ja tutkimani fresko sai jälleen yhden syventävän sävyn lisää!
Aikaa ei ole paljoa, mutta olen vakuuttunut seuraavien puolentoista viikon antavan tutkimukselleni aimoisan sysäyksen eteenpäin. Nyt kuitenkin väsyttää, kiitos tämän kahden tunnin Allegro-jetlagin. Pitäisi kuitenkin yrittää käydä korkkaamassa tuo naapurin blini-paikka ennen Nukkumatin tervehdystä. Huomenna saa onneksi nukkua pitkään, sillä kumpainenkaan arkisto ei ole auki ja ensimmäinen sovittu tapaaminen alkaa vasta klo 11 paikallista aikaa...
/ Jipsu
Pakkanen puraisi kirpakasti poskipäästä kun hilpaisin ulos pimeään ja kohti metroasemaa päästäkseni vihreällä linjalla Lomonosovin asemalle ja sieltä edelleen Valtiolliselle Keskusarkistolle. Kirpakka oli myös ihmisen hiki, joka tihkui huonosti pestyistä kainaloista, ottaen minut tuoksuillaan ja tönäisyillaan vastaan metron maanantairuuhkassa - pienenä ihmisenä sitä joutuu tulilinjalle helpommin kuin hujoppina. Raikas ulkoilma ei silti tuntunut kovinkaan piristävältä, vaan kirvoitti tihentämään askelväliä matkallani kohti arkistoa. Olisin niin mielelläni oikaissut pihojen läpi, mutta koska olin menossa ensimmäistä kertaa tälle arkistolle, piti seurata tienvieruksia jottei menisi pöljyyttään eksymään. Näinkin päästiin perille.
Perille saavuttuani minua ei ensin päästetty lukusaliin, vaan ohjattiin arkistonjohtajan haastateltavaksi viereiseen rakennukseen. Pitihän sitä lupa saada arkistonkäyttöön. Uusi asiakas, joka halusi jotain (aivan kuin kukaan ei olisi koskaan lukenut heille lähettämiäni sähköposteja... ...voi muuten pitää paikkansa sekin). Suomesta, no mikäpä siinä. Propuskan saatuani palasin takaisin arkistolle ja menin lukusaliin. Pieni lukusali on auki vain maanantaisin ja keskiviikkoisin ja paikkoja ei todellakaan tuntunut riittävä kaikille. Olisi siis hyvä, että olin ajoissa.
Lukusalissa ajattelin, että lukaisen nopeasti arkistoluettelon, teen tilauksen ja lähden rekisteröitymään Tiedeakatemian arkistolle. Ihan niin joustavasti ei asia edennyt, vaan vieraan annettiin harjoitellan aineistopyyntölomakkeiden täyttöä useampaan kertaan ennen kuin asia oli oikein esitetty. Olen samaa mieltä, huolellinen pitääkin olla. Ja ecce homo, sehän oppii kun useamman kerran toistaa ja korjaa.Ja korjaa ja toistaa. Nyt tiedän, miten fond, opis, dela, otsikko, rajavuodet ja asiakirjojen lukumäärä sijoittuvat kaavakkeeseen ja se on hyvä.
Lipukkeet ovat tärkeitä:
Oikeasti henkilökunta on ystävällistä ja pyrkii kaikin tavoin auttamaan, mutta he eivät osaa ilmaista äidinkielensä lisäksi muutoin ja minun venäjäntaitoni ei vielä riitä jokaiseen lähtöön. Mutta kuitenkin selvittiin ja sain kuin sainkin arkistoaineistoa käyttööni jo tälle päivälle. Luin sohaisten pari mikrofilmirullallista aineistojani ja on ehkä parempi etten kirjoita siitä, miten näin kanssatutkijoiden kohtelevan niitä - riittänee se, että ne eivät ole missään nimessä kelalla, vaan ne on ihmiset avaavat ne rullalta ja liu'uttavat niitä lukuvalon alla puolelta toiselle - aaargh!
Joka tapauksessa, minun oli lähdettävä yhden maissa pois arkistolta ehtiäkseni toiselle, sillä ajattelin hoitavani nämä rekisteröintiasiat ensimmäisenä päivänä. Nyt vain kävi niin, että etukäteen ajateltu toimintamalli romutti päivän ohjelmiston: olisin voinut jäädä hyvinkin lukemaan aineistoja TsGA:lle, mutta koska olin sopinut tapaavani erään kollegan, jonka piti esitellä minulle Tiedeakatemian arkistoa, minun piti luopua kolmesta ja puolesta tunnista hyvää lukuaikaa ja tämä harmittaa. Joku voi hörähtää, ettei se maailma nyt 210 minuutista kiinni ole, mutta koska täällä täytyy operoida vanhan koulukunnan välinein (lyijykynällä ja muistilehtiöllä), eikä ole mahdollisuutta kuvata kaikkea aineistoa, niin jokainen minuutti on hyödynnettävä.
Matka Lomonosovin asemalta Vasilinsaarelle ja Yliopiston kampukselle oli myös hieman ajanhukkaa, sillä vasta reilun tunnin päästä pääsin avaamaan Tiedeakatemian arkiston oven - venäläinen kollegani oli ystävällisesti tilannut nimelläni aineistoja etukäteen, joskin hieman sokkona, koska en voinut etukäteen sanoa tarkkaan, mitä haluan luettavaksi. Ihan nappiin ei ystäväni valinnat osuneet, mutta sain kuin sainkin luettua pari vuosikertaa Venäjän Tiedeakatemian ulkomaisten hankintojen osaston kirjeenvaihtoa vuodelta 1922 ja tulin tyytyväiseksi lukemastani - ei mitään ihmeellistä pommia, mutta kuten aina, tutkimusaiheen mikrokosmos selkiintyy ihan sillä kun näkee hieman aikailaiskeskustelua ja pystyy tulkitsemaan kontekstia. Aikaisemmin päivällä TsGA:ssa oli sama juttu: tiesin astuneeni sisään samaan maailmaan, missä olen ollut viimeisen vuoden ajan suomalaisen lähdeaineiston johdattamana - nyt tarvitsin yhden kirjeen ja tutkimani fresko sai jälleen yhden syventävän sävyn lisää!
Aikaa ei ole paljoa, mutta olen vakuuttunut seuraavien puolentoista viikon antavan tutkimukselleni aimoisan sysäyksen eteenpäin. Nyt kuitenkin väsyttää, kiitos tämän kahden tunnin Allegro-jetlagin. Pitäisi kuitenkin yrittää käydä korkkaamassa tuo naapurin blini-paikka ennen Nukkumatin tervehdystä. Huomenna saa onneksi nukkua pitkään, sillä kumpainenkaan arkisto ei ole auki ja ensimmäinen sovittu tapaaminen alkaa vasta klo 11 paikallista aikaa...
/ Jipsu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti